Taideyliopiston ylioppilaskunta

From Wikipedia, the free encyclopedia

Taideyliopiston ylioppilaskunta
Remove ads

Taideyliopiston ylioppilaskunta (TaiYo / KonSt / ArtSU) aloitti virallisesti toimintansa vuoden 2013 alusta, jolloin Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät Taideyliopistoksi. Samalla myös kyseisten yliopistojen ylioppilaskunnat Kuvataideakatemian ylioppilaskunta (KUVYO), Sibelius-Akatemian ylioppilaskunta (SAY) ja Teatterikorkeakoulun ylioppilaskunta (TeYo) yhdistyivät Taideyliopiston ylioppilaskunnaksi.[4] Uuden ylioppilaskunnan toimintaa käynnistettiin jo vuonna 2012 yliopistolain muuttamisesta annetun lain voimaanpanolain mukaisesti.

Pikafaktoja
Remove ads


Remove ads

Jäsenet

Ylioppilaskunnan jäseniä ovat kaikki yliopiston opiskelijat, jotka on otettu opiskelijoiksi alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin tilauskoulutukseen osallistuvia opiskelijoita lukuun ottamatta.[5] Ylioppilaskunnan hallitus voi hyväksyä jäseniksi myös muita yliopiston opiskelijoita.

Päätöksenteko

Yliopistolain nojalla ylioppilaskunnan päätösvaltaa käyttävät hallitus ja edustajisto. Hallinto- ja toimeenpanovaltaa käyttää hallitus. Ylioppilaskunnan hallinnosta määrätään tarkemmin ylioppilaskunnan säännöissä, jotka edustajisto hyväksyy ja rehtori vahvistaa.

Taideyliopiston ylioppilaskunnan ensimmäiset säännöt hyväksyttiin edustajiston kokouksessa 1.11.2012.

Edustajisto

Ylioppilaskunnan ylintä päätösvaltaa käyttää 15-henkinen edustajisto, joka valitaan opiskelijoiden keskuudesta. Edustajiston puheenjohtajana toimii vuonna 2025 Wilhelmiina Ahmala, 1. varapuheenjohtajana Tii Taxell ja 2. varapuheenjohtajana Saara Pirkkonen.[2]

Hallitus

Edustajisto valitsee vuosittain hallituksen johtamaan ylioppilaskunnan toimintaa. Sääntöjen mukaan hallitukseen kuuluu vähintään kuusi ja enintään kymmenen jäsentä, mukaan lukien puheenjohtaja. Hallitukseen valitaan vähintään yksi jäsen kustakin Taideyliopiston akatemiasta, josta on useampi kuin yksi ehdokas.

Taloustoimikunta

Taloustoimikunta on ylioppilaskunnan neuvoa-antava toimielin, johon kuuluu sekä ylioppilaskunnan jäseniä että ulkopuolisia asiantuntijajäseniä.

Remove ads

Vapaan taiteen tila

Vapaan taiteen tila on opiskelijaprojektina syntynyt areena, jossa Taideyliopiston opiskelijat voivat järjestää omia näyttelyitä, esityksiä ja muita tapahtumia. Tila sijaitsee Sörnäisissa Katri Valan puiston läheisyydessä.[6]

Uuden ylioppilaskunnan käynnistäminen

Uuden ylioppilaskunnan rakentamista koordinoimaan perustettiin vuoden 2012 alussa yhdistyvien ylioppilaskuntien yhteistyöelin Kuusikko, jonka jäseninä toimivat Kuvataideakatemian ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Tiitus Petäjäniemi sekä pääsihteeri Tuukka Haapakorpi (6/2012 asti) / Inka Kynkäänniemi (6/2012 alkaen), Sibelius-Akatemian ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Niilo Tarnanen sekä pääsihteeri Kirsi Marttinen (8/2012 asti) / Aaro Häkkinen (8/2012 alkaen) ja Teatterikorkeakoulun ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Laura Lehtinen sekä edustajiston puheenjohtaja Eero Erkamo. Yhdistymisen projektipäällikkönä toimi Saara Hyrkkö, ja projektin tavoitteena oli luoda yhteisölliset, hallinnolliset ja toiminnalliset edellytykset uuden ylioppilaskunnan toiminnan käynnistymiselle.

Vuoden 2012 aikana toteutettiin useita yhteisötilaisuuksia, bileitä, taideprojekteja, kokouksia sekä ylioppilaskunnan ensimmäiset edustajistovaalit. Edustajistovaaleissa oli ehdolla 46 Taideyliopiston opiskelijaa, joista 21 valittiin edustajiston jäseniksi ja 21 varajäseniksi. Äänestysaktiivisuus vaaleissa oli 36 prosenttia. Poikkeuksellista vaaleissa oli se, että yliopistolla tapahtuneen sekaannuksen vuoksi yhdellä äänestysalueella oli käytössä virheelliset vaaliluettelot, minkä johdosta osa äänistä jouduttiin hylkäämään. Keskusvaalilautakunnan päätöksellä järjestettiin lisävaali.

Remove ads

Lähteet

Loading content...

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads