From Wikipedia, the free encyclopedia
Lapsen kaltoinkohtelu määritellään Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan seuraavasti: Lapsen kaltoinkohtelu käsittää kaikki sellaiset fyysisen ja psyykkisen pahoinpitelyn muodot, seksuaalisen hyväksikäytön, laiminlyönnin taikka kaupallisen tai muun riiston, jossa on kyse vastuusta, luottamuksesta tai vallasta ja josta seuraa todellista tai mahdollista vaaraa lapsen terveydelle, kehitykselle tai ihmisarvolle[1][2][3][4]. Lapseksi määritellään Suomen ratifioiman Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan jokainen alle 18-vuotias, jos kansallinen laki ei muuta määrää.[5]
 |
Tämän artikkelin tai sen osan neutraalius on kyseenalaistettu. Asiasta keskustellaan keskustelusivulla. Voit auttaa Wikipediaa muokkaamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Mallineen saa poistaa vasta kun asiasta on saavutettu konsensus keskustelusivulla. Tarkennus: Sisältää "pitäisi tehdä näin" -tyylisiä väitteitä. |
Kaltoinkohtelu on ilmiö, joka tapahtuu yleisimmin lapsen omassa perheessä ja on siten tyypillisimmissä muodoissaan osa perheväkivaltaproblematiikkaa. Sen tunnistamisen historia esimerkiksi lääketieteessäkään ei ole kovin pitkä. Vuonna 1946 Caffey kuvasi ensimmäisenä »tautitilan», jossa imeväisillä esiintyi pitkien luiden murtumia ja kovan aivokalvon alaisia verenvuotoja ilman tietoa vammamekanismista[6][7][8]. Vammojen syy jäi avoimeksi, mutta 1950-luvun puolivälissä julkaistiin pohdintaa siitä, että Caffeyn kuvaamat vammat olisivat pahoinpitelyn seurausta[9]. Kuitenkin vasta vuonna 1962 Kempen ym. artikkeli "The Battered Child Syndrome" [10] herätti maailmanlaajuista huomiota.
Lapsen kaltoinkohtelua leimaakin tyypillisesti sen emotionaalinen kieltäminen ja lapsen jääminen yksin ongelmiensa kanssa. Tämä johtunee siitä, että pienen lapsen hätää ja avuttomuutta on aikuisenkin usein vaikea sekä uskoa että kohdata, kuten Söderholm ja Karkola ym. ovat todenneet[11][12]. on ilmiön kieltäminen kaltoinkohteluun puuttumisen suurin ongelma.
Lapsen kaltoinkohtelun lähikäsitteitä ovat lapsen laiminlyönti (engl. child neglect), lapsen hyväksikäyttö (engl. child abuse) ja pahoinpitely.
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Lapsen kaltoinkohtelu tapahtuu tyypillisimmin omassa perheessä ja on osa perheväkivaltaa, mutta voi tapahtua myös muualla, kuten lastensuojelulaitoksessa, koulussa tai hoitopaikassa. Lapsen kaltoinkohtelu voi olla hyvin monimuotoista. Tyypillisimpiä kaltoinkohtelun muotoja on lapsen heitteillejättö eri muodoissaan ja lapsen tarpeisiin vastaamattomuus mutta myös fyysistä ja emotionaalista väkivaltaa eri muodoissaan esiintyy huolestuttavan paljon.
Seksuaalinen sekaantuminen alaikäiseen on rikos (jos lapsi on alle 16 vuotta).
