Italian kuningaskunnan ilmavoimat From Wikipedia, the free encyclopedia
Regia Aeronautica (suom. Kuninkaalliset ilmavoimat) on Italian kuningaskunnan ilmavoimien nimitys 23. maaliskuuta 1923 – 2. kesäkuuta 1946. Kuninkaalliset ilmavoimat perustettiin erottamalla maavoimien lentojoukot omaksi puolustushaarakseen ja sen olemassaolo päättyi Italian julistautuessa tasavallaksi 1946, jolloin ilmavoimien nimeksi tuli Aeronautica Militare (Italiana).
.svg)
1900-luvun alussa Italia oli ilma-aseen käytön edelläkävijä. Libyan valtauksessa 1911 se teki maailman ensimmäisen tiedustelulennon 23. lokakuuta ja maailman ensimmäisen pommituslennon 1. marraskuuta. Ensimmäisessä maailmansodassa Italian maavoimien Corpo Aeronautico Militarella oli ranskalaisia hävittäjiä ja italialaisia pommikoneita, joista merkittävimpiä Capronin pommikoneet. Laivastolla Regia Marinalla oli oma ilma-ase, jonka kalustona olivat italialaisvalmisteiset lentoveneet.
Ilmavoimista tuli puolustushaara, Regia Aeronautica, 28. maaliskuuta 1923. Benito Mussolinin fasistihallinto teki ilma-aseesta propagandavälineen ja sen kalustolla rikottiin useita voimassa olleita ennätyksiä kuten Atlantin ylitykset lentoveneillä 1931 ja 1933. Ilmavoimat osallistuivat 1930-luvun lopulla Etiopian ja Espanjan sotiin.
Vuosina 1921–1935 Italia miehitti Libyan ja teki siitä siirtomaansa sijoittaen lähes puoli miljoonaa asukasta keskitysleireille, joista monet myöhemmin palasivatkin hävitetyille asuinsijoilleen. Ilmavoimilla oli suuri merkitys miehityksen onnistumiselle. Ilmavoimien käyttämät BR.1- ja Ca.73-pommikoneet, R2- ja A300/4-tiedustelukoneet, CR.1-, AC.2- ja AC.3-hävittäjät sekä S.55-vesilentokoneet etsivät maaleja ja häiritsivät heimotaistelijoiden kokoontumisia.[1]
Libyan valtauksen jälkeen Mussolini halusi todistaa, että maa kykenisi hallitsemaan siirtomaita kuten muutkin eurooppalaiset valtiot. Etiopiaan lähetettiin 6 000 sotilasta ja saman verran siirtomaasotilaita valtaamaan maata, jonka oma armeija oli noin 300 000 miestä. Mussolini päätti käyttää kaasua 1925 allekirjoitetusta Geneven sopimuksesta huolimatta, mikäli se takaisi helpon ja nopean voiton. Maajoukkojen avuksi Mussolini määräsi marsalkka Badoglion lähettämään vähintään 250 lentokonetta.[1]
Etiopiaan lähetettiin 200 pommikonetta, 40 hävittäjää ja 10 tiedustelukonetta. Osaston piti suorittaa terroripommituksia ja siten lyhentää sotaa. Fasistihallinto päätti lisätä koneiden lukumäärän 450:een, jotta se lyhenisi entisestään ja sota näyttäisi fasistihallinnon mahdin. Vuonna 1935 Italia rakensi alueelle 18 lentokenttää, sääasemia ja valokuvauslaboratorioita. Laivoilla kuljetettiin lentokoneiden tarvitsemaa materiaalia.[1]
Tammikuussa 1935 Eritreassa oli 34 pommikonetta, 69 tiedustelukonetta, 16 hävittäjää ja 6 vesilentokonetta sekä Somaliassa 20 pommikonetta ja 18 hävittäjä- ja tiedustelukonetta. Kesäkuuhun 1936 mennessä koneiden lukumäärä oli kasvanut 318, joista 225 oli sotatoimiin soveltuvia. Kuitenkin ainoa moderni lentokone oli S.81-pommittaja, mutta pääosa pommituslennoista tehtiin kestävämmillä Ro.1-, Ca.101- ja Ca.111-pommittajilla. Hävittäjäsuojana olivat Fiat CR.20 -koneet.[2]
Etiopian ilmavoimilla oli 13 lentokonetta, jotka oli kaikki sijoitettu Akakiin. Koneista neljä oli aseistamattomia Potez 25, kahdesta neljään Fokker VII -kuljetuskonetta ja de Havilland Moth koulukone. Ruotsalaisen kreivin Carl Gustav von Rosenin lentämä ambulanssikone tuhoutui ilmapommituksessa K’orahessa. Toinen ambulanssikone, jonka lentäjänä toimi ranskalainen lääkäri Marcel Junod, koki saman kohtalon.[3]
