Suomen poliittinen järjestelmä on hallintomuodoltaan parlamentaarinen demokratia. Suomessa on käytössä monipuoluejärjestelmä. Vallan kolmijako-opin mukaan lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, parlamentaarista toimeenpanovaltaa edustaa pääministerin johtama valtioneuvosto ja oikeuslaitos on riippumaton toimeenpano- ja päätösvallasta. Valtionpäämiehenä puolestaan toimii tasavallan presidentti, joka johtaa ulkopolitiikkaa valtioneuvoston kanssa.
Poliittisia voimia Suomessa ovat puolueet, joita ovat puoluerekisteriin merkityt yhdistykset. Etujärjestöt puolestaan neuvottelevat sekä keskenään että yhdessä valtiovallan edustajien kanssa intressiensä yhteensovittamisesta. Taloudellisista etujärjestöistä tärkeimpiä ovat perinteisesti olleet työnantajia ja työntekijöitä edustavat työmarkkinajärjestöt sekä eräiden tuotannonalojen järjestöt. Lisäksi on monia muita ryhmiä, yhdistyksiä, liikkeitä ja järjestöjä, jotka pyrkivät vaikuttamaan poliittiseen ohjelmaan.
Puolueet
- Pääartikkeli: Luettelo Suomen puolueista
Suomessa on ollut puolueita noin sadan vuoden ajan. Niiden asema määriteltiin 1969, kun säädettiin puoluelaki. Oikeusministeriön määritelmän mukaan puolueita ovat puoluerekisteriin merkityt yhdistykset. Niillä oikeus asettaa ehdokaslistoja kunta-, eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa. Puolueen jäseneksi liitytään yleensä puolueen paikallisyhdistyksen kautta.[3]
Ensimmäisiä puolueita olivat 1860-luvun Suomalainen puolue ja Ruotsalainen puolue. Työväen järjestäytyessä syntyi 1899 Suomen Työväenpuolue, nykyinen SDP.[4]Suomalaisista lohkesi myöhemmin myös uudistusmieliset sekä perustuslaillisuutta puolustanut Nuorsuomalainen puolue[5]. Suomi siirtyi ensimmäisten maiden joukossa yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen 1905. Näiden vuosien jälkeen nuorsuomalaisista lohkesi Santeri Alkion perustama Maalaisliitto [6] Valtiomuotokiistan yhteydessä porvaristo hajaantui monarkiamielisiin Kokoomukseen ja RKP:hen sekä tasavaltalaisiin Maalaisliittoon, Edistyspuolueeseen sekä Ruotsalaiseen vasemmistoon. Suomen itsenäisyyden alkuvuosina erot puolueiden ideologioiden välillä olivat vielä hyvin suuret. Vuosikymmenten saatossa erot ovat kuitenkin kaventuneet huomattavasti, eikä yksikään pääpuolueista ole hyvinvointivaltiokehityksen myötä vaatinut monien mielestä enää radikaaleja yhteiskunnallisia muutoksia.[7]
YYA-Suomen eduskunnan keskeiset suurpuolueet olivat Maalaisliitto, SDP sekä SKDL. Liberaalinen Kansanpuolue yhdistyi Keskustaan 1980-luvulla, ja äärivasemmiston kannatus alkoi laskea jyrkästi. Hallitukseen Kekkosen presidenttikauden jälkeen huolittu SMP päätyi lamavuosien sekä vaalitappioiden myötä konkurssiin vuonna 1995. SMP:tä ja Kokoomusta pidettiin ulkopoliittisista syistä pitkään oppositiossa. Myös Georg C. Ehrnroothin perustama Perustuslaillinen Kansanpuolue vastusti näkyvästi 1970-luvulla Suomen sosialistista ilmapiiriä.[8]
Uudella vuosituhannella puoluejärjestelmä on tuottanut Suomeen kolme suurta puoluetta, sosiaalidemokraattisen SDP:n, keskusta-oikeistolaisen Kokoomuksen sekä Keskustan. 2010-luvulla menestyneet kansallismielinen Perussuomalaiset sekä Vihreät ovat nousseet haastamaan suurpuolueiden asemaa puoluekentässä.[9] Selkeästi eniten kunnanvaltuutettuja on Keskustalla[10]. Eduskuntavaalien 2019 jälkeen suurin eduskuntapuolue on SDP.[11] Marinin kansanrintamahallituksen pääpuolueita ovat SDP ja Keskusta, muita puolueita ovat Vihreät, Vasemmistoliitto sekä RKP[12]. Vahvaa kaksikielisyyttä puolustava RKP on Suomen ainoa alueellinen puolue[13]. Oppositiossa ovat täten Perussuomalaiset, Kokoomus, Kristillisdemokraatit sekä entisen kokoomusvaikuttaja Hjallis Harkimon perustama Liike Nyt. Perussuomalaisten hajaannuksessa lohjennut Sampo Terhon johtama Sininen tulevaisuus putosi eduskunnasta eduskuntavaaleissa 2019[14].
