vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen Suomessa toimivien rauhanyhdistysten keskusjärjestö From Wikipedia, the free encyclopedia
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry (SRK) on vuonna 1906 perustettu vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen Suomessa toimivien rauhanyhdistysten keskusjärjestö. Keskusyhdistyksen toimisto sijaitsee Oulussa. SRK:lla on sisaryhdistykset Ruotsissa (SFC) ja Pohjois-Amerikassa (LLC). SRK tekee lähetystyötä Suomessa ja ulkomailla, julkaisee lehtiä, kirjallisuutta ja äänitteitä, ja tukee lapsi- ja nuorisotyötä. Yhdistyksen ylin päättävä elin on rauhanyhdistysten edustajien vuosikokous, joka valitsee SRK:lle 24-jäsenisen saarnamiehistä koostuvan johtokunnan.
| Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys | |
|---|---|
 |
|
| Perustettu | 1906 |
| Tyyppi | herätysliike |
| Toimiala | vanhoillislestadiolaisuus |
| Päämaja |
Kiviharjunlenkki 7 90220 Oulu |
| Toiminta-alue | Suomi |
| Pääsihteeri | Arto Tölli |
| Puheenjohtaja | Valde Palola |
| Jäsenlehti | Päivämies |
| Aiheesta muualla | |
| Sivusto | |
Johtokunnan puheenjohtaja oli 2017–2022 Matti Taskila[1]. Hänen edeltäjänsä oli taas 2014–2017 Viljo Juntunen.
SRK:n ja sen rauhanyhdistysten tarkoituksena on niiden sääntöjen mukaan "herättää ja elvyttää kristillistä uskonelämää sekä edistää kristillissiveellisten elämäntapojen, kansanraittiuden ja isänmaallisen mielen vakiinnuttamista kansan keskuudessa". Kaikessa toiminnassa SRK haluaa pitää keskeisenä "Pyhän Raamatun ja evankelisluterilaisen uskon, tunnustuksen ja opin mukaista Jumalan sanaa".[2]
SRK:n vuosikokous on yhdistyksen ylin päättävä elin. Vuosikokouksessa on noin 300 rauhanyhdistysten virallista edustajaa ja se valitsee jäsenet 24 henkilön johtokuntaan. Johtokunta valitsee keskuudestaan työvaliokunnan, johon kuuluu puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa, kolme jäsentä ja kolme varajäsentä.[3]
Toinen SRK:n kokous on kaksi kertaa vuodessa pidettävä puhujien ja seurakuntavanhinten kokous, joihon kokoontuu noin 700 saarnaajaa ja lisäksi heidän puolisonsa[4][5].
SRK toimii lähetystyössä Suomessa ja ulkomailla. Suomi on jaettu alueellisiin lähetystoimikuntiin, jotka hoitavat lähetystyön järjestelyistä. SRK lähettää puhujia erityisesti alueille, joissa on vähän seuratoimintaa. Myös esimerkiksi sairaaloihin, kouluihin ja vankiloihin järjestetään seuroja. Ulkolähetystoimintaa on säännöllisesti 18 maassa (Euroopassa: Venäjällä, Virossa, Latviassa, Ruotsissa, Norjassa, Isossa-Britanniassa, Saksassa, Sveitsissä, Unkarissa, Espanjassa; Afrikassa: Togossa, Ghanassa, Gambiassa, Senegalissa, Keniassa; Pohjois-Amerikassa: Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Ecuadorissa).[6] Ruotsissa ja Pohjois-Amerikassa SRK toimii yhteistyössä sen sisarjärjestöjen kanssa, joita ovat Ruotsin SFC ja Pohjois-Amerikan LLC.[3] SRK järjesti seuratilaisuuksia vuonna 2005 noin 966. SRK:n jäsenyhdistykset järjestivät vuonna 2005 noin 11 300 seuratilaisuutta. Puhujia SRK:lla on 873.[3]
