Liikelentokone

From Wikipedia, the free encyclopedia

Liikelentokone

Liikelentokone on tyypillisesti alle 20-paikkainen ja kaksimoottorinen lentokone, jota käytetään liikemiesten, poliitikkojen ynnä muiden lentomatkustamiseen.

Cessna Citation X, nopein ja korkeimmalle lentävä siviilikone.

Taustaa

Ilmailu sai osin alkunsa tällaiseen tehtävään tarkoitetuista lentokoneista, toisin ensimmäiset 20–25 vuotta lentämisen vaarallisuus rajoitti kysyntää rajusti. Reittilentojen hinnat olivat Yhdysvalloissa 1950-luvulle asti ja Länsi-Euroopassa 1960-luvun alkuun asti niin korkeat, että matkustajisto koostui lähinnä siitä ihmisryhmästä, jolla on varaa tai valtaa käyttää liikelentokoneita 2000-luvun alussa.

Liikelentokoneiden konetyypeistä keksittiin 1960-luvun lopulla sana suihkuseurapiiri, eli ihmiset, jotka lensivät Välimeren rannoille ja saarille omilla pienellä suihkumoottorein varustetulla lentokoneella. Kymppikerholla alettiin tarkoittaa seksin harrastamista lentokoneissa[1]. Tätä julkkisilmailuperinnettä ovat sittemmin jatkaneet esimerkiksi Harrison Ford ja John Travolta, jotka lentävät omilla liikelentokoneilla. Niki Lauda perusti lentoyhtiönsä Lauda Airin alun perin liikelentokoneiden varaan.

2000-luvulla kysyntä huipussaan

Liikelentokoneiden kysyntä on vuosina 2006 ja 2007 ollut kaikkien aikojen huipussa. Tähän on perusteena yritysten kasvaneet katteet, niiden johtajien korkeat palkat ja reittilennoille siirtymisen hitaus, jota turvatarkastukset ovat edelleen hidastaneet. Liikelentokoneet operoivat suurkaupunkien sivukentiltä ja niissä matkustajat voivat siirtyä koneeseen likimain suoraan autosta. Liikelentokoneiden lentonopeus voi olla alempi kuin reittilentokoneiden, mutta lentokorkeus on suurempi – alle 1 000–2 000 kilometrin matkan kaupungista toiseen lentäminen voi toteutua nopeammin kuin reittilentokoneella. Sään vaikutukset voivat olla rajumpia kuin reittilentokoneissa. Matkustusmukavuus on tietysti liikelentokoneessa tyypillisesti parempi kuin reittilentokoneiden ensimmäisessä luokassa. Mm. Airbus ja Boeing tarjoavat liikennekonemalleistaan liikelentoversioita, joissa yhdistyvät likenne- ja liikelentokoneiden parhaat puolet.

Liikelentokoneita

Thumb
Raytheon Hawker 800XP

Suihkukoneita, käytössä:

Suihkukoneita, suunnitteilla:

  • Suhoi suunnitteli 2000-luvun alussa ylisoonista liikelentokonetta italialaisen Alenian kanssa
  • VLJ eli Very Light Jets, pienet suihkoneet, ovat suunnitteilla:
  • Personal Jets eli pienkoneet, joissa suihkumoottori, ovat 2000-luvun alun kehityskohde:
    • Cirrus the-jet
    • Diamond D-Jet – pyritty suunnittelemaan miljoonan dollarin hintaan. Koska valmistus on Itävallassa ja myynti Yhdysvalloissa, euro-dollari-vaihtosuhde ilmeisesti pilaa tämän koneen tulevaisuuden.
    • Eclipse Concept Jet
    • Epic Victory
    • Piper Jet

Potkuriturbiinikoneita:

  • King Air C90
  • Pilatus PC12NG (yksimoottorinen)

Mäntämoottorikoneita:

  • Cessna
  • Piper Chieftain

Muita:

  • Toisinaan liikelentokoneiksi on kutsuttu vanhoja tai toisinaan uusia matkustajalentokoneita, jotka ovat siirtyneet yrityksen tai yksityishenkilön omistukseen ja tulleet hulppeasti sisustetuiksi. Tällaisia koneita ovat esimerkiksi DC-3 Yhdysvalloissa ja Jakovlev Jak-40 Venäjällä. 2000-luvulla ainakin yksi Airbus A380 on ostettu henkilökohtaiseksi kuljetusvälineeksi. Sinänsä nämä kuljettavat ihmisiä, jotka ovat liike-elämässä, mutta lentokoneita ei itsessään ole suunniteltu tätä liikennemuotoa varten.

Lähteet

Aiheesta muualla

Wikiwand in your browser!

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.

Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.