Shadowhunters
yhdysvaltalainen televisiosarja From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Shadowhunters (alkujaan nimellä Shadowhunters: The Mortal Instruments) on yhdysvaltalainen fantasiaa ja seikkailua yhdistelevä televisiosarja, joka perustuu Cassandra Claren Varjojen kaupungit -kirjoihin (The Mortal Instruments). Sarjan ovat tuottaneet ja luoneet Ed Decter ja McG, joka tunnetaan työskentelystään muun muassa Supernatural-sarjan parissa.
Remove ads
Sarja kertoo nuoresta Clary Fraysta, joka täyttää pian 18 vuotta. Hän haaveilee pääsystä Brooklynin taideakatemiaan ja viettää aikaansa parhaan ystävänsä Simonin kanssa. Eräänä kohtalokkaana iltana hän tulee todistaneeksi eräällä klubilla väkivaltaisen taistelun, jota ei kuitenkaan tunnu näkevän kukaan muu kuin hän. Clary kohtaa mystisen ja töykeän Jacen, joka vie tytön omaan maailmaansa, joka on täynnä vampyyreja, ihmissusia ja toinen toistaan uskomattomampia olentoja. Kun Claryn äiti katoaa, Claryn tehtäväksi jää selvittää uusien merkillisten ystäviensä avulla mitä hänen äidilleen on tapahtunut ja kuinka salaperäinen Muutoksen malja liittyy kaikkeen.
Sarjan esittäminen alkoi Yhdysvalloissa 12. tammikuuta 2016 Freeform-kanavalla. Finaalijakso esitettiin 6. toukokuuta 2019.[1]
Remove ads
Jaksot
Kausi 1 (2016)
- Pääartikkeli: 1. tuotantokausi
Kausi 2 (2017)
- Pääartikkeli: 2. tuotantokausi
Kausi 3 (2018-2019)
- Pääartikkeli: 3. tuotantokausi
Remove ads
Juoni
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: Kattaa vain ensimmäisen kauden. Tarvitsee tiivistystä. |
Clary Fray odottaa kovasti 18-vuotissyntymäpäiviään. Hän käy haastattelussa Brooklynin taideakatemiaan ja pääsee sisään. Hän juhlistaa sisäänpääsyä yhdessä ystävänsä Simonin kanssa. Eräänä iltana Clary, Simon ja Maureen ovat ulkona viettämässä aikaa ja Clary törmää vaaleaan komistukseen, joka tuntuu hämmentyvän siitä, että Clary näkee hänet. Clary seuraa merkillistä poikaa klubille ja tulee todistaneeksi väkivaltaisen taistelun. Samaan aikaan Luke tutkii yhdessä Vargasin kanssa "demonisia murhia", joissa ihmisistä on viety veret. Kun Claryn äiti siepataan, Clary turvautuu uuteen tuttavuuteensa Jaceen selvittääkseen missä hänen äitinsä on ja mikä ihme onkaan Muutoksen malja. Clary saa selville, että hänen äitinsä on piilottanut velhon avulla hänen muistojansa ja yhdessä Jacen kanssa Clary menee tapaamaan Magnusta, joka ei tunnu pystyvän auttavaan tyttöä tarpeeksi. Clary haluaa itsepintaisesti selvittää mitä hänen äitinsä on häneltä salannut ja vastoin muiden tahtoa hän menee tapaamaan Hiljaisia veljiä, joilla on kykyjä kaivaa muistoja esiin. Luukaupungissa Clary saa tietää, että pelätty ja vihattu Valentine Morgenstern on hänen isänsä. Simon ei tunnu hyväksvän Claryn uusia ystäviä ja hän on koko ajan napit vastakkain Jacen kanssa. Simon kidnapataan vampyyrien toimesta ja Clary ystävineen rientää pelastamaan poikaa. Kaikki ei ole