Kaltoinkohteleville vanhemmille voi olla ominaista vuorovaikutustilanteessa lapsen kanssa muun muassa seuraavantyyppiset seikat[14][15]
Lapsen käytöstä voivat leimata myös muun muassa seuraavantyyppiset seikat
Lapsiaan kaltoinkohtelevia ja pahoinpiteleviä vanhempia luonnehtii usein se, että he ovat joko valmistautumattomia tai joissain tapauksissa myös varsin kykenemättömiä vanhemmuuteen, he eivät ymmärrä lapsen kehitykseen liittyviä vaikeuksia ja rajoituksia eri ikävaiheissa eivätkä he tiedä, miten suhtautua tai kasvattaa lapsia ilman esimerkiksi kurituksen nimellä kulkevaa lapsen pahoinpitelyä tai väkivallalla uhkailua. Vanhemmalla voi olla puutteellinen kyky ja joskus myös halu ymmärtää realistisesti lapsen tarpeita tai kykyjä huolehtia itsestään. Puutteellinen vanhemmuus tarkoittaa useimmiten myös empatian puutetta ja kyvyttömyyttä asettaa lapsen tarpeita omien tarpeidensa edelle sekä kyvyttömyyttä positiiviseen vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Tyypillisesti lapseen puretaan itselle sietämättömiä tunteita ja lapsi paitsi kärsii tästä toiminnasta niin usein oppii toimimaan myös vastaavalla tavalla omassa elämässään puhutaan ns. väkivallan kierteestä (ks. perheväkivalta).[16][17][18][19][20]
Suomessa poliisitilastojen mukaan 6 450 lasta joutui pahoinpitelyrikoksen uhriksi vuonna 2016, viidennes pahoinpidellyistä oli siis alaikäisiä. Uhreista 64 % oli poikia ja 36 % tyttöjä. Kaikkia pahoinpitelyitä ei suinkaan ilmoiteta poliisille mutta ehkä aiempaa suurempi osa. Seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi päätyi 1 100 lasta, joista 87 prosenttia oli tyttöjä ja 23 prosenttia poikia.[21]
Lapsiin kohdistuva perheväkivalta[22] on pitkään ollut varsin vaiettu aihe. Jotkut ovat tuoneet esille väitteen, että tämä johtuisi siitä, että vallalla ollut pitkälti feminismin teorioihin nojannut perheväkivallan tutkimus on ollut varsin haluton puuttumaan tähän ongelmaan[23][24][24][25][26][27]. Lapsiin kohdistuvasta perheväkivallasta ei ole myöskään henkirikoksia lukuun ottamatta ollut kunnollista tilastointia tai tutkimuksia lukuun ottamatta 1990 luvulla tehtyä Tilastokeskuksen ja Lastensuojelun keskusliiton ”Lasten pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö” -tutkimusta [28]. Sen mukaan vajaa 20 % 15-vuotiaista vastaajista kertoi joutuneensa vanhempiensa lievän väkivallan kohteeksi ja vajaa 5 % vakavan (nyrkiniskujen tai sitä voimakkaamman) väkivallan kohteeksi edeltäneen vuoden aikana. Elämänsä aikana lievää väkivaltaa oli kokenut 72 % ja vakavaa väkivaltaa 8 % 15-vuotiaista.
Lastensuojelun keskusliiton uusimman tutkimuksen mukaan[29] naiset ja äidit käyttävät ruumiillista väkivaltaa lasten kasvatuksessa miehiä useammin. Naisten yleisempiä lapsiin kohdistuvia väkivaltaisia tekoja ovat tukistaminen ja näpsäyttäminen esimerkiksi kasvoihin tai sormille. Naiset näyttävät asennetasolla vastustavan lapseen kohdistuvaa väkivaltaa ja kuritusväkivaltaa miehiä yleisemmin (naiset 19 %, miehet 32%), mutta tekojen tasolla he kuitenkin sortuvat lapsiin kohdistuvan väkivallan käyttöön useammin kuin miehet. Esimerkiksi lähes 60 prosenttia naisista tukisti lastaan, miesvastaajista puolet. Naiset myös esimerkiksi näpäyttävät lastaan sormille miehiä useammin (naiset 33%, miehet 27%). On huomattava, että erot miesten ja naisten käyttäytymisen välillä ovat tilastollisesti merkitseviä. Piiskaamiseen, eli selkään tai takamukseen lyömiseen erilaisilla välineillä miehet ja naiset syyllistyvät yhtä usein.[29][30].
