Oasis
brittiläinen yhtye From Wikipedia, the free encyclopedia
brittiläinen yhtye From Wikipedia, the free encyclopedia
Oasis oli vuosina 1991–2009 toiminut Manchesterissa perustettu brittiläinen rockyhtye. Oasiksen perustivat laulaja Liam Gallagher, kitaristi Paul ”Bonehead” Arthurs, basisti Paul ”Guigsy” McGuigan ja rumpali Tony McCarroll. Pian yhtyeen perustamisen jälkeen Liam Gallagherin veli Noel Gallagher liittyi yhtyeen toiseksi kitaristiksi. Yhtye tuli 1990-luvun puolivälissä tunnetuksi perinteisen brittiläisen rockmusiikin edustajana. Oasiksen musiikillinen tyyli, melodinen ja kitaravoittoinen brittipop, nojasi etenkin alkuvuosina vahvasti Noel Gallagherin säveltämään ja sanoittamaan kappalemateriaaliin.
| Oasis | |
|---|---|
 |
|
 Laulaja Liam Gallagher ja kitaristi Noel Gallagher esiintymässä vuonna 2005. |
|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 1991–2009 |
| Tyylilaji | rock, brittipop, alternative rock, psykedeelinen rock |
| Kotipaikka |
 Manchester, Britannia |
| Laulukieli | englanti |
| Entiset jäsenet |
Liam Gallagher, laulu (1991–2009) |
| Levy-yhtiö | |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
Vuonna 1993 Oasis solmi levytyssopimuksen itsenäisen Creation Records -levy-yhtiön kanssa, ja yhtye julkaisi esikoisalbuminsa Definitely Maybe vuonna 1994[1]. Sekä Definitely Maybe että yhtyeen toinen studioalbumi (What’s the Story) Morning Glory? olivat kaupallisia menestyksiä ja oman lajityyppinsä merkittävimpiä julkaisuja, ja Oasis teki läpimurtonsa hyvin nopeasti jo ensimmäisten albumiensa ansiosta. Yhtye julkaisi uransa aikana seitsemän studioalbumia, yhden livealbumin sekä viisi kokoelma-albumia. Oasiksen tuotantoa on myyty kansainvälisesti yli 70 miljoonaa kappaletta.[2]
Oasiksen tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuvat muun muassa ”Live Forever”, ”Supersonic”, ”Wonderwall”, ”Don’t Look Back in Anger”, ”Champagne Supernova”, ”Stand by Me”, ”Don’t Go Away” ja ”Stop Crying Your Heart Out”. Yhtyeen julkaisemista kappaleista 23 on noussut Britannian singlelistalla kymmenen parhaan joukkoon,[3] joista kahdeksan on yltänyt myös listaykköseksi.[3] Britannian albumilistan kärkikymmenikössä yhtyeellä on ollut yksitoista albumia, joista ykköspaikalla yhteensä kahdeksan albumia.[3]
Oasis hajosi vuonna 2009, kun kitaristi Noel Gallagher ilmoitti eroavansa yhtyeestä sisäisten riitojen vuoksi.[4] Saman vuoden lokakuussa laulaja Liam Gallagher kertoi yhtyeen lopettaneen toimintansa lopullisesti.[2] Yhtyeellä on hajoamisestaan huolimatta yhä vankka ja kansainvälinen fanikunta.
.jpg)
Oasiksen perustamista edelsi The Rain -yhtye, jonka muodostivat laulaja Chris Hutton, kitaristi Paul Arthurs, basisti Paul McGuigan ja rumpali Tony McCarroll. Paul Arthurs oli tyytymätön Chris Huttonin otteisiin yhtyeen laulajana, joten hän pyysi Liam Gallagheria liittymään The Rainin uudeksi laulajaksi. Gallagherin ehdotuksesta yhtyeen nimeksi tuli Oasis.[5]
Oasiksen ensimmäinen esiintyminen tapahtui 18. elokuuta 1991 Manchesterissa Broadwalk-klubilla. Myös Liamin veli Noel Gallagher saapui seuraamaan yhtyeen esiintymistä. Noelin mielestä Oasis ei kuulostanut esiintyessään kovinkaan vaikuttavalta, mutta hän näki yhtyeessä tilaisuuden päästä soittamaan säveltämiään kappaleita. Noel lähestyi yhtyettä pyytääkseen mahdollisuutta liittyä sen toiseksi kitaristiksi, mutta hän kertoi haluavansa olla yhtyeen pääasiallinen lauluntekijä ja musiikillinen johtohahmo. Tämä sopi Oasiksen muille jäsenille, joiden säveltäminen oli alkeellisemmassa vaiheessa kuin Gallagherin.[6] Yhtyeen musiikki alkoi Gallagherin liittymisen myötä hahmottua,[7] ja uudella kokoonpanolla Oasis esiintyi ensimmäisen kerran jo vuoden 1991 lokakuussa.
