Leo Frank

Leo Max Frank (17. huhtikuuta 1884 – 17. elokuuta 1915) oli yhdysvaltalainen mies, josta tuli ainoa tunnettu Yhdysvalloissa lynkattu juutalainen.^[1][2][3] Setänsä kynätehtaan johtajana Atlantassa Georgiassa toiminut Frank tuomittiin erään alaisensa, 13-vuotiaan Mary Phaganin raiskauksesta ja murhasta. Tapausta pidetään yleisesti oikeusmurhana.^[4]

Leo Frank vaimonsa Lucille Seligin kanssa oikeudenkäynnissä.

Valamiehistön päätös heijasteli osaltaan luokallista ja alueellista paheksuntaa pohjoisen koulutettuja teollisuushenkilöitä kohtaan, joiden uskottiin keräävän liian paljon valtaa Yhdysvaltojen eteläosassa. Tämän uskottiin vaarantavan etelän kulttuurin ja moraalin.^[5] Lehdissä oikeudenkäyntiä puitiin näyttävästi. Georgialainen poliitikko ja julkaisija Thomas E. Watson käytti tapausta kerätäkseen henkilökohtaista poliittista vaikutusvaltaa ja tukea Ku Klux Klanin uudelleenperustamiselle.^[6]

Pian Frankin tuomitsemisen jälkeen tuli esille uusia todisteita, jotka herättivät epäilyn hänen syyllisyydestään.^[7] Sen jälkeen kun osavaltion kuvernööri muutti tuomion kuolemanrangaistuksesta elinkautiseksi vankeudeksi, Knights of Mary Phagan -niminen ryhmä kaappasi Frankin vankilasta ja lynkkasi hänet. Ryhmään kuului tunnettuja kansalaisia.^[8] Kerrotaan, että ryhmään kuului senaattorin poika, entinen kuvernööri, lakimiehiä ja syyttäjä.^[9]

Leo Frankin tapaus oli osaltaan edesauttamassa juutalaisten uskontoon perustuvan vainon ja syrjinnän vastaisen Anti-Defamation League -järjestön perustamista lokakuussa 1913.^[10]

Mary Phagan

Lähteet

1. "The Lynching of Leo Frank." (Arkistoitu – Internet Archive) The American Jewish Historical Society, Chapters in American Jewish History, Chapter 94.
2. "Leo Frank biography." The Jewish Virtual Library.
3. Lancellotti, Neala, (2005). Hate Crimes in America/
4. Kommentaattoreihin kuuluvat:

   • Carpenter, James A., Rousmaniere, John, Klenicki, Leon. A Bridge to Dialogue: Story of Jewish-Christian Relations, p. 98. The authors call the evidence 'trumped up.'
   • Coleman, Kenneth (ed) A History of Georgia, s. 292.
   • Dinnerstein, Leonard. The Leo Frank Case, s. 162. Dinnerstein siteeraa John Rochea, joka hänen mukaansa kirjoitti kansalaisoikeuksien kehittymisestä 1900 -luvulla: "As one who has read the trial record half a century later, I might add... that Leo Frank was the victim of circumstantial evidence which would not hold up ten minutes in a normal courtroom then or now." Dinnerstein kirjoittaa, että Harry Golden oli Rochen kanssa yhtä mieltä siitä, ettei ketään nykyään tuomittaisi samalla todistusaineistolla.
   • Eakin, Frank. What Price Prejudice?: Antisemitism in the Light of the American Christian Experience, s. 97.
5. Dinnerstein (1987), The Leo Frank Case, Preface to the First Edition, p. xiii
6. Wade, Wyn Craig. The Fiery Cross: The Ku Klux Klan in America. New York: Simon and Schuster (1987); Horn, Stanley F. Invisible Empire: The Story of the Ku Klux Klan, 1866-1871, Patterson Smith Publishing Corporation: Montclair, New Jersey, 1939.
7. Dinnerstein, Leonard. The Leo Frank Case, s. 84
8. Nancy MacLean Behind the Mask of Chivalry. Oxford University Press, 1994. Sivu 336 ISBN 0195098366
9. (Steve Oney. And the Dead Shall Rise: The Murder of Mary Phagan and the Lynching of Leo Frank. New York: Random House, 2003) Oneyn lähteenä Brownin osallisuudelle annetaan 12. kesäkuuta 1990 julkaistu toimittaja Bill Kinneyn kirjoittama haastattelu; Emory University säilyttää dokumentoitua haastattelua. Katso myös Sawyer, Kathy. "A Lynching, a List and Reopened Wounds". The Washington Post. 20.6.2000.
10. Tieteen kuvalehti Historia 18/2013, s.74