Pirunsaari
saari Ranskan Guyanan edustalla From Wikipedia, the free encyclopedia
Pirunsaari (ransk. Île du Diable) on saari Ranskan Guayanan rannikon edustalla, noin 50 kilometriä Cayennesta luoteeseen. Pirunsaari on pohjoisin ja pienin Pelastuksen saarten (Îles du Salut) saariryhmästä, johon kuuluvat myös Royale (Île Royal) ja Saint-Joseph (Île Saint Joseph). Saari oli vuosina 1852–1946 osa Ranskan pahamaineisinta rangaistussiirtokuntaa.
Pirunsaari
Pirunsaari naapurisaarelta nähtynä
| Sijainti | |
|---|---|
| Saariryhmä |
Pelastuksen saaret |
| Merialue | |
| Korkein kohta |
40 m |
| Pinta-ala |
0,14 km² |
| Asukasluku |
asumaton |
|---|
Vuonna 1938 Ranskan hallitus päätti lopettaa vankien lähettämisen Ranskan Guayanaan. Lopullisesti vankisiirtokunta lopetti toimintansa vasta vuonna 1946. Suurin osa senhetkisistä vangeista palautettiin takaisin Ranskaan, mutta jotkut jäivät vapaaehtoisesti Ranskan Guayanaan. Vankilan toiminnan aikana Ranskan Guayanaan lähetettiin yli 80 000 vankia.[1]
Pirunsaarelle lähetettiin pääasiassa poliittisia vankeja. Saarelle tuomittujen vankien joukossa ovat olleet muun muassa syyttömänä maanpetturiksi tuomittu Alfred Dreyfus ja oman väitteensä mukaan Henri Charrière, joka kirjoitti kokemuksistaan omaelämäkertaisen romaanin Vanki nimeltä Papillon. Ranskan viranomaiset ovat julkistaneet vankisiirtokunnan rekistereitä, jotka osoittavat, että Charrière ei ollut koskaan saarella, vaan pakeni mantereella olleesta leiristä.[2]
Vangit joutuivat elämään niin kovissa oloissa, että rangaistuksen pituudella ei ollut juuri merkitystä, sillä hyvin harva selvisi Pirunsaarelta hengissä. Vankeja teloitettiin ja heitä nääntyi tauteihin ja nälkään. Leiriläisten oli tehtävä raskaita töitä, joista erityisesti tienrakennus keskellä viidakkoa oli vaarallista troppisten sairauksien takia. Varsinainen Pirunsaari oli tarkoitettu poliittisille vangeille, esimerkiksi vakoojille. Royale-saarelle kuljetettiin vaaralliset vangit. Saint-Joseph-saari oli kuitenkin pahamaineisin, koska siellä vangit sijoitettiin eristysselleihin, joissa moni menetti järkensä.[1]
Vankilassa vallitsi vahvemman laki, ja raha oli ratkaisevassa asemassa. Rahalla saattoi ostaa vartijoilta ruokaa, rommia ja tupakkaa. Rahan säilytykseen oli vain yksi keino: peräsuoli. Vartijat tekivät ruumiintarkastuksia saadakseen pakenemista varten kerätyt rahat ja tarvikkeet pois vangeilta. Vanki, joka sai haltuunsa veitsen, oli pimeän aikaan vaarallinen sekä tovereilleen että vartijoille. Ranskassa ei tiedetty vankilan kurjista oloista, vaan pikemminkin kuvailtiin, kuinka Pirunsaarella loikoillaan päivät pitkät riippumatoissa.[1]
Pirunsaarelta pakeneminen oli vaikeaa. Viidakkoon tai merelle pakeneminen saattoi onnistua, mutta niistä ei selvinnyt hengissä pois. Silti pakoyrityksiä tehtiin noin 50 000 eli keskimäärin 500 yritystä vuodessa. Paenneista 15 prosenttia ei saatu kiinni, mutta vain pieni osa lienee karannut onnistuneesti.[1]
1800-luvun puolivälin tienoilla tehtiin kokeilu, jossa Pirunsaarelle tuotiin 15 prostituoitua, joiden arveltiin kannustavan vankeja kunnialliseen elämään ja perheen perustamiseen. Naisia vartioivat nunnat. Perheitä ei juuri syntynyt, vaan naiset jakoivat lempeä jokaiselle, joka saattoi tarjota heille rommia. Miesten keskuudessa syntyi riitoja, ja lopulta saarella raivosi kuppaepidemia.[1]
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
