Lyydin kieli
suomalais-ugrilainen kieli From Wikipedia, the free encyclopedia
suomalais-ugrilainen kieli From Wikipedia, the free encyclopedia
Lyydi on suomalais-ugrilaisiin kieliin kuuluva itämerensuomalainen kieli tai karjalan kielen murteisto, joka kuuluu uralilaiseen kielikuntaan. Suomalaisen kielitieteen perinne pitää tavallisesti lyydiä omana kielenään.[1] Kieli on hyvin uhanalainen, ja sitä puhuu vain noin 300 henkeä.[2][3] Lyydin kielen perinteinen puhuma-alue sijaitsee Karjalan tasavallan itäosassa Petroskoin ympäristössä ja sen eteläpuolella Äänisen rannoilla. Nämä puhujat elävät enimmäkseen Kontupohjan, Prääsän ja Aunuksen piirin kylissä – alueella, jota kutsutaan Lyydinmaaksi.[4]
| Lyydi | |
|---|---|
 |
|
| Oma nimi | lüüdin kiel’, lüüdikiel’ |
| Tiedot | |
| Alue | Karjalan tasavalta |
| Puhujia | 300 |
| Sija | ei 100 suurimman joukossa |
| Kirjaimisto | latinalainen |
| Kielitieteellinen luokitus | |
| Kielikunta | uralilaiset kielet |
| Kieliryhmä |
suomalais-ugrilaiset kielet suomalais-permiläiset kielet suomalais-volgalaiset kielet itämerensuomalaiset kielet |
| Kielikoodit | |
| ISO 639-1 | - |
| ISO 639-2 | fiu (muut suomalais-ugrilaiset kielet) |
| ISO 639-3 | lud |
Lyydiläisten varhaishistoria on jäänyt niukasti tutkituksi. Yleiseksi on muodostunut näkemys siitä, että lyydiläiset ovat muodostuneet keskiaikaisten karjalaisten kohdatessa vepsäläisiä ja samalla sulauttaneet itseensä paikalliset saamelaiset, mikä on viime kädessä luonut omaleimaisen kielen ja kulttuurin.
Lyydi on aikaisemmin luokiteltu karjalan kielen murteeksi – joskus myös omaksi kielekseen, kuten suomalainen tutkimus siihen pääosin suhtautuu.[1] Vuonna 2017 Miikul Pahomov todisti väitöskirjallaan, että lyydi täyttää itsenäisen kielimuodon kriteerit.[5] Huomattavasti aikaisemmin hän oli jo laatinut kielelle aakkoston.[6]
Lyydin puhuma-alue sijaitsee maantieteellisesti aunuksenkarjalan (Lyydinmaalta länteen) ja vepsän (etelään) välissä, joten kielessä on vaikutteita kummastakin kielestä. Toisinaan lyydiä on pidetty jopa karjalan ja vepsän sekamurteistona.[5] Tämän käsityksen mukaan se olisi syntynyt muinaisvepsästä, johon karjalan kieli on vaikuttanut. Lyydiläisalue on kuitenkin arkeologiassa muodostanut omanlaisenaan erottuvan alueen jo tuhansien vuosien ajan. Myös Pahomovin väitöskirja esittää, että lyydi ei ole syntynyt karjalan ja vepsän sekamurteistosta.[6]
Lyydin nominit taipuvat sijamuodoissa, mutta suomen kieleen verrattaessa erona on, että olosijan ja erosijan ero on hävinnyt. Sen korvaa tietyissä tapauksissa mukaan liittyvä postpositioaines.[7]
Lyydin kielessä on astevaihtelua, kuten on esimerkiksi suomen ja viron kielissä. Lyydissä ei ole kuitenkaan laadullista (kvalitatiivista) astevaihtelua.[6]
| Esimerkki lyydin astevaihtelusta | ||||
|---|---|---|---|---|
| Sijamuoto | Lyydiksi | Merkitys suomeksi | Aste | |
| nominatiivi | mecc | 'metsä' | vahva | |
| genetiivi | mecan | 'metsän' | heikko | |
| partitiivi | meccad | 'metsää' | vahva | |
| inessiivi | mecas | 'metsässä' | heikko | |
| illatiivi | mecas piä | 'metsästä' | heikko | |
| allatiivi | meccaha | 'metsään, vrt. metsähän' | vahva | |