Naisten väkivaltaisessa käytöksessä näyttäisi korostuvan erityisesti omien tunteiden ja impulssikontrollin heikko hallinta[31] kun pinna palaa lyödään lasta[29][30]. Tämä piirre on tullut esiin myös muussa naisten tekemässä perheväkivallassa.[32]
Suomalaiset näyttävät muutenkin hyväksyvän lapseen kohdistuvan väkivallan. Esimerkiksi ns. piiskaamista puolet vastaajista pitää ruumiillisena kurituksena, ei pahoinpitelynä. Myös lapsen tukistaminen on yleistä, 62 prosenttia ja läimäyttäminenkään ei 40 prosentin mielestä ole väkivaltaa vaan ruumiillista kurittamista. 50 % suomalaisista tukistaa lapsiaan, 27 % näpäyttää sormille, 16 % läimäyttää, 12 % nipistävää ja 7 % piiskaa lapsiaan.
Jopa hengenvaarallista vauvan tai lapsen ravisteluakaan ei kolmasosa suomalaisista pidä pahoinpitelynä.[29][30] Lastensuojelun keskusliitto onkin esittänyt, että kurituksen sijaan puhuttaisiin kuritusväkivallasta koska kyseessä on selkeästi rikos, väkivalta joka kohdistuu puolustuskyvyttömään lapseen.
Lapsiin kohdistuvien henkirikosten osalta, joissa piilorikollisuus on pientä, lapsiin kohdistuva perheväkivalta on merkittävin, mutta vaiettu lasten kuolinsyy[33][34]. Vuosina 1990–1999 väkivallan seurauksena kuoli 4,4 alle 15-vuotiasta lasta 100 000:ta henkeä kohti (2). Suurin riski kuolla väkivallan seurauksena on alle yksivuotiailla; 2,6/100 000[35]. Vuosina 1970–94 sai Suomessa henkirikoksen uhrina surmansa 292 alle 15-vuotiasta lasta. Äiti todettiin tekijäksi 41 prosentissa ja isä 26 prosentissa tapauksista. Tuija Vanamon, Anne Kaupin, Kari Karkolan, Juhani Merikannon ja Eila Räsäsen tutkimuksen mukaan[36] lapsella on suurin riski tulla surmatuksi alle vuoden ikäisenä: uhreja oli kaikkiaan 113. Äiti todettiin tekijäksi 73 prosentissa ja isä 23 prosentissa näistä tapauksista. Äiti oli tekijä 63 prosentissa ja isä 29 prosentissa tapauksista, joissa lapsi oli 1–4-vuotias. Isä todettiin tekijäksi 53 prosentissa ja äiti 41 prosentissa tapauksista, joissa lapsi oli 5–15-vuotias. Kun koko tutkimusaineistosta on suljettu pois vastasyntyneiden tapot ja laajennetut itsemurhat, jäljelle jäi 70 lapsen kuolemaa, joista 61 prosenttia oli äidin ja 37 prosenttia isän aiheuttamia. Sekä 1990 tehdyn Lastensuojelun keskusliiton että Unicefin julkaisemat tulokset ovat pääosin samansuuntaisia[28][34][37][38][39]. Tämän artikkelin kirjoitushetkellä uusimman julkaistun Tilastokeskuksen henkirikoskatsauksen mukaan kesäkuusta 2002 joulukuuhun 2004 Suomessa surmattiin 18 alle 14-vuotiasta lasta. Lapsista 17 joutui oman vanhempansa uhriksi ja heistä 12 surmasi oma äiti.
