kaksipyöräinen moottoriajoneuvo From Wikipedia, the free encyclopedia
Moottoripyörä (lyhenne mp.[1]) on kaksipyöräinen moottorikäyttöinen ajoneuvo, jossa pyörät ovat peräkkäin samassa linjassa. Moottoripyörään voidaan liittää myös sivuvaunu, jolloin siitä tulee kolmipyöräinen ajoneuvo.
Moottoripyörää, jonka suurin rakenteellinen nopeus on 45 km/h ja iskutilavuus enintään 50 cm³, sanotaan mopoksi. Mopo eroaa moottoripyörästä lähinnä moottorin koon ja tehon sekä huippunopeuden osalta, mutta on usein myös kooltaan pienempi.
Runko on moottoripyörän keskeisin tukirakenne. Runkoon kiinnittyvät etuhaarukka, takahaarukka, moottori ja muut keskeiset moottoripyörän osat. Nykyaikaisen moottoripyörän runko on useimmiten alumiinista valmistettu palkkirunko. Ennen alumiinipalkkirunkojen valtakautta rungot olivat yleensä teräsputkesta valmistettuja silmukkarunkoja. Varhaisempaa tekniikkaa edustavat pellistä prässätyt rungot.
Palkkirunko muodostuu yleensä kahdesta suuriläpimittaisesta palkista, jotka kulkevat takahaarukan kiinnityspisteestä emäputkeen. Palkkirungot valmistetaan yleensä alumiinista, mutta myös teräspalkkeja ja putkikehikoita käytetään. Esimerkiksi Ducati-moottoripyörissä käytetään valtavirrasta poikkeavaa teräsputkikehikkoa.
Teräsputkesta valmistettu silmukkarunko on yleisin runkotyyppi 1990-luvun enduro- ja motocrosspyörissä.
Emäputkirunko on runkotyyppi, jossa yksi runkopalkki yhdistää takahaarukan ohjausputkeen.
Monokokkirunkoja käytetään skoottereissa.
.jpg)
Moottoripyörässä moottori, vaihteisto ja kytkin muodostavat useimmiten kiinteän kokonaisuuden. Moottori voidaan sijoittaa niin, että kampiakseli on pyörän pituusakselin suhteen joko pituus- tai poikittaissuunnassa. Mikäli kampiakseli on poikittain, tarvitaan sen ja vaihteiston sisäänmenoakselin välille ensiövedoksi kutsuttu voimansiirto, joka on useimmiten toteutettu ketjulla. Moottoripyörän kytkin on yleensä öljykylvyssä toimiva monilevykytkin. Ns. toisioveto välittää voiman vaihteiston ulostuloakselilta takapyörälle ketjun, hihnan tai kardaaniakselin avulla. Vaihteita on yleensä kuusi, joissakin viisi kappaletta. Automaattivaihteistojakin on ollut saatavilla, jopa kaksoiskytkinteknologiaan perustuvia automaattivaihteistoja. Moottoripyörien moottorit ovat käytännöllisesti katsoen aina bensiinimoottoreita. Nykyaikaisissa katupyörissä käytetään yleisimmin nelitahtisia, nelisylinterisiä rivi- tai V-moottoreita. Myös kolmisylinteriset nelitahtiset rivimoottorit ovat yleistyneet 2000-luvulla. Motocross- ja enduropyörissä käytetään yleisimmin yksisylinteristä neli- tai kaksitahtimoottoria. Vastaavan tyyppisiä moottoreita käytetään myös useimmissa kevytmoottoripyörissä. Customeissa käytetään useimmiten nelitahtisia kaksisylinterisiä V-moottoreita, mutta myös nelisylinterisiä V-moottoreita, rivimoottoreita ja yksisylinterisiä moottoreita käytetään. Myös diesel- ja wankelmoottoreita on moottoripyörissä käytetty, mutta ne ovat jääneet harvinaisuuksiksi. Sen sijaan eri sylinteriluvuilla varustettuja vastaiskumoottoreita löytyy vielä nykyäänkin muutamien valmistajien mallistoista. Ahtamistakin ovat jotkut valmistajat historian saatossa kokeilleet, mutta toistaiseksi ahtimilla varustetut mp-moottorit ovat myös jääneet lähinnä muutamiin erikoismalleihin. Nykyaikaiset, autoista tutut elektronisesti ohjatut polttoaineen ruiskutusjärjestelmät syrjäyttivät vuosituhannen alussa vähitellen kaasuttimet myös moottoripyörämaailmassa. Nykyisin käytännössä kaikki moottoripyörät on varustettu polttoaineen monipistesuihkutuksella sekä kolmitoimikatalysaattorilla. Moottoripyörienkin pakokaasupäästöjä säätelevät EU-direktiivit ja ne ovat kiristyneet asteittain jo 1990-luvulta lähtien. Tämä on aiheuttanut haasteita etenkin kaksitahtisissa, mutta osin myös ilmajäähdytteisissä koneissa.
