jamaikalainen nyrkkeilijä From Wikipedia, the free encyclopedia
Trevor Berbick (1. elokuuta 1955 – 28. lokakuuta 2006) oli jamaikalainen raskaansarjan nyrkkeilijä ja helluntaiseurakunnan saarnaaja.
Trevor Berbick | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Trevor Berbick |
Syntynyt | 1. elokuuta 1955 Norwich, Jamaika |
Kuollut | 28. lokakuuta 2006 (51 vuotta) |
Kansalaisuus | Jamaika |
Nyrkkeilijä | |
Pituus | 188 cm |
Painoluokka | raskassarja |
Kätisyys | oikeakätinen |
Valmentaja | Eddie Futch |
Ammattilaistilastot | |
Ottelut | 61 |
Voitot | 49 |
– tyrmäysvoitot | 33 |
Tappiot | 11 |
Ratkaisemattomat | 1 |
Berbickin ura alkoi vuonna 1976 ja päättyi vuonna 2000. Vuonna 1982 Berbick voitti yllättäen John Taten, ja pääsi muun muassa otteluun Larry Holmesia vastaan. Berbick hävisi 15-eräisen kamppailun tuomariäänin. Vuonna 1986 hän voitti WBC-liiton mestaruuden Pinklon Thomasilta, mutta menetti sen vuotta myöhemmin Mike Tysonille tuomari Mills Lanen lopetettua kamppailun, kun Berbick oli käynyt toisen erän aikana kahdesti kanveesissa. Berbick tunnetaan erityisesti siitä, että hän otteli viimeisenä legendaarista Muhammad Alia vastaan, jonka hän voittikin 11. joulukuuta 1981 kymmenenteen erään venyneessä kamppailussa.
Hän toimi helluntaiseurakunnan saarnaajana.[1]
28. lokakuuta 2006 Berbick löydettiin murhattuna kirkon portailta Norwichissä. Kuollessaan hän oli 51-vuotias. Hänet oli surmattu teräsputkella.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.