lapsen kehitysvaihe From Wikipedia, the free encyclopedia
Oidipuskompleksi on Sigmund Freudin psykoanalyyttisen teorian mukaan lapsen psykoseksuaalinen kehitysvaihe, jossa tämä tuntee seksuaalista halua toista sukupuolta olevaan vanhempaansa. Oidipuskompleksi-termillä viitataan yleensä poikaan – sen vastine tyttöjen kohdalla on nimeltään Elektra-kompleksi.[1]
Freud esitteli teoriansa vuonna 1899 teoksessaan Unien tulkinta. Nimen teorialleen hän antoi 11 vuotta myöhemmin kreikkalaisen Sofokleen tragedian mukaan, jossa vanhempiensa hylkäämä Oidipus aikuistuttuaan surmaa tietämättään biologisen isänsä ja nai äitinsä. Freudin mukaan kreikkalaisen tarun yhteys hänen omaan teoriaansa tulee siitä, että kuten Oidipuksenkin, myös lapsen vanhempiaan kohtaan tuntema seksuaalinen halu sekä viha ja kateus ovat tiedostamattomia.[1]
Freudin mukaan oidipuskompleksi kehittyy fallisen psykoseksuaalisen kehitysvaiheen aikana, kun lapsi on 3–5-vuotias. Tällöin poika alkaa tiedostamattaan himoita omaa äitiään. Pian hän kuitenkin huomaa, ettei pysty toteuttamaan halujaan. Kun hän lisäksi huomaa isänsä saavan äidiltä hellyyttä, hän tuntee mustasukkaisuutta ja pitää isäänsä kilpailijanaan äidin seksuaalisesta huomiosta.[1]
Oidipuskompleksista kärsivä poika pyrkii ratkaisemaan ongelmansa sarjalla puolustusmekanismeja. Hän tukahduttaa tunteensa äitiään kohtaan ja korvaa isäänsä kohdistuvat tunteet samastumalla tähän ja nostamalla tämän roolimallikseen. Samalla poika kehittää itselleen yliminän eli persoonallisuuden omantunnon. Yliminä omaksuu vanhempien ja muiden auktoriteettien arvot, joilla lapsi pystyy torjumaan sopimattomat mielitekonsa. Freudin mukaan lapsen on onnistuttava ratkaisemaan konfliktinsa pystyäkseen siirtymään falliselta tasolta seuraavalle tasolle ja muodostamaan terveen aikuisen persoonallisuuden. Muussa tapauksessa hänelle tulee aikuisena ongelmia rakkaudessa ja kilpailussa – hän saattaa fiksoitua äitiinsä ja tuntea syyllisyyttä kilpailusta muiden miesten kanssa.[1]
Freudin oidipuskompleksihypoteesi on saanut osakseen perusteellisen tuomion. Empiirinen tutkimus on vahvistanut sen vastakohdan eli Westermarck-ilmiön, jonka mukaan ihmiset kehittävät voimakkaan seksuaalisen vastenmielisyyden henkilöihin, joiden kanssa he elävät tiiviisti varhaislapsuutensa.[2]
Freud piti hypoteesiaan koko psykoanalyyttisen viitekehyksensä ytimenä. Se nojasi kuitenkin virheelliseen väitteeseen, että hän olisi sen avulla parantanut masentuneen ja pakkomielteisen "susimiehen" Sergei Pankejeffin.[2][3] Freud ei edes yrittänyt todistaa teoriaansa tekemällä suoria havaintoja lapsista.[1] Tapaustutkimuksissa hän palasi siihen vain kerran, pikku Hansin tapauksessa, joka oli tutkimusmetodiltaan erikoislaatuinen. Hans Eysenck totesi, että Freud katsoi vahvistaneensa teoriansa vain yhden tapauksen nojalla kirjeitse, ilman että tapasi lasta (Hansia) muuten kuin kerran.[4]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