Vuoden 1992 aikana ahkeran esiintymisen ja harjoittelun jälkeen yhtye äänitti kahdeksan kappaletta sisältäneen demon Live Demonstration, joka julkaistiin omakustanteena vuoden 1993 kesäkuussa. Creation Records -levy-yhtiön perustaja Alan McGee oli sattumalta nähnyt Oasiksen esiintymisen Glasgow’ssa, Skotlannissa.[8] Näkemästään vaikuttunut McGee solmi yhtyeen kanssa levytyssopimuksen.[9] Koska Oasiksella oli vaikeuksia tehdä levytyssopimus yhdysvaltalaisen levy-yhtiön kanssa amerikkalaisia markkinoita varten, yhtye päätyi kirjoittamaan kansainvälisen levytyssopimuksen Sonyn kanssa.[10]
Sopimuksen jälkeen Creation Records julkaisi rajoitettuna painoksena demon kappaleesta ”Columbia”. Vuoden 1994 huhtikuussa Oasis julkaisi ensimmäisen singlensä ”Supersonic”, joka nousi Britannian singlelistalla sijalle 31.[11] Toisen singlensä ”Shakermakerin” yhtye julkaisi kesäkuussa, ja se nousi Britanniassa 11. listasijalle.[12] ”Shakermakerin” melodia oli peräisin The New Seekers -yhtyeen kappaleesta ”I’d Like to Teach the World to Sing (In Perfect Harmony)”, minkä seurauksena The Coca-Cola Company, jonka mainoksessa alkuperäinen kappale oli esiintynyt, haastoi Oasiksen oikeuteen plagioinnista. Yhtye joutui oikeuden päätöksestä maksamaan 500 000 Yhdysvaltain dollaria korvauksia. Elokuussa julkaistu kolmas single ”Live Forever” oli yhtyeen ensimmäinen kymmenen parhaan joukkoon Britanniassa yltänyt single.[13]
29. elokuuta 1994 Oasis julkaisi esikoisalbuminsa Definitely Maybe, jonka äänittäminen oli aloitettu jo vuoden 1993 joulukuussa. Aiemman singlemenestyksen siivittämänä Definitely Maybe nousi Britannian albumilistan ykköseksi,[14] ja siitä tuli siihen mennessä nopeiten myyty esikoisalbumi Yhdistyneen kuningaskunnan historiassa.[15] Albumin neljäntenä singlenä julkaistiin lokakuussa listan seitsemänneksi noussut ”Cigarettes & Alcohol”,[16] ja vuoden 1995 toukokuussa ”Rock ’n’ Roll Star” julkaistiin singlenä yksinomaan Yhdysvalloissa.