Etuhaarukan tehtävä on tukea etupyörä moottoripyörän runkoon. Etuhaarukka on nivelletty runkoon ohjauslaakerin välityksellä, mikä mahdollistaa etuhaarukan ja samalla etupyörän kääntämisen ohjaustangon avulla. Etujousitus liitetään keulan rakenteen vaatimalla tavalla etuhaarukkaan. Lähes kaikissa nykyaikaisissa pyörissä käytetään etupyörän tuentaan teleskooppihaarukkaa. Muita kiinnitystapoja ovat telelever, girder ja ns. risukeula.
Teleskooppihaarukka muodostuu ohjausakselista, kolmiopaloista ja kahdesta teleskoopista. Teleskoopit ovat kaksi sisäkkäistä putkea jotka pääsevät liukumaan toisiinsa nähden joustoliikkeen aikana. Teleskoopit yhdistävät pyörännavan kolmiopaloihin, kolmiopalat kiinnittävät teleskoopit ohjausakseliin ja ohjausakseli yhdistää kolmiopalat ohjauslaakerin kautta runkoon. Teleskooppihaarukat voidaan jakaa RSU (Right Side Up) ja USD (Up Side Down) tyyppeihin. RSU-keulassa sisempi liukuputki kiinnittyy kolmiopaloihin ja ulompi putki pyörännapaan. USD-keulassa sisempi putki kiinnittyy pyörännapaan ja ulompi vastaavasti kolmiopaloihin.
Teleskooppien sisälle on sijoitettu jouset sekä iskunvaimentimet. Jouset ovat poikkeuksetta teräksestä valmistettuja kierrejousia. Iskunvaimennus on yleensä toteutettu neste-ilma-iskunvaimennuksena.
Moottoripyörän takapyörä kiinnittyy aina takahaarukkaan, joka puolestaan kinnittyy nivelletysti runkoon ja jousiin, sekä iskunvaimentimeen, jos takapyörä on jousitettu. Jousitus perustuu yleensä joko stereo- ja monojousirakenteeseen. Monojousi hallitsee nykyään markkinoita. Monojousi-rakenteessa käytetään yhtä jousen ja iskunvaimentimen yhdistelmää. Stereojousituksessa jousi ja iskunvaimennin -yhdistelmiä on kaksi. Myös itse haarukka voi olla joko takapyörää molemmin puolin tukeva tai yksipuolinen. Takahaarukan rakenteeseen vaikuttaa myös toisiovedon toteutustapa. Kardaanivetoisissa pyörissä kardaanikotelo on osa takahaarukkaa. Skoottereissa moottori, voimansiirto ja takapyöräntuenta muodostavat yleensä yhtenäisen rakenteellisen kokonaisuuden.
Moottoripyörän jarrut ovat useimmiten hydraulisesti toimivat levyjarrut. Vanhemmissa moottoripyörissä käytettiin myös rumpujarruja. Levyjarrut ovat valta-asemassa paremman jäähtyvyyden ja jarrutustuntuman vuoksi. Nykyaikaisissa tehokkaissa moottoripyörissä on yleensä kolme levyjarrua, kaksi etupyörässä ja yksi takapyörässä. Useimmiten etujarrua käytetään ohjaustankoon oikealle puolelle sijoitetulla vivulla ja takajarrua oikean jalan polkimella.