Italia käytti 10. lokakuuta kenraali Grazianin määräyksestä ensimmäisen kerran sinappikaasua K’orahen pommituksessa. 27. lokakuuta Mussolini ilmoitti olevansa ainoa, joka voi antaa luvan kaasun käyttöön. Siitä huolimatta ilmavoimat pudotti kaikkiaan noin 2 100 kaasupommia sotilas- ja siviilikohteisiin.[3]
Italian lähettämistä koneista tuhoutui sodan aikana lähes 100, joista kahdeksan tiedetään tuhoutuneen käsiaseiden tulessa. Koneista 61 tuhoutui erilaisissa onnettomuuksissa. Lentäjistä sai surmansa 110 ja 150 haavoittui.[3]
Espanjan sisällissodassa Regia Aeronautican Aviazione Legionaria -yksikkö taisteli nationalistien ja Saksan rinnalla. 30. heinäkuuta 1936 12 S.81-pommikonetta everstiluutnantti Ruggero Bonomin komentamana nousi Elman lentotukikohdasta Sardiniasta kohti Nadoria Espanjan Marokossa. Koneista kaksi putosi Algeriaan ja yksi katosi matkalla. Osasto tunnettiin myöhemmin nimellä Aviacion del Terciona ja se aloitti itsenäisen toiminnan 4. elokuuta Tetuanista pommittaen Larachen edustan sotalaivoja sekä suojaten saattueita, jotka kuljettivat Francisco Francon joukkoja Afrikasta Espanjaan. 18. elokuuta osasto siirtyi Sevillaan, Granadaan ja Tallaveraan.[4]
Voitonjulistus annettiin 1. huhtikuuta 1939 ja nationalisti-ilmavoimien voitonparaatissa Barajasin lentotukikohdassa oli mukana 147 Regia Aeronautican lentokonetta. Sodan aikana oli Espanjassa palvellut 6 000 ilmavoimien sotilasta ja 720 lentokonetta, jotka olivat lentäneet kaikkiaan 138 265 tuntia. Ne olivat tehneet muun muassa 5 318 pommituslentoa, ilmoittaneet ampuneensa alas 903 vihollisen lentokonetta ja menettäneet taisteluissa 88 lentokonetta (73 CR.32-, neljä S.79-, viisi S.81-, kaksi Ba.65-, kaksi BR.20- ja kaksi Ro.37bis-konetta), joiden lisäksi 100 lentokonetta tuhoutui erilaisissa onnettomuuksissa.[5]
Huhtikuussa 1937 Aviazione Legionaria osallistui Guernican pommitukseen, joka oli siihenastisen sotahistorian suurin siviilikohteita vastaan tehty ilmapommitus. Se tuhosi Baskimaalla sijainneen Guernican kaupungin lähes kokonaan.[6]
Regia Aeronautica perusti Albaniaan yhtymän Aeronautica dell’Albanian, joka vastasi Adrianmeren ja Balkanin alueen valvonnasta. Yhtymän esikunta oli Tiranassa.[7]
Yhtymä osallistui 28. lokakuuta 1940 – 23. huhtikuuta 1941 Kreikan ja 6.–14. huhtikuuta 1941 Jugoslavian vastaisiin sotatoimiin. Balkanin alueen miehityksen jälkeen alue jaettiin Saksan ja Italian kesken. Lisäksi alue jaettiin Albanian ja Slovenia-Dalmatian ilmapuolustusalueisiin 7. toukokuuta 1942 partisaanitoiminnan vastaisten operaatioiden toteuttamiseksi, mikä päättyi Italian antauduttua syyskuussa 1943.[7]
Italian julistaessa 10. kesäkuuta 1940 sodan Isolle-Britannialle ja Ranskalle liittolaisineen Regia Aeronautica oli valmistautunut siihen, että ainoastaan yksi suurimittainen isku tarvittaisiin. Joukkojen moraali oli korkealla ja miehistöt luottivat kykyihinsä.[8] Sen lentorykmentit oli jaettu kolmeen ilma-armeijaan Squadraan, joiden esikunnat olivat Milanossa (Squadra 1), Palermossa (Squadra 2) ja Roomassa (Squadra 3). Näiden lisäksi olivat Sardiniassa Aeronautica della Sardegna, Libyassa Aeronautica della Libia, Egeanmerellä Aeronautica dell’Egeo, merivoimien tukena Comando Superiore Aviazione per La Regia Marina, kuljetuskoneista vastaava SAS ja Italian Itä-Afrikassa Africa Orientale Italiana.