Lapsi- ja nuorisotyötä SRK tekee esimerkiksi kouluttamalla opettajia ja tuottamalla opetusmateriaalia. Pyhäkouluja sen jäsenyhdistykset ovat järjestäneet 1930-luvulta, päiväkerhoa vuodesta 1975 lähtien ja näiden lisäksi raamattuluokkia. Päiväkerholaisia on noin 4 500, pyhäkoululaisia 14 000 ja raamattuluokkalaisia 5 800. Raamattuluokissa käydään yleensä 10–15-vuotiaina.[7] SRK järjestää leirejä ja kursseja viidessä leirikeskuksessaan ja kolmessa kansanopistossaan. Niissä käyvistä noin 10 000:sta kolme neljäsosaa on alle 20-vuotiaita.[8]
SRK julkaisee kahta säännöllisesti ilmestyvää paperilehteä: Päivämies ja Lasten polku (aiemmin Siionin kevät[9]). Päivämies on tilattavissa myös digilehtenä ja äänilehtenä. Päivämiehessä ilmestyy kerran kuussa liitteinä Siionin Lähetyslehti ja nuorille suunnattu Kapsäkki. SRK painaa Siionin Lähetyslehteä viidelle eri kielelle lähetystyön tueksi noin kaksi kertaa vuodessa.[10]
SRK julkaisee vuosittain lehdet Siionin joulu ja Pääsiäissana. Jämsän, Ranuan ja Reisjärven opistot toimittavat Pääsiäissanan vuorovuosin.[11] SRK julkaisee ja kustantaa myös kirjallisuutta ja äänitteitä.[12]
SRK:n jäseneksi voidaan sääntöjen mukaan hyväksyä rekisteröidyt rauhanyhdistykset ja muut yhdistykset ja säätiöt, jotka toimivat samassa hengessä. Jäsenyhdistysten tarkoitus ja toimintamuodot tulee olla linjassa SRK:n toiminnan kanssa. Yhdistyksen johtokunta päättää jäsenyydestä kirjallisen hakemuksen perusteella.[13] Jäsenyhdistysten koko vaikuttaa siihen, kuinka monta edustajaa on mahdollista lähettää SRK:n vuosikokoukseen. Kullakin edustajalla on kokouksessa yksi ääni. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa. Jäsenyhdistykset maksavat vuosimaksua SRK:lle. SRK:n johtokunta voi ehdottaa vuosikokouksessa jäsenyhdistyksen erottamista, mikäli se ei noudata SRK:n tarkoitusta ja toimintamuotoja.[14]
SRK:n sääntöjen mukaan yhdistyksessä käyttää valtaa vuosikokous, paitsi niissä asioissa, jotka on siirretty johtokunnalle[15]. Yhdistyksen hallituksena toimii johtokunta, johon jäsenyhdistyksistä valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan 24 jäsentä. Johtokunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa. Se valitsee myös työvaliokunnan, johon kuuluu puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien lisäksi kolme jäsentä ja kolme varajäsentä. Johtokunta ja työvaliokunta ovat päätösvaltaisia, jos enemmän kuin puolet jäsenistä on paikalla. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa.[16] Johtokunnan jäseniltä vaaditaan vähintään viiden vuoden jäsenyyttä jossakin jäsenyhdistyksessä. Johtokunnan jäsen voidaan erottaa, ellei hän noudata SRK:n tarkoitusta ja toimintamuotoja.[17] SRK:n johtokunta muodostuu miehistä, vaikkakaan johtokunnan jäsenten sukupuolta ei ole määritelty SRK:n säännöissä.
