Manuel Neuer
saksalainen jalkapalloilija From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Manuel Peter Neuer (s. 27. maaliskuuta 1986 Gelsenkirchen, Nordrhein-Westfalenin osavaltio, Länsi-Saksa) on saksalainen jalkapalloilija, joka pelaa maalivahdin pelipaikalla.[3] Hän edustaa Saksan pääsarjassa Bundesliigassa pelaavaa Bayern Müncheniä.[4] Neuer pelasi Saksan maajoukkueessa vuodet 2009–2024 ja toimi osan ajasta sen kapteenina.
Neuer oli IFFHS:n valitsema Maailman paras maalivahti neljänä vuonna peräkkäin,[5][6][7][8] ja häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista maalivahdeista.[8][9][10] Vuonna 2014 hän voitti jalkapallon maailmanmestaruuden sekä kisojen parhaan maalivahdin palkinnon, Kultaisen hanskan.[11]
Vuonna 2014 Neuer oli kolmas maailman parhaalle pelaajalle myönnettävän Kultaisen pallon äänestyksessä.[12]
Remove ads
Seurajoukkueura
Schalke
Neuer aloitti jalkapalloilun FC Schalke 04:n juniorijoukkueessa vuonna 1991 ja edusti seuraa vuoteen 2011 saakka. Kaudeksi 2011–2012 hän siirtyi Bayern Müncheniin.
Juniori-ikäluokissa loistanut Neuer valloitti paikan edustusjoukkueen aloituskokoonpanossa kokeneelta Frank Rostilta kaudella 2006–2007. FC Schalke 04 oli kauden päättyessä Saksan liigan toinen VfB Stuttgartin jälkeen, ja Neueria pidettiin yleisesti yhtenä joukkueensa tärkeimmistä pelaajista.
Kaudella 2007–2008 Neuer johdatti joukkueensa Mestarien liigassa aina puolivälieriin FC Barcelonaa vastaan.
Mestarien liigassa kaudella 2010–2011 Schalke selviytyi välieriin pudotettuaan jatkosta muun muassa hallitsevan mestarin Inter Milanon. Välierissä Schalke hävisi Manchester Unitedille; ensimmäisen osaottelun ManU voitti 0–2 ja toisen 4–1. Samana keväänä Schalke voitti Saksan Cupin, jonka loppuottelussa Neuer piti nollan Schalken voittaessa MSV Duisburgin 5–0.[13]
Neuer pelasi Schalkessa kaikkiaan 156 bundesliigaottelua, joissa hän päästi 154 maalia ja piti 62 ottelussa maalinsa koskemattomana. Mestarien liigan 22 ottelussa hän päästi 21 maalia ja pelasi seitsemän nollapeliä.[13]
Bayern München

Neuer siirtyi Bayern Müncheniin 30 miljoonan euron siirtosummalla kesällä 2011, ja nousi heti seuran ykkösmaalivahdiksi. Hän pelasi yhtä vaille kaikki ottelut finaalitappioon päättyneellä Mestarien liigan kaudella 2011–2012. Seuraavalla kaudella hän pelasi kaikki ottelut Bayernin voittaessa Mestarien liigan. Kauden 13 ottelussa hän päästi 11 maalia ja pelasi viisi nollapeliä. Kauden 2019–2020 Mestarien liigan voittajajoukkueessa hän pelasi 11 ottelua, joissa päästi kahdeksan maalia ja piti kuudessa ottelussa vastustajan maaleitta. Kaikkiaan hän on pelannut Mestarien liigassa Bayern-vuosinaan 128 ottelua. Näissä hän on päästänyt 117 maalia ja pitänyt 55 ottelussa maalinsa puhtaana. Hän on voittanut myös seurajoukkueiden maailmanmestaruuden 2013 ja 2020 sekä UEFA Super Cupin 2013.[13]
Neuer on voittanut Saksan-mestaruuden 11 kertaa peräkkäin kausilla 2012–2023 sekä kaudella 2024–2025. Hän on pelannut Bayernissa yhteensä 369 bundesliigaottelua, joista 177:ssä hän on pitänyt vastustajan maaleitta. Päästettyjä maaleja on tullut kaikkiaan 290. Saksan cupin hän on voittanut 2013, 2014, 2016, 2019 ja 2020 sekä DFL-Supercupin 2012, 2016, 2018, 2020, 2021, 2022 ja 2025. Hän pelasi kaudella 2017–2018 vain neljä ottelua jalkapöydän murtuman vuoksi. Vammat pitivät hänet poissa kentiltä myös suurimman osan vuotta 2023 lokakuun lopulle saakka.[13] Neuer voitti syyskuussa 2025 sadannen Mestarien liigan ottelunsa historian neljäntenä pelaajana.[14]
