brittiläinen yhtye From Wikipedia, the free encyclopedia
Traffic oli brittiläinen rockyhtye, joka oli toiminnassa vuosina 1967–1974. Traffic yhdisteli musiikissaan soul-, jazz- ja folkvaikutteita psykedeeliseen rockiin.[1] Yhtyeen tunnetuimmat jäsenet olivat Steve Winwood (laulu, kosketinsoittimet, kitara) ja Dave Mason (laulu, kitara, sitar).[2] Yhtyeeseen kuuluivat myös huilisti-saksofonisti-kosketinsoittaja Chris Wood sekä rumpali-laulaja Jim Capaldi.
| Traffic | |
|---|---|
 Kokoonpanoaan muuttanut Traffic vuonna 1973. |
|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 1967–1969 & 1970–1974 |
| Tyylilaji | progressiivinen rock, psykedeelinen rock, folk rock, fuusiojazz |
| Kotipaikka |
 , Birmingham Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta |
| Laulukieli | englanti |
| Jäsenet |
:Alkuperäisjäsenet:
|
| Levy-yhtiö | |
Trafficin syntymä ajoittui alkukesään 1967 eli samaan aikakauteen, jolloin flower power ilmiö puhkesi täyteen kukoistukseensa. Winwood oli ehtinyt hankkia jo runsaasti mainetta The Spencer Davis Groupin laulusolistina ja kosketinsoittajana vuodesta 1963. Yhtyeen singlemenestyksistä huolimatta ("Keep On Running", "Somebody Help Me" ja "Gimme Some Loving") Winwood ei ollut ollut tyytyväinen Spencer Davis Groupin saavutuksiin ja oli lähtenyt omille teilleen. Halu esittää jotain uutta ja omaperäistä oli tärkein kriteeri Trafficin luomiseen. Yhtye syntyikin oikeastaan jo paljon ennen kuin Winwood oli jättänyt Spencer Davis Groupin. Kvartetin jäsenet soittivat eri yhtyeissä, mutta tapailivat toisiaan aina kun voivat harjoitellen tulevaa yhtyettään varten. Yhtyeen tunnuskuvio esitti neljää toisiinsa kietoutunutta nuolta, jotka symbolisoivat yhtyeen jäsenten pyrkimystä saumattomaan yhteistyöhön.[3] Trafficin kokoonpano oli sikäli erikoinen, että siitä puuttui alun perin basso. Winwood ei pitänyt puutetta ongelmana: "Basso on täysin tarpeeton kapine, jos yhtyeeseen kuuluu urut".[3]
Trafficin levyistä tunnetuin lienee yhtyeen ensilevy Mr. Fantasy, joka julkaistiin marraskuussa (1967). Jo aiemmin samana vuonna heillä oli Englannissa kaksi suurta singlemenestystä, joista ensimmäinen, nimeltään "Paper Sun", tuli myyntiin toukokuussa ja nosti Trafficin hetkessä huipulle. Kappale oli Winwoodin käsialaa, ja hän myös lauloi sen. Lisäksi se julkaistiin ennen kuin Traffic oli esiintynyt yhdelläkään keikalla. "Paper Sunin" iskostuessa kansan suosioon oli Trafficin helppo nousta esiin pimennosta. Yhdysvalloista levinnyt hippiliike saavutti Britannian samana kesänä. Rakkauden kesäksi kutsuttu aikakausi nosti Britteinsaarilla hetkessä esiin kymmeniä psykedeelistä rockia soittavia yhtyeitä, joiden eturintamaa Traffic edusti.[4]
Elokuussa julkaistiin Trafficin toisena singlenä Dave Masonin tekemä ja laulama "Hole In My Shoe". Kappale jatkoi edeltäjänsä vahvasti psykedeelista tyylisuuntaa ja nousi nopeasti brittien myyntilistoilla kakkoseksi.[5] Samoihin aikoihin ensimmäisen albumin Mr. Fantasyn kanssa ilmestynyt kolmas single "Here We Go Round The Mullberry Bush" menestyi sekin vielä kohtalaisen hyvin.[6]
