Robert Guiscard, Robert de Hauteville (n. 1015 Hauteville-la-Guichard tai Cotentin, Normandian[1] herttuakunta – 17. heinäkuuta 1085 lähellä Kefaloniaa, Bysantin keisarikunta) oli seikkailija,[1] normanniaatelinen ja sotilas, joka yhdessä nuoremman veljensä Roger I:n kanssa valloitti Etelä-Italian vuosina 1061–1091.[2] Hän oli Apulian kreivi vuosina 1057–1058, Apulian herttua vuodesta 1059 lähtien[1] ja Beneventon ruhtinas vuosina 1078–1081.[3]
Hänen lisänimensä "Guiscard" (nykylatinaksi Viscardus ja muinaisranskaksi Viscart) on usein käännetty "kekseliääksi", "ovelaksi", "ketuksi" tai "kärpäksi". Italialaisissa lähteissä hänet tunnetaan nimellä Roberto il Guiscardo Terror Mundi (Terrore del Mondo, Maailman Kauhu) tai Roberto d'Altavilla, keskiaikaiset arabialaiset lähteet kutsuvat häntä yksinkertaisesti Abārt al-dūqaksi, herttua Robert.[3]
Suku
Robert oli pienmaa-aatelia edustaneen normannikreivi Tancred de Hautevillen (n. 980–1041), joka sai mainetta Normandian herttua Richard II:n hovissa ja tämän toisen puolison, normannilaisen aatelisnainen Frisendan (Fressenda), jonka elinvuodet ja syntyperä ovat tuntemattomia, Hän oli isänsä kuudenneksi vanhin poika ja äitinsä esikoispoika. Hän kuului Hauteville-sukuun. Hänellä oli yksi sisar ja noin 12 veljeä/velipuolta, joista yksi oli nuorin veli, Sisilian kreivi Roger I.[4][3]
Ura Etelä-Italiassa ja Sisiliassa
Noin vuonna 1046/1047 Robert saapui pohjoisesta Apuliaan, Etelä-Italiaan siellä jo olevien veljiensä ja velipuolensa Drogon de Hautevillen (n. 1010–1051) seuraan. Hän havaitsi, että Apulia ja Campania, vaikka olivatkin Etelä-Italian kukoistavimpia alueita, kärsivät poliittisesta levottomuudesta. Nämä alueet houkuttelivat onneaan etsiviä normanneja, jotka muuttivat molempien alueiden poliittisen roolin seuraavina vuosikymmeninä. Campaniassa Capuan langobardit aloittivat sotia Napolin bysanttilaisia herttuoita vastaan saadakseen tämän tärkeän sataman haltuunsa. Apuliassa Guillaume Rautakäsi (Bras-de-Fer, n. 1000/1010–1046), Robertin vanhin velipuoli, oli kukistanut onnistuneesti aluetta hallinneet Bysantin kreikkalaiset, ja hänet valittiin Apulian kreiviksi vuonna 1042. Vuonna 1046 häntä seurasi Apulian kreivinä hänen veljensä Drogon.[1]
Robert kunnostautui pian sodassa bysanttilaisia ja paavi Stefanus IX:ttä vastaan. Vuonna 1057 hänestä tuli Apulian kreivi vanhemman velipuolensa Apulian ja Calabrian kreivi Onfroi de Hautevillen (n. 1010–1057) jälkeen, jolloin hän syrjäytti perimysjärjestyksessä vanhemman velipuolensa Godefroi de Hautevillen (n. 1020– n. 1071).[3]
Robertin liityttyä veljiensä joukkoon, he lähettivät tämän Calabriaan hyökkäämään Bysantin valtakunnan alueelle. Hän aloitti sotaretkensä ryöstämällä maaseudun ja ottamalla sen ihmiset panttivangeikseen. Vuonna 1053 hän voitti Apuliassa ja Campaniassa asuvien normannien yhdistettyjen joukkojen johdolla Bysantin, lombardialaisten ja paavi Leo IX:n johtamat joukot Civitatessa. Veljiensä Guillaumen kuoltua vuonna 1046 ja Drogonin kuoltua vuonna 1051 sekä kolmannen velipuolen, Apulian kreivi Onfroi de Hautevillen (n. 1010–1057) kuoltua elokuussa 1057, Robert palasi Apuliaan kaapatakseen Onfroin pojat ja pelastaakseen alueen hajoavalta sisäisiltä konflikteilta. Tultuaan Apulian normannien tunnustetuksi johtajaksi Robert aloitti uudelleen sotaretkensä Calabriassa. Hänen nuorimman veljensä Roger I:n saapuminen noin vuonna 1055/1057 Normandiasta antoi hänelle mahdollisuuden laajentaa ja lujittaa valloituksiaan Apuliassa.[1]