Moottoripyöriin on tullut saataville lukkiutumattomia jarruja. Tällainen järjestelmä rajoittaa jarrutusvoimaa niin, että pyörät eivät voi jarrutuksen seurauksena alkaa luistaa vaan pyörivät ja ajovakaus säilyy.
Kuljettaja istuu moottoripyörän satulassa ja tukee polvensa polttoainesäiliöön. Kuljettajan jalat lepäävät jalkatapeilla tai astinlaudoilla pyörän mallista riippuen. Käsillään kuljettaja pitää kiinni ohjaustangosta. Matkustajalle voi olla paikka kuljettajan takana jolloin hänelle on omat jalkatapit.
Tärkeimmät hallintalaitteet ovat ohjaustanko, jalkatapit, jarruvipu ja -poljin, kytkinvipu, kaasukahva ja vaihdepoljin. Ohjaustangolla käännetään etupyörää ja hallitaan siten moottoripyörän kallistumista ja kääntymistä. Jalkatapit toimivat jalkojen tukina. Jarruvivulla ja -polkimella käytetään moottoripyörän jarruja. Kaasulla säädellään moottorin käyntinopeutta ja vääntömomenttia. Vaihdepolkimen avulla valitaan ajotilanteeseen sopiva vaihde. Kytkinvivulla käytetään kytkintä vaihdetta vaihdettaessa, pysähdyttäessä ja liikkeelle lähdettäessä. Ohjaustankoon on myös sijoitettu katkaisija, josta moottorin voi sammuttaa. Lisäksi ohjaustankoon on sijoitettu useita katkaisijoita, joilla hallitaan valoja, vilkkuja ja muita moottoripyörään asennettuja laitteita.
Hallintalaitteiden sijoittelu on varsin vakiintunutta mutta eroavaisuuksiakin on: monet perinteiset brittiläiset ja eräät italialaiset valmistajat ovat sijoittaneet vaihdepolkimen oikean jalan käytettäväksi ja jarrupolkimen vasemmalle, kun valtaosassa pyöriä sijoittelu on päinvastainen.
Lähes kaikissa moottoripyörissä polttoainesäiliö on sijoitettu näkyvälle paikalle suoraan kuljettajan etupuolelle. Säiliö on varsinkin nykyaikaisissa katupyörissä muotoiltu siten että kuljettaja saisi mahdollisimman hyvän tuen säiliöstä. Näissä pyörissä säiliö on useimmiten käytännöllisesti katsoen kuljettajan sylissä ja kuljettajan reidet tukeutuvat sen kylkiin. Polttoainesäiliöt valmistetaan katupyöriin useimmiten teräksestä. Enduro- ja motocross-pyörissä valmistusmateriaali on yleensä muovi.
Katteet parantavat aerodynamiikaa ja suojaavat kuljettajaa tuulelta sekä jonkin verran myös sateelta. Katteet valmistetaan ABS-muovista. Aikoinaan katteita on tehty myös alumiinista. Teknisesti parhaita ovat lasi- ja hiilikuidusta valmistetut katteet, joita tosin käytetään yleensä vain kilpapyörissä. Katteiden koko ja määrä vaihtelevat moottoripyörän mallista riippuen; ne voivat peittää pyörän lähes kokonaan tai katteita ei pyörässä välttämättä ole lainkaan.
Edellä mainitun lisäksi moottoripyörään tarvitaan ainakin polttoainesäiliö ja satula. Valot ja mittarit ovat myös tarpeen katukäytössä. Moottoripyöriin asennetaan usein laukkuja tavaroiden kuljettamista varten. Nykyään pyörissä voi olla joko kiinteästi tai jälkiasennuksena asennettuina mitä erilaisimpia lisävarusteita kuten esim. ajotietokone, vakionopeudensäädin, varashälytin, radio, navigaattori, kahvan- ja istuinlämmittimet, sähkötoimiset tuulilasit jne.