Tuoreimmasta Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen henkirikoskatsauksesta käy ilmi, että 1.6.2002−31.12.2005 surmattiin kaksikymmentäviisi alle 15-vuotiasta lasta, neljätoista poikaa ja yksitoista tyttöä. Heistä viisitoista (60 %) oli joutunut äitinsä ja yhdeksän (36 %) isänsä surmaamaksi, yksi (4 %) sai surmansa Myyrmannin pommi-iskussa.[40]
Putkosen ja Collanderin siteeraamassa Weizmann-Heneliuksen ja Viemärön vankila-aineistotutkimuksessa[41][42][35] lapsiuhreja oli 10 %, mutta mielentilatutkimusaineistossa heitä oli 20 % tapauksista (tähän sisältyvät myös seitsemän lapsensurmaa). Putkonen ja Collander kysyvätkin, että "vaikka lieneekin niin, että lapsen surmanneet määrätään useammin psykiatriseen hoitoon, herää kysymys, minkälainen on oikeuskäytännön vaikutus – ehkä lapsensa surmanneet naiset eivät saa niin pitkiä ehdottomia vankeustuomioita kuin aikuisen surmanneet?[35]" Voidaan tietysti perustellusti myös pohtia, koskeeko tämä ajattelumalli laajemminkin lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja sen käsittelyä, ja erityiseti edelliseen perustuen tilanteissa joissa nainen on tämän väkivallan tekijänä.[27]
Systemaattista ja vuosittaista tutkimusta tai tilastoja lapsiin kohdistuvasta perheväkivallasta Suomessa tai siitä, kuinka suuri osa eriasteisista lasten pahoinpitelyistä on äitien ja kuinka suuri osa isien aiheuttamia, ei ole[33]. Osin asian esilletuloa ja tutkimusta rajoittaa oikeuteen asti päätyneiden tapausten julistaminen lähes poikkeuksetta salaisiksi[33]. Vuonna 2004 poliisin tietoon tuli 111 alle 6-vuotiaisiin kohdistunutta pahoinpitelyä, joista suurin osa on törkeitä[33]. Poliisilähteiden mukaan paljon jää piiloon.
Selkeästi lasten fyysiseksi pahoinpitelyksi diagnosoidaan sairaaloissa noin 50 tapausta vuodessa. Todennäköisesti vakavia pahoinpitelyitä hoidetaan sairaaloissa paljon enemmän, mutta vammat kirjautuvat yleensä tapaturmamekanismin ja vammaluokituksen mukaisesti. Tähän on onneksi viime aikoina kiinnitetty kasvavaa huomiota. Aivan viime aikoina on muun muassa Yhdistyneet kansakunnat kiinnittänyt Maailman terveysjärjestön ohella kasvavaa huomiota lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan ja perheväkivaltaan [43][19][20].Esimerkiksi Unicefin ja The Body Shopin raportti esittää, että Suomi on lasten kokemassa ja näkemässä perheväkivaltatilastossa jopa maailmanlaajuisesti korkealla sijalla[19][20].
Lapsiin kohdistuva väkivalta erityyppisissä instituutioissa on oma vakava ongelmansa. Pahimmillaan se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että esimerkiksi kodissaan väkivallasta kärsinyt ja huostaanotettu lapsi joutuu uudessa sijoituspaikassaan uudelleen väkivallan kohteeksi.
Eräitä merkittäviä ympäristöjä kodin ohella missä lapset kokevat väkivaltaa tai ovat itse sen tekijöinä ovat koulut ja oppilaitokset. Esimerkiksi koulukiusaamista käsittelevissä tutkimuksissa on käynyt ilmi, että lasten ja nuorten kokeman väkivallan määrä Suomessa on lisäksi eräiden tutkimusten mukaan esimerkiksi naapurimaitamme Ruotsia ja Norjaa huomattavasti suurempi.
Kouluväkivallan osalta on lisäksi puhuttu lähinnä vain lasten toisiinsa kohdistamasta väkivallasta josta on puhuttu kiusaamisen ja koulukiusaamisen käsitteillä. näitä käsitteitä on arvosteltu siitä, että kiusaamisen ja koulukiusaamisen käsitteet hämärtävät käsitystä siitä, että kyseessä on väkivalta joka on määritelty rikokseksi. Koulukiusaamisen ohella on puhuttu lähinnä vain lasten opettajiin ja aikuisiin kohdistamasta väkivallasta, mutta keskustelu ja tutkimus esimerkiksi opettajien lapsiin kohdistamasta väkivallasta on erittäin vähäistä tai puuttuu lähes kokonaan.