kuitenkaan hyvin. Pelastuttuaan Simon alkaa nähdä kummallisia hallusinaatioita eikä tunnu olevan oma itsensä. Pian selviää, että hän on muuttumassa vampyyriksi ja Claryn on tehtävä suuri päätös, antaako ystävänsä kuolla vai muuttua kuolemattomaksi. Instituuttiin saapuvat Lightwoodien vanhempien lisäksi Lydia Branwell, jota Alec alkaa liehitellä taatakseen suvullensa mainetta. Jacen ja Alecin välit kiristyvät samaan aikaan kun ihmissudet kokoontuvat selvittääkseen miten suojella itseään Valentinelta. Simon syntyy vampyyrina eikä tunnu aluksi hyväksyvän itseään laisinkaan. Valentine pitää Claryn äitiä vankinaan ja pudottaa jo ihastuneille Clarylle ja Jacelle pommin, että he olisivat molemmat hänen lapsiaan. Lydian ja Alecin on määrä mennä naimisiin, mutta Magnus pyyhältää paikalle juuri parahiksi hämmentääkseen Alecia, ja Alec tekee päätöksen, joka ei miellytä hänen vanhempiaan. Jace tapaa taas kuolleeksi luulleen isänsä, joka onkin Valentine ja Luke ottaa johtoonsa Brooklynin ihmissusilauman. varjometsästäjät kiristävät Camillen kertomaan mystisestä kirjasta, mutta kaikki ei mene putkeen. Valentine ilmestyy uhkailemaan varjometsästäjiä ja saa houkuteltua murtuneen Jacen mukaansa Claryn huutaessa vastalauseita.
Remove ads
Näyttelijät
Päähenkilöt
- Clary Fray (Katherine McNamara) on pian 18 vuotta täyttävä taiteellinen lahjakkuus, joka haaveilee pääsystä Brooklynin taideakatemiaan. Pian hän huomaa, että hänessä on paljon muutakin erityistä kuin pelkkä piirtämisen taito.
- Jace Wayland (Dominic Sherwood) on komea ja nokkava varjometsästäjä, joka on kuuluisa taistelutaidoistaan. Jace ei tunnu haluavan päästää ketään lähelleen, mutta punahiuksinen kipakka Clary murtaa hänen suojamuurinsa pala kerrallaan. Jace ja Alec ovat toistensa parabataita.
- Alexander "Alec" Lightwood (Matthew Daddario) on varjometsästäjä ja Jacen parabatai. Hän on omistautunut täydellisesti omalle työlleen ja pitää kaikkea Instituutin ulkopuolista ylimääräisenä häiriötekijänä, kuten myös Clarya.
- Isabelle "Izzy" Lightwood (Emeraude Toubia) on Alecin flirttaileva ja leikittelevä sisko, joka on myös varjometsästäjä. Hän ottaa Claryn siipiensä suojaan. Isabelle on suorasukainen ja rento persoona, joka ei ota asioita turhan vakavasti.
- Luke Garroway (Isaiah Mustafa) on Brooklynin poliisi, joka tutkii sarjan alusta asti demonisia murhia yhdessä työtoverinsa kanssa. Hänellä on lämpimät välit Claryn äidin kanssa.
- Simon Lewis (Alberto Rosende) on Claryn vähän höpsö paras ystävä, joka ei tunnu pääsevän sinuiksi millään Claryn uuteen elämään ja varjometsästäjäkuvioihin. Pian hänelläkin tulee olemaan suuri rooli yliluonnollisten olentojen maailmassa.
- Jocelyn Fray (Maxim Roy) on Claryn äiti, joka on vuosien ajan piilotellut itseään ja tytärtään suurelta uhalta.
- Magnus Bane (Harry Shum Jr.) on Brooklynin päävelho, joka ystävystyy varjometsästäjien kanssa ja lähentyy erityisesti Alexanderin kanssa.
