koirarotu From Wikipedia, the free encyclopedia
Mudholinvinttikoira (Karwani) on intialainen koirarotu, joka tunnetaan myös nimillä caravan hound (lyhytkarvainen) ja pashmi (pitkäkarvainen). Intian kansallinen kennelliitto on rekisteröinyt rodun mudholinvinttikoirana, kun taas Intian kennelliitto tunnustaa sen caravan houndina.[1] Vaikkei sitä Euroopassa liiemmin tunnetakaan, on se kotialueellaan hyvin yleinen.
| Mudholinvinttikoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Intia |
| Määrä | kotiseudullaan yleinen |
| Rodun syntyaika | ikivanha |
| Alkuperäinen käyttö | riistan metsästys |
| Nykyinen käyttö | metsästys- ja vahtikoira |
| Muita nimityksiä | Karwani, Mudhol Hound, Mudhol Dog, Mudhol, Caravan Hound, Kathewar Hound, Lahori Pashmi, Pashmi, Pisuri Hound, Levriero dell'India del Sud, Levriero Sudindiano |
| FCI-luokitus | ei FCI-rotu |
| Ulkonäkö | |
| Paino | caravan 22-28 kg |
| Säkäkorkeus |
caravan 65 cm (Baskaran) caravan 70–75 cm (Canton) pashmi 51-71 cm |
| Väritys | mikä tahansa |
Mudholinvinttikoira on kooltaan englanninvinttikoiran ja whippetin välimuoto; se on englanninvinttikoiraa tiivisrakenteisempi ja hoikempi.[1] Siinä on jonkin verran paariakoiran perimää, mikä näkyy vahvassa rakenteessa.[2] Sen rakenne on kevyt[2], elegantti ja siro; luusto vahva mutta hieno[2]. Pää on pitkä, kapea ja korvien välistä leveä ja kuono suipponeva. Leuat ovat pitkät ja voimakkaat ja purenta leikkaava. Kirsu on suuri ja voi olla joko musta, maksanruskea tai lihanvärinen (vaaleanpunertava). Korvat ovat keskikokoiset, vain aavistuksen verran kärjistään pyöristyneet, riippuvat ja kallonmyötäiset. Silmät ovat suuret ja soikionmuotoiset ja väriltään joko tummat tai vaaleat. Katse on läpitunkeva.lähde?
Niska on pitkä, selkeä, lihaksikas ja olkavarsiin verrattuna sopusuhtainen. Selkä on pitkä, leveä ja lihaksikas. Rintakehä on voimakas ja leveä ja kylkiluut kaareutuneet. Vatsalinja on sisäänvetäytynyt. Lanteet ovat leveät ja syvät. Eturaajat ovat pitkät, suorat ja hyväluustoiset. Takaraajat ovat leveät ja lihaksikkaat. Häntä on luonnollisesti kiertynyt, alaskiinnittynyt ja tyvestä vahva eikä ole turhan pitkä. Liikkeet ovat lennokkaat ja joustavat olematta vossikkamaiset.lähde?
On olemassa kaksi karvamuunnosta:
Kaikki värit ja niiden yhdistelmät hyväksytään.[1]
Mudholinvinttikoira on valpas ja tarkkaavainen. Se ei ole luonteeltaan kovinkaan avoin eikä pidä vieraiden kosketuksesta. Sen ei kuitenkaan tule koskaan olla aggressiivinen, koska kyseinen ominaisuus ei sovi metsästyskoiralle jonka täytyy sietää muita koiria ja ihmisiä.[1] Sen koulutuksen tulee aina olla johdonmukaista, reilua ja kunnioittavaa, ettei siitä tulisi hermostunutta tai ilkikurista. Tätä metodia noudattamalla siitä saa ehdottoman uskollisen.lähde?