Remove ads
Maajoukkueura

Neuer edusti Saksan alle 18-, alle 19-, alle 20- ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueita. Hän pelasi syyskuussa 2009 ensimmäistä kertaa Saksan A-maajoukkueessa, kun joukkue kohtasi ystävyysottelussa Arabiemiraatit. Neueria peluutettiin aluksi vaihtelevasti, mutta kentälle päästyään hän pelasi usein täyden peliajan.[13]
Neuer valittiin Saksan kokoonpanoon vuoden 2010 MM-kilpailuihin. Ensimmäisessä lohko-ottelussa Australiaa vastaan hän piti vastustajan maaleitta. Saksa eteni aina semifinaaliin Espanjaa vastaan, minkä hävittyään Saksa kohtasi pronssiottelussa Uruguayn. Neuer ei pelannut pronssiottelussa mutta pelasi kaikissa muissa joukkueen otteluissa täyden peliajan. Kahden vuoden kuluttua pelatuissa EM-kilpailuissa Neuer edusti Saksan maalilla viiden ottelun ajan, kunnes joukkue koki välierässä tappion Italialle.[13]
Neuer oli mukana voittamassa MM-kultaa 2014.[15] Hän pelasi turnauksen aikana täydet minuutit joukkueensa kaikissa seitsemässä ottelussa ja kahdessa myös jatkoajan.[13] Hänen torjuntapronsenttinsa oli 86,2 prosenttia, eli hän päästi turnaukseessa yhteensä seitsemän maalia. Loppuottelussa Argentiinaa vastaan Neuer ei päästänyt maalia.[16] Hän voitti kilpailujen parhaan maalivahdin palkinnon, Kultaisen hanskan.[17] Neuer oli kolmas vuoden 2014 parhaalle pelaajalle myönnetyn Kultaisen pallon äänestyksessä ja sai 15,72 prosenttia äänistä.[18]
Neuer pelasi syyskuussa 2014 maajoukkueensa kapteenina ensimmäistä kertaa Argentiinaa vastaan pelatussa ystävyysottelussa. Hän pelasi EM-kilpailuissa 2016 joukkueensa kaikki kuusi ottelua avauskokoonpanossa. Neuer päästi välierissä Ranskaa vastaan kaksi maalia ja Saksa putosi jatkosta. Hän ei pelannut saman vuoden marraskuulta yhtään maajoukkueottelua kesäkuulle 2018 asti pääsääntöisesti loukkaantumisten vuoksi.[13]
Saksa ei edennyt vuoden 2018 MM-kilpailujen lohkovaiheesta eteenpäin. Neuer päästi Meksikoa vastaan yhden ja Etelä-Koreaa vastaan kaksi maalia. Vuodelle 2021 siirretyissä EM-kilpailuissa Neuer pelasi avauskokoonpanossa kaikissa joukkueen neljässä ottelussa, kunnes Englanti pudotti sen jatkosta.[13]
Neuer pelasi vuoden 2022 MM-kilpailuissa kolme ottelua avauskokoonpanossa, eikä Saksa edennyt jatkoon lohkovaiheesta. Hän menetti maaliskuulta 2023 vuoden verran ystävyysotteluita ensimmäkseen loukkaantumisten vuoksi. Neuer pelasi viisi ottelua EM-kilpailuissa 2024 ja päästi niissä kolme maalia. Saksa eteni puolivälieriin, joissa Espanja pudotti sen jatkosta.[13] Neuer kertoi myöhemmin elokuussa lopettavansa maajoukkueuransa. Hän pelasi yhteensä 124 A-maaottelua, joista 61 kapteenina.[19]
Remove ads
Pelityyli
Monet jalkapalloa seuraavat tietolähteet, mukaan lukien lehdet Sports Illustrated ja FourFourTwo sekä urheilusivusto GiveMeSport, pitävät Neueria yhtenä historian parhaista maalivahdeista.[20][21][22] Hän on ollut yksi sukupolvensa tasaisimmin suorittavista maalivahdeista.[22] Neuer on käyttänyt urallaan niin sanottua ”sweeper keeper” -taktiikkaa, jossa hän nousee maalilta ylös tukemaan puolustusta.[23]
Neuer on pallollisesti taitava maalivahti.[23] Hän on oikeajalkainen ja pituudeltaan 193-senttimetrinen.[24] Neuer on saanut tunnustusta rangaistuspotkujen torjuntataidoistaan, muun muassa Bayern Münchenin virallisilla verkkosivuilla.[23]
Tilastot
Seurajoukkue
Päivitetty 31. heinäkuuta 2024
Maajoukkue
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