Ensimmäisenä sotapäivänä iskettiin Korsikalle ja Etelä-Ranskaan sekä brittien tukikohtiin Maltalla, Palestiinassa, Kyproksella, Egyptissä ja Gibraltarilla. Heinäkuussa aloitettiin toiminta merenkulkua vastaan, mikä osoittautui vaikeaksi alusten väistellessä ja ilmatorjunnan nostaessa pommien pudotuskorkeutta.[8]
Saksan murskattua Alankomaiden ja Ranskan puolustuksen saavuttaen Englannin kanaalin Mussolini päätti liittyä voittajiin. Hän ilmoitti 26. kesäkuuta 1940 Adolf Hitlerille maansa osallistuvan hyökkäykseen Isoa-Britanniaa vastaan. 13. heinäkuuta Hitler ilmoitti ottavansa tarjotun avun vastaan, vaikka huomioikin organisaatioiden, asejärjestelmien ja koulutustason erot maiden välillä.[9]
10. syyskuuta Italian ilmavoimat perustivat Corpo Aereo Italianon, johon kuului 80 BR.20M-pommikonetta, 50 CR.42-hävittäjää, 45 G.50-hävittäjää, viisi Z.1007bis-tiedustelukonetta, 12 Ca.133-kuljetuskonetta sekä 11 Ca.164-yhteyskonetta. Ainoastaan viidellä pommikonemiehistöllä oli karttalentopätevyys ja radiokalusto oli heikkolaatuista lisäksi koneista puuttui jäätymisenestojärjestelmät kokonaan.[9]
Kaikesta huolimatta osasto aloitti 27. syyskuuta siirtymisen Belgiaan Saksan Luftflotte 2:n alaisuuteen. 13. ja 43. lennoston (ital. Stormo) 42 pommikonetta lensivät Melsbroekiin ja Chievresiin. Koneista kolme jäi vikojen vuoksi lähtökentille ja yhdeksän joutui tekemään matkalla pakkolaskun huonon lentosään vuoksi. 18. rykmentin (ital. Gruppo) CR.42-hävittäjät lähtivät matkaan 6. lokakuuta ja ne joutuivat myös huonoon säähän. Koneet saapuivat uudelle kotikentälleen Urseliin 19. lokakuuta. 20. rykmentin G.50-hävittäjät siirtyivät 6. lokakuuta Trevisosta Bolzanoon, josta ne sään seljettyä jatkoivat matkaansa Neubibergiin. Koneet jatkoivat 17. lokakuuta Neubibergista Frankfurtin kautta Maldegemiin, jonne osasto saapui 19. lokakuuta. Laskussa yksi koneista pyörähti mutaisella kentällä ympäri. Kaikkiaan siirtolennoilla tuhoutui ennen vihollisen kohtaamista kaksi G.50- ja viisi BR.20-konetta.[10]
20. lokakuuta Belgiaan sijoitetun osaston vahvuus oli 61 BR.20M-, 50 CR.42-, 42 G.50-, viisi Z.1007bis-, 12 Ca.133-, yhdeksän Ca.164- ja yksi SM.75Tp-lentokone. Osaston hävittäjät kykenivät lentämään ainoastaan kymmenen minuuttia Englannin yllä eli ne eivät kyenneet tehokkaasti saattamaan pommikoneita. Vuodenajan heikko sää vaikeutti osaston toimintaa entisestään, mutta Saksan ilmavoimien koulutus auttoi osastoa toimimaan.[11]
Osasto perusti toimintaansa varten etutukikohdat Mervilleen ja Norrent Fontesiin, jotta lyhyen toimintasäteen omaavat G.50-hävittäjät kykenisivät tehokkaammin tukemaan pommittajia. Osaston operaatio alueeksi määrättiin Thamesin suiston ja 53 astetta pohjoiseen ja 1 aste itään Greenwichistä. Lisäksi osaston tuli estää liittoutuneiden iskut Ostend Schelden alueelle sekä suojata rannikkosaattueita kaistallaan.[11]
Osasto teki ensimmäisen iskunsa 24. lokakuuta, jolloin 17 BR.20-pommikonetta iski Ramsgateen ja Harwichiin. Yksi koneista tuhoutui nousussa surmaten kuusi koneen miehistön jäsentä, kolme koneista tuhoutui ilmatorjuntatulessa sekä yksi vaurioitunut tuhoutui laskeutuessaan Lilleen.[11] 16. huhtikuuta 1941 24 G.50 ja neljä Ca.133 konetta lähti kohti Italiaa lentäen Frankfurtin ja Neubibergin kautta Goriziaan.[12]
Osasto teki kaikkiaan 137 pommituslentoa, joissa pudotettiin 27 tonnia pommeja sekä 590 hävittäjälentoa. Yhdeksän viholliskonetta ammuttiin alas ja lisäksi kuusi mahdollista pudotusta. Osasto menetti 19 pommikonetta, 14 hävittäjää, yhden Z.1007bis- sekä yhden Ca.164-koneen, näistä 19 vihollisen toiminnan vuoksi ja kuusitoista erilaisissa onnettomuuksissa. Kaikkiaan 29 miestä sai surmansa tai katosi, kuusi jäi sotavangeiksi ja kaksitoista haavoittui.[12]
Italian hyökättyä Kreikkaan Regia Aeronauticalla oli täydellinen ilmaherruus alueella. Se ei kuitenkaan kyennyt estämään Italian maavoimien työntämistä takaisin Albaniaan.
