Naisten Superpesiksen kausi 2008 oli naisten Superpesiksen 19. kausi. Kausi alkoi 14. toukokuuta, ja Suomen mestarit olivat selvillä 14. syyskuuta.

Sarjaan osallistui 11 joukkuetta. Hallitsevana mestarina kauteen lähti Jyväskylän Kirittäret. Suomen mestariksi vuonna 2008 kruunattiin jälleen Kirittäret, joka voitti jo neljännen perättäisen mestaruutensa. Hopeamitalit jaettiin Porin Pesäkarhuille ja pronssit Lapuan Virkiälle.

Kaudella pelattiin myös yksi runkosarjan ottelu Venäjän Viipurissa, ottelussa olivat vastakkain Lappeenranta ja Pori. [1]

Itä–Länsi-tapahtuma järjestettiin 27.6.–29.6. Raahessa Rännärin kentällä.

Sarjajärjestelmä

Runkosarja pelattiin kaksinkertaisena sarjana, jolloin joukkueille kertyi yhteensä 20 ottelua. Kuten miesten puolella myös naisissa kahdeksan parasta pääsivät jatkosarjaan, johon kuusi parasta sai mukaansa hyvityspisteet (5–4–3–2–1–1).

Yksinkertaisen jatkosarjan (seitsemän ottelua) jälkeen neljä parasta pääsivät välieriin, jotka pelattiin paras viidestä -järjestelmällä. Voittajat selviytyivät paras viidestä -järjestelmällä pelattavaan loppuotteluun. Häviäjät ratkaisivat SM-pronssin kohtalon paras kolmesta -järjestelmällä.

Koska naisten joukkuemäärä nostettiin seuraavalle kaudelle 2009 jälleen 12:een, ei Superpesiksestä voinut pudota Ykköspesikseen. Sen sijaan Ykköspesiksen voittaja nousi suoraan Superpesikseen.

Runkosarja

Lisätietoja Sijoitus, Joukkue ...
Sijoitus Joukkue Pelattu 3P 2P 1P 0P TJ PJ JE P P/O
1 PeTo-Jussit, Seinäjoki 20 12 6 1 1 190 65 +125 49 2,45
2 Kirittäret, Jyväskylä 20 14 2 1 3 157 47 +110 47 2,35
3 Pesäkarhut, Pori 20 10 8 0 2 162 67 +95 46 2,30
4 Pesä Ysit, Lappeenranta 20 9 3 5 3 183 111 +72 38 1,90
5 Lapuan Virkiä 20 5 8 3 4 136 88 +48 34 1,70
6 Tyrnävän Tempaus 20 4 3 3 10 99 164 -65 21 1,05
7 Fera, Rauma 20 2 6 1 11 111 165 -54 19 0,95
8 Siilinjärven Pesis 20 2 5 3 10 116 182 -66 19 0,95
9 Ylihärmän Pesis-Junkkarit 20 3 2 4 11 112 175 -63 17 0,85
10 Turku-Pesis 20 2 3 3 12 96 149 -53 15 0,75
11 Viinijärven Urheilijat 20 0 1 3 16 66 215 -149 5 0,25
Sulje

Kahdeksan parasta pääsivät jatkosarjaan. Ylihärmän, Turun ja Viinijärven kausi päättyi runkosarjaan.


Jatkosarja

Lisätietoja Sijoitus, Joukkue ...
Sijoitus Joukkue Pelattu 3P 2P 1P 0P TJ PJ JE P
1 Kirittäret, Jyväskylä 7 3 3 1 0 67 38 +29 20
2 PeTo-Jussit, Seinäjoki 7 3 2 2 0 49 37 +12 20
3 Pesäkarhut, Pori 7 2 2 2 1 48 35 +13 15
4 Lapuan Virkiä 7 3 1 2 1 48 23 +25 14
5 Pesä Ysit, Lappeenranta 7 3 0 0 4 40 38 +2 11
6 Fera, Rauma 7 0 3 0 4 27 54 -27 6
7 Tyrnävän Tempaus 7 0 2 1 4 35 68 -33 6
8 Siilinjärven Pesis 7 0 1 3 3 29 50 -21 5
Sulje

Runkosarjasta saadut hyvityspisteet: Seinäjoki 5, Jyväskylä 4, Pori 3, Lappeenranta 2, Lapua 1 ja Tyrnävä 1.

Neljä parasta pääsivät välieriin.

Pudotuspelit

Välierät (paras viidestä)

Lisätietoja Jyväskylän Kirittäret – Lapuan Virkiä, Seinäjoen PeTo-Jussit – Porin Pesäkarhut ...
Jyväskylän KirittäretLapuan Virkiä
30.8.KirittäretVirkiä2–0 (6–0, 4–0)
31.8.VirkiäKirittäret2–0 (1–0, 5–2)
3.9.KirittäretVirkiä2–0 (7–1, 8–3)
6.9.VirkiäKirittäret0–2 (1–6, 0–5)
Jyväskylä loppuotteluun otteluvoitoin 3–1
Seinäjoen PeTo-JussitPorin Pesäkarhut
29.8.PeTo-JussitPesäkarhut0–2 (0–5, 0–2)
31.8.PesäkarhutPeTo-Jussit1–2 (4–5, 3–2, 0–3)
3.9.PeTo-JussitPesäkarhut0–2 (0–2, 0–4)
6.9.PesäkarhutPeTo-Jussit2–1 (1–3, 6–2, 2–0)
Pori loppuotteluun otteluvoitoin 3–1
Sulje

Pronssiottelu (paras kolmesta)

Lisätietoja Seinäjoen PeTo-Jussit – Lapuan Virkiä ...
Seinäjoen PeTo-JussitLapuan Virkiä
9.9.PeTo-JussitVirkiä1–2 (2–1, 0–3, 0–1)
13.9.VirkiäPeTo-Jussit2–1 (0–3, 1–0, 2–0)
Lapua voitti pronssia otteluvoitoin 2–0
Sulje

Loppuottelu (paras viidestä)

Lisätietoja Jyväskylän Kirittäret – Porin Pesäkarhut ...
Jyväskylän KirittäretPorin Pesäkarhut
10.9.KirittäretPesäkarhut2–0 (2–0, 8–0)
13.9.PesäkarhutKirittäret1–2 (3–2, 2–4, 0–2)
14.9.KirittäretPesäkarhut2–0 (4–0, 9–3)
Jyväskylä voitti Suomen mestaruuden otteluvoitoin 3–0
Sulje

Lopulliset sijoitukset

Lähteet

Wikiwand in your browser!

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.

Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.