Nykyisin moottoripyörät saatetaan varustaa vetoluiston estojärjestelmällä, joka ei salli takapyörän luistoa kiihdytettäessä. Lisäksi uudemmissa, etenkin tehokkaammissa moottoripyörissä saattaa olla keulimisen estojärjestelmä, joka estää moottoripyörän tahattoman ja äkkinäisen keulimisen. Nykyaikaisissa moottoripyörissä saattaa löytyä myös mahdollisuus vaikuttaa hallintalaitteiden avulla avustimien toimintaan, jolloin kuljettaja voi itse omien mieltymystensä ja ajotaitojensa mukaan vaikuttaa, kuinka paljon avustimet puuttuvat ajotilanteisiin esimerkiksi erilaisissa sää tai pito-olosuhteissa ajettaessa.
Rengaspaineita voidaan valvoa erillisten tunnistimien avulla.
Moottoripyörän jousituksen ja iskunvaimennuksen säätö voi olla sähköinen, jolloin jousitusta voidaan säätää matkustajien ja kuorman muuttuessa.
Etuhaarukassa voi olla ohjausvaimennin, joka rauhoittaa etuhaarukan kääntymisliikkeitä ja estää ns. voblausta etenkin suuremmilla ajonopeuksilla. Hienoimmissa sovelluksissa ohjausvaimennin voi olla elektronisesti ohjattu, jolloin vaimentimen toiminnassa otetaan huomioon mm. ajonopeus, kallistuskulma jne.
Erilaiset moottoripyörämallit poikkeavat toisistaan huomattavasti käyttötarkoituksen mukaan.
Maastossa ajettaviksi suunnitelluissa enduro- ja motocrosspyörissä on suuret joustovarat, paljon maavaraa ja kevyt rakenne.
Katupyörissä taas on tehokkaat moottorit, aerodynaaminen muotoilu sekä jäykät rungot ja alustat, jotta ne olisivat vakaita suurissa nopeuksissa.
Supermoto-moottoripyörä on kiteytettynä enduro-moottoripyörä koville alustoille kuten asfaltille tarkoitetuilla renkailla, vanteilla, jousituksella ja jarruilla [4].
Custom-moottoripyörille ominaista ovat suurella iskutilavuudella ja hyvin maltillisella viritysasteella varustetut vääntävät V-moottorit, matala istuinkorkeus sekä muita moottoripyörätyyppejä edempänä sijaitsevat jalkatapit tai astinlaudat. Chopperissa on pitkä etuhaarukka ja korkea ohjaustanko. [5]
Matka- ja sport-touring-pyörät on suunniteltu mm. ajoasennoltaan pidempien matkojen taittamiseen ja niissä on yleensä hyvä istuin myös matkustajalle.
Nakupyöriä ovat perinteiset katumoottoripyörät, joissa on pysty ajoasento ja joissa ei ole ylimääräisiä katteita [6].
Skootteri on pienipyöräinen moottoripyörä, jossa istuimen ja ohjaustangon väli on ainakin osittain avoin.
.jpg)
Ajovarusteet suojaavat moottoripyöräilijää ajon aikana paitsi tuulelta ja sateelta, myös lentäviltä esineiltä, kuten hyönteisiltä ja pikkukiviltä. Onnettomuustilanteissa, kolareissa ja kaaduttaessa ajovarusteet ja varsinkin niihin sijoitetut suojat ja vahvikkeet suojelevat ruhjeilta ja muilta vammoilta. Ajopuvun tulee olla niin luja, ettei se repeä kaatumistilanteessa. Useimmat tavanomaiset takit eivät ole riittävän lujia vaan repeytyvät kaatuneen liukuessa tai pyöriessä maassa. Moottoripyöräilijän tärkeimpänä varusteena pidetään kypärää, joka suojaa päätä iskuilta. Kypärässä on yleensä visiiri, joka suojaa silmiä ja kasvoja. Ellei visiiriä ole, käytetään kypärän yhteydessä ajolaseja. Moottoripyöräilijän tärkeimpiä ajovarusteita ovat:
Moottoripyörällä ajaminen on suhteellisen vaativaa. Moottoripyöräilijän on liikennetilanteiden lisäksi hallittava ajoneuvonsa tasapainoa ja kääntymistä sekä tarkkailtava erityisesti tienpinnan laatua. Moottoripyöräilijän on otettava autoilijaa paremmin huomioon epätasaisuudet, tiellä lojuvat esineet, tuulen vaikutukset, irtohiekka, öljyläikät ja muut pitoon ja ajoneuvon hallintaan vaikuttavat tekijät.