Definitely Mayben julkaisemisen jälkeen Oasis jatkoi ahkeraa esiintymistahtiaan markkinoidakseen albumia. Joulukuussa yhtye julkaisi singlenä uuden kappaleen ”Whatever”, joka nousi Britannian singlelistan kolmanneksi.[17] Kappaleen vuoksi Oasis joutui kuitenkin syytteeseen ja myös maksamaan korvauksia tekijänoikeusrikkomuksesta,[18] ja myöhemmin kappaleen toiseksi säveltäjäksi on mainittu Noel Gallagherin ohella Neil Innes, jonka kappaleesta ”How Sweet to Be an Idiot” kappaleessa käytetty melodia oli peräisin.[18]
Nopea nousu kuuluisuuteen ja sen mukanaan tuoma elämäntapa verotti yhtyettä, ja Gallagherin veljekset riitelivät alituiseen. Tämä kulminoitui vuoden 1994 syyskuussa yhtyeen esiintyessä Los Angelesissa, jolloin Liam käyttäytyi hyökkäävästi yhdysvaltalaista yleisöä kohtaan ja löi Noelia tamburiinilla.[19] Tapahtuneen jälkeen Noel lensi yksin San Franciscoon ja ilmoitti eroavansa yhtyeestä. Noel taivuteltiin jatkamaan, ja veljesten sovittua erimielisyytensä Oasis jatkoi kiertuettaan.[20]
Vuoden 1995 maaliskuussa Oasis äänitti kappaleen ”Some Might Say” tulevalle albumilleen (What’s the Story) Morning Glory?, ja kappale julkaistiin singlenä huhtikuussa. Se nousi yhtyeen uran ensimmäiseksi listaykköseksi Britanniassa,[21] mutta jäi myös rumpali Tony McCarrollin viimeiseksi levytykseksi yhtyeessä. McCarrollin mukaan hänet ”erotettiin yhtyeestä tylysti, koska hän oli ajautunut erimielisyyksiin Gallagherin veljesten kanssa.” Noel Gallagher on kuitenkin kieltänyt tämän, sillä hänen mukaansa ”McCarroll ei olisi pystynyt soittamaan tulevan albumin kappaleita vaaditulla tavalla.”[22] Yhtyeen uudeksi rumpaliksi tuli Alan White, joka esiintyi ensimmäisen kerran Oasiksen kanssa Top of the Pops -televisio-ohjelmassa. Huhtikuussa yhtye taltioi konserttivideonsa Live by the Sea, ja toukokuussa uusi kokoonpano jatkoi tulevan albuminsa äänittämistä.[23]
Singlen ”Roll with It” julkaisun aikaan brittiläinen lehdistö alkoi julkaista palstoillaan lukuisia Oasiksen ja toisen brittipop-yhtyeen Blurin välisiä riitoja. Blur julkaisi singlensä ”Country House” samana päivänä Oasiksen ”Roll with Itin” kanssa, ja lehdistön myötävaikutuksella yhtyeet ajatuivat lehtien palstoilla vastakkainasetteluun, jota kutsuttiin ”brittipopin taisteluksi” (engl. The Battle of Britpop). Blurin ”Country House” nousi Britannian listaykköseksi ja myi enemmän kuin listan toiseksi noussut ”Roll with It”,[24][25] mitä Oasiksen taustavaikuttajat perustelivat muun muassa sillä, että ”Country House” oli hinnaltaan kaksi puntaa Oasiksen singleä edullisempi, ja että Blur julkaisi singlestään kaksi eri painosta.[26] Yhtyeiden välinen vihanpito kasvoi lopulta siihen, että Noel Gallagher sanoi syyskuussa The Observerin haastattelussa toivovansa Blurin laulajan Damon Albarnin ja basistin Alex Jamesin ”sairastuvan AIDSiin ja kuolevan.”[27] Myöhemmin Gallagher kuitenkin lähetti henkilökohtaisesti kirjoittamansa anteeksipyynnön Albarnille ja Jamesille, ja se julkaistiin myös useassa brittiläisessä aikakauslehdessä.[28]
Basisti Paul McGuigan erosi yhtyeestä hetkellisesti vuoden 1995 syyskuussa rasituksen vuoksi. Hänet korvasi Scott McLeod, joka esiintyi yhtyeen uutena basistina (What’s the Story) Morning Gloryn julkaisua edeltäneissä konserteissa ja oli mukana myös uuden ”Wonderwall”-kappaleen musiikkivideolla, kunnes hän ilmoitti yllättäen eroavansa yhtyeestä kesken kiertueen Yhdysvalloissa. McLeod otti pian tämän jälkeen yhteyttä Noel Gallagheriin ja kertoi tuntevansa, että oli tehnyt väärän päätöksen erotessaan yhtyeestä. Gallagher oli McLeodin kanssa samaa mieltä, mutta ei enää suostunut hyväksymään hänen paluutaan Oasikseen. Sen sijaan McGuigan taivuteltiin palaamaan, jotta kiertuetta voitaisiin jatkaa suunnitellusti.