Pidetään mahdollisena, että lyydiläiset mainitaan ensimmäistä kertaa kirjallisessa lähteessä jo eräässä 900-luvun arabialaisessa tekstissä.[8] Keskiaikaisissa venäläisissä lähteissä lyydiläiset tunnetaan usein nimellä людины / ljudiny, eikä heitä tällöin samaisteta karjalaisiin. Jo huomattavasti aiemmin eräästä Novgorodin kaupunginosasta käytettiin nimeä Людин / Людинов eli Ljudin / Ljudinov. Toisen, melko yleisen tieteellisen tulkinnan mukaan sana lyydi olisi peräisin venäjän sanasta люди (ljudi) ’ihmiset, miehet, palvelusväki’.[8] Lyydin kirjakielen kehittäjä ja lyydin tutkija Miikul Pahomov on esittänyt, että lyydiläisten esi-isiä olisivat sekä myyttiset bjarmit että tšuudit.[9][10] Huomattavaa on, että myös osa vepsäläisistä on kutsunut itseään lyydiläisiksi.[9]
Vanhin tunnettu lyydinkielinen kirjallinen katkelma on 1600-luvun alkuun ajoitettu käsikirjoitus, jossa on 11 lyydiläistä loitsua. Tekstien kirjoittajina pidetään Jallahden tunnettuja kansanparantajia Grigori Merkuljevia ja Kuzma Feodorovia, mutta tämä tieto on jäänyt vaille täydellistä tieteellistä vahvistusta. Yksittäisiä lyydiläisiä paikan- ja henkilönimiä on myös vanhoissa venäläisistä asiakirjoissa.[11]
Varsinaisesti lyydin kielen tutkimuksen katsotaan alkaneen, kun vuonna 1845 D. E. D. Europaeus tutustui runon- ja sanastonkeruumatkallaan Päljärven ja Prääsän lyydiläisiin. Prääsässä Europaeus tallensi Seppoi Ilmorin starinan, sadun, joka julkaistiin Suomettaressa vuonna 1847. Pertti Virtarannan mukaan se on varhaisin lyydin kielen näyte.[11] 1850-luvulla August Ahlqvist matkusti Karjalaan muun muassa lyydiläisen perinnemusiikin tallentamiseksi. Vieraillessaan Soutjärvellä hän ei kuitenkaan tallentanut lyydiläislauluja, koska niitä ei hänen mukaansa ollut. Laulelmat olivat venäjäksi, ja niiden laulajat eivät ymmärtäneet niiden sisältöä täydellisesti. Tästä huolimatta Ahlqvist totesi, ettei venäläistäminen ollut edennyt Soutjärvellä vielä niin pitkälle kuin pohjoisemmilla alueilla elävillä muilla itämerensuomalaisilla kansoilla, ennen kaikkea karjalaisilla. Hän totesi kirjoitti vuonna 1859: "Lüüdiköillä oma-kielistä laulua ei ole ollut koskaan, ja kielen rakennuskin on senkaltainen, että sitä ei voi eikä ole voitu käyttää runoksi".[12] Tärkeää on tässä kuitenkin tietää, että erityisesti lyydiläisillä ja vepsäläisillä oman kansan ja kielen käsitteet vaihtelevat ristikkäin riippuen siitä, millä kielellä näistä asioista puhutaan.[9] Ahlqvist on siis mahdollisesti erehtynyt.[12] Lyydiläisten perinnemusiikkia on sittemmin 2000-luvulla tallennettu, ja lyydiläismusiikkia esittävä kuoro on esiintynyt Suomessakin 1990-luvulla.[13]
Vuosina 1872–1873 Kielettäressä julkaistiin ensimmäinen tutkielma lyydin murteista, Wepsän pohjoiset etujoukot. Tähänkin tutkimukseen liittyi kielinäytteitä, ja sen laati Arvid Genetz. Hän keräsi tutkielman aineiston vuonna 1871 Pyhäjärveltä, Viitanalta, Munjärveltä ja Sununsuusta. Aluetta tutkittiin myöhemmin lisää, kun vuonna 1909 Juho Kujola teki perusteellisen tutkimusmatkan lyydiläiskyliin. Hänen tutkimuksiaan lyydiläisistä ja lyydin kielestä julkaistiin tuolloin muun muassa Karjalan kirja- sekä Suomen suku -julkaisuissa.[11]