Pienillä nopeuksilla, joita käytetään mm. pysäköintipaikoilla tai talutettaessa, moottoripyörää ohjataan kääntämällä etupyörää kääntymissuuntaan ja kuljettajan painonsiirron avulla. Suuremmilla nopeuksilla moottoripyörä saadaan kääntymään kääntämällä etupyörää ulkokaarteen suuntaan (nk. vastaohjaus), ja kuljettaja voi ainoastaan vahvistaa kääntymistä ja pienentää vaadittavaa kallistuskulmaa siirtämällä painoansa sisäkaarteen suuntaan.
Ranskalaisten tilastojen mukaan moottoripyörä on selvästi vaarallisempi kuin auto tai mopo (vakavat onnettomuudet suhteessa ajoneuvojen määrään: autot 0,42 %; mopot 1,40 %; moottoripyörät 1,83 %)[9]
Autoon verrattuna moottoripyörä on pienempi ja kevyempi. Tavallisimmat perheautot painavat noin 1 200–1 600 kilogrammaa, kun moottoripyörät painavat vain 150–350 kg. Siten kiihdytettävää massaa on moottoripyörissä selvästi vähemmän ja myös massasta riippuva vierintävastus on moottoripyörässä pienempi kuin autossa. Kuitenkin moottoripyörä kuluttaa usein yhtä paljon tai jopa enemmän polttoainetta kuin auto. Tähän vaikuttaa suuresti kuljettajan ajotapa. Teknisiä syitä suurelle kulutukselle ovat se, että moottoripyörien ilmanvastukset ovat korkeita, ja se, että niiden moottorit ovat hyötysuhteeltaan heikkoja.[10]
Ilmanvastuksen aiheuttaman voiman kaava on F = 0,5·ϱ·Cd·A·v², missä ϱ on ilman tiheys, Cd on ilmanvastuskerroin, A on ajoneuvon (ja kuljettajan) otsapinta-ala, ja v² on nopeuden neliö. Autossa otsapinta-alan A suuruus on yleensä noin 2–3 neliömetriä, ja moottoripyörässä se on 1–1,5 neliömetriä. Tavallisen henkilöauton ilmanvastuskerroin on 0,25–0,35:n luokkaa, kun moottoripyörän ja kuljettajan yhteinen ilmanvastuskerroin vaihtelee sporttipyörän 0,4:stä matkapyörän 0,6:een. Siten suuremmilla nopeuksilla moottoripyörän ilmanvastus voi nousta samalle tasolle kuin henkilöautolla.[10]
Moottoripyörien moottoreilla on mahdollista saavuttaa niiden iskutilavuuteen nähden suuria vääntömomentteja ja tehoja, eli parhaimmillaan niiden hyötysuhde on erittäin korkea. Kuitenkin tähän hyvään hyötysuhteeseen pääseminen edellyttää sitä, että moottoria käytetään korkealla käyntinopeudella. Tavallisesti hyötysuhde on tätä heikompi. Polttoaineenkulutuksen pienentämiseksi moottorit tulisi optimoida matalammille käyntinopeuksille, ja tavallisilla ajonopeuksilla käyntinopeuksia tulisi madaltaa. [10]
Moottoripyöriä käytetään useissa moottoriurheilulajeissa, kuten ratamoottoripyöräilyssä, motocrossissa, endurossa ja moottoripyörätrialissa. Menestyneitä suomalaisia moottoripyöräilijöitä ovat muiden muassa Raine Lampinen, Jarno Saarinen, Mika Kallio, Heikki Mikkola, Juha Salminen, Kari Tiainen ja Yrjö Vesterinen.
