fiktiivinen hahmo ja musiikkiyhtye From Wikipedia, the free encyclopedia
Ti-Ti Nalle on Riitta Korpelan luoma satuhahmo. Hahmo tuli tunnetuksi aikoinaan Pikku Kakkosen kautta omassa tv-sarjassaan ja on sittemmin esiintynyt CD- ja DVD-levyillä sekä Yle TV2, MTV3:lla ja C More Juniorilla omassa tv-sarjassaan. Korpela ja Ti-Ti Nalle kiertävät vuosittain ympäri Suomen kattavilla konserttikiertueilla Suomen suurimmissa konserttisaleissa.
Nalleperheeseen kuuluvat Ti-Ti Nallen lisäksi Isoisänalle, Isoäitinalle, Isänalle, Äitinalle, Tau Nalle, Ti-Ri Vauva sekä Trioli sekä noin 40 muuta satuhahmoa Hirsimetsästä.
Riitta Korpela johdattaa lapsia musiikin maailmaan nallehahmojen kautta ja musiikin varhaiskasvatuksen pedagogisin menetelmin, jossa nalleperhe on omine rytmeineen oiva opetusväline; Ti-Ti = kaksi kahdeksasosanuottia, Tau = Z eli tauko musiikissa, Ti-Ri = kaksi kuudestoistaosanuottia, Trioli = kolme yhtä pitkää nuottiarvoa, Isänalle ja Äitinalle = neljäsosanuotti ja isoäitinalle ja Isoisänalle = puoli- tai kokonuotti.
Ti-Ti Nallesta on tehty monia tuotteita, jotka vahvistavat Ti-Tin pedagogista maailmaa. Näihin lukeutuvat myös Korpelan kirjoittamat satu- ja nuottikirjat.
Ti-Ti Nallen satuhahmon ympärille toteutettu perhekulttuurikeskus toimi aluksi Korpelan yhtiön ylläpitämänä vuosina 2001–2018 Ikaalisten kylpylän alueella. Sen jälkeen talo toimi lisenssillä ulkopuolisten yrittäjien ylläpitämänä vuosina 2018–2020 Lempäälän Ideaparkissa. Ti-Ti Nallen talo on ollut tämän jälkeen suljettuna, ja sille on etsitty uusia tiloja useilta eri paikkakunnilta. [1][2][3][4][5] [6]
Diskografia
Kirjat
Konserttikiertueet
|
Videot
|
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.