Roman Raymond Polański (s. Raymond Thierry Liebling 18. elokuuta 1933 Pariisi, Ranska[1]) on puolalais-ranskalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, näyttelijä ja tuottaja. Hänen palkituimpia elokuviaan ovat Chinatown, Tess – viattomuuden tarina ja Pianisti, josta hän sai parhaan ohjauksen Oscar-palkinnon. Monissa Polańskin ohjaamissa elokuvissa kuvataan erilaisia perversioita ja ihmismielen nurjaa puolta.[2]
| Roman Polański | |
|---|---|
 Roman Polański vuonna 2011. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. elokuuta 1933[1] Pariisi, Ranska[1] |
| Ammatti | elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, näyttelijä ja tuottaja |
| Puoliso |
Barbara Kwiatkowska-Lass ( 1959; 1962) Sharon Tate ( 1968; 1969) Emmanuelle Seigner ( 1989) |
| Ohjaaja | |
| Aktiivisena | 1953– |
| Tunnetuimmat ohjaukset |
Rosemaryn painajainen Chinatown Tess – viattomuuden tarina Pianisti |
| Palkinnot | |
|
Parhaan ohjauksen Oscar |
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Lapsena Polański onnistui pakoilemaan holokaustia Puolan Krakovassa. Hän sai elokuvaoppinsa Puolassa ja teki siellä ensimmäisen pitkän elokuvansa vuonna 1962. Hän muutti sen jälkeen Pariisiin ja sitten Lontooseen, missä hän teki kolme elokuvaa ja nousi maailmankuuluksi elokuvaohjaajaksi.
Polański muutti Yhdysvaltoihin 1968 mentyään naimisiin Sharon Taten kanssa. Tate murhattiin seuraavana vuonna. Polański teki Yhdysvalloissa vielä joitain elokuvia, kuten palkitun Chinatownin, mutta pakeni Ranskaan vuonna 1978 odottaessaan tuomiota alaikäisen tytön hyväksikäytöstä. Hänen elokuvansa 1980- ja 1990-luvuilla eivät olleet samanlaisia menestyksiä kuin aiemmat. Holokaustista kertova Pianisti (2002) nousi kuitenkin yhdeksi hänen päätöistään. Polański jatkaa edelleen elokuvantekoa.
Nuoruus
Roman Polański syntyi Pariisissa 18. elokuuta 1933 puolanjuutalaisen Mojżesz Lieblingin ja venäjänjuutalais- ja katolilaistaustaisen Bella Katzin lapsena. Hän sai nimen Raymond Thierry Liebling.[3] Perhe muutti vuonna 1937 takaisin Puolaan. Krakovassa hänen ranskalaisen etunimensä tilalle vaihdettiin puolalainen Roman.[4] Saksan miehitettyä Puolan syyskuussa 1939 perhe joutui Krakovan gettoon. Roman järjestettiin ulos getosta erääseen puolalaisperheeseen, mutta hänen äitinsä ja isoäitinsä kuolivat keskitysleirillä Auschwitzissa.[5]. Isä vietiin Mauthausen-Gusenin keskitysleirille, mutta hän selvisi hengissä ja palasi Krakovaan 1945. Hän muutti pian nimensä Polańskiksi, josta tuli myös Romanin sukunimi.[6] Roman Polański on käyttänyt virallisesta nimestään sittemmin erilaisia muotoja: vuoden 1977 oikeuden asiakirjoissa nimi on Roman Raymond Polanski.[7]
Elokuvaura
Varhainen ura
