ranskalainen filosofi From Wikipedia, the free encyclopedia
Paul-Michel (Michel) Foucault [mišel fuko] (15. lokakuuta 1926 Poitiers – 25. kesäkuuta 1984 Pariisi) oli ranskalainen filosofi ja ajatusjärjestelmien historian professori Collège de Francessa. Foucault tunnetaan ennen kaikkea tietoa, valtaa ja itsetekniikoita koskevasta ajattelustaan. Foucault’n kirjoituksilla on ollut suuri vaikutus useilla eri tutkimusaloilla, etenkin yhteiskuntatieteissä, historiantutkimuksessa ja tieteenhistoriassa.lähde?
 |
Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille. Tarkennus: Mallinetekstit suomeksi |
| Michel Foucault | |
|---|---|
 Foucault vuonna 1974 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 15. lokakuuta 1926 Poitiers, Ranska |
| Kuollut | 25. kesäkuuta 1984 (57 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Kansalaisuus | ranskalainen |
| Koulutus ja ura | |
| Oppilaat | Jacques Derrida |
| Koulukunta | jälkistrukturalismi |
| Tutkimusalue | filosofia |
 Nimikirjoitus |
|
Foucault’n ajattelu nousi ranskalaisen tieteenhistorian ja filosofian perinteestä ja kiinnostuksesta tiettyjä perinteisen filosofian vieroksumia ilmiöitä, kuten hulluutta, sairautta, laittomuutta ja seksuaalisuutta kohtaan. Foucault halusi myös koetella filosofiaa muihin tiedonmuotoihin nähden ja käsitteli ajattelussaan erityisesti psykiatriaan, lääketieteeseen, historiaan, ihmistieteisiin, kirjallisuuteen, rikosoikeuteen ja teologiaan liittyviä aiheita.lähde?
Foucault’n ajatteluun vaikutti vahvasti 1960-luvun strukturalismi, ja häntä onkin usein pidetty jälkistrukturalistisena ajattelijana. Arvostelijoidensa taholta Foucault on myös usein liitetty postmodernismiin. Itse hän sanoi, ettei ymmärtänyt mihin ongelmiin tai ajattelusuuntaan käsitteellä postmoderni viitataan. Strukturalismin ansiona hän oli nähnyt subjektin kysymyksen uudelleen järjestämisen ja sen keskeisen filosofisen roolin hylkäämiseen. Vaikka etenkin Jürgen Habermas arvosteli Foucault’ta valistuksen perinteen hylkäämisestä, Foucault itse katsoi jatkaneensa ajattelussaan valistuksen itsekriittistä perinnettä ja historiallisen järjen itsekritiikkiä. Viimeisinä vuosinaan hän nimesi ajattelunsa pyrkimyksen: luoda filosofista omaa itseämme ja olemassaoloamme kyseenalaistavaa historiallista ontologiaa. Foucault pysyikin loppuun asti niin sanotun filosofisen humanismin ja antropologian kriitikkona.lähde?
Foucault syntyi ylempään porvaristoon kuuluvan varakkaan kolmilapsisen perheen toisena lapsena. Hänen isänsä oli kirurgi ja anatomian professori Paul Foucault ja äitinsä kirurgin tytär Anne Malapert.[1][2]
Foucault opiskeli vuosina 1946–1950 École Normale Supérieure d’Ulmissa ja toimi harjoittelijana Sainte-Annen psykiatrisessa sairaalassa, jossa hän valmistuttuaan myöhemmin työskenteli, kuten myös Fresnesin vankilassa. Hänen aikomuksensa oli jatkaa psykologian alalla, mutta henkinen kriisi potilastyötä tehdessä sai hänet suuntautumaan uusiin aiheisiin[3].