Albumista tuli kriitikoiden suosikki, ja se oli kunnianhimoinen näyttö Trafficin monipuolisista taidoista, eritoten Winwoodin ja Masonin osaamisista. Kaupallisessa mielessä albumi ei kuitenkaan vastannut levy-yhtiön asettamia korkeita odotuksia. Englannissa se viipyi muutaman viikon Top-20 listalla mutta putosi nopeasti sen ulkopuolelle.[7] Vielä laimeampaa oli kysyntä Euroopan mantereella ja Yhdysvalloissa. Vaikka Traffic oli tullut ympäri maailmaa tutuksi kahden ensimmäisen singlensä ansiosta, vierasti ostava yleisö sen albumia, joka ei sisältänyt helposti tarttuvia kappaleita. Englannissa levyltä julkaistiin singlenä Winwoodin tulkitsema "No Face, No Name, No Number".[8] Ostajat eivät kuitenkaan innostuneet laulusta. Yhdysvalloissa singlen A-puoleksi valittiin "Dear Mr. Fantasy", mutta sen saama vastaanotto oli vaatimaton. Jälkeenpäin laulu on noussut kuitenkin yhdeksi Trafficin klassikoksi, kuten myös myöhemmin julkaistut kappaleet "Glad", "Freedom Rider", "John Barleycorn (Must Die)" ja "Low Spark of High Heeled Boys".[9]
Trafficin keulahahmot Winwood ja Mason eivät kyenneet noudattamaan oman yhtyeensä alkuperäistä tavoitetta tehdä saumatonta yhteistyötä. Winwood oli tyytymätön tyylisuuntaan ja soundiin, jota Masonin tekemät kappaleet edustivat.[1] Tilanne johti siihen, että basistin töitä tehnyt Mason jätti yhtyeen joulukuussa 1967. Jäljelle jäänyt kolmikko huomasi nopeasti, etteivät he omin avuin pystyneet korvaamaan Masonia. Winwood, joka oli antanut ymmärtää, ettei basso ollut tarpeellinen, joutui perumaan väitteensä havaittuaan, ettei kyennyt korvaamaan puuttuvaa bassoa uruilla. Samana keväänä Mason suostui palaamaan. Hän oli toistaiseksi haudannut unelmansa soolouran luomisesta ja osallistui intensiivisesti heidän toisen albuminsa Trafficin tekemiseen.[1]
Tästä eteenpäin Traffic pysyi nelimiehisenä yli puoli vuotta. Loppuvuodesta 1968 Winwood, Mason ja Wood osallistuivat Jimi Hendrixin Electric Ladyland -levyn tekoon. Samana syksynä Traffic suunnisti kiertueelle Yhdysvaltoihin. Kiertueen aikana vanhat riitaisuudet leimahtivat uudelleen. Winwood, Capaldi ja Wood erottivat Masonin kokoonpanosta katsottuaan yhteistyön tämän kanssa mahdottomaksi.[1] Kun kiertue oli ohi, ilmoitti Winwood Trafficin lopettavan vuoden 1969 alussa.
Trafficin toinen albumi menestyi hyvin niin Englannissa kuin Yhdysvalloissakin. Sen sisältämistä kappaleista suosituimmaksi nousi Dave Masonin sävellys "Feeling Allright", josta myöhemmin on tehty lukuisia cover-versioita.[4] Yhtye hajosi pian tämän jälkeen. Hajoamisen jälkeen levy-yhtiö julkaisi vielä kolmannen "Last Exit"-nimisen albumin. Se on kasattu aiemmin julkaistuista sinkuista sekä triona Yhdysvalloista Fillmore Westistä maaliskuussa 1968 nauhoitetusta materiaalista. AllMusicin mukaan levy on heikompi kuin edeltäjänsä, muttei niin huono kuten tällaiset levy-yhtiöiden "rahastuslevyt" yleensä ovat. Winwood perusti Eric Claptonin ja Ginger Bakerin kanssa Blind Faithin, jonka elinkaari jäi puoleen vuoteen. Yhtye teki kiertueen Yhdysvalloissa ja Euroopassa, mutta lopetti toimintansa jo syksyllä 1969. Samana vuonna Capaldi ja Wood sopivat erimielisyytensä Masonin kanssa, ja kosketinsoittaja Wynder K. Frogin kanssa he kokosivat lyhytikäisen yhtyeen, joka kantoi nimeä Wooden Frog.[4]
Sen jälkeen syntyi uusi suppeampi Traffic, joka julkaisi kiitetyn levyn John Barleycorn Must Die (1970), josta piti alun perin tulla multi-instrumentalisti Steve Winwoodin ensimmäinen sooloalbumi. Levytysessioissa olivat kuitenkin mukana myös Capaldi ja Wood, ja vaikka Winwood vastasi suurimmalta osalta musiikista, levy päätettiin julkaista Trafficin nimissä.[10] Pian uuden albumin ilmestymisen jälkeen yhtyeeseen liittyi Blind Faithista tuttu Ric Grech bassoon. 1971 mukaan liittyivät vielä Rebob Kwaku Baah lyömäsoittimiin, Jim Gordon rumpuihin ja yllättäen Dave Mason kolmatta kertaa kitaran varteen.