Mira Luoti

suomalainen laulaja ja näyttelijä From Wikipedia, the free encyclopedia

Mira Luoti
Remove ads

Mira Anna Maria Luoti (s. 28. helmikuuta 1978 Pori[1]) on suomalainen laulaja ja näyttelijä. Hän on ollut PMMP-yhtyeen toinen laulusolisti ja on esiintynyt myös musikaaleissa.

Pikafaktoja Henkilötiedot, Muusikko ...
Remove ads

Ura

Luoti osallistui vuoden 2002 alussa Popstars-laulukilpailuun, jonka tarkoituksena oli muodostaa naisista koostuva pop-yhtye. Hän pääsi samaan Tiramisu-nimiseen ryhmään kuin kilpailun sittemmin voittaneet Ushma ja Susanna, mutta putosi ennen finaalia. Kilpailussa hän kuitenkin tutustui Paula Vesalaan ja perusti saman vuoden kesällä tämän kanssa PMMP:n.

PMMP lopetti uransa lokakuussa 2013 Hartwall Areenalla.[2]

Luoti julkaisi tammikuussa 2016 ensimmäisen soolosinglensä ”Pinnan alla”.[3] Samana vuonna julkaistiin singlet ”Puhu mulle hulluudesta”, ”Musta laatikko”, ”Lähiölaulu”, ”Tunnelivisio” sekä ”Sitä tipahtaa pimeyteen”. 16. syyskuuta 2016 Luoti julkaisi albuminsa Tunnelivisio. Luoti teki albumin yhdessä Arto Tuunelan kanssa.[4]

Vuonna 2019 hän perusti Maanalainen armeija -yhtyeen Jouni Hynysen kanssa.[5]

Teatteri

Luoti on ollut mukana myös UIT:n Ilon palasia -musikaalissa[6] ja näytellyt Turun Kesäteatterissa Risto Räppääjä ja villi kone -näytelmässä. Nuoruudessaan Luoti on näytellyt myös Kaarinan nuorisoteatterissa.[7] Luoti esiintyi Marco Bjurströmin ohjaamassa Rent-rockoopperassa Helsingin Aleksanterin teatterissa vuonna 2012.[8] Syksyllä 2013 Luoti esiintyi Sleepy Sleepersistä kertovassa Kuka Mitä Häh? -musikaalissa.[9]

Televisio

Luoti toimi vuoden 2011 Idols-laulukilpailun vierailevana tuomarina Kuopion koelauluissa. Syksyllä 2013 Luoti tuomaroi The Voice Kids -laulukilpailua yhdessä Elastisen ja Krista Siegfridsin kanssa.[10] Luoti osallistui keväällä 2015 Tähdet tähdet -ohjelman toiselle kaudelle, mutta putosi kilpailusta jo toisena.[11] Hän osallistui keväällä 2021 nähdylle Myyrä-televisiosarjan toiselle tuotantokaudelle, joka kuvattiin Latviassa.[12]

Remove ads

Yksityiselämä

Luoti sai silloisen aviomiehensä Kristian Björkin kanssa kaksi lasta. Pariskunta jätti vuonna 2012 avioerohakemuksen.[13] Kolmannen lapsen Luoti sai avopuolisonsa Mika ”AH” Haapasalon kanssa vuonna 2014. Pari erosi kesällä 2018[14], palasi vuonna 2019 jälleen asumaan yhteen[15], mutta erosi lopullisesti kesällä 2021. Luoti kihlautui joulukuussa 2021 Mökkitie Records -levy-yhtiön toimitusjohtaja Olli Saksan kanssa.[16]

Remove ads

Julkaisut

Pääartikkeli: Mira Luodin diskografia

Palkinnot

Lähteet

Loading content...

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads