ranskalainen filosofi From Wikipedia, the free encyclopedia
Nicolas Malebranche (6. elokuuta 1638 Pariisi – 13. lokakuuta 1715 Pariisi) oli ranskalainen kartesiolainen filosofi, joka edusti oratoriaanien platonilais-augustinolaista perinnettä, valmistui 1664 papiksi ja tutustui samana vuonna René Descartesiin. Augustinolaisuuden ja kartesiolaisuuden synteesi on hänen ajattelunsa ominaispiirre: edellinen yhdessä kristillisen teologian kanssa saa tuekseen 'modernin' tieteenkäsityksen ja matematiikan. Pierre Bayle nimitti häntä "yhdeksi aikamme pääfilosofeista".
Malebranchen suhde edeltäjäänsä (Descartesiin) on samantapainen kuin George Berkeleyn vastaava suhde John Lockeen: kumpikin käytti edeltäjänsä työkaluja (rationalismia ja empirismiä) metafyysisen ja teosentrisen filosofiansa rakentamisessa.
Malebranche tuomitsi kartesiolaisessa hengessä renessanssihumanistisen 'hyödyttömän tieteen' kuten antiikin kirjallisuuden kritiikin, eksegetiikan, filologian jne. Tutkimuksella ei ole itseisarvoa, se oikeuttaa itsensä vain käytännön hyödyllisyydellään (vrt. Baconin ja Locken pragmatismi). Ylin arvo on kuitenkin uskonnollinen oivallus, ja siihen johtavat tieteet (psykologia, luonnontieteet, matematiikka) ovat muita korkeammalla. Mutta toisin kuin Blaise Pascal, Malebranche saavuttaa tasapainoisen synteesin filosofian ja teologian välillä.
Kaikki paha syntyy virhepäätelmistä: aistit eivät petä, vaan vapaa tahto (vrt. Descartes). Filosofiassa (toisin kuin teologiassa) mihinkään auktoriteettiin ei tule luottaa. On erotettava välttämätön ja kontingentti. Empiirisestä tiedosta ei tule tehdä universaaleja johtopäätöksiä: lait ovat todennäköisiä.
Tiedolla on kolme kohdetta: ruumis, sielu ja Jumala (ääretön, jonka äärellinen edellyttää). Vastaavasti mielellä on kolme välinettä: aistimus, mielikuvitus ja ymmärrys.
(1) Aistimuskokemus sijaitsee sielussa, ei aistinelimissä. Aistitieto on luotettavaa vain järjen kautta: havainnot ovat suhteellisia (Kuu on todellisuudessa tähtiä pienempi, vrt. Aristoteles) ja kertovat substanssien välisistä relaatioista, eivät (transsendentaalisista) substansseista itsestään (vrt. Kant).
(2) Kuvittelukyky liittyy aistimukseen: kuvittelu on tahdonalaista muistetun ja uneksitun mieleen tuottamista itse objektien poissa ollessa. Kuvittelu voi harhautua siinä missä aistiminenkin: voimme erheellisesti pitää kuviteltua todellisena. Voimakkaat mielikuvitukselliset ihmiset (Malebranche mainitsee esimerkkeinä Tertullianuksen ja Montaignen) voivat johdattaa keksimällään muitakin harhaan, harkintakyvyn puuttuessa.
(3) Mieli on rajallinen ja puhdas ymmärrys siksi rajallista: virheet syntyvät siitä, ettei rajallisuutta hyväksytä tai käytetään vääriä metodeja.
Malebranche käyttää ontologista argumenttia: Jumalan (äärettömän kaikissa suhteissa täydellisen olennon) olemus on olemassaolo, Jumala on siis välttämättä olemassa. Jumala tahtoi/tahtoo luoda ikuisesti, siksi Jumalan tahto on vapaa (toisin kuin Spinoza esitti) ja silti muuttumaton: luominen on yksi ikuinen akti.
Malebranche kuten monet aikalaisensa moittii etenkin Aristotelesta tarkoittaen lähinnä aristotelikkoja ja skolastikkojen perusteetonta auktoriteettia; oikea metodi on tietenkin kartesiolainen, ja parhaat esimerkit ovat aritmetiikka ja algebra. Kuitenkaan Malebranchen näkemykset Jumalasta eivät poikkea mitenkään skolastikkojen opeista.
'Objektiivisen' ja ikuisen totuuden saavuttaa vain apriorisesti: mieli katselee passiivisena Jumalan siihen illuminoimia totuuksien ideoita, mutta ei itse Jumalan olemusta (kyseessä on vanhan illuminaatio-opin henkiinherättäminen). Me näemme kaiken Jumalassa (vrt. Augustinus). Kaikkien olioiden yleiskäsitteet, universaalit (tai universaalien universaali, so. materiaalisuuden idea), ovat Jumalassa.
Aistivaikutelmat ovat ruumiin vaihtuvien tilojen subjektiivisia heijastumia sielussa (joka on pikemmin l'esprit kuin l'âme): vapaa tahtoakti on vain liikkeen 'luonnollinen syy', tilaisuuden synnyttämä syy, ei 'todellinen syy'. 'Todellisella syyllä' Malebranche tarkoittaa välttämätöntä tiedostettua kausaaliyhteyttä (vrt. Geulincx, Hume): kaiken ainoa vaikuttava syy on Jumala. Jumala tahtoo ikuisesti ja muuttumattomasti: jokainen olio toimii kuten Jumala sen panee toimimaan.
Malebranche jakaa substanssit kahteen luokkaan Descartesin tapaan: henkisiin ja materiaalisiin. (Lisäksi on Jumala.) Materiaalisubstanssien liikettä vastaa ajattelevissa substansseissa taipumus johonkin. Sielu tahtoo luonnostaan Jumalaa, mutta perisynnin vuoksi ei aina tiedä sitä ja on taipuvainen suuntautumaan materiaaliseen. Tahto suuntautuu välttämättä äärettömään yleiseen hyvään (eikä siksi koskaan saavuta haluamaansa, vrt. Augustinus, Pascal), mutta sen partikulaariset kohteet ovat valittavissa.
Malebranche käsittää sielun välineenä yhtä lailla kuin varsinaisena substanssina. Sielu tuntee itsensä vain empiirisesti, tietoisuuden kokemuksena. (Jos sielu ei ole koskaan esimerkiksi tuntenut kipua, se ei a priori voi tietää sen olemassaolosta.) Ja nimenomaan koska sielu tietää itsensä, emme tarvitse mieleemme sen apriorista ideaa.
Mieli toimii assosioiden, tunteet ja vietit ovat tarpeellisia elämän säilyttämiseksi (tämä on hedonistista assosiationismia). Itsetuntemus on oleellista: ihminen on aistiva mutta myös järjellinen olento.
Toiset sielut sielu tietää olemassa oleviksi ilmoituksen kautta. Niiden ominaisuudet se tuntee päättelemällä itsestään: ne ovat todennäköisesti samankaltaisia kuin oma sieluni. Tässä kuitenkin virhemahdollisuus on suuri. Vastaavasti sielu päättelee materiaalisten kappaleiden olemassaolon.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
