Eppu Normaalin musiikkikappale From Wikipedia, the free encyclopedia
Suolaista sadetta on suomirockyhtye Eppu Normaalin Sadan vuoden päästäkin -albumin kappale, joka julkaistiin singlenä 23. huhtikuuta 2004. Kappaleen on säveltänyt yhtyeen kitaristi Mikko ”Pantse” Syrjä, ja sanat on tehnyt yhtyeen laulaja Martti Syrjä. Single päätti yhtyeen 11 vuoden mittaisen levytystauon, sillä uutta materiaalia oli kuultu viimeksi vuonna 1993 julkaistulla Studio Etana -albumilla.
”Suolaista sadetta” Eppu Normaali | ||
---|---|---|
Singlen tiedot | ||
Albumilta | Sadan vuoden päästäkin | |
Äänitetty | maaliskuu 2004 Akun tehdas | |
Julkaistu | 23. huhtikuuta 2004 | |
Tuottaja(t) | Mikko Syrjä | |
Tyylilaji | suomirock | |
Kesto | 05.28 | |
Levy-yhtiö | Poko Rekords | |
Eppu Normaalin muut singlet | ||
”Pidetään ikävää ’99” 1999 |
”Suolaista sadetta” 2004 |
”Ei sankariainesta” 2004 |
”Suolaista sadetta” debytoi Suomen virallisen singlelistan kakkossijalla, jolla se myös pysyi yhteensä 11 viikkoa. Yhteensä single oli listalla 13 viikon ajan[1]
”Suolaista sadetta” -kappaleesta kuvattiin myös Eppu Normaalin historian ensimmäinen musiikkivideo, jonka ohjasi Petri Kyttälä[2]. Kappale oli mukana yhtyeen 29. lokakuuta 2004 julkaistulla Sadan vuoden päästäkin -studioalbumilla, jonka promootiotarkoitukseen single alun perin myös julkaistiin. Kappale on mukana myös elokuvassa Vares - yksityisetsivä. ”Suolaista sadetta” -singleä seurasivat albumilta myös kolme muuta singlejulkaisua: ”Ei sankariainesta”, ”Sadan vuoden päästäkin” ja ”Olin vain tuuli”.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.