Etujärjestöt
- Pääartikkeli: Tulopolitiikka
Tärkeitä poliittisessa järjestelmässä vaikuttavia ryhmiä ovat keskeiset taloudelliset järjestöt, jotka neuvottelevat sekä keskenään että yhdessä valtiovallan edustajien kanssa intressiensä yhteensovittamisesta. Taloudellisista etujärjestöistä tärkeimpiä ovat perinteisesti olleet työnantajia ja työntekijöitä edustavat työmarkkinajärjestöt sekä eräiden tuotannonalojen järjestöt, erityisesti Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto.[15]
Suomessa on jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan solmittu keskitettyjä tulopoliittisia ratkaisuja. Niissä on käsitelty palkkoja, työaikoja, sosiaalipolitiikkaa, finanssipolitiikkaa, veropolitiikkaa ja työllisyyspolitiikkaa. Jopa kirkollisia pyhiä on tulopolitiikan nimissä siirretty arkipäiviltä viikonloppuihin ja takaisin. Työmarkkinajärjestöt olivat 1970- ja 1980-luvuilla mukana myös kauppapolitiikassa.[16]
Suomen työmarkkinamallin keskeisiä ominaispiirteitä ovat kaikenkattavuus, keskittyneet neuvottelurakenteet ja kolmiportaisuus eli malli, jossa neuvotteluja käydään ensin keskusjärjestöjen kesken, sitten alakohtaisesti ja lopulta liittotasolla. Suomessa on korkea järjestäytymisaste: palkansaajista noin 75 % kuuluu ammattiliittoihin. Julkishallinnon työntekijöitä kohdellaan monissa asioissa samoin kuin yksityistä sektoria. Laki takaa palkansaajille oikeuksia suoraan vaikuttamiseen, ja suurissa yrityksissä on erityisiä työnantajan ja työntekijöiden välisiä yhteistoimintakomiteoita, jotka käyvät neuvotteluita esimerkiksi irtisanomisista. Kaikkiaan suomalaisella palkansaajalla on suuremmat vaikutusmahdollisuudet työelämässä kuin monissa muussa Pohjoismaiden ulkopuolisissa maissa.[16][17]
Markkinavoimat
Poliittisen ja taloudellisen järjestelmän välinen suhde on keskeinen kysymys kaikissa yhteiskunnissa. Eräänlaisina ääripäinä voidaan ajatella, että kapitalistisessa järjestelmässä useimmat tärkeimmät taloudelliset toiminnot hoidetaan yksityisten omistamien ja kontrolloimien yritysten välityksellä ja sosialistisessa järjestelmässä vastaavasti valtion omistamien ja kontrolloimien yhtiöiden kautta. Suomalaisessa yhteiskunnassa ja talouselämässä historiallisesti olennaisia rakenteellisia tekijöitä ovat olleet etenkin maatalouden pitkään jatkunut suhteellisen suuri merkitys ja pientilavaltaisuus sekä teollistumisen keskittyminen vientipainotteiselle metsäsektorille ja puunjalostusteollisuuteen.[18] Varsinkin sotakorvauksien maksaminen kohotti maahan raskasta metalliteollisuutta kuten laivanrakennusta.[19]
Suomi kävi Neuvostoliiton kanssa poliittisiin sopimuksiin perustunutta kaupankäyntiä, eli niin kutsuttua idänkauppaa, aina Neuvostoliiton romahtamiseen asti. Idänkaupan päätyttyä 1990-luvun alussa Suomen taloudellinen kasvu tuli entistä riippuvaisemmaksi kansainvälisistä markkinoista, joita ei enää voitu ohjailla poliittisilla sopimuksilla.[20]
Informaatioteknologiasta tuli 1900-luvun lopulla uusi merkittävä Suomen vientiteollisuuteen.[21] Yksi yritys, Nokia alihankkijoineen, vaikutti Suomen bruttokansantuotteen kehitykseen merkittävästi 1990- ja 2000-luvulla. Parhaimmillaan, vuonna 2000, Nokia lisäsi Suomen bruttokansantuotetta 2,4 prosenttiyksiköllä.[22]
Kansalaisjärjestöt
- Pääartikkeli: Vapaaehtoissektori
