Maurice Pialat (21. elokuuta 1925 Cunlhat, Ranska – 11. tammikuuta 2003 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja. Hän ohjasi urallaan vain kymmenen elokuvaa ja voitti Kultaisen palmun elokuvasta Paholaisen auringon alla. Pialat käsitteli elokuvissaan usein inhimillisiä aiheita. Ohjaajana hänet tunnettiin kuitenkin vaikeana, ja hän oli usein ristiriidoissa näyttelijöidensä kanssa.
| Maurice Pialat | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 21. elokuuta 1925 Cunlhat, Ranska |
| Kuollut | 11. tammikuuta 2003 (77 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Ammatti | elokuvaohjaaja |
| Ohjaaja | |
| Aktiivisena | 1968–1995 |
| Tunnetuimmat ohjaukset | Paholaisen auringon alla |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Lapsuus ja nuoruus
Maurice Pialat syntyi keskiluokkaisille vanhemmille Cunlhat'n kunnassa, Puy-de-Dômen departementissa. Hän oli vanhempiensa ainoa lapsi. Hänen isänsä joutui myymään villaa ja hiiltä toimittavan yrityksensä kun Maurice oli kaksivuotias, minkä jälkeen perhe muutti Pariisin esikaupunkialueelle Courbevoieen. Perhe oli jatkuvassa rahapulassa, ja Maurice jouduttiin neljävuotiaana lähettämään äidin puolen isovanhemmille Villeneuve-Saint-Georgesiin, jotta myös hänen äitinsä pysty työskentelemään.[1]
Kun Maurice Pialat'n äidinäiti kuoli, perhe pystyi muuttamaan yhteen ja perustamaan uuden yrityksen. Perhe muutti Pariisin esikaupunkiin Montreuil’hin. Kun Saksa valloitti toisessa maailmansodassa Ranskan, perhe pakeni Clermont-Ferrandiin, mistä he palasivat kuitenkin nopeasti Pariisiin. Pialat päätti jättää koulun, kun hän kuuli, että joutuisi käymään yhden kouluasteen uudestaan. Vuonna 1942 hän tapasi Michelinen, josta tuli myöhemmin hänen ensimmäinen vaimonsa. Koulun jälkeen Pialat työskenteli hetken arkkitehtina ja opiskeli myös alaa ennen kuin siirtyi kuvataiteilijaksi.[1]
Pialat'n vanhemmat myivät yrityksensä Montreuil’ssä vuonna 1947 ja lahjoittivat pojalleen rahaa oman elämän aloittamiseen. Pialat muutti takaisin Cunlhat'han ja vuonna 1949 Lyoniin mentyään naimisiin Michelinen kanssa. Lyonissa Pialat työskenteli myyntiedustajana muun muassa Olivettille. Pialat alkoi Lyonin-aikanaan kiinnostua elokuvataiteesta ja tutustui kaupungissa muihin, joilla oli samanlaiset intohimot. Hänen tuttaviinsa kuului muun muassa Jean-Louis Trintignant.[2]
Elokuvauran alku
Olivetilla Pialat teki työpaikkansa uudenvuodenjuhliin lyhyen komediaelokuvan yrityksestä. Elokuvan näki myös tuottaja Pierre Braunberger, joka kannusti Pialat'ta tekemään lyhyen dokumenttielokuvan L’amour existe. Elokuva keräsi mainetta, mutta ei nostanut Pialat'n elokuvauraa vielä lentoon. Hän jatkoi tämän jälkeen vielä useilla pienillä projekteilla.[2]
Lopulta vuonna 1969 Pialat sai rahoituksen ensimmäiseen pitkään elokuvaansa. Samana vuonna hän näytteli Claude Chabrolin elokuvassa Tämän miehen on kuoltava!.[3] Pialat'n ensimmäinen elokuva oli L’enfance nue, jossa esiintyi vain amatöörinäyttelijöitä ja jonka ansiosta hänet palkattiin ohjaamaan ensimmäisen maailmansodan sotalapsista kertova televisiosarja Metsänvartijan talo[4]. Pialat'n seuraavat elokuvat olivat Minä en rakasta sinua (1972), Itke rakastettu sydän (1973) ja Koulua vai elämää (1979).[5]
