May Sutton
yhdysvaltalainen tennispelaaja From Wikipedia, the free encyclopedia
yhdysvaltalainen tennispelaaja From Wikipedia, the free encyclopedia
May Godfrey Sutton Bundy (25. syyskuuta 1886 Plymouth, Englanti – 4. lokakuuta 1975) oli tennispelaaja ja ensimmäinen yhdysvaltalainen Wimbledonin kaksinpelimestari.[1]
Suttonin ollessa kuuden vuoden ikäinen hänen perheensä muutti maatilalle lähelle Pasadenaa, jossa hän pelasi sisarustensa kanssa tennistä isänsä rakentamalla kentällä. Nuoruudessaan hän hallitsi yhdessä sisartensa Violetin, Florencen ja Ethelin kanssa Kalifornian tenniskisoja, ja alueella muodostui sanonta ”Suttonin voittamiseen tarvitaan Sutton”.[1] Vuonna 1904 May Sutton voitti Yhdysvaltain mestaruuskilpailujen kaksinpelin 18-vuotiaana.[2] Hän voitti myös nelinpelin yhdessä Miriam Hallin kanssa ja oli loppuottelussa sekanelinpelissä.[3]
Vuonna 1905 hän voitti ensimmäisenä yhdysvaltalaisena naispelaajana Wimbledonin tennisturnauksen kukistamalla loppuottelussa brittiläisen tähtipelaajan ja hallitsevan mestarin Dorothea Douglassin. He kohtasivat finaalissa myös kahtena seuraavana vuonna. Douglass valtasi mestaruuden takaisin 1906, minkä jälkeen Sutton vei sen jälleen 1907.[4] Tämän jälkeen Sutton ei enää kilpaillut Englannissa vaan keskittyi kotimaansa kisoihin.
Sutton meni naimisiin Yhdysvaltain mestaruuskilpailujen kolminkertaisen nelinpelimestarin Tom Bundyn kanssa 1912 ja jätti kilpauransa taka-alalle keskittyäkseen perheen kasvattamiseen. Hän kuitenkin palasi kilpakentille vuonna 1921. Yhdysvaltain mestaruuskisoissa 1925 hän eteni nelinpelissä loppuotteluun, ja melkein 40-vuotiaana hänet valittiin vielä edustamaan maataan Wightman Cupissa.
Vuosi | Turnaus | Vastustaja loppuottelussa | Loppuottelun tulos |
1904 | Yhdysvaltain mestaruuskilpailut | Elisabeth Moore | 6–1, 6–2 [2] |
1905 | Wimbledonin tennisturnaus | Dorothea Douglass | 6–3, 6–4 [5] |
1907 | Wimbledonin tennisturnaus (2) | Dorothea Douglass Chambers | 6–1, 6–4 [5] |
Vuosi | Turnaus | Vastustaja loppuottelussa | Loppuottelun tulos |
1906 | Wimbledonin tennisturnaus | Dorothea Douglass | 3–6, 7–9 [5] |
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.