Pentti Kemppainen

suomalainen radiotoimittaja, valtiotieteen tohtori ja radiotutkija From Wikipedia, the free encyclopedia

Pentti Olavi Kemppainen (s. 1945) on suomalainen radiotoimittaja, valtiotieteen tohtori ja radiotutkija[2]. Hän aloitti Yleisradion toimittajana vuonna 1966 nuorten ohjelmien palveluksessa ja teki sen ensimmäistä pop-musiikkiohjelmaa[3] ja oli muun muassa Suomen ensimmäinen radio-DJ esiintyen nimellä Poppamies vuonna 1970[4].

Pikafaktoja Henkilötiedot ...
Pentti Olavi Kemppainen
Henkilötiedot
Syntynyt1945[1]
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti toimittaja, tutkija
Sulje

1970-luvulla Kemppainen toimitti myös Yleisradion asiaohjelmia kuten Taiteessa tapahtuu, Kirjakanava, Kello 12:n mietelause sekä Neuvostoliittoa myötäilevä Näin naapurissa -sarja[5]. Hän myös ohjasi Salvador Dalín elämästä kertovan kuunnelman Ahne nero sekä suositun Nalle Puh -luentasarjan, jossa lukijoina olivat Matti Pellonpää ja Kari Väänänen. 1990-luvulla Kemppainen toimi Yleisradion Radiomafia-kanavan ohjelmajohtajana.

Kemppainen julkaisi tohtorinväitöskirjansa Radion murros Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan viestinnän laitoksella vuonna 2001[6][7]. Vuonna 2011 hänelle myönnettiin viestinnän dosentin arvo. Kemppainen on myös konsultoinut Liikenne- ja viestintäministeriötä ääniradion tulevaisuudennäkymistä.[8]

Lähteet

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.