SRK:n sääntöjen mukaan johtokunta valitsee työvaliokunnan, johon kuuluu puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien lisäksi kolme jäsentä ja kolme varajäsentä[16]. Tutkija Miikka Ruokasen mukaan työvaliokunta on käytännössä SRK:n johtokuntaa tärkeämpi elin. 1960-luvulta peräisin olevissa säännöissä todetaan yleisluontoisesti työvaliokunnan olevan juoksevien asioiden hoitoa varten. Johtokunnan kokouksessa 29.3.1979 kuitenkin siirrettiin työvaliokunnalle monia merkittäviä tehtäviä, kuten julkaisutoiminnan johtaminen ja SRK:n talousasiat. Erityisesti Miikka Ruokanen mainitsee valtakunnallisten kokousten järjestämisen. Vallan keskittäminen työvaliokunnalle mahdollisti Ruokasen mukaan tehokkaamman toiminnan.[18]
Vanhoillislestadiolaisten ensimmäinen keskusyhdistys perustettiin vuonna 1906 Lähetystoimen päätoimiston nimellä vuosikokousseurojen yhteydessä organisoimaan lähetystyötä. "Yleinen Rauhanyhdistys" perustettiin 26.6.1914 ja se luotiin yhdistämään jo olemassa olevia rauhanyhdistyksiä. Se nimettiin 26.6.1916 Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry:ksi. Tuolloin vallinneen rauhattoman maailmantilanteen takia perustamisvaihe kesti noin kolme vuotta ja senaatti vahvisti yhdistyksen säännöt 1.8.1917. Vuonna 1925 yhdistykseen kuului 25 rauhanyhdistystä. Rauhan sanan hajaannuksen jälkeen jäsenyhdistysten määrä lisääntyi merkittävästi. Vuonna 1950 keskusjärjestöön kuului 250 rauhanyhdistystä ja vuonna 1975 rauhanyhdistyksiä oli 302. Maaseudun autioituminen ja muuttoliike alkoivat vähentää rauhanyhdistysten määrää. Erityisesti pieniä yhdistyksiä on lakkautettu. Vuonna 2003 jäsenyhdistyksiä oli 203 ja enimmillään yhdistyksiä on ollut 333, vuonna 1968.[19] Vuonna 2019 (helmikuu 2019) rauhanyhdistyksiä oli 178.[20]
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Painotusvinouma. Kaksi kolmasosaa historiaosiosta käsittelee tätä yksittäistä asiaa. Ongelma on myös se, että lähteinä käytetään poleemisia blogeja. Tämän vaiheen lopputulema jää myös mainitsematta: Mitä tapahtui vaalien jälkeen? Mitkä olivat tapauksen jälkimainingit? |
Lauri Pietilän mukaan SRK sai ensimmäisen kerran rahoitusta seuratoimintaan 1962, jolloin asiaa käsiteltiin Raahen suviseurojen yhteydessä[21]. Tutkija Jarkko Vesikansan mukaan rahat olivat peräisin Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki -säätiöltä.[22] SRK kantoi huolta 1960-luvulla yhteiskuntaradikalismista, maallistumisesta ja yleisestä vasemmistolaisuuden kasvusta. Tämän vuoksi SRK suuntasi voimavaroja valistustyöhön. SRK piti mielellään yhteyttä valtakunnan tason päättäjiin, joiden kanssa sillä oli yhteisiä intressejä, kuten Suomen itsenäisyyden ja kansalaissovun säilyttäminen sekä erityisesti vasemmiton vaikutusvallan rajoittaminen. SRK:n johtokunnassa päätettiin myös 1965, että voidaan vastaanottaa lahjoitusvaroja sellaisin ehdoin, että varat käytetään SRK:n sääntöjen mukaisesti evankeliumin työhön. Johtokunnassa todettiin tuolloin, että ei ole tärkeää tietää kuka on lahjoittaja, vaan tärkeämpää on tietää mihin lahjoittaja haluaa varat käytettävän.
SRK:n johto sai toimintaansa runsaasti lahjavaroja, joita se myös itse anoi. Sekaantuminen politiikkaan jakoi mielipiteitä liikkeen sisällä[23][24].
