Kambodžan kansallislaulu From Wikipedia, the free encyclopedia
Nokoreach on Kambodžan kansallislaulu. Kambodžan vanhaa kuningaskuntaa ylistävä laulu otettiin alun perin käyttöön Japanin protektoraatiksi syntyneessä ja Norodom Sihanoukin hallitsemassa Kambodžan kuningaskunnassa vuonna 1941. Laulun on sanoittanut Chuon Nat ja sen ovat säveltäneet F. Perruchot ja J. Jekyll vanhan kambodžalaisen kansanlaulun pohjalta.[1][2][3] Laulu säilyi itsenäistyneen Kambodžan kansallislauluna aina vuoteen 1970, jolloin USA:n tukema kenraali Lon Nol kaappasi maassa vallan ja julisti maan Khmerin tasavallaksi.[4] Punaisten khmerien kaapattua maassa vallan 1975 he ennallistivat maan kuningaskunnaksi eräänlaiseksi sosialistisen vallankumouksen kulissiksi.[5] Kuningas Sihanouk kutsuttiin maanpakolaisuudesta takaisin maahan, ja Nokoreach otettiin taas maan kansallislauluksi.[5] Jo seuraavana vuonna, 1976, Punaiset khmerit ottivat kuitenkin käyttöön oman - mahdollisesti itsensä Pol Potin laatiman -, omaa ideologiaansa voimakkaasti tukevan kansallislaulun.[5] Punakhmerien ja Vietnamin välisen sodan seurauksena muodostettu vietnamilaismyönteinen Kamputsean kansantasavalta käytti vuosina 1979–1989 väliaikaista kansallislauluaan ja maanpakoon joutuneet punakhmerit säilyttivät omansa.[6] Nokoreachista tuli jälleen maan kansallislaulu vuonna 1993, jolloin maahan saatiin kuningasmielisen Funcinpehin tukema hallitus YK:n valvonnassa.
Laulu on saanut nimensä alueella sijainneesta vanhasta kuningaskunnasta, nykyisen Kambodžan edeltäjästä.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.