Yhteistyö Gérard Depardieun kanssa
Koulua vai elämää ei menestynyt kovinkaan hyvin, mutta seuraavana vuonna ilmestynyt Loulou – rakastettuni oli yleisömenestys. Elokuvan pääosissa olivat Gérard Depardieu ja Isabelle Huppert. Vuoden 1983 elokuva Suzanne ja miehet palkittiin parhaan elokuvan César-palkinnolla. Sen pääosassa oli teini-ikäinen Sandrine Bonnaire ensimmäisessä elokuvaroolissaan.[6]
Pialat sai mahdollisuuden ohjata ensimmäisen suuren tuotannon elokuvansa, kun Suzanne ja miehet menestyi. Vuonna 1985 ilmestyneessä Policessa Depardieu esitti rasistista etsivää, joka julisti sodan Marseillen arabihuumekauppiaille. Pialat'n ja Depardieun yhteistyö oli huipussaan vuoden 1987 elokuvassa Paholaisen auringon alla, joka perustui Georges Bernanosin romaaniin.[6] Elokuva ei saanut erityisen hyviä arvosteluja kriitikoilta, mutta se voitti silti Kultaisen palmun Cannesin elokuvajuhlilla.[5]
Pialat oli ensimmäisen vaimonsa Michelinen kanssa aviossa yli 20 vuotta. Hänen toinen vaimonsa vuodesta 1987 oli Sylvie Danton.[3]
Viimeiset elokuvat
Vuonna 1991 valmistui Pialat'n elokuva Van Gogh, joka käsitteli taidemaalari Vincent van Goghin elämää toukokuusta heinäkuulle 1890. Pääosassa taiteilijana oli laulaja Jacques Dutronc.[6] Pialat'n viimeiseksi elokuvaksi jäi Le Garçu, jossa pääosassa oli jälleen Depardieu.[5] Le Garçu käsitteli isän ja lapsen suhdetta. Pialat'n ainoa lapsi, Antoine syntyi vuonna 1991, kun Pialat itse oli jo 66-vuotias. Antoine näytteli neljävuotiaana Le Garçun lapsiroolin.[3]
Pialat kuoli vuonna 2003 kotonaan Pariisissa. Hän kärsi viimeisinä aikoinaan vakavasta munuaissairaudesta.[7]
Pialat'n aiheet olivat usein hyvin inhimillisiä, ja hänen elokuvansa käsittelivät usein ihmisen kasvun tai sopeutumisen vaikeutta.[7] Vaikka Pialat'n elokuvat olivatkin usein pinnaltaan kovia, niin ne olivat myös hyvin myötätuntoisia, mikä jatkoi ranskalaiskollega Jean Renoirin perinnettä.[6] Pialat mainitsikin usein olevansa ”velkaa” Renoirille.[8]
Pialat tunnettiin vaikeana ohjaajana, ja hän oli usein konflikteissa näyttelijöidensä, käsikirjoittajien ja elokuvateknikoiden kanssa.[8] Hän vaati paljon sekä näyttelijöiltä mutta myös yhteistyökumppaneiltaan ja yleisöltä. Pialat'n taipumattomuus aiheutti hänelle usein rahoitusvaikeuksia, eikä hän pystynyt ohjaamaan urallaan kuin kymmenen elokuvaa.[6] Pialat pystyi kuitenkin saamaan usein näyttelijänsä loistaviin roolisuorituksiin. Lisäksi hän oli hyvä tunnistamaan uusia kykyjä, ja hänen löytönsä oli esimerkiksi Sandrine Bonnaire.[7]
| Ilmestymisvuosi | Nimi | Alkuperäinen nimi | Tietoja |
| 1968 | L'enfance nue | L'enfance nue | |
| 1971 | La maison des bois | La maison des bois | minisarja |
| 1972 | Minä en rakasta sinua | Nous ne vieillirons pas ensemble | |
| 1974 | Itke rakastettu sydän | La Gueule ouverte | |
| 1978 | Koulua vai elämää | Passe ton bac d'abord | |
| 1980 | Loulou – rakastettuni | Loulou | |
| 1983 | Suzanne ja miehet | À nos amours | |
| 1985 | Police | Police | |
| 1987 | Paholaisen auringon alla | Sous le soleil de Satan | |
| 1991 | Van Gogh | Van Gogh | |
| 1995 | Le Garçu | Le Garçu |
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