Oasiksen toinen albumi (What’s the Story) Morning Glory? julkaistiin lokakuussa 1995. ”Some Might Say” ja ”Roll with It” -singlelohkaisujen menestyksen ansiosta albumista tuli välittömästi kansainvälinen myyntimenestys. Sitä myytiin pelkästään Britanniassa sen julkaisuviikon aikana yli 347 000 kappaletta, ja se oli Britanniassa listaykkösenä yhteensä kymmenen viikon ajan ja pysyi listan kolmen parhaan joukossa yhteensä seitsemän kuukautta.[29] Myös albumin kaksi seuraavaa singleä, lokakuun lopussa julkaistu ”Wonderwall” ja vuoden 1996 helmikuussa julkaistu Noel Gallagherin laulama ”Don’t Look Back in Anger” nousivat hiteiksi.
Yhtyeen esiintymiset nousivat albumin myötä kansainvälisesti suuriksi konserttitapahtumiksi, ja albumia seurannut maailmankiertue huipentui vuoden 1996 elokuussa Knebworth Parkissa kahden suuren konsertin merkeissä, joihin myytiin yhteensä ennätykselliset 675 000 lippua. Konsertit oli Britannian historian suurin ulkoilmakonsertti, ja tilastollisesti joka kahdeskymmenes asukas Britanniassa pyrki hankkimaan lipun yhteen konserteista.[30] Knebworthin konserttien jälkeen Oasis esiintyi Music Televisionin suositussa MTV Unplugged -ohjelmassa, jossa yhtyeet ja artistit esiintyivät akustisesti. Yhtye harjoitteli esiintymistään varten kolmen päivän ajan, mutta Liam lauloi joka päivä vähemmän kuin edellisenä ja poistui sitten harjoituspaikalta vedoten kipeään kurkkuun. Huhujen mukaan Liam olisi kiertänyt paikallisia baareja kaikkien kolmen päivän ajan. Lopulta Liam ilmoitti, ettei saapuisi esiintymään lainkaan. Noel selitti paikalla olleelle yleisölle, ettei Liam pystynyt laulamaan, mutta hän laulaisi sen sijaan itse. Esiintymisen alussa yhtye havaitsi Liamin saapuneen juopuneena yleisön sekaan.[31] Hänen motiivinsa oli mahdollisesti se, ettei hän pitänyt yhtyeen akustisista esiintymisistä. Vastoinkäymisestä huolimatta esitys oli menestys.
Elokuussa neljä päivää MTV Unplugged -esiintymisen jälkeen juuri ennen lähtöä Yhdysvaltain kiertueelle Liam ilmoitti, että ei lähtisi yhtyeen mukaan. Noel päätti, että muu yhtye ei jäisi odottamaan häntä, ja Oasis aloitti kiertueensa Yhdysvalloissa laulajanaan jälleen Noel.[32] Liam saapui mukaan kiertueelle viikkoa myöhemmin esiintyäkseen yhtyeen kanssa vuoden 1996 MTV Video Music Awards -tilaisuuteen syyskuussa. Yhtye esitti tapahtumassa kappaleensa ”Champagne Supernova”, jonka kitarasoolon aikana Liam käyttäytyi provosoivasti Noelia kohtaan ja kaatoi lavalle olutta ennen poistumistaan takahuoneeseen.[33] Syksyllä yhtye julkaisi uuden videotallenteen ...There and Then, joka sisälsi kiertueen aikana konserteissa taltioitua materiaalia.
Kiertue jatkui, mutta pian Noel sai tarpeekseen veljensä käytöksestä. Noel oli kyllästynyt yhtyeen jäsenten itseriittoisuuteen, mukaan lukien omaan käyttäytymiseensä, ja päätti pakata tavaransa palatakseen Englantiin.[34] Yhdysvaltojen kiertue jäi kesken myös muun yhtyeen palatessa Englantiin,[34] ja lehdistössä huhu yhtyeen hajoamisesta alkoi velloa yhä vahvempana.[8]
Sovittuaan erimielisyytensä Oasis vietti vuoden 1996 lopun ja seuraavan vuoden alun Lontoon legendaarisella Abbey Road -studiolla äänittäen kolmatta studioalbumiaan Be Here Now. Albumin ensimmäinen single, vuoden 1997 heinäkuussa julkaistu ”D’You Know What I Mean?” nousi Britanniassa singlelistan kärkipaikalle ja ylitti platinalevymyynnin jo ennen julkaisuaan, ja se kasvatti yleisön ja kriitikoiden keskuudessa tulevaan albumiin kohdistuneita odotuksia entisestään. Lopulta yhdeksi koko vuosikymmenen odotetuimmista albumeista muodostunut Be Here Now julkaistiin elokuussa. Albumia myytiin jo sen julkaisupäivän aikana yli 350 000 kappaletta, ja siitä tuli Britannian levynmyynnin historian nopeiten myynyt albumi.[35] Yhdysvalloissa albumi oli Billboard 200 -listan toinen, mutta sen ensimmäisen viikon 152 000 kappaleen myyntimäärä koettiin pettymykseksi. Oasiksen kahden ensimmäisen studioalbumin menestyksen vanavedessä myös Be Here Now sai julkaisunsa aikaan positiivisen vastaanoton. Suurimman albumia ympäröineen huuman laskeuduttua se sai kuitenkin osakseen kritiikkiä, ja sitä pidettiin yleisesti pettymyksenä. Albumia kritisoitiin muun muassa yliampuvasta ja korostetusta tuotannosta ja tarkoituksellisesta pophakuisuudesta, ja moni katsoi Oasiksen kaatuneen omaan suurieleisyyteensä.