Saksan aloitettua hyökkäyksensä Jugoslaviaan Regia Aeronautica tuki eteneviä maajoukkoja. Suuri osa ilmavoimien maataistelukykyisistä sekä yhteyskoneista palveli partisaanisodassa vuoden 1943 aselepoon saakka.[13]
Regia Aeronautica perusti itärintamalla olleiden maavoimien tueksi 25. heinäkuuta 1941 Corpo di Spedizione Italiano in Russian, jonka päämaja sijoitettiin Tudoraan. Yhtymän tehtävänä oli tukea Italian 8. armeijan etenemistä Donjoelle sekä muita rintaman operaatioita. Tarpeen mukaan se tuki myös Wehrmachtin toimintaa kenraali Messen ja paikallisten saksalaiskomentajien määräysten mukaan. Stalingradin menetyksen jälkeen yhtymä palautettiin Italiaan tammikuussa 1943.[14]
Yhtymässä olleet kaksi hävittäjälentorykmenttiä olivat tehneet seitsemäntoista kuukauden aikana yli 6 000 lentosuoritetta, ilmoittaneet 88 pudotuksesta ja menettäneet 19 konetta ilmataisteluissa.[14]
Italian Itä-Afrikkaan sijoitetut ilmavoimat (ital. Africa Orientale Italiana), jotka vastasivat Eritrean, Etiopian ja Somalimaan alueiden taisteluista kesäkuusta 1940 marraskuuhun 1941, kärsivät pahoin materiaalipulasta eristetyn sijaintinsa vuoksi. Johtosuhteet oli jaettu pohjoiseen, itäiseen, läntiseen ja eteläiseen alueeseen. Koneet partioivat Sudanin, Kenian, Ranskan ja Englannin Somalimaan raja-alueilla sekä valvoivat Punaisenmeren, Intian valtameren ja Adeninlahden merenkulkua.[15]
Hyökkäykset aloitettiin Brittiläiseen Somalimaahan ja Etelä-Sudaniin. Kummankin puolen vanhentuneet ja harvassa olleet koneet kävivät alueella kiivaita taisteluita. Alueella korostuivat varsinkin pommikoneiden suuri suhteellinen osuus.[14]
Regia Aeronauticalla oli Pohjois-Afrikassa yhtymä Tripolin alainen Aeronautica della Libia, joka nimettiin 15. heinäkuuta Italian 5. ilma-armeijaksi (ital. Squadra 5 ja samalla sen vastuu alue jaettiin kahteen sektoriin Tripolin alaisuudessa toimivaan Settore Ovestiin ja Tobrukin johtamaan Settore Estiin. Jaon piti helpottaa huollollisia ongelmia suurella toiminta-alueella.