Polański näytteli teatterissa 14-vuotiaana ja sen jälkeen joissain Andrzej Wajdan elokuvissa. Hän opiskeli ohjaamista Łódźin elokuvakoulussa 1954−1959[8], mutta ei valmistunut jätettyään teoreettisen lopputyön suorittamatta[9]. Hän ohjasi opintojensa aikana useita palkittuja lyhytelokuvia. Polański kävi Ranskassa tekemässä lyhytelokuvan Le Gros et le maigre (1961) ja ohjasi seuraavana vuonna Puolassa ensimmäisen pitkän elokuvansa Veitsi vedessä. Se oli seksuaalisen kilpailun kuvaus, joka toi hänelle kansainvälistä mainetta.[10]
Polański ei ollut Puolassa Veitsi vedessä -elokuvan ensi-illan aikana maaliskuussa 1962. Hänellä oli erityisoikeus matkustella ulkomailla, ja Pariisissa oleskellessaan hän päätti olla palaamatta Puolaan. Hän ei ollut kommunistisen puolueen tai median suosiossa, ja koska hän oli eronnut puolisostaan, häntä uhkasi armeijaan joutuminen. Polański teki lyhytelokuvia ja etsi tilaisuutta tehdä taas pitkän elokuvan. Kesällä 1963 Veitsi vedessä sai näkyvyyttä Yhdysvalloissa, ja siitä julkaistiin kuva Time-lehden kannessa. Elokuva sai myös parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkuuden 1964. Polański kävi Lontoossa vuonna 1964 puolalaisen tuottajan Gene Gutowskin kutsusta. Matkan jälkeen hän kirjoitti Gérard Brachin kanssa käsikirjoituksen seuraavaan elokuvaansa Inho (1965), joka tehtiin englannin kielellä.[11] Elokuvasta tuli suurmenestys, ja se sai Berliinin elokuvajuhlilla tuomariston erityispalkinnon.[12]
Lontoon-vuodet
Polański asettui Lontooseen, ja hän on kuvaillut Englannin-vuosiaan elämänsä onnellisimmiksi. Hän pääsi kaupungin parrasvaloihin ja liikkui kuuluisuuksien seurassa.[13] Polański kuvasi Englannissa seuraavaksi elokuvan Umpikuja (1965). Hän käytti siinä enemmän symboliikkaa kuin aiemmissa elokuvissaan. Elokuva oli edeltäjänsä tapaan kassamenestys, ja se sai Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen karhun.[14] Polański oli vaurastunut, ja hän osti loppukesällä 1965 kaksikerroksisen talon Lontoon hienostoalueelta Belgraviasta. Lehdistö seurasi julkisuudessa usein näyttäytynyttä Polańskia jatkuvasti, minkä ansiosta hänestä oli jo tulossa maailman tunnetuin elokuvaohjaaja.[15]
Kaikki Polańskin elokuvat olivat olleet perusteemoiltaan samankaltaisia: niissä toistuivat pieni ja eristynyt tapahtumapaikka, valtakamppailut, sorto, kapinointi, alistuminen ja nöyrtyminen. Seuraavaksi Polański teki kuitenkin kauhuelokuvaparodian Vampyyrintappajat (1967). Hän solmi kolmen elokuvan sopimuksen yhdysvaltalaisen tuottajan Martin Ranshoffin omistaman Filmwaysin kanssa. Ranshoffin painostuksesta elokuvan naispääosaan otettiin nuori näyttelijätär Sharon Tate.[16] Ranshoff myös leikkeli elokuvan yhdysvaltalaisversiota Polańskin suureksi tyrmistykseksi, eikä lyhennetty versio menestynyt siellä. Euroopassa esitettiin Polańskin pitempää versiota, joka oli menestys etenkin Ranskassa ja Italiassa.[17]
Yhdysvaltain-vuodet
