Niklas Bo Arrhenius (s. 10. syyskuuta 1982 Provo, Utah, Yhdysvallat)[1] on ruotsalais-yhdysvaltalainen kiekonheittäjä ja kuulantyöntäjä. Hän saavutti kiekonheitossa hopeaa alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa Santiago de Chilessä 2000 tuloksella 59,19.[2] Arrhenius edusti Ruotsia vuoteen 2019 asti. Hän saa edustaa Yhdysvaltoja arvokilpailutasolla elokuussa 2022.[3]

Thumb
Niklas Arrhenius vuonna 2015.

Arrhenius osallistui kesäolympialaisiin 2008 sijoittuen kiekonheitossa sijalle 32[1]. Hän on osallistunut kiekonheitossa myös Göteborgin EM-kisoihin 2006[4], Osakan MM-kisoihin 2007[3], Barcelonan EM-kisoihin 2010[5], Daegun MM-kilpailuihin 2011[3], Helsingin EM-kilpailuihin 2012[6], Moskovan MM-kisoihin 2013[3]. Zürichin EM-kilpailuihin 2014[7], Amsterdamin EM-kisoihin 2016 ja Lontoon MM-kilpailuihin 2017, mutta jäänyt joka kerta karsintaan[2][3]. Kuulantyönnössä hän sijoittui kahdeksanneksi Göteborgin EM-hallikilpailuissa 2013[8], mutta karsiutui loppukilpailusta Barcelonan EM-kisoissa 2010[9] ja Pariisin sisäratojen EM-kisoissa 2011[10]. Pituutta Arrheniuksella on 194 senttimetriä[1]. Niklaksen isä Anders Arrhenius oli myös kuulantyöntäjä.

Arrhenius kuuluu MAP-kirkkoon ja on tehnyt lähetystyötä ns. Tukholma Missiossa.

Henkilökohtaiset ennätykset

Lähteet

Wikiwand in your browser!

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.

Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.