From Wikipedia, the free encyclopedia
Pisamat (lat. ephelis) ovat vaaleanruskeita 2–3 millimetrin kokoisia läikkiä ihmisen ihossa. Pisamat ovat pigmenttihäiriö, jonka saattavat aiheuttaa muun muassa auringosta tuleva säteily. Siksi pisamia saattaa syntyä iholle erityisesti keväällä ja kesällä. Pisamat ovat myös perinnöllisiä. Niitä esiintyy usein kasvoissa, mutta myös muilla alueilla kehossa. Punahiuksisilla ihmisillä pisamia esiintyy useammin kuin muilla. Pisamille ominaista on se, että ne tummuvat auringossa ja taas talven tullessa alkavat haalentua ihossa. Pisamia ei lasketa luomiksi, sillä solujen määrä ihossa on normaali. Lapsuusiässä tulleet pisamat häipyvät lähes aina aikuisikään mennessä.
Kesakot (lat. lentigo) ovat pieniä tummia, usein mustia, pigmenttiläiskiä, joiden väri säilyy ympäri vuoden. Tavallisten kesakoiden lisäksi tunnetaan myös auringonvalon aiheuttamat eli aktiiviset kesakot, joita sanotaan myös vanhuusiän pisamiksi.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.