Polański meni naimisiin Sharon Taten kanssa ja muutti 1968 Yhdysvaltoihin. Siellä hän ohjasi elokuvan Rosemaryn painajainen (1968).[8] Charles Mansonin joukkio murhasi Taten vuonna 1969 tämän ollessa raskaana. Polańskin ensimmäinen murhatragedian jälkeinen ohjaus oli hyvin tummasävyinen Macbeth (1971).[10] Macbethin jälkeen Polański ohjasi Italiassa kevyen eroottisen komedian Mikä? (1973).[18] Los Angelesissa tapahtuva Chinatown (1974) uudisti rikoselokuvan perinteitä ja myyttejä. Chinatown oli suuri arvostelumenestys, se sai yksitoista Oscar-ehdokkuutta ja monia muita arvostettuja palkintoja, ja se teki pääosan esittäjästä Jack Nicholsonista tähden.[19] Polański teki Yhdysvalloissa vielä yhden elokuvan, Vuokralainen (1976).[20] Hän sai Ranskan kansalaisuuden juuri täyttäessään 43 vuotta.[21] Polański joutui Yhdysvalloissa syytteeseen alaikäisen raiskauksesta ja pakeni tammikuun 1978 lopussa Pariisiin välttääkseen tuomion.[22]
Uusi alku Euroopassa
Tess – viattomuuden tarina (1979) perustui Thomas Hardyn 550-sivuiseen romaaniin.[23] Tessin tekoprosessi oli hyvin pitkä ja raskas, ja sitä oli vaikea saada Britanniassa ja Yhdysvalloissa levitykseen niin sen viktoriaanisen aiheen kuin Polańskin Yhdysvalloissa raiskausepäilystä saaman etsintäkuulutuksenkin vuoksi. Lopulta elokuva kuitenkin näytettiin Yhdysvalloissakin, ja se sai loistavat arvostelut ja kuusi Oscar-ehdokkuutta.[24]
Taiteellinen hiipuminen
Polański oli Tessin myötä väsynyt elokuvanteon vaikeuksiin, eikä hänellä ensimmäistä kertaa uransa aikana ollut yhtään uutta elokuvaprojektia työn alla. Hän alkoikin kirjoittaa omaelämäkertaansa Roman, joka julkaistiin vuonna 1984.[25] Hän vietti vuonna 1981 pitkän ajan Puolassa, missä hän ohjasi teatterissa ja matkusteli lapsuudenmaisemissaan Krakovassa ja maaseudulla.[26]
Polański palasi elokuvan tekemiseen vihdoin marraskuussa 1984 ja alkoi kuvata Merirosvoja. Elokuva sai huonot arvostelut, ja moni piti sitä Polańskin huonoimpana elokuvana.[27] Polańskin uralla 1980-luku ja myös 1990-luku eivät nousseet aiempien vuosikymmenten tasolle, jolloin hän oli tehnyt juhlittuja mestariteoksia. Polański teki elokuvia myös harvemmin kuin ennen, vain viisi elokuvaa kahdessa vuosikymmenessä.[28]
Pianisti ja uusi nousu
Polański oli vuosien ajan kertonut, ettei koskaan tekisi elokuvaa lapsena ghetossa viettämästään ajasta, sillä muistot siitä olivat hänelle liian voimakkaita ja tuskallisia. Hän torjui siksi Steven Spielbergin tarjoaman ohjaajan paikan Oskar Schindleristä kertovassa elokuvassa, ja Spielberg ohjasi itse elokuvan Schindlerin lista (1993). Polański löysi kuitenkin holokaustista selvinneen pianistin Wladyslaw Szpilmanin vastajulkaistut muistelmat ja päätti tehdä aiheesta elokuvan, josta tulisi hänen päätyönsä.[29] Szpilmanin tarina muistutti Polańskin omaa tarinaa juuri sopivasti, mutta ei kuitenkaan tapahtunut Krakovassa, mikä olisi ollut ohjaajalle liian läheistä.[30] Szpilmanin tarinan kertovan elokuvansa Pianisti (2002) valmistuttua Polański piti sitä elämänsä parhaana elokuvana.[31] Hänelle myönnettiin elokuvasta parhaan ohjauksen Oscar-palkinto.[10]