Robertin valloitukset olivat saavuttaneet pisteen, jossa hänen oli vahvistettava maittensa omistus avioliitto kautta. Koska poika Bohemond oli vielä sylilapsi ja aivan liian nuori avioituakseen Salernon prinsessa Sikelgaitan kanssa, hän päätti avioitua tämän kanssa itse.[5] Sigelgaitan veli, Salernon herttua Gisulf II oli haluton avioliiton järjestämiseen. Gisulf oli aina vihannut normanneita ja pitänyt heitä barbaareina,[5] mutta suostui sillä ehdolla, että Robert rauhoittaa vanhemman velipuolensa Guillaume Rautakäden ja sisarensa Fressendan puolison, Capuan ruhtinas Richard I Drengot'n (n. 1025–1078), joita hän piti uhkana ruhtinaskunnalleen.[5] Gisulf myöntyi sisarensa antamiseen Robertille siksi, että oli ollut tälle pitkään palveluksen velkaa ja pystyi korvaamaan sen vain sitoutumisellaan avioliiton järjestämiseen.[6] Tästä huolimatta Sikelgaita avioitui Robertin kanssa joulukuussa 1058, sen jälkeen kun Robert erosi ensimmäisestä puolisostaan, kreivitär Alberadasta perusteenaan liian läheinen sukulaisuus.[5][6]
Toinen avioliitto ja Apulian herttua
Avioero ensimmäisestä puolisosta Alberadasta ja avioliitto Sikelgaitan kanssa olivat luultavasti osa liittoutumisstrategiaa jäljellä olevien lombardialaisruhtinaitten kanssa, joista ruhtinas Gisulf II oli yksi.[7] Elokuussa 1059 paavi Nikolaus II teki Melfin synodissa eli kirkolliskokouksessa Robertista Apulian ja Calabrian herttuan sekä Sisilian herran, vaikka suurin osa näistä maista oli vielä valloittamatta.[5] Yhdessä nuorimman veljensä Rogerin kanssa Robert valloitti Sisilian muslimeilta eli Sisilian emiraatilta. Calabria vallattiin kreikkalaisilta vuonna 1060, Bari vuonna 1071 ja Salerno vuonna 1076.[3]
Robert Guiscard sairastui vakavasti vuoden 1073 alussa. Puoliso Sikelgaita pelkäsi miehensä kuolevan ja piti kokouksen Barissa. Hän suostutteli paikalla olleet Robertin vasallit julistamaan oman vanhimman poikansa, 13-vuotiaan Roger Borsan Robertin perilliseksi väittäen, että puoleksi langobardi Roger olisi Etelä-Italian lombardi-aatelisille hyväksytyin hallitsija. Robertin velipuolen Onfroi de Hautevillen poika, Abelard de Hauteville oli ainoa paroni, joka protestoi tätä ehdotusta vastaan, koska hän piti itseään Robertin laillisena perillisenä.[5]
Hyökättyään Beneventoa vastaan, joka oli paavin alainen läänitys, paavi Gregorius VII julisti Robertin pannaan vuonna 1074. Hän nimitti itsensä Beneventon ruhtinaaksi vuoksiksi 1078–1081, kunnes suostui palauttamaan läänityksen paaville. Paavi perui pannan vuonna 1081, koska tarvitsi normannien apua Saksan keisari Henrik IV:tta vastaan.[8]
Toukokuussa 1081 Robert suuntasi joukkonsa Bysanttia kohti. Hän nousi maihin 16 000 miehen kanssa Dyrrhachiumin kaupungin lähellä. Robert aikoi avustaa syrjäytettyä keisari Mikael VII Dukasta, mutta hänen sanotaan havitelleen keisariutta itselleen. Robert löi keisari Aleksios I Komnenoksen joukot Dyrrhachiumin taistelussa. Hän ei kuitenkaan pystynyt käyttämään voittoa hyväkseen, koska hänen oli palattava Roomaan, jossa paavi Gregorius VII tarvitsi kiperästi hänen apuaan keisari Henrik IV:tta vastaan. Robert jätti poikansa Bohemond I:n jatkamaan valloitusta idässä ja palasi Italiaan.[3]
Kuolema
Palattuaan Balkanille Robert kuoli kuumeeseen noin 70-vuotiaana, poikkeuksellisen iäkkäänä sotilaana omalle ajalleen, 17. heinäkuuta 1085 Atherasissa Lixourin pohjoispuolella lähellä Kefaloniaa, Bysantin valtakunnassa.[1]