- Valentine Morgenstern (Alan Van Sprang) on entinen varjometsästäjä, joka sekaantui demonisiin voimiin ja yritti taivuutta koko yliluonnollisten maailman oman tahtonsa alle. Hän on palannut ja koko varjomaailma pelkää mitä seuraavaksi tapahtuu. Valentine haluaa saada käsiinsä Muutoksen maljan, sekä kauan kadoksissa olleen vaimonsa Jocelynin ja hänen tyttärensä.
- Hodge Starkwater (Jon Cor) asuu kirouksen takia Instituutissa ja auttaa varjometsästäjiä selvittämään mystisiä tapahtumia.
Sivuhenkilöt
- Raphael Santiago (David Castro) vampyyri, joka asustelee kaltaistensa tavoin Hotel Dumortissa.
- Meliorn (Jade Hassouné) on keiju, johon Isabelle on ihastunut.
- Camille Belcourt (Kaitlyn Leeb) on vampyyrien häikäilemtön johtaja.
- Maryse Lightwood (Nicola Correia-Damude) on varjometsästäjä, ja Isabellen ja Alecin äiti.
- Robert Lightwood (Paulino Nunes) on varjometsästäjä, ja Isabellen ja Alecin isä.
- Max Lightwood (Jack Fulton) on Isabellen ja Alecin pikkuveli, joka on aina ongelmissa.
- Lydia Branwell (Stephanie Bennett) on varjometsästäjä.
- Alaric (Joel Labelle) on Luken oikea käsi.
- Susanna Vargas (Lisa Marcos) on Luken työpari.
Remove ads
Tuotanto
Constantin Film AG ilmoitti lokakuussa 2014 Ed Decterin toimivan showrunnerina uudelle The Mortal Instruments -televisiosarjalle.[2] Helmikuussa 2015 Varjojen kaupungit -kirjasarjan luoja Cassandra Clare kertoi Twitter-viestillä uuden sarjan nimen olevan Shadowhunters, eikä aikaisemmin kerrottu The Mortal Instruments.[3]
ABC Family ilmoitti tilanneensa sarjan maaliskuussa 2015.[4] Sarjan kuvakset alkoivat Kanadassa Torontossa keväällä 2015.[5]
Freeform ilmoitti maaliskuussa 2016 tilanneen toisen tuotantokausden, joka esittäminen alkaa tammikuussa 2017.[6] Huhtikuussa 2017 Freeform tilasi kolmannen tuotantokauden.[7]
Kesäkuussa 2018 Freeform lopettavansa sarjan kolmannen tuotantokauden jälkeen, mutta kertoi tilanneensa kaksi ylimääräistä jaksoa joilla sarjan tarina saadaan päätökseen.[8]
Musiikki
Musikaalisen osuuden sarjaan on luonut Ben Decter. Tunnusmusiikkina kuullaan Ruellen "This is the Hunt"[9], jonka käsikirjoittivat sarjalle Maggie Eckford ja Jeff Bowman. Ruellen kappaleita kuullaan sarjassa useampiakin. Kuten "Storm", "Monsters" ja "War of Hearts".
Shadowhunters (Original Television Series Soundtrack)[10] -niminen EP julkaistiin 21. heinäkuuta 2017 digitaalisesti mm. palveluissa iTunes, Spotify ja Apple Music.[11]
Shadowhunters: The Mortal Instruments -albumi julkaistiin toukokuussa 2018.[12][13]
Remove ads
Vastaanotto
Katsojaluvut
Sarja on jakanut mielipiteitä kriitikoiden sekä fanien keskuudessa. Kaiken kaikkiaan se on kuitenkin otettu hyvin vastaan toisin kuin aiemmin kirjojen pohjalta tehty elokuva. Ensimmäinen jakso "The Mortal Cup" keräsi katsojia ensi-iltanaan 1,82 miljoonaa ja kipusi arvoasteikolla lukuun 0,8. Katsojamäärät laskivat sarjan loppua kohden.
Palkinnot/Ehdokkuudet
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads