From Wikipedia, the free encyclopedia
Pelimoduuli (myös: ROM-moduuli, moduuli, engl. ROM cartridge) on kotelon suojaama ROM-piirin ("read only memory") sisältävä muovipalikka, joka kytketään useimmiten pelikonsoliin tai tietokoneeseen. Niitä käytetään lähinnä videopelien lataamiseen, joskus myös muunlaisten tietokoneohjelmien käyttöön.
Pelimoduulit syntyivät menetelmänä tukea vaihdettavia peliohjelmia sisäänrakennettujen pelien sijaan.[1] Tällöin kuluttajan ei tarvinnut ostaa kallista laitetta kuin kerran.[1] Pelimoduulit yleistyivät 2. sukupolven pelikonsoleissa. Myöhemmin pelit siirtyivät halvempiin tallennusvälineisiin kuten levykkeisiin ja optisiin levyihin kuten CD-ROM.
Moduuleissa on toisinaan myös paristovarmennettua SRAM-muistia, mikä mahdollistaa pelitilanteen säilyttämisen.[2] Eräissä tapauksissa moduuleissa on myös apusuorittimia kuten SNES-konsolin Super FX-moduuleissa tai erillisiä äänipiirejä, kuten joissakin MSX:n ja NES:in peleissä.
Varsinaista latausta tallennusmedialta RAM-muistiin ei välttämättä tarvita lainkaan vaan konsoli voi käyttää ROM-moduulilla olevaa ohjelmakoodia suoraan alkuperäisestä sijainnistaan riippuen laitteen teknisestä toteutuksesta. TI-99/4A-tietokoneissa pelimoduuli ei ollut kokonaisuudessaan suoraan järjestelmän väylällä ja moduulille tallennettua ohjelmaa ei voitu käyttää suoraan moduulilta.lähde?
Varhaisimmissa 1970-luvun pelikonsoleissa oli mukana vain sisäänrakennettuja pelejä logiikkapiireillä, jolloin laitteeseen ei saanut vaihdettua uusia pelejä.[1]
Vuonna 1976 Fairchild Channel F -pelikonsoli alkoi ensimmäisenä tukea vaihdettavia pelimoduuleita.[3][1]
Moduuliportteja on käytetty myös kolikkopelien järjestelmälevyissä. Pelilaitteiden lisäksi myös monissa 1980-luvulla julkaistuissa mikrotietokoneissa oli moduuliportit. Tällaisia tietokoneita olivat ainakin Commodore VIC-20, Commodore 64, MSX-standardin koneet, Atarin 8-bittiset koneet (400/800/XL/XE), Texas Instruments TI-99/4A sekä IBM PCjr. Kolikkopeleistä ROM-moduuleita hyödynsivät ainakin Capcomin CP System ja SNK:n Neo Geo.
Koska levykkeet ja C-kasetit olivat halvempia, olivat ne tietokonepeleissä yleisempiä, vaikka koneessa olisikin ollut portti ROM-moduuleille. Kuitenkin esimerkiksi Commodore 64:lle ja MSX:lle ilmestyi lopulta varsin merkittävä määrä pelejä moduulilla. IBM PCjr -tietokoneella joitain hyötyohjelmia, kuten taulukkolaskentaohjelma Lotus 1-2-3, myytiin sellaisessa muodossa, että osa ohjelmasta ladattiin moduulilta, osa levykkeeltä.[4][5]
Ensimmäinen CD-ROM-levyjä käyttänyt konsoli oli PC Enginen lisälaite, joka julkaistiin vuonna 1989. Ensimmäinen PlayStation (1994) ja Sega Saturn (1994) tekivät CD-ROM-levyistä lopullisesti pelikonsolien käytetyimmän tallennusvälineen. Nintendo 64 (1996) jatkoi kuitenkin vielä ROM-moduuleiden käyttöä, mitä pidettiin yhtenä syynä sen odotettua heikompaan menestykseen. Nintendo GameCube-konsolissa myös Nintendo siirtyi halvemman optisen median käyttöön.[6]
ROM-moduuleiden käyttö jatkui kauemmin kädessä pidettävien konsolien käsikonsolien puolella. Eräissä pelilaitteissa kuten Nintendo Switch, Nokia N-Gage ja PlayStation Vita aiemmat tekniikat on korvattu Flash-muistiin perustuvalla muistikorttitekniikalla.
Vanhoista konsoleista on julkaistu myös uusia "retroklassikko"-versioita, joissa on vaihtelevasti tukea alkuperäisille pelimoduuleille.[7]
Muihin pelimedioihin verrattuna pelimoduuli on nopeampi latautumaan, mutta tallennuskapasiteetti on pienempi verrattuna muihin vaihtoehtoihin.[8] C-kasetilla olleiden pelien latailua saattoi joutua odottamaan 20 minuuttia ja levykeaseman kanssa latausajat olivat muutamien minuuttien luokkaa, joten latausajan puute oli 1980-luvulla huomattava etu. Moduulit ovat myös huomattavasti luotettavampia kuin levykkeet, C-kasetit ja CD-levyt ja rikkoontuvat harvemmin.
Peliohjelmien lisäksi myös eräitä hyötyohjelmia kuten taulukkolaskentaohjelma Lotus 1-2-3 on myyty ROM-moduuleilla eräille alustoille.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