Ilma-armeija tuki 1. syyskuuta 1940 alkanutta maavoimien etenemistä Sidi Barraniin. Hyökkäys kuitenkin pysähtyi ja liittoutuneet aloittivat vastahyökkäyksen 9. joulukuuta. Tykistön vähyyden vuoksi ilmavoimien koneet suorittivat runsaasti tukilentoja matalalta, mikä aiheutti runsaasti tappioita. Koneista Ba.65, Ba.88 ja CR.32 osoittautuivat sopimattomiksi nykyaikaiseen sodankäyntiin.[8]
Saksan joukkojen otettua rintamavastuun Pohjois-Afrikassa joukot aloittivat hyökkäyksen 15. helmikuuta 1941 vetäytyen jälleen marraskuussa. Edenneet liittoutuneiden joukot valtasivat lähes 250 lentokonetta Kyrenaikan alueen lentotukikohdista, minkä lisäksi satoja koneita ammuttiin alas ilmataisteluissa. Akselivallat aloittivat vastahyökkäyksen tammikuussa 1942, mikä päättyi Tobrukin valtaukseen kesäkuussa ja etenemiseen El Alameiniin kuukautta myöhemmin.
Regia Aeronautican heikon kalusto- ja huoltotilanteen vuoksi Saksan alueella toiminut sodanjohto antoi 1941–1942 italialaisille luvan keskittyä satamien ja huoltolinjojen suojaamiseen sekä saattotehtäviin. Saksan alueella oleva lentoase taas keskittyisi rintamataisteluihin. Ohjeistusta muutettiin, kun MC.202-koneita saatiin lisää. Tämä mahdollisti vanhempien MC.200-, G.50- ja CR.42-koneiden siirtämisen hävittäjäpommittajiksi. 15. heinäkuuta 1942 perustettiin kolmas sektori Settore Centrale suojaamaan Kyrenaikaa.
Joukkojen määrän kasvaminen päättyi El Alameinin taisteluun lokakuussa, jonka jälkeen akselivaltojen joukot aloittivat vetäytymisen. 15. helmikuuta yhtymä vastasi Tunisian puolustuksesta, kunnes sen viimeinen laivue vetäytyi Afrikasta toukokuussa.
Marraskuussa perustettiin Aeronautica della Tunisia suojaamaan Sisilian ja Tunisian välistä huoltoreittiä sekä tärkeimpiä satamia Tunisia, Bisertaa, Soussea ja Sfaxia. Yhtymä käytti Sisiliaan sijoitetun Aeronautica della Sicilian yksiköitä 15. helmikuuta 1943 saakka, jolloin yhtymän toiminta-alue liitettiin osaksi Squadra 5:n alueeseen ja yhtymä lakkautettiin.
Italian asevoimien komentajan marsalkka Badoglion ilmoittaessa 8. syyskuuta 1943 radiossa kello 20:00 alkavasta aselevosta liittoutuneiden kanssa ja määräten samalla asevoimien yksiköt siirtymään Etelä-Italiaan liittoutuneiden hallitsemille alueille. Ilmoitus aiheutti kaaoksen, koska sitä ei ollut valmisteltu mitenkään ja käsky ei sisältänyt lainkaan toimintaohjeita. Paikallisille komentajille jäi toteuttamisvelvollisuus.
Saksan sodanjohto halusi värvätä koulutetun ilmavoimien henkilöstön jatkamaan taistelua liittoutuneita vastaan, joten kiinnisaadut lentäjät ja kenttähenkilöstö sai kaksi vaihtoehtoa liittymisen Saksan joukkoihin tai leireille siirtymisen. Italialaisista joukoista muodostettiin Aeronautica Nazionale, jonka nimi vaihtui kesäkuussa 1944 Aeronautica Nazionale Repubblicanaksi.
Ainoastaan 270 lentäjää noudatti siirtymisohjetta. Liittoutuneiden puolelle siirtyivät seuraavat yksiköt:
Liittoutuneiden puolelle siirtyneistä koneista ainoastaan 25 MC205-, 16 MC.202-, seitsemän MC.200-, 12 Re.2001-, 12 Re.2002-, yhdeksän S.84- ja kolme Z.1007-konetta olivat välittömästi toimintakykyisiä.
Siirtyneitä ei pidetty liittolaisina vaan rinnalla taistelijoina ja siten heille ei osoitettu materiaalitäydennyksiä eikä tukea huollossa. Koneita käytettiin muun muassa täydennyksen ja varaosien hakemiseen Pohjois-Afrikasta, Sisiliasta, Sardiniasta ja Etelä-Italiasta.
Välimerelle sijoitettujen liittoutuneiden ilmavoimien komentaja kenraali Ira Eaker esitti Regia Aeronautican vastuulle Balkania, jossa ne eivät kohtaisi akselivaltojen puolelle jääneitä maan miehiään. Täten Regia Aeronautica tukisi muun muassa Titon partisaaniarmeijaa ja niihin liittyneitä kahta Italian maavoimien divisioonaa.
 |
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
|
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