Hänen jäännöksensä tuotiin takaisin Italiaan, ja hänet haudattiin Hauteville-suvun mausoleumiin, Santissima Trinitàn (Pyhän Kolminaisuuden) luostariin Venosaan. Fiskardon kaupunki Kefaloniassa on nimetty hänen mukaansa. Hänen epigrafissaan on neljä latinankielistä säettä; joista viimeissä lukee "Hic terror mundi Guiscardus" ("Tässä (makaa) Guiscard, maailman kauhu").[9]
Perintö
Hänen valloituksensa levittivät normannien vallan Napoliin, Calabriaan ja Sisiliaan, mikä loi perustan Sisilian kuningaskunnan synnylle, jonka ensimmäisiä hallitsijoita olivat nuorimman veljen Roger I:n jälkeläiset.[1]
Fyysisesti komea — häntä kuvataan erittäin pitkäksi, atleettiseksi, vaaleatukkaiseksi ja punakaksi sekä säihkyväsilmäiseksi [10][3] [tosin kuvaaja Anna Komnena syntyi vasta Robertin kuoleman jälkeen] — tarkkanäköisellä ja häikäilemättömällä älykkyydellä varustettu, loistava strategi ja pätevä valtiomies Robert alkoi organisoida valtiota, joka koostui erilaisista etnisistä väestöryhmistä: latinalaisista ja germaaneista Lombardian alueilla ja kreikkalaisista Bysantin alueilla. Uusi poliittinen järjestelmä rakentui ajalle tyypilliseen monarkistis-feodaalisen kehykseen, mutta sitä hallitsi energinen ja tinkimätön Robert, joka yritti käyttää Apulian herttuana valtaansa voimakkaan ja vauraan valtion luomiseen.[1]
Toinen perusta, jolle hän rakensi, oli roomalaiskatolinen uskonto, valloittajien ja useimpien valloitettujen uskonto, jota hän käytti alistettujen kansojen välien sovitteluun. Äärimmäisen uskonnollinen Robert tunsi epäluuloa kreikkalaiskatolisen kirkon pappeja kohtaan, koska näillä oli yhteyksiä Bysanttiin. Hänen anteliaisuutensa roomalaiskatoliselle kirkolle oli runsaskätistä. Hän lahjoitti kirkolle maa-alueita ja myönsi papistolle koskemattomuuden sitoakseen kirkon lujasti itseensä. Upeat katedraalit ja benediktiiniluostarit rakennettiin toivossa, että ne vahvistaisivat ja levittäisivät latinankieltä ja latinalaista kulttuuria monikulttuurisen väestön keskuudessa ja sitoisivat heidät uudeksi, yhtenäiseksi valtioksi.[1]
Avioliitot ja jälkeläiset
Robert avioitui vuonna 1051/1052 Alberada di Buonalbergon (1032– heinäkuu 1122 jälkeen) kanssa, joka toi myötäjäisinään köyhän ryöväriparonin linnaan 200 sotilasta veljenpoikansa Gerardo di Buonalbergon johtamina.[11]
Heille syntyivät lapset:
- Bohemond I (n. 1054 – 5.-7. maaliskuuta 1111) Antiokian ruhtinas, avioitui Ranskan prinsessa Constancen kanssa; heille syntyi kaksi poikaa, joista toinen oli Bohemond II Antiokian ruhtinas [12]
- Emma (s. 1052 tai sen jälkeen), avioitui markiisi Odo Hyvän kanssa, heille syntyi ainakin kolme poikaa, joista yksi oli Galilean ruhtinas Tankred
Robert hylkäsi puolisonsa Alberadan vuonna 1058 paavi Nikolaus II:n juuri antamien uusien säädösten perusteella, sillä tekosyyllä että he olivat liian läheistä sukua toisilleen, solmiakseen edullisemman naimakaupan. Samalla heidän aviolapsensa muuttuivat äpäriksi. Tämä avioliitto oli nähtävästi ensimmäinen, johon säädöstä käytettiin.[11][12] Ero näyttää olleen suhteellisen sopuisa. Alberada avioitui uudelleen Robertin vanhemman velipuolen, Apulian ja Calabrian kreivi Drogon de Hautevillen pojan, Richard de Hautevillen (n. 1045–1110) kanssa[5] ja varmisti omalle pojalleen säädynmukaisen ritarikoulutuksen.[5] Alberada eli noin 90-vuotiaaksi ja hänet on haudattu Hautevillen sukukappeliin Pyhän Kolminaisuuden luostarin kirkkoon (Abbazia della Santissima Trinità) Venosaan.
