From Wikipedia, the free encyclopedia
Reunion on Black Sabbath -yhtyeen alkuperäisen kokoonpanon tekemä livealbumi vuodelta 1998. Konserttitaltioinnit levylle on nauhoitettu 4. ja 5. joulukuuta 1997 Birminghamin NEC-areenalla. Albumin nimeksi kaavailtiin alun perin nimeä Songs from the Black Box.[1]
| Reunion Black Sabbath | ||
|---|---|---|
 | ||
| Livealbumin tiedot | ||
| Äänitetty | live: Birmingham, NEC-areena 4. & 5. joulukuuta 1997 studio: A&M-studiot, Hollywood, huhti-toukokuu 1998 [1][2] | |
| Julkaistu | 20. lokakuuta 1998 (CD ja MC) 24. marraskuuta 1998 (MiniDisc) [1] | |
| Formaatti | CD, MC, MiniDisc [1] | |
| Tuottaja(t) | Thom Panunzio Bob Marlette | |
| Tyylilaji | heavy metal | |
| Kesto | 107.36 | |
| Levy-yhtiö | Epic Records | |
| Listasijoitukset | ||
| Black Sabbathin muut julkaisut | ||
| The Sabbath Stones 1996 |
Reunion 1998 |
Past Lives 2002 |
Black Sabbath oli kokoontunut lähes alkuperäisessä kokoonpanossaan kesän 1997 Ozzfest-kiertueelle. Mukana olivat laulaja Ozzy Osbourne, kitaristi Tony Iommi ja basisti Geezer Butler, mutta rumpali Bill Wardin tilalla nähtiin tuolla kiertueella Faith No Moresta ja Osbournen sooloyhtyeestä tuttu Mike Bordin. Tarkkoja syitä tähän ei tiedetä.
Syksyllä 1997 ilmoitettiin, että Sabbath esiintyisi täysin alkuperäisellä kokoonpanollaan kotikaupungissaan Birminghamissa saman vuoden joulukuussa. Basisti Butlerin mukaan konsertit nauhoitettiin ja julkaistiin, koska markkinoille haluttiin hyvälaatuinen tallenne lukuisten laittomien bootlegien sijaan[7] ja yhtyeen alkuperäiskokoonpano ei ollut koskaan julkaissut virallista live-levyä.
Konsertin nauhoittaneen tuottaja Thom Panunzion mukaan Bill Ward oli tosin lähellä jäädä pois albumilta, vaikka soittikin konserteissa. Wardilla oli ilmeisesti sopimuksellisia ongelmia levyn julkaisun suhteen ja yhtyeen asioita tuolloin hoitanut manageri Sharon Osbourne oli kysynyt Panunziolta ennen konserttia, voisiko toinen rumpali (ilmeisesti Vinny Appicea ja Cozy Powellia oli kysytty) nauhoittaa jälkeenpäin rummut uudelleen. Panunzion mukaan tämä oli live-nauhoituksessa tapahtuvien kiertojen ja vuotojen vuoksi mahdotonta ja Panunzio itse taivutteli Wardin olemaan mukana albumilla.[8] Yhtye oli lopulta tyytyväinen konserttien onnistumiseen, vaikka kitaristi Iommin mukaan harjoitteluaikaa oli loppujen lopuksi hyvin vähän.[2][7]
Albumin live-materiaali perustuu lähes kokonaan vuosien 1970–1973 materiaaliin. Esimerkiksi vuoden 1970 Paranoid-albumilta on mukana kuusi kappaletta ja Master of Realityltä (1971) viisi. Myöhemmiltä ajoilta on vain yksi kappale, vuoden 1976 Technical Ecstasylta otettu "Dirty Women". Harvemmin livenä kuultuja kappaleita ovat "Spiral Architect" ja "Sabbath Bloody Sabbath", molemmat vuoden 1973 Sabbath Bloody Sabbath -albumilta. Yhtyeen mukaan live-materiaalia ei juurikaan käsitelty jälkeenpäin studiossa, sillä kokonaisuus haluttiin pitää mahdollisimman autenttisena.[7]
Albumi sisältää myös kaksi uutta, huhti-toukokuussa 1998[1] studiossa nauhoitettua, kappaletta "Psycho Man" ja "Selling My Soul". Ensin mainittu edustaa yhtyeen synkempää ja doom-henkisempää perinnettä, tosin nopeutuen loppua kohti jälkimmäisen taas ollessa melodisempaa suuntausta. Iommin mukaan levy-yhtiön edustaja kysyi yhtyeeltä paria lisäkappaletta albumille ja Iommi ja Osbourne sävelsivät pikaisesti kappaleet live-materiaalin työstön yhteydessä A&M-studioilla Hollywoodissa Bob Marletten toimiessa tuottajana.[2] Butler ja Ward lisäsivät osuutensa myöhemmin, tosin kappaleessa ”Selling My Soul” käytetään rumpukonetta, sillä Wardin soittamaa osuutta ei pidetty "kelvollisena".[1] Iommi on todennut myöhemmin kappaleiden olleen "liian hätäisesti" sävellettyjä.[2]
Reunionin julkaisi lokakuussa 1998 Epic Records. Yhtyeen alkuperäisen kokoonpanon paluu oli ollut menestyksekäs, ja myös albumi sai hyvän vastaanoton. Lisäksi alkuperäiskokoonpano ei ollut aiemmin julkaissut virallista live-tallennetta, joten albumille löytyi kysyntää. Yhdysvalloissa albumi nousi Billboardin listalla sijalle 11. ja myi pian platinaa.[9] Albumi on ainoa Sabbath-albumi, joka on julkaistu myös minidisc-formaatissa.[1] Uudet studiokappaleet julkaistiin myös singleinä, ja ne saivat jonkin verran listamenestystä Billboardin listoilla. Albumin kappale "Iron Man" palkittiin helmikuussa 2000 Grammylla "parhaasta metalliesityksestä".[1]
Kriitikot ovat antaneet albumille pääasiassa positiivista palautetta: Allmusic-sivuston arvostelija kehuu live-nauhoitusta laadukkaaksi ja kappale-valintoja onnistuneiksi[10] ja Sputnik Musicin kriitikko sanoo albumia "ostamisen arvoiseksi".[11] Metal Observer-sivuston arvostelijan mukaan albumi kuuluu "ehdottomasti kaikkien Sabbath-fanien levykokoelmaan" vaikkakin kritisoiden hieman yhtyeen live-soittoa.[12]
| ”Psycho Man” (2. marraskuuta 1998, Epic Records, ESK 41062 (US)) |
Listasijoitus 3. US Mainstream Rock Tracks-listalla |
| ”Selling My Soul” (1998, Epic Records, ESK 41767 (US)) |
Listasijoitus 17. US Mainstream Rock Tracks-listalla |
) linkki
) linkki
) linkki) linkki (Arkistoitu – Internet Archive)Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