Yhtye oli albuminsa tiimoilta pitänyt suuren ja kalliin kiertueen, jonka kohokohtana pidetään Manchesterin G-Mexissa pidettyä kahden päivän konserttirupeamaa joulukuussa 1997. Yhtye keikkaili vuoden 1998 maaliskuuhun saakka, jolloin se tietoisesti poistui joksikin aikaa parrasvaloista ja median huomiosta.
Vuoden 1998 marraskuussa Oasis julkaisi aiempien singlejulkaisujensa b-puolista koostuneen kokoelma-albumin The Masterplan. Albumi myi platinaa Britanniassa, jossa se nousi myös albumilistan toiselle sijalle.
Oasis aloitti neljännen studioalbuminsa Standing on the Shoulder of Giants työstämisen vuonna 1999. Rytmikitaristi Paul Arthurs erosi yhtyeestä yllättäen kesken albumin äänittämisen, koska halusi viettää enemmän aikaa perheensä kanssa, ja hän oli myös ajautunut erimielisyyksiin Noel Gallagherin kanssa äänitysten aikana. Pian Arthursin eron jälkeen myös basisti Paul McGuigan jätti yhtyeen. Huhut yhtyeen lopullisesta hajoamisesta alkoivat velloa voimakkaana, mutta Gallagherin veljekset ilmoittivat järjestämässään tiedotustilaisuudessa yhtyeen jatkavan uraansa takaiskuista huolimatta. Kolmihenkinen Oasis jatkoi kaikesta huolimatta Standing on the Shoulder of Giantsin äänittämistä, ja Noel Gallagher äänitti albumia varten Arthursin rytmikitara- ja McGuiganin basso-osuudet suurimmaksi osaksi uudelleen.
Albumin äänittämisen jälkeen Arthursin ja McGuiganin korvaajiksi liittyivät kitaristi Colin ”Gem” Archer. Uuden kitaristin löytäminen oli käynyt varsin vaivattomasti, mutta basistin löytämiseksi yhtye joutui tekemään enemmän työtä. Oasis ehti esimerkiksi jo harjoitella basisti David Pottsin kanssa, kunnes hän päätti kieltäytyä paikasta. Lopulta uudeksi basistiksi valittiin Andy Bell. Bell ei kuitenkaan ollut koskaan ennen soittanut bassoa, joten Noel Gallagherin oli opetettava tälle koko yhtyeen aiempi tuotanto uuden albumin kappalemateriaalin ohella, sillä Oasiksen oli määrä aloittaa uusi kiertue vuoden 1999 joulukuussa Yhdysvalloista.
Levy-yhtiö Creation Records lakkautti toimintansa vuonna 1999. Tämän seurauksena Oasis perusti oman levy-yhtiönsä Big Brother Recordings, joka vastasi yhtyeen tuotannon julkaisemisesta ja levittämisestä Britanniassa ja Irlannissa. Big Brother Recordingsin perustamisen myötä Oasis julkaisi neljännen studioalbuminsa Standing on the Shoulder of Giants vuoden 2000 helmikuussa. Albumi menestyi julkaisuviikollaan kaupallisesti hyvin ja ylsi Britanniassa listaykköseksi,[36] ja sen singlejulkaisut ”Go Let It Out”, ”Who Feels Love?” ja ”Sunday Morning Call” nousivat kaikki Britanniassa singlelistan viiden parhaan joukkoon. Albumi sai kuitenkin keskinkertaisen vastaanoton ja se alitti yhtyeen kolmen aiemman studioalbumin myyntilukemat, minkä vuoksi sitä pidettiin kaupallisena epäonnistumisena.