Rotu on ennen kaikkea työkoira, joka kykenee erinomaisiin saavutuksiin ympäristö- ja ilmasto-olosuhteissa jotka nujertaisivat suurosan muista koirista. Sen fyysinen voimakkuus yhdistyy suureen nopeuteen ja sinnikkyyteen, mikä mahdollistaa monenlaisen erityyppisen riistan – kuten jäniksen, antiloopin, muntjakin, shakaalin ja varaanin - kiinniottamisen ja tappamisen erittäin karkeassa maastossa.[1]
Mudholinvinttikoira ei ole paras vaihtoehto pieneen kerrostalohuoneistoon, sillä se tarvitsee ympärilleen paljon tilaa voidakseen liikkua riittävästi, mieluiten aidatulla alueella.[1]
Tämän ikivanhan rodun kotiseutua on Deccanin ylänkö (Karnataka – erityisesti Bijapurin alue, Etelä-Maharashtra ja vähimmissä määrin myös Andhra Pradesh) Länsi-Intiassa, jonka kylissä se on yleinen metsästys- ja vahtikoira. Paštut, arabit, persialaiset ja afgaanit toivat tullessaan Intiaan Khyberin solan kautta mukanaan useita vinttikoiria, muiden muassa salukin ja afgaaninvinttikoiran. Sanotaan että afgaaneille annettiin maata puskuriksi Aurangzebin hallitseman Deccanin kuningaskunnan ja Marathan kuningaskunnan välille, minkä vuoksi myös koirapopulaatio rajoittui kyseiselle alueelle. Mudholinvinttikoira polveutuu todennäköisesti näistä koirista, ja sen kehittivät Mudholin valtion Ghorpade-sukuiset johtajat menneiden vuosisatojen aikana. Erityisesti Chandrashivan perhe on aina ollut mukana rodun jalostuksessa ja sen levittämisessä laajemmille alueille.[1]
Rotu seurasi paimentolaisisäntiään karavaaneissa paikasta toiseen, mistä johtuu paikallisten käyttämä nimitys karwani. Sitä jalostettiin metsästysominaisuuksia kuten karujen, kuivien sääolosuhteiden kestämistä, metsästyskykyjä, nopeutta ja kestävyyttä silmällä pitäen eikä ulkonäöllä ollut merkitystä. Nykyisin sitä käytetään Maharashtrassa kuitenkin lähinnä vahtikoirana.[1]
Viime aikoina mudholinvinttikoiraa on risteytetty paljon salukin kanssa, tarkoituksena parantaa kantaa. Puhdasrotuisiakin yksilöitä kuitenkin vielä löytyy syrjäisimmiltä alueilta, erityisesti Karnatakan eteläalueilta.[1][3] Nykyisin se on kaikista intialaisista roduista yleisin paikallisissa näyttelyissä.[1]
Mudholin entisen hallitsijan Sri Srimanth Raja Malojirao Gorphaden (Maloji Rao Ghorpade) sanotaan esitelleen kaksi vinttikoiraa Englannin kuningas Yrjö V:lle, joka kutsui niitä nimellä hounds of Mudhol. Karnatakassa rotua kutsutaan ainoastaan mudholinvinttikoiraksi pienen Bagalkotissa sijaitsevan Mudholin pikkukaupungin mukaan.[1] Sitä ei kuitenkaan esiinny pelkästään Mudholissa, vaikka myös Intian kansallinen kennelliitto siitä kyseistä nimitystä käyttääkin.lähde?