SRK jakoi maan 14 apulähetysalueeseen. Tunnettuja järjestöihmisiä olivat mm. Antti Aho, Erkki Vuokila, Kalle Vakkuri, Aarne Kurkela, Martti Jääskeläinen, Alpo Pikkarainen, Aarno Haho ja Pentti Purtanen. Papeista listassa olivat muun muassa Samuli ja Juha Pentikäinen, Niilo Rauhala, Lauri Holmi ja Jaakko Suomala.[25]
Sääntöjen mukaan SRK:n tarkoitus on edistää kristillissiveellisiä elämäntapoja ja kansanraittiutta. Kaikki SRK:n toiminta palvelee myös tätä tarkoitusta.[26]
SRK:n julkaisussa vuodelta 1970 Paavo Koukkarin mukaan kristityille nuorille ja erityisesti varhaisnuorille tavoitteeksi asetettujen normien kokeminen elävästi on tärkeää, käyttäytyminen ja elämä sovitetaan niiden mukaan, jolloin tunnetaan elävästi kuuluttavan Jumalan valtakuntaan[27]. Nuoret ohjataan noudattamaan yhteisöelämään sisältyviä normeja ja etsimään toiminnalleen ohjetta niistä arvoista, jotka elähdyttävät yhteisöä[28]. Lankeemuksista hän kehottaa kertomaan vanhemmille, koska heillä on kokemusta ja he osaavat neuvoa "sielunvihollisen pettämää" nuorta[29]. Olavi Korkiakosken mukaan kristitty kilvoittelee säilyttääkseen uskon lahjan. Usko ja sen mukainen elämä kuuluvat yhteen, joten usko ei voi olla elämästä irrallaan. Hänen mukaansa myös kaste velvoittaa taistelemaan syntiä vastaan, jotta kasteessa solmittu hyvän omantunnon liitto säilyisi.[30] Aarno Sassin mukaan omatunto tarkoittaa yhdessä tietämistä, joten "Jumalan seurakunnassa" ei voi olla erimielisyyksiä esimerkiksi alkoholista, perhesuunnittelusta tai maailmallisesta elämäntavasta[31]. Juhani Alarannan mukaan Raamattu ja yhteiset kannanotot ja julkilausumat ovat tärkeitä yksityisen ihmisen elämän liikennemerkkejä[32]. SRK:n johtokunta antoi tiedoksi Päivämiehessä vuonna 1971, että varsinkin kahdesta vaarasta on syytä huolestua. Päivämiehen pääkirjoituksen mukaan television hankinta ja konsertissa käyminen olivat syntiä. Perusteluksi todettiin: "Vanhurskaat eivät istu siellä missä pilkkaajat istuvat eivätkä käyskentele syntisten tiellä. Elävä kristillisyys ei ole mitään konserttikristillisyyttä."[33]
Erkki Pirin mukaan syntiä ovat muun muassa Jumalan kieltäminen luojana, abortti, lapsirajoitus, televisio, alkoholi, iskelmämusiikki ja pornografia[34]. Hän vieroksuu hippiyttä, radikalismia ja uuspakanuutta. Vuoden 1970 SRK:n julkaisussa Piri pitää hippejä kammottavimpina eläimellisten viettiensä varassa toimivina vapauden vaatijoina, jotka elävät ryöstäen, murhaten ja irstaillen.[35] Juhani Alarannan mukaan Jumala on tarkoittanut seksuaalisuuden avioliittoon. Samaa sukupuolta olevien seksuaalinen yhteiselämän hän tuomitsee, koska Jumala ei ole niin tarkoittanut. Taipumuksia hän ei kuitenkaan pidä syntinä. Seksuaalisuutta ei saa toteuttaa väärässä muodossa. Nuorten seurustelussa hän ei sallisi halailua eikä hyväilyä, koska Jumala ei ole niin tarkoittanut.[36] Eila Pelkonen pitää itsetyydytystä, eläimeen sekaantumista ja sukurutsausta Raamattuun vedoten epänormaaleina. Himojen heräämistä huonon kirjallisuuden, television, sopimattoman vaatetuksen tai muun sellaisen välityksellä hän kehottaa karttamaan.[37] Olavi Korkiakosken mukaan "elävässä uskossa" ei ole kysymys elämäntavasta, vaan "vanhurskas elää uskosta"[38].