Ensimmäinen lyydin sanakirja painettiin vuonna 1908 Pietarissa. Teoksen kirjoitti opettaja Mihail Georgijevski keskilyydin Pyhäjärven murteen pohjalta. Sanakirjan toimittajana toimi akateemikko Filipp Fortunatov. Hän laati myös teoksen alkusanat. Fortunatov oli tunnettu venäläinen kielentutkija, ja häntä pidetään Venäjän indoeurooppalaisen vertailevan kielentutkimuksen pioneerina. Fortunatov on haudattu Lyydinmaalle Kossalmen kylään. Georgijevskin sanakirjan osana oleva rippikysymysten käännös on ensimmäinen hengellisen tekstin lyydinnös.[11]
Vuonna 1934 julkaistiin Lyydiläisiä kielennäytteitä -kokoelma. Sen laativat Heikki Ojansuu, Juho Kujola, Jalo Kalima ja Lauri Kettunen.[14] Kujola toimitti myös verrattaen kattavan Lyydiläismurteiden sanakirjan, ja se julkaistiin vuonna 1944. Vuosina 1946 ja 1950 julkaistiin kahdessa osassa Aimo Turusen kirjoittama Lyydiläismurteiden äännehistoria. Aineiston Turunen keräsi jatkosodan ollessa käynnissä, vuosina 1942–1944. Sodan aikana lyydiläisalueella tutkimusta tekivät muiden ohella paikannimitutkija Viljo Nissilä ja kansanrunouden tutkija Lauri Simonsuuri (ent. Laiho).[11]
Myös lukuisat petroskoilaiset tutkijat ovat tehneet tutkimusmatkoja Kuujärvelle. Heidän joukossaan esimerkiksi kansanrunouden tallentajat Maija Pahomova ja inkeriläinen Unelma Konkka, jotka toteuttivat matkansa vuonna 1964. Neuvostoliiton tiedeakatemian Karjalan filiaalissa Petroskoissa lyydiä on tutkinut muun muassa Nikolai Bogdanov. Hän suunnitelmansa Kuujärven lyydiläismurteen monografiasta eivät koskaan tulleet valmiiksi, mutta hän keräsi kattavan aineiston seudun murteesta, esimerkiksi sanastoa ja muita kielennäytteitä. Vuosina 1963–1984 julkaistiin Pertti Virtarannan laaja sarja Lyydiläisiä tekstejä ja vuonna 1986 Haljärven lyydiläismurteen muoto-oppia. Virtaranta tallensi näiden teosten aineiston ruotsinlyydiläiseltä Stefan Huotariselta. Feodor Pahomovilta eli Obraman Fedjuulta vuonna 1958 Petroskoissa äänitettyjä ensimmäisiä Kuujärven kielennäytteitä Virtaranta julkaisi puolestaan vuonna 1967 Lähisukukielten lukemistossa.[11]
Karjalan filiaalissa lyydiä tutki myös Aleksandr Barantsev, jonka tunnetuimpia teoksia ovat lyydin äänneoppia käsittelevä Fonologitšeskije sredstva ljudikovskoi retši vuodelta 1975 sekä Peltoisen tekstikokoelma Obraztsy ljudikovskoi retši vuodelta 1978. Jälkimmäisen tutkimuksen aineiston Barantsev nauhoitti äidiltään Anna Barantsevilta. Barantsevin keräämät Kuujärven ja Tiudian kielennäytteet julkaistiin vuonna 1994 Karjalan tiedekeskuksen ja Joensuun yliopiston yhteisessä kokoelmassa, joka on nimeltään Näytteitä karjalan kielestä. Lyydiläiset ovat tallentaneet kieltään myös itsenäisesti. Prääsästä kotoisin oleva Anna Samsonova on tallentanut ja lähettänyt lähes tuhat lyydiläistä sananlaskua ja sanontaa Karjalan filiaalin kokoelmiin. Vuonna 1971 tutkija Grigori Makarov julkaisi Samsonovan keräämiä sananlaskuja Suomalais-Ugrilaisen Seuran Aikakauskirjassa.[11]