Ensimmäisen moottoripyörän rakensivat saksalaiset Gottlieb Daimler ja Wilhelm Maybach vuonna 1885. Se oli ensimmäinen bensiinikäyttöinen kulkuneuvo. Saksalainen, Münchenissä toiminut Hildebrand & Wolfmüller valmisti moottoripyöriä sarjatuotantona vuosina 1894–1897 ensimmäisenä maailmassa.[11]
Moottoripyöriä on ollut Suomessa alun toistasataa vuotta. Ensimmäiset moottoripyörät tulivat Suomeen jo selvästi ennen autoja. Tamperelaisessa Aamulehdessä julkaistiin 4. toukokuuta 1895 kahden palstan ilmoitus, jossa insinööri Josef Renggli tarjosi "Hildebrand & Wolfmüllerin Moottori-Velosipeedejä, jotka kulkevat benzinikaasun voimalla". Kyseessä on Suomen varhaisin moottoripyörämainos. Ensimmäisenä suomalaisena moottoripyörän omistajana mainittiin viipurilainen insinööri Carl Wahl kesäkuun lopulla 1895, mutta jo viikkoa myöhemmin kerrottiin tamperelaisen insinöörin Peter von Nottbeckin ajelleen hankkimallaan moottoripyörällä. Ilmeisesti nämä kaksi moottoripyörää oli tuotu maahan samanaikaisesti. Tehtailija Wilhelm von Nottbeckin pojat tunnettiin edistyksellisinä ja kokeilunhaluisina miehinä, ja näistä Carl von Nottbeckin ansiosta Tampereella otettiin käyttöön sähkövalo jo vuonna 1882.[12] Vastaavasti ensimmäiset varmat tiedot auton liikkumisesta Suomessa ovat vuodelta 1899.[13]
Moottoripyörä alettiin hyväksyä Suomessa liikennevälineeksi muiden joukossa vuoden 1905 jälkeen. Vuonna 1906 moottoripyöräkauppiaita Suomessa olivat ainakin saksalaisia Wanderer-moottoripyöriä myyneen Cleveland-Pääasioimiston seuraaja AB Otto Brandt Oy sekä Stockmannin Polkupyörävarasto, joka toi maahan saksalaista Neckarsulmeria, sveitsiläistä Motosacochea ja mahdollisesti myös ruotsalaista Nordstjernania. Vuonna 1915 Suomessa on arvioitu olleen 900–1 100 moottoripyörää.[14] Vuonna 1922 määrättiin moottoripyörät autojen tavoin rekisteröinti- ja katsastusvelvollisuuden alaisiksi.[15] Moottoripyörän ajokortti tuli pakolliseksi vuonna 1926; tätä ennen moottoripyörän ajoluvan saamiseen riitti katsastusviranomaisen antama todistus siitä, että kuljettaja oli riittävästi perehtynyt ajokkinsa hoitoon ja ohjaamiseen.[16] Vuoden 1920 tienoilla moottoripyörien tuotanto pääsi maailmalla vauhtiin, ja se näkyi vanhojen rekisteritietojen mukaan myös Suomessa. Selvästi yleisin merkki 1920-luvulla oli Harley-Davidson ja seuraavaksi yleisin Indian. Suomen puolustusvoimilla oli 1920-luvun alussa 75 Harley-Davidsonia, ja lisää hankittiin 1920-luvun aikana sekä 1930-luvulla. Talvi- ja jatkosodan aikana suuri osa moottoripyöristä oli pakko-otettu puolustusvoimien käyttöön.[16]
Sotien jälkeen Suomeen tuotiin runsaasti moottoripyöriä Neuvostoliitosta ja itäisen Euroopan maista. Tämän ajan yleisiä moottoripyörämerkkejä olivat neuvostoliittolaiset Moskva-Tähti ja IC, itäsaksalainen EMW sekä tšekkiläiset Jawa ja CZ.[17] 1950-luvun jälkipuoliskon kaupunkilainen ilmiö olivat kovaäänisillä moottoripyörillään huvittelumielessä ajelleet ”pärinäpojat”, joiden käsissä totutusta hyötyajoneuvosta tuli myös kiusanteon, vallankäytön ja paheellisuuden vertauskuva ja sellaisena rock and rollin ohella ensimmäinen aalto nousevasta nuorisoliikkeestä.[18]