Rekisteröityjen puolueiden ja taloudellisten etujärjestöjen lisäksi Suomen politiikassa toimii lukuisia muita ryhmiä, yhdistyksiä, liikkeitä ja järjestöjä, jotka pyrkivät vaikuttamaan poliittiseen järjestelmään saavuttaakseen tavoitteitaan tai edistääkseen asiaansa. Kansalaisjärjestöllä voidaankin tarkoittaa yleisesti sellaisia pääsääntöisesti yhdistyspohjaisesti toimivia järjestöjä, jotka toimivat monella eri tasolla, yhä useammin myös kansainvälisesti. Osalle näistä järjestöistä on delegoitu perinteisesti valtiovallan piiriin kuuluvia tehtäviä ja niitä voidaankin kutsua toimeenpaneviksi järjestöiksi. Osa järjestöistä puolestaan tukee aatteellisesti tai ideologisesti valtion virallista linjaa, osa suhtautuu avoimen kriittisesti viralliseen politiikkaan ja pyrkii vaikuttamaan sekä yleiseen mielipiteeseen että poliittiseen päätöksentekoon.[23] Kansalaisjärjestöistä käytetään nimitystä kolmas sektori toimijana yksityisen ja julkisen sektorin ohella.[24]
Joukkoviestintävälineet
Suomen sanomalehdistö on edelleen monipuolinen. 4-7 päivää viikossa ilmestyviä varsinaisia sanomalehtiä on 53. Suurin niistä on Helsingin Sanomat. Suomessa neljä viidestä aamulehdestä kuuluu varhaisjakelun piiriin. Vain 11 prosenttia sanomalehdistön tuloista tulee irtonumeroiden myynnistä. Tätä pidetään yhtenä syynä lehdistön menestykseen. Sanomalehdistöllä on edelleen vahva asema viestintäkentässä myös verrattuna muihin viestintävälineisiin. Vuonna 2004 kahdeksan kymmenestä 12-69 -vuotiaasta suomalaisesta luki päivittäin sanomalehteä.[25]
Maakunnallinen lehdistö on perinteisesti vahva vaikuttaja. Sen sijaan puoluepoliittisesti sitoutuneen lehdistön asema on heikentynyt radikaalisti.[26]
Suomen aikakauslehdistön laajuus on poikkeuksellista. Yleisradiotoiminta perustuu erityiseen lakiin Yleisradiosta, joka säädettiin vuonna 1993. Laki määrittelee Yleisradion julkisen palvelun tehtävän hyvin laajaksi.[25]
Vahvoihin perinteisiin pohjautuva viestintäjärjestelmän perusrakenne, jossa tilauspohjainen sanomalehdistö ja julkisen palvelun sähköinen viestintä ovat pysyneet keskeisessä roolissa, heijastuu myös viestinnän sisällöissä. Suomessa journalistiikan normit perustuvat alan itselleen luomaan eettiseen normistoon, journalistin ohjeisiin ja Yleisradion ohjelmatoiminnan säännöstöön. Käytännön eettisiä ongelmia käsittelee julkisen sanan neuvosto, johon kuuluu toimittaja- ja julkaisujärjestöjen edustajien lisäksi juridista asiantuntemusta ja alasta riippumattomia jäseniä.[25]
Niin sanottu median murros ja sosiaalinen media vaikuttavat viestintään 2010-luvulla.[27]
Eduskunta
- Pääartikkeli: Eduskunta
Suomen kansanedustuslaitos eli parlamentti on eduskunta. Sen tärkein tehtävä on säätää lakeja. Uusi laki säädetään tai vanhaa lakia muutetaan hallituksen esityksestä tai kansanedustajan aloitteesta.[28]
Valtioneuvoston on valmisteltava eduskunnalle esitys seuraavan vuoden talousarvioksi. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta käsittelee yksityiskohtaisesti talousarviota ja kansanedustajien talousarvioon tekemiä aloitteita.[29] Eduskunnan tärkeisiin tehtäviin kuuluu myös toimintakykyisen hallituksen ylläpitäminen.[30]
Vuoden 2015 vaaleissa valitussa eduskunnassa suurin puolue on Suomen keskusta 49 edustajallaan. Sitä seuraavat Perussuomalaiset (38), Kokoomus (37) ja Sosiaalidemokraatit (34 edustajaa). Kaikkiaan eduskunnassa on edustajia kahdeksasta puolueesta.[31]
Valtioneuvosto
- Pääartikkeli: Suomen valtioneuvosto
Suomen pääministeri johtaa valtioneuvostoa, joka edustaa parlamentaarista toimeenpanovaltaa. Valtioneuvostolla on lain sallimissa rajoissa mahdollisuus antaa asetuksia, jotka täydentävät voimassa olevaa lainsäädäntöä.[32][33]
