Pjotr Jermakov

Pjotr Jermakov (1884–1953) oli venäläinen, Jekaterinburgissa koko ikänsä elänyt kommunistipuolueen virkailija ja komissaari, joka otti osaa entisen tsaari Nikolai II:n ja tämän perheen murhaan 17. heinäkuuta 1918. Länsimaissa vallinnut käsitys murhan ja ruumiiden hävittämisen yksityiskohdista nojasi vuosikymmenten ajan hänen kertomukseensa.

Nikolai II:n murha

Tsaarin murhan suorittivat bolševikkien salaisen poliisin eli Tšekan osasto, johon kuului Jermakovin lisäksi kaksi venäläistä, kapteeni Jakov Jurovski sekä kymmenen miestä, joista kuusi oli bulgarialaisia ja unkarilaisia sotavankeja. Vankien tehtävänä oli hävittää ruumiit. On mahdollista, että vangit tekivät tämän hätäisesti, koska heidät oli pakotettu tähän. Ei tiedetä, mitä vangeille tapahtui murhien jälkeen.

Jermakov kertoi tekaistun tarinan keisariperheen viimeisistä hetkistä amerikkalaiselle lehtimiehelle ja maailmankulkuri Richard Halliburtonille vuonna 1935. Halliburton levitti Jermakovin tarinaa, kertoen ”Tsaarin tappajan kuolinvuodelausunnon” tarinaa useissa lehdissä ja kirjassaan, Seven league boots. Jermakov väitti, että ruumiiden jäännökset poltettiin tuhkaksi bensiinin ja rikkihapon avulla. Hän sanoi itse levittäneensä tuhkan myrskytuuleen kuorma-auton lavalta. Jermakovin kertomusta uskottiin yli puoli vuosisataa.^[1]

Todellisuudessa ruumiit vietiin hylätylle kultakaivokselle, mutta niitä ei paloiteltu kirveellä, ei myöskään poltettu eikä käytetty rikkihappoa niiden tuhoamiseen. Ainoastaan vaatteet poltettiin. Ruumiit heitettiin osittain veden täyttämämään kaivosonkaloon. Kaivosta yritettiin saada räjäyttämällä sortumaan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tämän jälkeen alastomat ruumiit päätettiin nostaa ylös köysien avulla ja viedä ne syville rautakaivoksille Moskovan valtatien varteen. Ne oli määrä upottaa veden täyttämiin syviin kaivoskuiluihin käyttämällä kiviä painoina. Auton kuitenkin upottua matkalla mutaiseen metsätiehen päätettiin ruumiit haudata siihen. Tämä hätäisesti tehty päätös osoittautui kuitenkin toimivaksi, sillä valkoiset eivät koskaan löytäneet hautaa.

Murhiin osallistunut kapteeni Jurovski kuoli sairauteen ennen toista maailmansotaa; hän kuitenkin jätti pojalleen suuren määrän papereita työuransa ajalta, joiden joukossa oli hiilipaperikopiot tsaariperheen teloitusta ja ruumiiden hävittämistä koskevasta, Trotskille osoitetusta salaisesta muistiosta. Tämän asiakirjan sai ensin haltuunsa tsaariperheen jäännökset löytänyt elokuvaohjaaja Geli Rjabov, joka luovutti ne lopulta aikakautensa johtaville Romanov -tutkijoille, amerikkalaisille Suzanne ja Robert K. Massielle.

Muistio paljasti vääjäämättä, että ruumiiden pääkallot olivat jääneet ehjiksi ja että jäännökset oli haudattu kaksi kertaa: ensin kaivoskuiluun ja sitten soistuneeseen kohtaan metsässä, johon kaivoksesta nostettuja jäännöksiä kuljettanut kuorma-auto oli juuttunut. Täälläkään ruumiita ei ollut poltettu, mutta ne valeltiin rikkihapolla tunnistamisen estämiseksi.

Hauta avattiin virallisesti 1991, ja sieltä löydettiin perheen jäännökset. Kaksi ruumista puuttui haudasta, mutta ne löytyivät 2007 toisesta hautapaikasta lähistöltä.

Kuolema

Jermakovin sanottiin olleen kuolemaisillaan kurkkusyöpään Halliburtonin vierailun aikana, mutta hänen kuntonsa parani sotavuosina. Jermakov kuoli lopulta kotonaan vuonna 1953.

Lähteet

• Robert K Massie: Nikolai ja Aleksandra
• Robert K Massie: Romanovit - viimeinen luku
• Richard Halliburton: Seven league boots

Viitteet

1. Massie, Romanovit, Keisariperheen viimeinen luku s.30