Suomessa moottoripyörien rooli liikenteessä oli näkyvimmillään 1960-luvun alkuvuosiin saakka. 1950-luvun aikana rekisteröitiin vuosittain jopa liki 18 000 uutta moottoripyörää, ja vuoden 1960 lopussa moottoripyöriä oli rekisterissä 103 463 kappaletta. Tämän jälkeen moottoripyörät menettivät suosiotaan etenkin henkilöautoille, joiden tuontisäännöstely purettiin vuonna 1962. 1960-luvulla uusia moottoripyöriä rekisteröitiin jopa alle 2 000 kappaletta vuodessa, ja vuonna 1970 Suomessa oli rekisterissä vain 44 139 moottoripyörää. Sittemmin moottoripyöräkanta elpyi hiljalleen, ja vuoden 1984 päättyessä rekisteröityjä moottoripyöriä oli 49 780 kappaletta.[19] Japanilaiset moottoripyörät tekivät maihinnousun Suomeen 1960-luvun aikana, ja niiden rekisteröintimäärät verottivat eurooppalaisten ja etenkin brittiläisten pyörien markkinaosuutta.[20] Vuoden 1990 alussa voimaan tulleella ajokorttiasetuksen muutoksella moottoripyörän ajo-oikeus eriytettiin auton ajo-oikeudesta omaksi tutkinnokseen.[21]
Moottoripyörän käytön historiassa sotavuodet muodostivat käännekohdan. Sotavuosien jälkeen moottoripyörän käyttö jakautui selkeästi kahtia viralliseen ja yksityiseen käyttöön. Edellisen piiriin on luettu poliisin, puolustusvoimien ja puutavarayhtiöiden toiminta. Vaikka moottoripyörän kuljetuskyky oli selkeästi heikompi kuin hevosen tai auton, siitä oli suuri apu näiden ryhmien työtehtävissä aina 1950-luvulle saakka. Yksityisellä sektorilla aktiivisia moottoripyörien käyttäjiä olivat myyntimiehet, nuohoojat, kiertelevät käsityöläiset, kauppaliikkeiden lähetit sekä metsäyhtiöiden puunostajat ja työnjohtajat. 1960-luvulta lähtien moottoripyöriä ovat hyödyntäneet työtehtävissä vain poliisi ja armeija. Autojen vietyä liikennesuoritteessa voiton moottoripyörien yksityiskäyttö on rajoittunut vapaa-aikaan ja matkailuun.[20]
Vanhojen moottoripyörien harrastajien yhdyssiteeksi perustettiin Tampereella vuonna 1975 pidetyssä kokouksessa Veteraanimoottoripyöräklubi (VMPK). Kerholla oli toimintaa aluksi Helsingissä ja Tampereella, ja vuonna 2018 kerhoon kuului noin 7 000 jäsentä 17 aluekerhossa eri puolilla Suomea.[22]
Suomessa on harjoitettu jonkin verran moottoripyörien valmistusta, mutta varsinaista sarjatuotantoa ei ole ollut. Turkulainen polkupyöriä valmistanut Rautateollisuus Oy Pyrkijä teki 1930-luvun lopulla noin sadan kappaleen koesarjan saksalaiseen NSU-moottoripyörään perustuneita kevytmoottoripyöriä, joissa oli saksalainen kaksitahtinen moottori. Toiminta katkesi toisen maailmansodan syttymiseen, eikä yritys enää sodan jälkeen jatkanut kevytmoottoripyörien tuotantoa. Valmistuneita Pyrkijä-kevytmoottoripyöriä on tiettävästi säilynyt kaksi kappaletta. Vielä vuonna 1963 Pyrkijä kuitenkin rakensi yhden kilpamoottoripyörän prototyypin, joka saavutti saman vuoden Pyynikinajossa kuudennen sijan.[23]