Standing on the Shoulder of Giantsia seuranneella maailmankiertueella Oasista varjostivat jälleen yhtyeen jäsenten, erityisesti Gallagherin veljesten, väliset erimielisyydet, minkä vuoksi Noel Gallagher jättäytyi pois kiertueelta lähes kokonaan esiintyen yhtyeen kanssa vain Britannian ja Irlannin konserteissa. Kiertueen aikana esiintyi kahdessa loppuunmyydyssä konsertissa Lontoon Wembley Stadiumilla, ja ensimmäisestä konsertista taltioitiin livealbumi Familiar to Millions ja samanniminen konserttivideojulkaisu, jotka julkaistiin vuoden 2000 marraskuussa. Britanniassa Familiar to Millions nousi albumilistan viidenneksi ja myi platinaa,[37] mutta se sai osakseen sekä positiivisia että negatiivisia arvosteluita sekä yleisöltä että kriitikoilta.[38][39]
Vuoden 2001 aikana Oasis äänitti maailmankiertueensa ohella tulevaa, viidettä studioalbumiaan Heathen Chemistry. Albumi julkaistiin vuoden 2002 heinäkuussa ja se nousi Britanniassa listaykköseksi, mutta sen vastaanotto oli Standing on the Shoulder of Giantsin tapaisesti hyvin keskinkertainen. Albumin singleinä julkaistiin kappaleet ”The Hindu Times”, ”Stop Crying Your Heart Out”, ”Little by Little / She is Love” ja ”Songbird”, joka oli ensimmäinen Liam Gallagherin kirjoittama Oasis-single. Jokainen single nousi brittilistalla viiden parhaan joukkoon, ja ”The Hindu Times” ylsi singlelistan kärkipaikalle.
Myös Heathen Chemistrya seurasi uusi ja mittava maailmankiertue, joka oli jälleen erilaisten välikohtausten sävyttämä. Noel Gallagher ja kiertueella kosketinsoittajana ollut Jay Darlington joutuivat vuoden 2002 kesällä kiertueen alussa auto-onnettomuuteen Indianapoliksessa, minkä vuoksi yhtye joutui peruuttamaan konserttejaan Yhdysvalloissa. Joulukuussa Liam Gallagher ja Alan White sekä kolme yhtyeen kiertuehenkilöstön jäsentä ajautuivat yökerhossa sattuneeseen tappeluun Münchenissä, ja heidät pidätettiin. Liam oli käyttänyt illan aikana kokaiinia ja menetti tappelussa kaksi etuhammastaan, ja Alan White kärsi välikohtauksessa lievän päävamman saatuaan osuman tuhkakupista. Kiertue päättyi lopulta vuoden 2003 maaliskuussa, ja Liam Gallagher kertoi yhtyeen aloittavan tulevan studioalbuminsa äänittämisen myöhemmin joulukuussa.
Vuoden 2004 alussa yhtyeessä vuodesta 1995 lähtien soittanut rumpali Alan White erosi yhtyeestä. Oasiksen uudeksi rumpaliksi pestattiin Gallagherin veljesten suuresti ihaileman The Beatles -yhtyeen rumpali Ringo Starrin poika Zak Starkey, joka oli ansioitunut muun muassa The Who -yhtyeen rumpalina. Pian Starkeyn yhtyeeseen liittymisen jälkeen Oasis konsertoi pääesiintyjänä Glastonbury Festivalilla toisen kerran urallaan.
Vuoden 2004 lokakuusta joulukuuhun Oasis vietti aikansa Los Angelesissa tuottaja Dave Sardyn kanssa äänittäen uransa kuudennen studioalbumin Don’t Believe The Truth, joka julkaistiin vuoden 2005 toukokuussa. Kriitikoiden keskuudessa se sai positiivisen vastaanoton, ja monet pitivät albumia myös Standing on the Shoulder of Giantsia ja Heathen Chemistrya parempana tuotoksena, ja sitä pidettiin yhtyeen vahvimpana studioalbumina kymmeneen vuoteen. Don’t Believe The Truth nousi listaykköseksi Britanniassa, ja Yhdysvalloissa se nousi albumilistan 12. sijalle. Albumilta julkaistiin kolme singleä: listaykköseksi Britanniassa nousseet ”Lyla” ja ”The Importance of Being Idle” sekä listan toiseksi yltänyt ”Let There Be Love”.
