From Wikipedia, the free encyclopedia
Ossi Rumpunen (s. 18. huhtikuuta 1989) on suomalainen lentopalloilija, joka edusti Mestaruusliigassa kasvattajaseuraansa Raision Loimua kauden 2018–2019 loppuun.[1][2] Hän pelasi SM-liigassa yli 300 ottelua. Pelipaikaltaan hän on yleispelaaja tai hakkuri ja pituutta on 187 cm.[3] Keväällä 2015 hänet valittiin ensimmäisen kerran maajoukkuelistalle, kun hänet nimettiin Maailmanliigan 25 pelaajan "isoon listaan". Tämän lisäksi hänet valittiin edustamaan Suomea Bakussa järjestettäviin Euroopan kisoihin. Kaudella 2019–2020 Rumpunen pelaa ykkössarjaa Tuto Volleyssa[2].
Rumpunen aloitti uransa Raision Loimun junioreissa hyvin nuorena. Hänen tiensä vei 16-vuotiaana Kuortaneen urheilulukioon opiskelemaan sekä harjoittelemaan nuorten maajoukkueen kanssa. Ennen SM-liigaan siirtymistään hän pelasi Loimun farmijoukkueessa VG-62:ssa 1-sarjaa. Kaudella 2007–2008 hän debytoi SM-liigassa. Samalla kaudella hän voitti seurajoukkueiden Pohjoismaiden mestaruuden ja oli loppuottelussa Loimun parhaimmistoa. Vuonna 2010 Rumpunen saavutti Loimun joukkueessa SM-pronssia[3].
Rumpunen pelasi myös Saksan Bundesliigassa kauden 2016–2017, jolloin hän saavutti pronssia, ja osan kaudesta 2017–2018 mutta palasi kaudeksi 2018–2019 Loimuun.[3][4][5]
Ossi on Rumpusen perheen kolmas Loimussa pelannut liigalentopalloilija. Ossin isä Kai Rumpunen pelasi aikanaan hienon uran Loimussa ja isoveli Tomi on pelannut SM-liigaa Loimun lisäksi Salon Piivolleyssa, Hurrikaani-Loimaassa ja Kokkolan Tiikereissä.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.