suomalainen poliitikko From Wikipedia, the free encyclopedia
Pekka Bertel Jakob Railo (vuoteen 1907 Avelin, 24. maaliskuuta 1888 Mikkeli – 19. toukokuuta 1975 Helsinki) oli toimittaja ja poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1941–1944. Hän oli myös Helsingin apulaiskaupunginjohtaja 1948–1955.[1]
| Pekka Railo | |
|---|---|
 Pekka Railo 1930-luvulla. |
|
| Kansanedustaja | |
|
1.12.1941–4.11.1944
|
|
| Ryhmä/puolue | SDP |
| Vaalipiiri | Uusimaa |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 24. maaliskuuta 1888 Mikkeli |
| Kuollut | 19. toukokuuta 1975 (87 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | filosofian maisteri, toimittaja |
Pekka Railon vanhemmat olivat Juvalla syntynyt poliisikonstaapeli Jaakko Wilhelm Avelin (1854-1918) ja Eveliina Korhonen (1859-1945).[2][3] Keskikoulun käytyään Railo meni apteekkarin oppiin valmistuen farmaseutiksi 1908, jonka jälkeen hän työskenteli muun muassa Kotkassa ja Turussa. Vuonna 1914 Railo jätti työnsä kiinnostuttuaan luontaislääkinnästä ja kasvissyönnistä. Vuotta myöhemmin hän kirjoitti ylioppilaaksi ja suoritti 1917 Helsingin yliopistossa filosofian kandidaatin tutkinnon pääaineenaan kansantalous.[4][5]
Opiskeluaikoinaan Raino kiinnostui myös sosialismista. Syksyllä 1917 hän aloitti Sortavalassa ilmestyneen sosialidemokraattisen Päivän Tiedot -lehden toimitussihteerinä. Yleislakon aikana Railo valittiin Sortavalan lakkokomiteaan. Hän yritti välttää tilanteen kärjistymistä ja toimi välittäjänä osapuolten välillä. Sisällissodan käynnistyessä Railo pysytteli erossa punaisten toiminnasta, mutta hänet vangittiin siitä huolimatta jo helmikuun alkupäivinä. Syynä olivat ilmeisesti Railon lehtikirjoitukset sekä hänen toimintansa lakkokomiteassa. Railoa pidettiin aluksi Sortavalan vankileirillä, josta hänet muutaman viikon kuluttua siirrettiin Kokkolan vankileirille. Railosta tuli nopeasti vankien johtomies, joka kielitaitonsa ja farmaseuttitaustansa ansiosta pääsi leirin vironsaksalaisen lääkärin apulaiseksi. Sodan päättymisen jälkeen Railo siirrettiin kesäkuun alussa Tammisaaren vankileirille, jossa hän toimi ylilääkäri Toivo Ellilän apulaisena ja pääsi liikkumaan alueella lähes rajoituksetta. Railon johtaman vankiryhmän tehtäviin kuului muun muassa kuolemansairaista vangeista huolehtiminen sekä kuolintapausten kirjaaminen. Leirin olot olivat niin surkeat, että jopa uudeksi ylilääkäriksi saapunut Robert Tigerstedt järkyttyi. Railolta saamiensa tietojen pohjalta Tigerstedt laati salaisen raportin, joka vuosi julkisuuteen Ruotsissa. Raportin ulkomailla synnyttämän kohun johdosta leirin oloja ryhdyttiin vihdoin syksyn aikana kohentamaan. Railo vapautui lokakuussa 1918, jolloin hänen ehdonalainen vankeustuomionsa vahvistettiin.[4][6]
Vapauduttuaan Railo oli vuonna 1919 Kansan Työn päätoimittajana Viipurissa, josta hän joulukuussa siirtyi Suomen Sosialidemokraatin toimittajaksi Helsinkiin. Vuosina 1920-1926 Railo työskenteli perustamansa Työväen Sanomalehtien Tietotoimiston johtajana, 1926–1942 Työväen Sivistysliiton sihteerinä, 1942–1947 Helsingin suomenkielisten kansakoulujen taloudenhoitajana ja 1948–1955 Helsingin opetus- ja sairaala-asioista vastanneena apulaiskaupunginjohtajana.[1][5] Eläkkeelle jäätyään Railo toimi vielä Helsingin kaupungin 400-vuotiskotisäätiön johtajana vuoteen 1959 saakka.[7]