Ennen vuotta 1938 lyydiläisiä opetettiin kouluissa suomeksi ja venäjäksi. Suomenkielisen opetuksen loppuessa koko Neuvostoliiton puoleisessa Karjalassa tuona vuonna, myös lyydiläisten oman äidinkielen häviäminen kiihtyi. Nämä lakkauttamistoimet vaikuttuvat samoin muihinkin Neuvostoliitossa asuneisiin itämerensuomalaisiin kansoihin. Muun muassa tämän vuoksi monet lyydin taitajat ovat vanhuksia. Tilanne ei ole juuri kohentunut 1990-luvun lopulta 2000-luvulle tultaessakaan, vaan Karjalan hallinto- ja lainsäädäntöelimissä on vain vähän paikallisten itämerensuomalaisten kansojen edustajia.[15]
Vielä 1900-luvun alussa lyydin kielen puhujamäärä oli noin 10 000–20 000 henkeä, ja sen kaikki sen päämurteet olivat elinvoimaisia.[9][5] Lyydiläisiä on noin 10 000 ja heistä noin 3 000 käyttää lyydiä jossain määrin. Kattavasti kieltä puhuu noin 300 henkeä.[3]
Lyydi jakautuu kolmeen elävään päämurteeseen, jotka ovat
Kuolleita murteita ovat
Kukin murre on saanut vaikutteita eri suunnalta: pohjoislyydiin on vaikuttanut varsinaiskarjala ja erityisesti sen eteläinen murre, keskilyydiin aunuksenkarjala ja Kuujärven lyydiin vepsä.
Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen lyydiläiset ovat kokeneet painostusta, ja heitä on lähetetty esimerkiksi pakkotyöhön. Tämä on hankaloittanut merkittävästi heidän kulttuurinsa ja kielensä säilymistä Neuvostoliitossa ja Venäjällä.[1][3] Kuten monilla muillakin itämerensuomalaisilla kansoilla ja kielillä, myös lyydiläisten oman kielen ja kulttuurin asema on muun muassa tästä syystä huono, eikä se ole juurikaan periytynyt nuorille. Tällä hetkellä lyydin kieli ei kuulu Petroskoin yliopiston, opettajakorkeakoulun eikä lyydiläisten perinteisillä asuma-aloilla toimivien peruskoulujen opetusohjelmiin.[16] Lyydiläisten kansanperinteen ja kielen tutkimuksessa oli pitkä tauko Karjalan tutkimuslaitoksissa, mutta 2010-luvulla tutkimus on jälleen käynnistynyt.[17][16] Lyydin kielellä ei ole saatavilla mitään oppikirjoja.[16] Kieltä ei enää käytetä Karjalan kansallisessa lehdistössä, radiossa eikä televisiossa.[16][18]
Ponnisteluita oman kielen tunnetuksi tekemiseksi ja siirtämiseksi nuorille on kuitenkin tehty. Vuonna 1993 julkaistiin Petroskoissa ensimmäinen lyydinkielinen kaunokirjallinen teos, Miikul Pahomovin runokokoelma Tuohuz ikkunas (Tuohus ikkunalla).[16] Pian tämän jälkeen, vuonna 1995, valmistui ensimmäisen lyydinkielisen aapisen luonnos, joka jäi silloin julkaisematta.[11][19] Se, kuten myös vuonna 2003 julkaistu uusi omintakeinen lyydiläisaapinen ABC-kird’, syntyi opettaja Lidja Potašovan ja Miikul Pahomovin yhteistyönä.[11][16] Aapisen ja muidenkin harvojen olemassa olevien suppeiden oppimateriaalien käyttöönotto kangertelee. Lyydin kielestä on lisäksi olemassa tutkimuksia ja kielinäytteitä, mutta niitä ei ole saatu julkaistua. Pienessä Kuujärven koulussa on opetettu lyydin kieltä vapaaehtoisena oppiaineena.[16]
Kuujärven Joensuun kylässä syntynyt Obraman Fedjuu on kirjoittanut muistelmia ja tallentanut paikallisia sananlaskuja, joita on julkaistu Karjalan Heimo -lehdessä vuonna 1993. Obraman Fedjuun tytär kemian insinööri Lilja Pahomova laati Kuujärven sanakirjaa (A–K-kirjaimet) vuosina 1961–1964, mutta käsikirjoitus katosi tekijän kuoleman jälkeen. Myös aapisen kääntäjä Potašova on kerännyt kansanrunoutta.[17]