Nimitys karwani puolestaan englannistettiin muotoon caravan hound samalla kun Intian kennelklubi hyväksyi rodun.[1] Termi juontaa juurensa paikasta toiseen liikkuneisiin heimoihin, jotka kuljettivat näitä koiria mukanaan.[2] Toisaalta myös paikkaa nimeltä Karwar, joka sijaitsee Karnatakan rannikolla, pidetään yhtenä teoriana nimen alkuperästä – ja siihen liittyen uskotaan, että vinttikoirat saapuivat alueelle vuosisatoja sitten Lähi-idän asukkaiden laivoilla.[1] David Hancockin mukaan nimitys caravan hound kattaisi sisäänsä paitsi mudholinvinttikoiran ja pashmin, myös rampurinvinttikoiran.[2]
Intialaisessa mytologiassa mudholinvinttikoira oli shivan lempirotu, ja hänelle rakkain yksilö Chatrapathi haudattiin lähelle hänen hautaansa Raighadissa. Myöskin hänen hautaansa maalattu koiran pää muistuttaa rotua. Lisäksi perinteinen legenda kertoo, että Shahuji Maharajin vinttikoirat tappoivat kuninkaan kimppuun hyökänneen tiikerin.[1]
Caravan hound, karwani eli kathewar hound saapui Deccanin ylängölle aasialaisten valloittajien karavaanien mukana[1] ja sen uskotaan tulleen alueelle alun perin Lähi-idästä peräisin olleiden laivojen mukana, jotka rantautuivat Karwariin Karnatakan rannikolle[3]. Sen taustalla on sekä salukin että afgaaninvinttikoiran perimää[1][4], mutta se muistuttaa enemmän azawakhia ja sloughia[3]. Joitain vuosisatoja myöhemmin rodunedustajat kulkivat Hyderabadin nizamin armeijan mukana, ja sotilaat lahjoittivat koiria heitä auttaneille maanviljelijöille.[4]
Caravan hound on tyypiltään klassinen vinttikoira: sillä on kapea pää, syvä rintakehä, ylösvetäytynyt vatsaviiva ja lihaksikkaat raajat.[1] Kuono on pitkä ja teräväkärkinen, leuat pitkät ja vahvat.[4] Häntä on alas kiinnittynyt ja kaareutuu luontevasti, kiertymättä selän päälle.[1] Karvapeite on hienolaatuinen ja väritys vaihtelee kermasta ja keltaisesta (fawn) punaiseen ja mustaan – usein valkoisin merkein[1]; näistä fawn on yleisin[4]. Säkäkorkeus on S. Theodore Baskaranin mukaan noin 65 cm[4], kun taas Mario Cantonin mukaan se vaihtelee 70–75 cm välillä[1]. Paino vaihtelee 22-28 kg välillä.[4] Liikkeet ovat joustavat ja näyttävät.[1]
Rotua esiintyy sekä Deccanin ylängöllä että Maharashtran eteläosissa.[4] Shingawadi Karangan kaupunki on erityisen kuuluisa rodun edustajistaan[1], minkä lisäksi rotua kasvatetaan Laturin alueella Mhalangin kylässä[4]. Rodun pelastamisesta sukupuutolta on kiittäminen asialleen omistautuneita Maharashtraan kuuluvassa Udgirin kaupungissa asuvia kasvattajia. Nykyisin ongelmana on sekoittuminen englanninvinttikoiran, whippetin ja salukin kanssa. Caravan hound on kuitenkin pikkuhiljaa saavuttamassa suosiota sekä Intiassa että sen ulkopuolella.[4]
Pashmi eli pisouris[2] saapui Intiaan yli 800 vuotta sitten ryöväreiden mukana[1]. Se herätti kuitenkin laajempaa kiinnostusta vasta 1990-luvun alussa, ja se onnistuttiin pelastamaan sukupuutolta. Indian National Kennel Club tunnusti sen roduksi 1970-luvulla ja Kennel Club of India vuonna 1995. Se on ulkoisesti salukin "kopio", ja sillä on hapsuja korvissa, raajoissa ja hännässä. Karvapeite on rungossa toisinaan puolipitkää. Väritys vaihtelee suuresti, ja mm. valkoinen, kermanvärinen, keltainen, punainen ja musta ovat mahdollisia.[1] Säkäkorkeus vaihtelee 51-71 cm välillä.[2] Pashmia käytetään pienriistan, lähinnä villikanien ja jänisten metsästykseen. Tämän vuoksi sen tulee olla kestävä ja ketterä, ja se on sopeutunut pärjäämään kotiseutunsa kuivilla alueilla. Lisäksi siitä saa myös hyvän seurakoiran, ja toisinaan sitä käytetään jopa paimennukseen. Sen luonne tekee siitä helposti hallittavan ja miellyttävän näyttelykoiran, minkä vuoksi sitä näkee usein intialaisissa näyttelyissä – erityisesti Bijapurissa, Bagalkotessa ja Mudholissa. Nykyisin se on hyvin yleinen Karnatakassa ja Maharashtrassa (erityisesti Janwal-Vadvalin kylässä), ja sitä tapaa lähes kaikkialla Intiassa.[1]
Rotu on fyysisesti erittäin kestävä ja immuuni monille sairauksille.[1]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