Robert avioitui toisen kerran joulukuussa 1058 vaikutusvaltaisen lombardialaisen prinsessa Sigelgaitan (1040–1090) kanssa, joka oli Salernon ruhtinas Guaimar IV:n ja Gemma di Capuan tytär ja joka oli hänen merkittävä sotilaallinen sekä poliittinen kumppaninsa.
Heille syntyi kymmenen lasta, joista kahdeksan eli aikuiseksi asti:
- Matilda (Mahalta, Maud tai Maude); (n. 1060 – n. 1112), avioitui 1077 Barcelonan kreivi Ramón Berenguer II:n (k.1082) kanssa; heille syntyi poika Ramón Berenguer III; avioitui toisen kerran n. 1086 Narbonnen varakreivi Aimeric I:n (k.1108) kanssa; heille syntyi neljä lasta
- Roger Borsa (1060/1061– 1111), Apulian ja Calabrian herttua
- Mabile, avioitui Guillem de Grandmesnilin kanssa
- Héria, avioitui 1077 Mainen kreivi Hugues V:n kanssa, joka hylkäsi hänet ja joutui siitä hyvästä paavi Urbanus III:n asettamaan ekskommunikaatioon
- Roberto Scalio (n. 1068–1110)
- Guido (k. 5. heinäkuuta 1108), Amalfin herttua, sotilas ja bysanttilainen sebastos
- Sibilla, avioitui kreivi Ebles II de Roucyn kanssa, heille syntyi kahdeksan lasta
- Olympias (Helena), kihlattiin Konstantin Dukasin, Bysantin keisari Mikael VII Dukasin ja Maria Bagrationin pojan kanssa elokuussa 1074, kihlaus purettiin vuonna 1078
Asiasta lisää
- Robert Guiscard (c. 1015 – 1085). The Latin Library
- Filangieri, Astrid: Roberto il Guiscardo, Stupor Mundi
Kirjallisuutta
- Linnér, Sture: Anna Komnenas värld : Bysans på 1100-talet. Atlantis, 1993.
- Norwich, John Julius: Byzantium: The Decline and Fall. Viking, 1991. ISBN 0-679-41650-1
- Loud, Graham. A.: The Age of Robert Guiscard: Southern Italy and the Norman Conquest. Longman, 2000. ISBN 978-0-582-04529-3
- William of Apulia: The Deeds of Robert Guiscard. Kääntänyt Loud, Graham A., 2008. OCLC 1184547282. Käännetty 1090-luvun kronikoitsija Guilelmus Apuliensin latinankielisestä teoksesta Gesta Roberti Wiscardi, 1961. Mathieu, Marguerite (toim.). La geste de Robert Guiscard. Palermo: Istituto siciliano di studi bizantini e neoellenic. OCLC 583382918
- Malaterra, Goffredo; The Deeds of Count Roger of Calabria and Sicily and of His Brother Duke Robert Guiscard. Kääntänyt Kenneth Baxter Wolf. The University of Michigan Press, 2005. ISBN 0-472-11459-X
Viitteet
Aiheesta muualla
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