[11] Tällä kokoonpanolla tehtiin vain 6 päivän kiertue Briteissä. Mason olisi halunnut jatkaa kiertueelle Yhdysvaltoihin, mutta erosi sitten kun Winwood oli tähän haluton. Kahdesta Briteissa soitetusta keikasta kasattiin livelevy Welcome To the Canteen. Jostain syystä sitä ei kuitenkaan aluksi julkaistu Trafficin nimellä, vaan ensipainosten kansissa on jokaisen soittajan nimi.[12] Traffic ilman Masonia meni vielä saman vuoden syyskuussa studioon ja marraskuussa ilmestyi The Low Spark Of High Heeled Boys. Levy on saanut varsinkin myöhemmin pääasiassa positiivisia arvioita [13] ja möi kultaa Yhdysvalloissa.[14] Pian levyn ilmestymisen jälkeen Gordon ja Grech erotettiin massiivisen huumeidenkäytön vuoksi. Winwood puolestaan sairastui vakavaan vatsakalvon tulehdukseen, mikä johti Trafficin taukoon. Capaldi käytti tauon levyttämällä paljon suosiota saaneen ensilevynsä Oh How We Danced. Uusina miehinä eronneiden tilalle Trafficiin liittyivät Roger Hawkins ja David Hood, jotka soittivat Capaldin soololla. [15]
Seuraavana vuonna yhtye konsertoi lähinnä USA:ssa. Tältä kiertueelta löytyy ainut pitkä filmatisointi yhtyeestä, mikä on nauhoitettu Santa Monica Civic Auditoriumista.[16] Kiertueen jälkeen yhtye alkoi nauhoittaa uutta levyä. Tämä vuonna 1973 ilmestynyt Shoot Out at the Fantasy Factory sai murskakritiikkiä, [17] mutta möi edeltäjänsä tavoin hyvin Yhdysvalloissa. Yhtye lähti maailmankiertueelle, mutta ennen sitä bändiin otettiin vielä toinen kosketinsoittaja Barry Beckett. Saksan keikoilta nauhoitettiin tuplalive On the Road, joka möi hyvin niin USA:ssa kuin Briteissäkin. Vaan jälleen Winwood totesi, että Hawkinsin, Beckettin ja Hoodin palveluja ei enää tarvita ja jäljellä jäi ydintrio vahvistettuna Baahilla.[18] Noihin aikoihin Woodilla alkoi olla ongelmia niin mielenterveyden kuin huumeidenkin kanssa.[19] Bändi palkkasi mukaan sitten kuitenkin basistiksi Rosco Geen Capaldin palatessa rumpaliksi. Kokoonpanolla levytettiin 70-luvun viimeiseksi Traffic levyksi jäänyt When the Eagle Flies, joskin Baah erotettiin kesken sessioiden. Levy oli jälleen menestys Yhdysvalloissa ja möi kohtalaisesti myös Briteissä.[20] Levyä seurannut kiertue oli katastrofi: Wood myrkytti itseään huumeilla ja Winwoodin vatsakalvon tulehdus uusiutui. Chicagossa Winwood käveli kesken keikan pois lavalta eikä ilmaantunut enää seuraavan päivän keikalle.[21] Koska Winwood oli Masonin lähdön jälkeen ollut ilmiselvä bändin johtaja, eivät muut edes harkinneet bändin jatkamista. Trafficin hajottua lopullisesti Steve Winwood aloitti menestyksekkään soolouran. [22]
Yhtyeen jäsenistä Baah ja Wood kuolivat vuonna 1983, Baah kesken esityksen aivoverenvuotoon ja Wood keuhkokuumeeseen.[23][24] Vuonna 1994 Winwood ja Capaldi elvyttivät Trafficin henkiin tekemällä studioalbumin Far From Home. Tämän lisäksi he tekivät saman vuoden aikana yhdessä kiertueen esiintymällä Trafficin nimellä.[1] Vuonna 2005 julkaistiin tuolta kiertueelta CD ja DVD nimeltään The Last Great Traffic Jam.[25] Yhtye liitettiin Rock´n`Roll Hall Of Fameen vuonna 2004. Läsnä tilaisuudessa olivat Capaldi, Winwood, Mason ja Chris Woodin sisko Stephanie. Capaldi ja Winwood esiintyivät Trafficina, mutta kaikki kolme olivat yhdessä tilaisuuden lopettavassa "Feelin Alrightissa".[26] Trafficin paluu hautautui sen myötä, kun Capaldi kuoli seuraavana vuonna vatsasyöpään.[27]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