Polański on saavuttanut arvostusta myös 2010-luvulla.[10] Hänelle on esimerkiksi myönnetty ranskalainen César-palkinto ohjauksesta elokuvissa The Ghost Writer (2010), Venus in Fur (2013) sekä Upseeri ja vakooja (2020)[32], joista jälkimmäinen kertoo Dreyfusin tapauksesta.[33]
Elokuvakäsikirjoitukset
Polański on kirjoittanut useimpien ohjaamiensa elokuvien käsikirjoitukset joko yksin tai yhteistyössä. Vuoteen 1973 asti hän oli kirjoittamassa jokaisen elokuvansa käsikirjoitusta, ja senkin jälkeen monen, mukaan lukien kaikkien 2010-luvulla julkaistujen elokuviensa. Useimmin hän on tehnyt yhteistyötä Gérard Brachin kanssa.[34] Polański on julkaissut joitain elokuvakäsikirjoituksiaan myös kirjana, kuten Three Film Scripts: Knife in the Water, Repulsion and Cul-de-Sac (1975).[35]
Roolityöt
Polański on näytellyt itse ohjaamissaan pitkissä elokuvissa Inho (1965), Vampyyrintappajat (1967), Mikä? (1973), Chinatown (1974) ja Vuokralainen (1976). Sen jälkeen hän on esiintynyt vain muiden ohjaamissa elokuvissa, joista viimeisin on italialainen Caos calmo (2008). Vuosina 1954−1961 Polański näytteli muutamassa Andrzej Wajdan elokuvassa.[36]
Yksityiselämä
Polański on ollut kolme kertaa naimisissa. Vuosina 1959−1961 hän oli naimisissa puolalaisen näyttelijän Barbara Lassin kanssa.[8] Polański meni naimisiin yhdysvaltalaisen näyttelijän Sharon Taten kanssa vuonna 1968 ja muutti samalla Yhdysvaltoihin. Tate murhattiin seuraavana vuonna.[8] Polański meni naimisiin ranskalaisen näyttelijän Emmanuelle Seignerin kanssa 1989, ja he ovat edelleen naimisissa. Seigner on näytellyt useassa Polańskin elokuvassa vuodesta 1988 alkaen.[10] Heillä on kaksi lasta.[37] Tytär Morgane Polanski (s. 1993) on näytellyt muun muassa kolmessa isänsä ohjaamassa elokuvassa.[38]
Polanskilla on nykyisin sekä Puolan että Ranskan kansalaisuus. Hän asuu vakituisesti Pariisissa.[39]
Raiskaussyyte ja oikeudenkäynnin pakoilu
Maaliskuussa 1977 Polanski otti 13-vuotiaasta tytöstä yläosattomia kuvia Vogue Hommes -lehteen nauttien samalla samppanjaa tämän kanssa. Ohessa Polański antoi tytölle seksihuumeeksi luonnehdittua Quaalude-lääkevalmistetta ja käytti tätä seksuaalisesti hyväksi. Tytön äiti sai tietää tapahtuneesta ja Polański sai syytteen raiskauksesta. Hänet päästettiin vapaaksi takuita vastaan. Oikeudenkäynnissä Polański ilmoitti aluksi olevansa syytön, mutta myöhemmin hän ehdotti myöntävänsä syyllisyytensä vähiten raskauttavaan syytekohtaan, jos muista syytteistä luovuttaisiin. Tuomari hylkäsi ehdotuksen. Polański oli vankilassa 42 päivää, mutta hänet vapautettiin ennen lopullisen tuomion julistamista helmikuussa 1978.[40] Pitkän tuomion pelossa Polański pakeni ennen tuomion julistamista Ranskaan.[41]