Toukokuussa 2005 Oasis aloitti albumin tiimoilta suuren Don't Believe the Truth Tour -maailmankiertueen, joka päättyi vuoden 2006 maaliskuussa. Kiertue oli Oasiksen mittavin sitten Definitely Maybea seuranneen konserttirupeaman, sillä yhtye esiintyi kiertueen aikana 26 eri maassa 113 konsertissa yhteensä yli 3,2 miljoonalle hengelle. Kiertueen aikana yhtyettä seurannut kameraryhmä taltioi dokumenttielokuvan Lord Don’t Slow Me Down, ja lisäksi yhtyeen konsertti Manchesterissa taltioitiin uudeksi DVD-julkaisuksi.
Vuonna 2006 yhtyeen levytyssopimus Sony Musicin kanssa päättyi, eikä yhtye aikonut enää jatkaa sitä. Sony päätti julkaista uuden kokoelma-albumin vastoin Noel Gallagherin suunnitelmia, mutta hän kuitenkin valitsi suurimman osan marraskuussa 2006 julkaistun Stop the Clocks -kokoelman kappaleista. Albumin nimi viittaa Noelin 1990-luvun lopulla kirjoittamaan samannimiseen kappaleeseen, jota hän ajoittain haastatteluissa oli siteerannut yhdeksi parhaimmista sävellyksistään. Kappaletta ei ole kuultu vielä millään albumilla, koska Noelin mukaan mieleistä versiota ei ole saatu aikaiseksi. Vuoden 2008 toukokuussa kappaleen demoversio sekä demokappaleet ”I Wanna live in A Dream (In My Record Machine)” ja ”They Got Nothing On Me, They Got Nothing On You” vuosivat internetiin. Samalla myös demot kappaleista ”Eyeball Tickler”, ”Turn Up the Sun”, ”Love Like A Bomb”, ”The Meaning Of Soul”, ”A Bell Will Ring” ja Liamin laulama versio kappaleesta ”Lord Don't Slow Me Down” vuosivat internetin kautta levitykseen. Yhtye julkaisi verkkosivustollaan tiedon, jossa se ilmoitti kappaleiden olevan vanhoja demoja, jotka oli nauhoitettu jo Don’t Believe The Truth -albumia levytettäessä.
Vuonna 2007 Brit Awards -palkintogaalassa 14. helmikuuta yhtyeelle annettiin "Outstanding Contribution to Music" -palkinto elämäntyöstä. Yhtye esiintyi tilaisuuden päätteeksi.
Heinäkuussa 2007 yhtye aloitti seitsemännen studioalbuminsa äänitykset Abbey Road -studioilla Lontoossa. Äänityksiä jatkettiin syyskuuhun asti, jolloin yhtye jäi kahden kuukauden tauolle Noel Gallagherin pojan syntymisen johdosta. Marraskuussa yhtye palasi studioon. Albumi saatii viimeistellyksi maaliskuussa 2008. Kaksi kuukautta myöhemmin rumpali Zak Starkey erosi yhtyeestä; huhujen mukaan hän oli riitautunut äänityssessioiden aikana yhtyeen johtohahmon Noel Gallagherin kanssa. Starkeyn tilalle palkattiin Chris Sharrock, joka oli työskennellyt aikaisemmin muun muassa Robbie Williamsin rumpalina.
Kesäkuussa 2008 yhtye solmi Sony BMG:n kanssa uuden kolme studioalbumia sisältäneen sopimuksen, samalla paljastettiin tulevan albumin nimeksi Dig Out Your Soul. Elokuussa 2008 yhtye aloitti maailmankiertueensa Seattlesta Yhdysvalloista, mutta syyskuun alussa kiertue jouduttiin keskeyttämään, kun kesken Toronton konserttia 47-vuotias mies hyökkäsi lavalle ja tönäisi kitaristi Noel Gallagheria joka lensi suoraan monitoreidensa päälle ja mursi kolme kylkiluutansa, tästä syystä New Yorkin konsertti jouduttiin perumaan kokonaan ja neljä muuta siirtämään toiseen ajankohtaan. Syyskuun lopulla tulevalta albumilta julkaistiin ensimmäinen single The Shock of the Lightning joka nousi suoraan brittilistan sijalle kolme. Viimein 6. lokakuuta 2008 julkaistiin uusi albumi Dig Out Your Soul, seuraavana päivänä yhtye nousi lavalle Liverpoolissa ja jatkoi maailmankiertuettaan.