Vuonna 1999 julkaistiin ensimmäinen hengellinen kirja lyydin kielellä, Miikul Pahomovin D’umalan Poig (Jumalan Poika). Tämä lukemisto sisältää Raamatun kertomuksia, rukouksia, jumalankäskyjä ja hengellisiä runoja. Teoksessa on pyritty yhdistämään lyydin kolme päämurretta yhtenäisen kirjakielen luomiseksi.[11] Pahomovin julkaisut saivat jatkoa vuonna 2000, kun häneltä julkaistiin runoteos Lüüdiland – runokird' lüüdin heimon kolmes mujus ja vuonna 2005 hengellinen teos, Ehtsluužb.[20] Hänen muita teoksiaan ovat Tervheks! Lugendkird’ Kujärven lüüdin kielel (2007, Lidja Potašovan kanssa), Ukon bembel – Runod lüüdin kielel (2010), Kuujärven lyydiläistekstejä (2011) ja Kondan Kalndan – Kujärven lüüdin rahvhansana (2012).[14][20][21]
Tällä hetkellä Karjalan tiedekeskuksessa Petroskoissa toimii kolme lyydiläisyyden tutkijaa. Natalia Čhikina tutkii kirjallisuutta, Aleksandra Rodinova ja Svetlana Kovaleva lyydin kieltä. Rodinova ja Kovaleva ovat myös mukana vuonna 2013 käynnistyneessä hankkeessa, jonka päämääränä on luoda lyydin kielen verkkosanakirja lyydi–suomi–venäjä. Hanketta johtaa Miikul Pahomov, ja se toteutetaan yhteistyössä Lyydiläisen Seuran, Helsingin yliopiston ja Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen kanssa. Kolmevuotista hanketta rahoittaa Koneen säätiö, ja sen ensimmäinen vaihe on valmistunut. Keskeneräinen sanakirja on avattu verkkoon.[17]
1.12.1998 perustettu Lyydiläinen Seura ry (Lüüdilaine Siebr) on yrittänyt tehdä lyydiläisyyttä ja lyydin kielen asemaa tunnetuksi. Seuraan kuuluu noin sata jäsentä, jotka ovat lyydiläisalueen ulkopuolella asuvia lyydiläisiä, heidän ystäviään ja tukijoitaan.[3][22] Seura pyrkii tavoittamaan myös ruotsinlyydiläisiä kielensä ja kulttuurinsa eheyttämiseksi muun muassa Suomen kulttuurirahaston tukemana.[17][23] Lisäksi Karjalassa toimii lyydiläisyhdistyksiä. Niiden toiminta keskittyy Kuujärvelle, Pyhäjärvelle, Petroskoihin ja Kentjärvelle. Muuten lyydiläisten kieltä ja kulttuuria on pitänyt yllä Pitk Randaane -perinneryhmä, josta on käytetty myös kirjoitusasuja Pit´k randaane ja Pitk’randaaset.[16][24][25] Vuonna 2003 Lyydiläinen Seura järjesti yhdessä Maailman musiikin keskuksen kanssa lyydiläisen musiikin tallennusmatkan Joensuun kylään, jossa tarkoituksena oli tallentaa yhtyeen musiikkia. Tallenteen pohjalta julkaistiin myöhemmin CD ja laulukirja, Pajod.[26]
2000-luvulla Suomessa on järjestetty säännöllisesti lyydin kielen kursseja.[27] Vuonna 2008 suomalainen Lyydiläinen Seura ja karjalainen Trias-nuorisojärjestö perustivat Lyydilaine-sanomalehden, jossa on artikkeleita lyydin ja venäjän kielillä. Lehti ilmestyy Petroskoissa. Seuran vuosijulkaisun nimi on puolestaan Lüüdilaine, ja se on ilmestynyt kerran vuodessa vuodesta 2005 lähtien.[3][28] Lehden artikkelit ovat lyydiksi (pääosin latinalaisilla kirjaimilla, joilla lyydin kirjakieltä kirjoitetaan, mutta myös kyrillisillä aakkosilla), suomeksi ja venäjäksi.[23] Kansalaisjärjestöt ovat yhteistyössä järjestäneet muun muassa kielileirejä nuorille sekä lyydinkielisiä kudontapiirejä.[17] Leirien osanottajat ovat olleet 7–16-vuotiaita lyydiläislapsia ja -nuoria eri lyydiläispaikkakunnilta. Leirien yksi päämäärä on luoda verkosto lyydiläislasten välille kielen oppimisen ohella. 2010-luvulla lyydiläiset ovat vastanneet itse leirien järjestämisestä.[17]