Railo oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1932-1942 ja kuului lyhyen aikaa kaupunginhallitukseen.[8] Joulukuussa 1941 Railo nousi eduskuntaan varasijalta niin sanottuihin kuutosiin lukeutuneen Kaisu-Mirjami Rydbergin tilalle.[9] Seuraavissa vaaleissa hän ei enää lähtenyt ehdolle. Railo kertoi, ettei innostunut eduskuntatyöstä, vaan piti kunnallispolitiikkaa läheisempänä.[10] Hän oli myös presidentin valitsijamiehenä vuonna 1937.[1]
Railo piti tärkeänä erityisesti työväen sivistystyötä.[10] Hän kuului muun muassa Työväen Akatemian hallintoneuvostoon, Yhteiskunnallisen Korkeakoulun hallitukseen sekä Kansansivistystyön maailmanliiton hallitukseen. Muita työväenliikkeen luottamustehtäviä olivat muun muassa Elannon edustajiston ja Helsingin Työväen Säästöpankin johtokunnan jäsenyys, joiden ohella Railo oli Helsingin sosialidemokraattisen keskusteluseuran puheenjohtaja sekä kuului Uudenmaan sosialidemokraattiseen piiritoimikuntaan ja Helsingin sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön hallitukseen. Hän oli jäsenenä myös Yleisradion ohjelmaneuvostossa, Valtiotieteellisen yhdistyksen johtokunnassa, Suomen Matkailijayhdistyksen hallituksessa sekä Kansainvälisen työjärjestön vapaa-aikakomiteassa.[5][8] Railo kuoli Koskelan sairaskodissa 87-vuotiaana.[7] Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaahan.[11]
Vankileiriltä vapautuessaan Railo joutui luovuttamaan keräämänsä tilastomateriaalin. Railo oli kuitenkin tehnyt niistä kopiot, joihin tukeutuen hän kirjoitti vankileirimuistelmansa 1950-luvun lopussa. Vuonna 1960 Railo tarjosi käsikirjoitusta sosialidemokraattista työväenliikettä lähellä olevalle Tammelle, mutta kustantamo ei suostunut julkaisemaan kirjaa taloudellisiin tappioihin vedoten. Syynä saattoivat olla myös sen sisältämät yksityiskohtaiset kauhukuvat Tammisaaren vankileirin oloista ja tapahtumista, jotka olivat mahdottomia julkaistavaksi aikakauden ilmapiirissä. Lisäksi syyksi on arveltu jopa Neuvostoliiton pelkoa, koska maan suurlähetystö oli aikaisemmin kritisoinut Tammen julkaisutoimintaa. Hylkäävän julkaisupäätöksen saatuaan Railo luovutti käsikirjoituksen Työväen Arkistoon, jonne se jäi tutkijoiden käyttöön.[4][6]
Muistelmat ilmestyivät lopulta vuonna 2011 Minervan kustantamana. Varsinaisia muistelmia edeltää teoksen toimittaneen Pekka Tuomikosken johdanto, jossa kertaa Railon elämää sekä taustoittaa vuosien 1917-1918 tapahtumia ja sisällissodan vankileirejä. Nälkä- ja tautikuolemien ohella Railo kertoo muun muassa sadistisista vartijoista sekä vankien satunnaisista teloituksista. Lisäksi hän tarkastelee kahdessa erillisessä tutkielmassa eri puoluelehtien 1950-luvun näkemyksiä yleislakosta ja sisällissodasta.[4][6]
Pekka Railon puoliso oli Dagmar Kettunen (1901-1960), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1920. Pariskunnalla oli yksi poika. Railon veli oli vuorineuvos Eemeli Railo.[2]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