Vuoden 2009 helmikuussa Oasis palkittiin vuoden 2008 parhaan brittiläisen yhtyeen palkinnolla NME Awards -palkintogaalassa.[40] Noel Gallagher palkittiin myös parhaan musiikkiaiheisen blogin palkinnolla kirjoittamastaan ”Tales from the Middle of Nowhere” -blogista, jota hän oli kirjoittanut toipuessaan kylkiluidensa murtumisesta.[40]
Noelin toipumisen jälkeen Gallagherin veljesten välille syntyi jälleen uusia jännitteitä. Vuoden 2009 elokuussa Oasiksen oli määrä esiintyä Pariisin Rock en Seine -festivaaleilla, mutta yhtyeen konsertti peruttiin veljesten riitautumisen vuoksi vain minuutteja ennen sen määrättyä alkua. Liamin uutisoitiin hajottaneen takahuoneessa Noelin kitaran, mikä oli johtanut konsertin peruuntumiseen. Oasis perui myös toisen festivaaliesiintymisensä Ranskassa, ja yhtyeen managerit ilmoittivat Oasiksen hajonneen.[41][4] Kaksi tuntia Rock en Seine -konsertin peruuntumisen jälkeen Noel Gallagher julkaisi yhtyeen verkkosivustolla lausunnon, jossa hän kertoi ”eroavansa Oasiksesta, koska ei voinut työskennellä Liamin kanssa enää päivääkään”. Vuoden 2009 lokakuussa Liam Gallagher vahvisti yhtyeen lopettaneen toimintansa lopullisesti.[2]
Oasiksen hajoamisen jälkeen Liam Gallagher, Gem Archer, Andy Bell ja Chris Sharrock perustivat yhdessä Beady Eye -yhtyeen, joka kuitenkin lopetti toimintansa kahden studioalbumin julkaisemisen jälkeen vuonna 2014. Noel Gallagher perusti vuonna 2011 uuden yhtyeensä Noel Gallagher’s High Flying Birds.
Vuoden 2010 helmikuussa (What’s the Story) Morning Glory? palkittiin merkittävimpänä brittiläisenä albumina viimeisen 30 vuoden ajalta BRIT Awards -palkintogaalassa. Liam Gallagher saapui tapahtumaan vastaanottamaan palkinnon, ja välitti puheessaan kiitoksensa Paul Arthursille, Paul McGuiganille ja Alan Whitelle, mutta ei huomioinut puheessaan veljeään Noelia.[42] Puheensa päätteeksi Gallagher heitti mikrofoninsa ja vastaanottamansa palkinnon yleisön sekaan.[42] Maaliskuussa hän puolusti tekoaan sanoen, että hän on ”lopen kyllästynyt siihen, että Oasis henkilöidään jatkuvasti häneen ja Noeliin”,[43] ja hän halusi huomioida muun albumilla vaikuttaneen kokoonpanon ja yhtyeen fanit heittäessään palkinnon yleisölle.[43]
Kesäkuussa Oasiksen uran 27 singleä julkaistiin kokoelma-albumina Time Flies... 1994–2009. Albumi myi platinaa Britanniassa, jossa se oli myös albumilistan ykkönen.[44]
Vuonna 2014 Noel Gallagher tiedotti Oasiksen verkkosivustolla, että yhtyeen kolmesta ensimmäisestä studioalbumista julkaistaisiin uudelleenmasteroidut painokset.[45] Vuoden 2016 lokakuussa ensi-iltansa sai dokumenttielokuva Oasis: Supersonic, joka käsittelee yhtyeen uraa varhaisista vaiheista vuoden 1996 Knebworth-konsertteihin ja jossa oli haastateltavana yhtyeen jäseniä, läheisiä ja taustavaikuttajia.[46]
Kiertuemuusikot
