Manumissio oli orjanomistajan keino vapauttaa orjansa erityisesti Rooman valtakunnassa. Roomassa oli täsmällisesti määritelty, miten manumissio suoritetaan.[1]
Vapautetuista orjista tuli antiikin Kreikassa metoikkeja, eli he olivat samassa asemassa kuin vierasmaalaiset. Heitä koskivat laajemmat velvollisuudet kuin kansalaisia, esimerkiksi asepalvelus ja erillinen vero (metoikion). Metoikit eivät saaneet omistaa taloja eivätkä maata. Vapautetulla metoikilla piti olla isäntä (prostates), joka oli hänen entinen isäntänsä. Tätä kohtaan vapautetulla oli monia velvollisuuksia.
Roomassa oli laaja orjien vapauttamiskäytäntö. Isäntä vapautti orjiaan esimerkiksi saadakseen lisää klienttejä. Myös kiitollisuus orjaa kohtaan saattoi olla vapauttamisen syy, esimerkiksi imettäjien tai kotiopettajien tapauksessa tai jos orja muuten oli toiminut erikoisen ansiokkaasti. Vapautetulla orjalla oli tiettyjä velvollisuuksia (kunniavelka) entistä isäntäänsä kohtaan, varsinkin jos hän jäi samaan talouteen, mutta vapautettujen lapset olivat täysin vapaita. Orja sai virallisen manumission kautta lähes täydet kansalaisoikeudet.[1]
Manumissio voitiin Roomassa kolmella eri tavalla: virkamiehen edessä (vindicta), censuksen eli väestönlaskennan yhteydessä (censu) tai testamentilla (testamento). Suosituin tapa oli testamentilla vapauttaminen, koska sen kulut jäivät perillisten maksettaviksi.[1]
Roomassa sai vapauttamisaloitteen tehdä orja itsekin, jos hänellä oli varaa ostaa itsensä vapaaksi. Orja sai ostaa orjatoverinsakin vapaaksi. Vapauttamisesta piti maksaa 5 %:n vapautusvero. Orjien vapauttaminen oli laajimmillaan ensimmäisellä vuosisadalla eaa. Houkuttimena oli esimerkiksi oikeus ilmaiseen valtion leipään, joka kuului kansalaisille. Päinvastaiseen suuntaan asiat kehittyivät Konstantinuksen kaudella 300-luvulla jaa., jolloin perheet joutuivat myymään lapsiaan orjiksi selviytyäkseen veroistaan.[1]
Pohjois-Amerikan kolmetoista siirtokuntaa ottivat 1600-luvulla käyttöön orjien vapautuskäytänteitä, vaikka niihin ei ollutkaan tarkkoja säädöksiä. Monet isännät vapauttivat afroamerikkalaisia seksuaalikumppaneitaan ja heidän kanssaan tekemiään lapsia. Tästä johtuu, että vapautettujen ihonväri oli jonkin verran vaaleampi kuin orjien ihonväri. Vapauttamista ei kovin paljon tehty etelävaltioiden plantaaseilla, koska ne pyrkivät pitämään tuotantokustannukset alhaisina ilmaisen työvoiman avulla. 1700-luvun puolivälissä oli vapautettujen orjien osuus koko väestöstä noin viisi prosenttia.[2]
Vapautuksen säädökset alkoivat muodostua 1700-luvun alussa. Vuoden 1723 lain mukaan orjia ei saanut vapauttaa lainkaan, lukuun ottamatta ansiokasta asepalvelua. Joissain tapauksissa saatettiin asepalvelukseen määrätyn isännän sijasta ottaa palvelukseen hänen orjansa, joka saattoi palveluksen jälkeen saada vapauden. Vuonna 1793 keksitty puuvillankäsittelykone cotton gin lisäsi suuresti orjien tarvetta etelävaltioissa, koska viljelyala kasvoi.[2] Näin alkoi muodostua etelävaltioiden ja pohjoisvaltioiden vastakkaisuus. Vuonna 1820 tehty Missourin kompromissi jakoi maan Missourin etelärajaa myöten niin, että orjuus oli sallittu vain etelässä. Orjia alkoi karata rajan yli pohjoiseen, jossa yhä useampi afroamerikkalainen oli vapaa. Tilanne säilyi tällaisena Yhdysvaltain sisällissotaan saakka, jolloin pohjoisvaltiot julistivat orjuuden loppuneeksi.[3]
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