Sekä koululainsäädäntö että uusi lastensuojelulaki ovat tuoneet uusia mahdollisuuksia edellyttää koulukiusaamiseen puuttumista. Muun muassa eräitä kuntia on haastettu oikeuteen siitä, että ne eivät ole puuttuneet riittävästi koulussa tapahtuviin kiusaamis- ja väkivaltailmiöihin.
Eräs vaietuin lapsiin kohdistuvan väkivallan muoto on ja on ollut laitoksissa tapahtuva kaltoinkohtelu ja väkivalta. Tämän väkivallan esilletuloa on väitetty estävän muun muassa se, että siihen syyllistyvät henkilöt ovat usein lasten- ja nuortenhuollon, nuorisotyön, sosiaalityön ja lastenpsykiatrian ammattilaisia. Pahimmillaan tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että puuttellisten kasvuolojen tai lapseen kohdistuneen väkivallan takia huostaanotettu ja laitokseen sijoitettu nuori joutuu uudelleen kaltoinkohdelluksi ja erityyppisen väkivallan kohteeksi sijoituspaikassaan.
Erityisesti laitosten valvontaa on arvosteltu. Sekä laitosten säätelyn että valvonnan on väitetty, osin perustellusti, olevan tehotontä ja riittämätöntä. Valvontaviranomaiset ovat ryhtyneet selvittämään tapauksia lähinnä vasta kanteluiden pohjalta; kuten tuoreessa tapauksessa: "Sairaanhoitopiirin lastenpsykiatrian yksikössä epäasianmukainen tutkimus- ja hoitokäytäntö" [Päätös 24.2.2011] Valvira. Myös Lapsen oikeuksien sopimuksen mukainen lapsen osallisuus ja kuuleminen häntä koskevassa asiassa jää usein puutteelliseksi tai puuttuu kokonaan, kuten em. esimerkissä: "Valvira katsoo, ettei voida pitää asianmukaisena, että lasta säännönmukaisesti jätetään kuulematta omassa asiassaan."[44]
YK:n näkemyksen mukaan väkivalta ja lasten hyväksikäyttö eri muodoissaan on laitoksissa niin yleistä, että se suosittelee laitoksille vaihtoehtoisten ratkaisujen etsimistä väkivaltakokemusten välttämiseksi. (World Report on Violence against Children 2006) (Arkistoitu – Internet Archive).
Lastensuojelun laitoksista erityisesti vammaislaitokset ovat nousseet viime aikoina otsikoihin kun useita naispuolisia sairaanhoitajia on epäilty ja tuomittu muun muassa henkirikoksista.
Lapsiin voi kohdistua erityyppistä kaltoinkohtelua ja väkivaltaa myös sijaisperheissä, asia josta puhutaan myös riittämättömästi.
Pieniä lapsia käytetään koehenkilöinä muun muassa rokotetutkimuksissa [45]. Autistisiin lapsiin kokeillaan vain aikuisilla testattuja antipsykootteja. Autismin historia on ollut väärinkäsitysten historiaa. Aiemmin lapsiin on kokeiltu jopa erilaisia huumeita [46].
Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan vähemmistöihin kuuluvien nuorten kohtaamat ennakkoluulot ovat yleisiä. Vuonna 2014 tehdyn Lasten ääni -kyselyn perusteella kiusaamista ja syrjintää tapahtuu eniten koulussa.[47] Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila toteaa, että rasismi ei kosketa pelkästään maahanmuuttajataustaisia lapsia vaan paha olo tarttuu ja luottamus aikuisiin saattaa heiketä. Kokemuksista olisi tärkeä keskustella.[48]
Lapsuudessa kaltoinkohtelua kokeneilla esiintyy aikuisena tavallista enemmän fyysisisiä sairauksia ja oireita, lihavuutta, kognitiivisia ongelmia sekä psyykkisiä sairauksia ja oireita sekä taloudellisia ongelmia.[49]tarvitaan parempi lähde
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