Turkulainen polkupyörien valmistaja Tunturipyörä suunnitteli 1950-luvun alussa vakavissaan moottoripyörien sarjatuotannon aloittamista ja valmisti 24 pyörän koesarjan vuonna 1951. Suuri osa koesarjasta myytiin tehtaan työntekijöille ja Tunturipyörän piirimyyjile, joilta oli tarkoitus saada kokemuksia ja palautetta. Varsinaisen sarjavalmistuksen oli määrä aikaa vuonna 1952. Moottorien vaikean saannin vuoksi se ei kuitenkaan päässyt alkuun. Lisäksi pyörien hinta olisi noussut liian korkeaksi ulkomaisiin moottoripyöriin verrattuna. Vuonna 1953 aikana Tunturi-moottoripyöriä saatiin valmiiksi 126 kappaletta, minkä jälkeen tuotanto päättyi. Myöhemmin 1960-luvulla Tunturipyörän tehtaalla koottiin itävaltalaisia Puch-moottoripyöriä.[23]
Hangossa toiminut Veljekset Helkaman Tehdas valmisti vuosina 1958–1967 Hopeanuoli- ja Hopeasiipi-skoottereita sekä Vasama-kevtymoottoripyöriä. Rovaniemeläinen Polar Metal Plast rakensi vuosina 1975–1977 noin 150 kappaletta Winha-moottoripyöriä.[23]
Vuonna 2022 suomalaisen Verge Motorcycles Oy:n kerrottiin aloittavan sähkömoottoripyörien sarjavalmistuksen Tallinnassa[24]. Yrityksen tuotteet erottaa kilpailijoista vanteen ulkokehästä ripustettu takapyörä, joka sisältää sähkömoottorin[25][26]. Vergen Suomen-yhtiö on holdingyhtiö, jolla ei ole toimitusjohtajaa[27]. Yrityksen tuotekehitys tapahtuu ulkomailla[24]. Yrityksellä on innovaatiokeskus San Franciscossa ja kivijalkaliike Monacossa[27]. Valmistusyhtiö sijaitsee Virossa[27]. Vuoden 2023 marraskuuhun mennessä pyöriä oli rakennettu 20 kpl, joista oli toimitettu 8 kpl[27]. Yhtiö hakee rahoitusta 12 miljoonan euron vaihtovelkakirjalainalla[27].
Ajoneuvolain 12§ mukaan moottoripyörä on kaksipyöräinen moottorikäyttöinen ajoneuvo, jossa ei ole sivuvaunua (ajoneuvoluokka L3e) tai jossa on sivuvaunu (ajoneuvoluokka L4e), ja joka on varustettu moottorilla, jonka sylinteritilavuus on suurempi kuin 50 vuocm, kun kyseessä on polttomoottori, tai jonka suurin rakenteellinen nopeus on suurempi kuin 45 kilometriä tunnissa[28]. Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi) rekisteröi L3e-luokan moottoripyöräksi myös Piaggion kolmipyöräisen MP3-skootterin, jota kolmipyöräisyydestään huolimatta ajetaan kaksipyöräisen tavoin[29][30]. Poikkeuksena on MP3:n perusmallia leveämmällä raidevälillä ja jalkajarrulla varustettu LT-malli[31].
Moottoripyörän kuljettamiseen vaadittavat ajokorttiluokat määritellään ajokorttilain 4§:ssä, ajokortin saamisen vähimmäisiät on määritelty ajoneuvolain 5§:ssä [32]. Vaadittava ajokortti määräytyy teho-painosuhteen, iskutilavuuden ja moottoritehon perusteella. Moottoripyörää kuljettamiseen oikeuttavia ajokorttiluokkia on kolme, A1, A2 ja A.
Vuonna 1989 ja sitä ennen myönnetyt auton kuljettamiseen oikeuttavat ajokortit (AB, ABC jne.) oikeuttavat edelleen kuljettamaan kaikenkokoisia moottoripyöriä.[33]
Suomen 15 yleisintä moottoripyörämerkkiä vuonna 2020:[34]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
.jpg)
.jpg)
