From Wikipedia, the free encyclopedia
Laamannikunta (ruots. lagsaga) on Ruotsissa keskiajalla oikeudenkäyttöä varten luotu alue, laamannin toimipiiri. Suomesta muodostui Ruotsista erillinen ”Itämaan” laamannikunta. Laamanni mainitaan Suomessa ensi kerran vuonna 1362, jolloin Suomi muodosti yhden laamannikunnan.[1]
Kuningas Eerik XIII Pommerilainen jakoi 29. lokakuuta 1435 ”Itämaat” eli Suomen kahteen laamannikuntaan, Etelä- ja Pohjois-Suomen laamannikuntaan ja antoi samana päivänä Turun maanoikeuden perustamiskirjeen. Pohjois-Suomi eli Pohja-Suomi (Norra Finland) tarkoitti siinä Aurajoen pohjoispuolta, Ahvenanmaa ja Pohjanmaa mukaan lukien. Etelä-Suomen laamannikunta sisälsi Suomen muut alueet (Varsinais-Suomi, Uusimaa, Häme ja Karjala). Molemmat laamannit istuivat Turussa.[2][3]
Vuonna 1511 perustettiin Satakunnan-Pohjanmaan laamannikunta, joka pian yhdistettiin takaisin Pohjois-Suomen laamannikuntaan. Vuonna 1775 Pohjanmaa sai oman laamannikunnan Vaasan hovioikeuden perustamisen yhteydessä.[4] Karjala kuului vuoden 1435 laamannikuntajaossa Etelä-Suomen laamannikuntaan. Karjalan laamannioikeuden synnystä ei ole selvää kuvaa, mutta todennäköisesti laamannin asetti Viipurin linnanpäällikkö. Laamannin valta ei ollut rinnastettavissa kahteen muuhun laamanniin, sillä hänellä ei ollut tuomiovaltaa Turun maanoikeudessa. Ensimmäinen tiedossa oleva Karjalan laamannin tuomio on vuodelta 1447.[5]
Laamannin virat lakkautettiin 1868, jolloin laamanneja oli kuusi[6], kunkin hovioikeuden alaisuudessa kaksi.[1]
Ennen Suomen laamannikunnan jakoa Suomen laamanneina toimivat:
Laamannikuntia oli lakkauttamishetkellä kuusi kappaletta:
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.