Joulukuun 10. päivästä 2019 alkaen valtioneuvoston muodostaa Marinin hallitus. Pääministerinä toimii SDP:n Sanna Marin. Muina puolueina hallituksessa ovat Keskusta, Vihreät, Vasemmistoliitto ja Ruotsalainen kansanpuolue.[34]
Tasavallan presidentti
- Pääartikkeli: Suomen tasavallan presidentti
Suomen tasavallan presidentti on Suomen kansan valitsema valtionpäämies. Hän johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa ja on puolustusvoimien ylipäällikkö.[35] Hän nimittää myös eräät korkeimmat virkamiehet ja korkeimman oikeuden tuomarit. Presidentin ollessa estyneenä hänen tehtäviään hoitaa pääministeri ja tämänkin ollessa estyneenä pääministerin sijaisena toimiva ministeri.[36]
Presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö ja nimittää upseerit. Presidentti päättää hallituksen esityksestä puolustusvoimien liikekannallepanosta. Sodasta ja rauhasta presidentti päättää eduskunnan suostumuksella.[37]
Ennen uutta perustuslakia, joka valmistui vuonna 1999 ja astui voimaan 2000, presidentillä oli huomattavasti nykyistä enemmän valtaoikeuksia. Näitä valtaoikeuksia tosin käytettiin täysivaltaisesti vain Paasikiven ja Kekkosen presidenttikausilla (1946-81), jolloin Suomea pidettiin semipresidentialistisena valtiona.[38] Presidentillä on yhä veto-oikeus, tosin eduskunta voi ylittää presidentin veton.[39]
Oikeuslaitos
Oikeuslaitos on riippumaton toimeenpano- ja päätösvallasta.[40] Tasavallan presidentti nimittää tuomarit.[41]
Ensimmäinen oikeusaste on käräjäoikeus, sen päätöksestä voi valittaa hovioikeuteen. Ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa käyttää Korkein oikeus. Hallintoasioita käsitellään hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.[41]
Valtiontalous
- Pääartikkeli: Suomen valtiontalous
Suomen valtion budjettitalouden tulopuolesta verot ja veronluonteiset tulot kattavat noin 40 miljardia euroa. Tästä tuloveroa on noin 13 miljardia ja liikevaihtoveroja noin 18 miljardia. Menopuolella suurimmat pääluokat ovat valtiovarainministeriön (17,5 mrd.), sosiaali- ja terveysministeriön (13 mrd.) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (6,7 mrd.) hallinnonaloihin kuuluvat menot.[42]
Julkisten menojen osuus on Suomessa lähes puolet bruttokansantuotteesta. Poliittisen päätöksenteon kautta määrätään siten huomattavalta osin siitä, kuinka voimavarat hyödykkeiden ja palvelujen tuottamiseen ja hankintaan saadaan. Verotuloista ja muista julkisen sektorin tuloista käytetään nykyisin valtion omiin kulutusmenoihin ja investointimenoihin selvästi vähemmän kuin kuntien vastaaviin menoihin. Valtiovalta vaikuttaa silti muita julkisen sektorin päätöksentekijöitä vahvemmin talousyksiköiden väliseen voimavarojen jakoon.[43]
Valtionhallinto
- Pääartikkeli: Suomen hallinto
Valtionhallinto voidaan käsittää on vallan kolmijaossa joko osaksi toimeenpanovaltaa, tai negaation kautta määritellen siihen voidaan lukea kaikki se valtiokoneiston toiminta, joka ei ole lainsäädäntöä tai lainkäyttöä.[44]
Valtionhallinto muodostuu valtion keskushallinnosta, aluehallinnosta ja paikallishallinnosta. Muuhun julkiseen hallintoon kuuluvat kunnallishallinto, kirkollishallinto sekä välillinen julkinen hallinto. Välilliseen julkiseen hallintoon kuuluvat itsenäiset julkisoikeudelliset laitokset (kuten Kansaneläkelaitos tai Suomen Pankki) ja muut tahot jotka käyttävät julkista valtaa lain tai asetuksen määräämässä tehtävässä (kuten eläinsuojeluvalvojat).[45]