Vanhoillislestadiolaisuudessa television omistamiseen suhtaudutaan kielteisesti[39]. Kielteistä kantaa perustellaan sillä, että ohjelmatarjonta sisältää liikaa seksismiä ja väkivaltaa ja on siksi kristillisten perusarvojen vastaista[40]. SRK:n johto käyttää televisiokysymyksen yhteydessä termiä TV-päätös, jolla viitataan SRK:n vuosikokousten televisiota koskeviin kannanottoihin[41]. Liikkeen ulkopuolisissa julkaisuissa on käytetty myös termejä televisiokielto tai TV-kielto[41][42][43]. Herätysliikkeen suhtauminen televisioon on herättänyt julkisuuden mielenkiintoa[44].
Ehkäisy nousi vanhoillislestadiolaisuudessa keskustelun aiheeksi vuoden 1967 puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa[45]. Suomen evankelis-luterilainen kirkko omaksui myönteisen kannan ehkäisyvälineiden käyttöön vuonna 1952[46]. Monet kristityt pitivät ehkäisyä yleisesti syntinä 1900-luvun alkuun saakka[47][48]. Vanhoillislestadiolaisille muodostui vuonna 1967 selkeä kanta: he pitäytyivät Raamattuun, jonka mukaan he katsoivat lapsirajoituksen olevan "syntiä kaikissa muodoissaan"[45]. Vanhoillislestadiolaisten mukaan Jumala on elämän ja kuoleman Herra ja elämän luominen on hänen käsissään[49]. Ihminen ei saa estää Jumalan luomistyötä. Aborttia pidetään murhan syntinä.[49][50] Myös ehkäisyä on pidetty murhana[51]. Viimeisin SRK:n virallinen kannanotto ehkäisykysymykseen julkistettiin suviseuroissa 2009 otsikolla Minä uskon Jumalaan, Isään[50].
Hoitokokous on vanhoillislestadiolaisuuden sisäinen, niin sanottua sielunhoidollista kokousta tarkoittava käsite[52]. 1970-luvun yleisistä hoitokokouksista käytetään myös termiä henkien taistelu[53] ja sanalla hoitokokous voidaan yhteisön piirissä toisinaan tarkoittaa henkien taistelun lisäksi myös muita sielunhoidollisia tilanteita. 1970-luvun kriisi herätti paljon huomiota mediassa. Lehtien mielipidekirjoituksissa kokouksista käytettiin muun muassa termejä selvityskokous, uskonterrori, terrori, henkinen väkivalta, lestadiolaiskuri ja ryhmäkuri.[54][55][56][57] SRK:n johdon antaman neuvon mukaan hoitoon kutsujina toimivat rauhanyhdistysten johtokunnat[58]. Hoitokokousmenettelyn taustalla oli näkemys, että veljen vartijana toimiminen on kristityn velvollisuus ja rikkoneen hoitamisessa tuli noudattaa Kristuksen kirkkolakia[53]. Tuomas Lohen mukaan hoitokokoukset lisääntyivät 1970-luvulla ja vähenivät merkittävästi 1980-luvulle tultaessa. Huippu saavutettiin vuonna 1978.[59]
Tuomas Lohen mukaan hoitokokousmenettelyn taustalla oli näkemys, että rikkoneen hoitamisessa tuli noudattaa Kristuksen kirkkolakia. Itsensä "vastuullisiksi kristityiksi" tuntevat kokivat velvollisuudekseen puuttua ongelmalliseksi luokiteltuun käytökseen. Paikallinen rauhanyhdistys toimi jäsentensä "hengellisenä hallituksena", joka pyrki vaikuttamaan heidän elämäntapoja koskeviin ratkaisuihinsa.[59]
SRK:hon kuuluvat seuraavat rauhanyhdistykset:[60]
Etelä-Karjala
Etelä-Pohjanmaa
Etelä-Savo
Kainuu
Kanta-Häme Keski-Pohjanmaa
Keski-Suomi
Kymenlaakso
Lappi¨
Pirkanmaa
Pohjanmaa
Pohjois-Karjala
|
Pohjois-Pohjanmaa
|
Pohjois-Savo
Päijät-Häme
Satakunta
Uusimaa
Varsinais-Suomi
|
Pääsihteeri
Suomen lähetystoimen päätoimisto
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys
|
Johtokunnan puheenjohtajaSuomen lähetystoimen päätoimisto
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys
|
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