Vuodet 1952–55 Foucault opetti psykologiaa Lillen yliopistossa ja oli sen jälkeen 1955–1958 Maison de Francen johtajana Uppsalassa samaan aikaan kun opetti Uppsalan yliopistossa ranskaa. Hän tutustui Georges Duméziliin. 1950-luvun lopulla Foucault toimi myös kulttuurilähettiläänä Varsovassa ja vuosikymmenen vaihteessa 1959–1960 kulttuuri-instituutin johtajana Hampurissa. Hän palasi Ranskaan 1960 ja teki väitöskirjan hulluuden historiasta.[2] Hän siirtyi 1962 filosofian professoriksi Clermont-Ferrandiin ja tapasi Gilles Deleuzen. Hänen 1966 ilmestynyt teoksensa Sanat ja asiat oli suurmenestys. Hän siirtyi vuosiksi 1966–1968 Tunisiaan filosofian professoriksi ja sieltä vuonna 1968 filosofian laitoksen johtajaksi Pariisin yliopistoon (Centre universitaire expérimental de Vincennes, Saint-Denis). Jo 1969 hän siirtyi Collège de Francen professoriksi. Tehtävän alaksi hän itse määritteli ajattelujärjestelmien historian. Collège de Francessa professoreilla on suuri vapaus valita opetusaiheensa.[2][4]
Foucault perusti yhdessä Jean-Marie Domenachin ja Pierre Vidal-Naquetin kanssa vuonna 1971 Groupe d’information sur les prisons (GIP) -järjestön tuottamaan tietoa vankiloiden olosuhteista ja osoitti noina vuosina ahkerasti mieltään erilaisista yhteiskunnallisista epäkohdista.[5] Hän tutustui 1975 Yves Montandiin ja Simone Signoretiin, joiden kanssa kirjoitti yhteiskunnallisia kannanottoja. Vuonna 1977 hän järjesti varjovastaanoton Itä-Euroopan toisinajattelijoille.
Foucault vieraili 1978 Iranissa italialaisen Corriere della Sera -lehden edustajana ja kirjoitti Iranin vallankumouksesta.[6] Vuonna 1978 hän vieraili Japanissa ja opiskeli zeniä.[7] Puolan Solidaarisuus-liikkeen syntyessä 1981 hän tuki sitä aktiivisesti.[8] Foucault kävi ahkerasti ranskan kielen laitoksen vierailevana professorina Berkeleyn yliopistossa Kaliforniassa.[9]
Yhdysvaltojen Ranskaan verrattuna avoimet homo- ja s/m-alakulttuurit innoittivat häntä.[10] Michel Foucault kuoli 25. kesäkuuta 1984 aidsin aiheuttamiin neurologisiin komplikaatioihin.[2]
Foucault’n on väitetty harkinneen nuorempana itsemurhaa, ja hän käsitteli itsemurhaa myöhemmissä kirjoituksissaan.[11][12]
Foucault kannatti aikuisten ja lasten välistä suostumuksellista seksiä ja pedofiliaa ja piti niitä molempien vapautumisena.[13][14][15] Hänen mukaansa nuoretkin lapset voivat antaa suostumuksen.[16] Vuonna 1977 Foucault, Jean-Paul Sartre, Jacques Derrida ja eräät muut intellektuellit allekirjoittivat vetoomuksen parlamentille kaikkien lasten ja aikuisten välisten suostumuksellisten seksisuhteiden laillistamiseksi.[17][18] Le Monde -lehteen hän kirjoitti kolmen seksistä lasten kanssa tuomitun puolustuskirjeen.[13][14][19] Hänen teoksensa Seksuaalisuuden historia toisessa ja kolmannessa osassa pederastia ja ”mahdollisuus rakastaa poikia” olivat ”perustavassa roolissa”.[20][21]
Erityisesti Foucault’n vaikutus on näkynyt muun muassa seuraavien tutkijoiden töissä:
Suomessa Foucault on vaikuttanut erityisesti sosiologien, politiikan tutkijoiden, filosofien, taiteentutkijoiden ja naistutkijoiden ajatteluun. Foucault’sta ovat kirjoittaneet erityisesti sosiologit Ilpo Helén[28] ja Turo-Kimmo Lehtonen, politiikantutkijat Mika Ojakangas ja Markku Koivusalo,[29] feministisen filosofian ja naistutkimuksen edustajat Johanna Oksala[30] ja Tuija Pulkkinen,[31] käytännöllisen filosofian tutkija Sanna Tirkkonen sekä taidefilosofi Anita Seppä.[32]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