Kunnallinen ja alueellinen itsehallinto
Suomessa kaksi kolmasosaa julkisesta palvelutuotannosta on kunnallisen itsehallinnon hoidossa. Harvassa maassa on kunnallisen itsehallinnon vastuu yhtä suuri. Perustuslakiin on kirjattu kuntien oikeus kerätä kunnallisveroa. Valtion ja kuntien välinen työnjako on varsin epäyhtenäinen.[46] 2010-luvulla valmistellun sosiaali- ja terveydenhoitoalan uudistuksen odotetaan vievän valtaa ja vastuuta etenkin pieniltä kunnilta.[47]
Itsehallintolaki antaa ahvenanmaalaisille oikeuden säätää lailla omista sisäisistä asioistaan ja päättää maakunnan tulo- ja menoarviosta.[48]
Puolustusvoimat
- Pääartikkeli: Suomen puolustusvoimat
Puolustusvoimien tärkein tehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Tämän lisäksi puolustusvoimien tehtävä on tukea muita viranomaisia yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisessa sekä osallistua kansainväliseen kriisinhallintaan.[49] Puolustusvoimien rauhan ajan organisaatio koostuu Pääesikunnasta ja sen alaisesta viidestä laitoksesta, maa-, meri- ja ilmavoimista sekä Maanpuolustuskorkeakoulusta.[50] Puolustusvoimien ylipäällikkönä toimii tasavallan presidentti.[51]
Ulkopolitiikka
- Pääartikkeli: Suomen ulkopolitiikka
Suomen ulkopolitiikkaa määritteli 1900-luvulla – ja erityisesti jatkosodan jälkeen – pitkälti suhtautuminen Neuvostoliittoon. Paasikiven ja Kekkosen yli 30-vuotisen presidenttijakson aikana esimerkiksi hallitukseen ei haluttu sellaisia puolueita, jotka eivät hyväksyneet Paasikiven-Kekkosen linjaa. Neuvostoliiton tehdessä 1900-luvun lopulla kuolemaa se menetti merkityksensä Suomen ulkopolitiikkaa määritelleenä valtiona. Tällöin Suomi liittyi moniin eurooppalaisiin ylikansallisiin järjestöihin kuten Euroopan neuvostoon (1989), Euroopan talousalueeseen (1992) ja Euroopan unioniin (1995)[52] ja epäviralliseen Euroryhmään (2002)[53].
Vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain mukaan Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Eduskunta hyväksyy kuitenkin kansainväliset velvoitteet ja niiden irtisanomisen sekä päättää kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamisesta. Valtioneuvosto vastaa puolestaan Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan suostumusta.[54]
Suomi on jäsenenä Euroopan unionissa, Yhdistyneissä kansakunnissa, Maailmanpankki-ryhmässä ja monissa niiden jäsenorganisaatioissa.[55]
Suomi Euroopan unionissa
.jpg)
Euroopan unionin (EU) politiikka vaikuttaa niin suorasti kuin epäsuorasti jäsenvaltioiden kansalliseen politiikkaan. Unionin jäseniksi hyväksytyt valtiot luopuvat vapaaehtoisesti suuresta osasta itsemääräämisoikeuttaan ja sitoutuvat noudattamaan jo voimassa olevaa sekä tulevaisuudessa säädettävää ylikansallista lakinormistoa. Euroopan yhdentyminen on osoittautunut vaikeaksi puolueille.[56]
Liittyessään EU:n jäseneksi vuonna 1995 Suomi liittyi suoraan Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU) toiseen vaiheeseen. Kolmannessa vaiheessa, vuoden 1999 tammikuusta, euroa voitiin käyttää tilirahana. Vuoden 2002 alussa eurosetelit ja -kolikot korvasivat Suomen markan.[57]
EU:n toimivalta on rajattua ja sen laajuus vaihtelee suuresti toimialoittain. Euroopan unionin ja sen jäsenmaiden vallanjaon perusperiaate on niin kutsuttu annetun toimivallan periaate eli jäsenvaltiot ovat tietyillä aloilla antaneet päätöksentekovaltaansa unionille.[58]
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