Tapauksen jälkeen Polański on välttänyt matkustamasta maihin, jotka saattaisivat luovuttaa hänet Yhdysvaltoihin.[41] Yhdysvallat antoi vuonna 1978 Polańskista pysyvän pidätysmääräyksen. Hänet pidätettiin syyskuussa 2009 Sveitsissä Zürichin lentoasemalla.[42] Sveitsi ei kuitenkaan luovuttanut Polańskia Yhdysvaltoihin.[43] Polański muutti vuonna 2014 Varsovaan ja puolalainen oikeusistuin päätti, että häntä ei luovuteta Yhdysvaltoihin.[39] Tapaukseen liittyen Yhdysvaltain elokuva-akatemia erotti Polańskin jäsenyydestään toukokuussa 2018.[44]
Kaikkiaan neljä naista on julkisesti syyttänyt Polańskia seksuaaliseen tekoon pakottamisesta.[45] Syyskuussa 2017 entinen saksalainen näyttelijä ja malli kertoi Sveitsin poliisille Polańskin raiskanneen hänet alppimajassa 1970-luvulla hänen ollessaan 15-vuotias.[46]
Filmografia
- Veitsi vedessä (Nóż w wodzie, 1962)
- Timanttikaulanauha (La Rivière de Diamants, 1963), 33-minuuttinen osa elokuvaa Maailman hienoimmat huijaukset (Les plus belles escroqueries du monde, 1964)
- Inho (Repulsion, 1965)
- Umpikuja (Cul-de-sac, 1966)
- Vampyyrintappajat (The Fearless Vampire Killers, 1967)
- Rosemaryn painajainen (Rosemary's Baby, 1968)
- Macbeth (Macbeth, 1971)
- Mikä? (Che?, 1973)
- Chinatown (Chinatown, 1974)
- Vuokralainen (Le Locataire / The Tenant, 1976)
- Tess – viattomuuden tarina (Tess, 1979)
- Merirosvot (Pirates, 1986)
- Frantic (Frantic, 1988)
- Katkera kuu (Bitter Moon, 1992)
- Yö ei tunne armoa (Death and the Maiden, 1994)
- Yhdeksäs portti (The Ninth Gate, 1999)
- Pianisti (The Pianist, 2002)
- Oliver Twist (Oliver Twist, 2005)
- The Ghost Writer (The Ghost Writer, 2010)
- Carnage (Carnage, 2011)
- Venus in Fur (La Vénus à la fourrure, 2013)[34]
- Based on a True Story (D'après une histoire vraie,, 2017)[47]
- Upseeri ja vakooja (An Officer and a Spy / J'Accuse, 2019)[48]
- The Palace (2023)[49]
Kirjat
- Roman, omaelämäkerta, WSOY, 1984, suom. Risto Mäenpää, ISBN 951-0-12633-0
Tärkeimmät palkinnot
- Bafta-palkinto parhaasta ohjauksesta: Chinatown, 1974
- Golden Globe -palkinto parhaasta ohjauksesta: Chinatown, 1974
- César-palkinto parhaasta elokuvasta: Tess – viattomuuden tarina, 1979
- Golden Globe -palkinto parhaasta vieraskielisestä elokuvasta: Tess – viattomuuden tarina, 1979
- César-palkinto parhaasta ohjauksesta: Tess – viattomuuden tarina, 1979
- Cannesin Kultainen palmu: Pianisti, 2002
- Oscar-palkinto parhaasta ohjauksesta: Pianisti, 2002
- Bafta-palkinto parhaasta ohjauksesta: Pianisti, 2002
- César-palkinto parhaasta ohjauksesta: Pianisti, 2002
- César-palkinto parhaasta elokuvasta: Pianisti, 2002
- Karlovy Varyn elokuvajuhlien Kristallinen maapallo panoksesta maailman elokuvaan, 2004
- Zürichin elokuvajuhlien Kultainen ikoni elämäntyöstä ohjaajana, 2009
- Berliinin elokuvajuhlien Hopeinen karhu parhaasta ohjauksesta: The Ghost Writer, 2010
- César-palkinto parhaasta ohjauksesta: The Ghost Writer, 2010
- César-palkinto parhaasta ohjauksesta: Venus in Fur, 2013
- César-palkinto parhaasta ohjauksesta: Upseeri ja vakooja, 2020
Katso myös
- Roman Polanski: Wanted and Desired, dokumenttielokuva oikeusjutusta
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