Kun suomalaisjoukot jatkosodan aikana miehittivät muun muassa lyydiläisten asuma-aloja, osa lyydiläisistä oppi suomen kielen alueella järjestetyn opetuksen johdosta.[18] Alueelle matkusti suomenkielisiä opettajia, ja tuolloin järjestettiin myös jumalanpalveluksia, uskonnonopetusta kouluissa sekä pidettiin rippikouluja.[15][18] Sen lisäksi, että Aunuksen radio alkoi lähettää vepsän- ja karjalankielisiä ohjelmia, oli ohjelmistossa myös lyydin kielellä tuotettua ohjelmaa. Lapsikuolleisuus puolittui.[18] Kun alue jäi toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitolle, alkoi pitkä ateismin kausi.[15] Tuolloin Kalevalasta tuli tärkeä henkisyyden lähde Karjalan alueen ihmisille.[29] Vuonna 1992 Inkerin evankelisluterilaisen kirkon työntekijät saapuivat Lyydinmaalle ja alkoivat kehittää hengellistä elämää.[15] 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä esimerkiksi Kuujärvellä järjestettiin säännöllisesti uskonnollisia tilaisuuksia, mutta niissä käytössä olleet Raamatut ovat olleet venäjänkielisiä.[15] Vuonna 2008 suomalainen Lyydiläinen Seura ja karjalainen Trias-nuorisojärjestö perustivat Lyydilaine-sanomalehden, jossa on juttuja lyydin ja venäjän kielillä.
Lyydinmaalle avattiin vuonna 2010 Lyydiläinen keskus (Lüüdikodi), jonka toimintaa Lyydiläinen seura tukee. Karjalan tasavallan etnokeskusten verkostoon kuuluvaa keskusta johtaa Kuujärven asutuksen itsehallinnon entinen johtaja Raisa Koponeva. Toiminnan tarkoituksena on tehdä lyydiläisyyttä tunnetuksi paikallisten asukkaiden ja kutsuvieraiden keskuudessa, opettaa lyydin kieltä ja palvelella matkailijoita sekä tutkijoita. Keskus myös järjestää joka kesä lyydiläisnuorille Ilmori-leiriä.[17][30] Keskuksessa on usean vuoden ajan opetettu lyydin kieltä kerran viikossa noin kymmenelle nuorelle, mutta heillä on ollut hyvin vähän edellyksiä käyttää kieltä arjen tilanteissa.[17]
Syksyllä 2014 Lüüdikodi-keskuksessa aloitettiin kielikerhon järjestäminen, joka on tarkoitettu kokonaisille perheille. Kerhon tarkoituksena on saada kokonaiset perheet käyttämään kieltä myös arjessaan kotona, jotta kielen oppiminen ja välittyminen nuorille tehostuisi. Muita kielen oppimisen keinoja ovat olleet kaikenikäisille suunnattu säännöllisesti kokoontuva lyydinkielinen kudontakerho sekä lyydinkielinen keskustelupiiri, jossa tallennetaan myös Karjalan Sivistysseuran kanssa kansanperinnettä ja tarinoita. Keskusteluita myös julkaistaan kirjallisesti ja äänitteinä. 2010-luvulla Pyhäjärven lyydiläisyhteisössä on toimintansa aloittanut lyydinkielinen teatteriryhmä.[17]
Vuonna 2013 Karjalan opetusministeriö myönsi luvan opettaa lyydiä vapaavalintaisena oppiaineena, joka johti 13 opettajan kouluttamiseen Suomessa Miikul Pahomovin toimesta. Vuodesta 2014 alkaen lyydiä on opetettu vapaaehtoisena oppiaineena Kentjärven koulussa noin 40 oppilaalle.[3][17] Ohessa on pidetty lyydiläistä kulttuurikerhoa. Tämän jälkeen opetus on aloitettu myös Pyhäjärven koulussa noin kymmenelle oppilaalle. Opetus on aloitettu myös päiväkodissa. Lisäksi Petroskoissa on toiminut aika ajoin kielikerho.[17]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
