Kōzan-ji
buddhalainen temppeli Japanissa From Wikipedia, the free encyclopedia
Kōzan-ji tai Kōsan-ji (jap. 高山寺) on buddhalainen luostari Kioton kaupungissa Japanissa. Se sijaitsee Ukyōn suuralueella Kioton kaupunkialueen luoteispuolella Toganoon kaupunginosassa. Kōzan-ji on itsenäinen Shingon-buddhalainen temppeli.[1][2]
| Kōzan-ji | |
|---|---|
 Kōzan-ji sijaitsee sugimetsän keskellä |
|
| Maailmanperintökohde | |
| Sijainti |
 Japani |
| Tyyppi | Kulttuurikohde |
| Kriteerit | II, IV |
| Tunnusnumero | 688 |
| Valintahistoria | |
| Valintavuosi | 1994 |
Kōzan-jin paikalla lienee sijainnut temppeli jo 700-luvulla, mutta nykyisen luostarin perusti munkki Myōe vuonna 1206. Sen vanhin säilynyt rakennus on 1200-luvulta peräisin oleva Sekisui-in, joka on valittu Japanin kansallisaarteeksi. Kōzan-ji omistaa lukuisia taideaarteita, joista kuuluisin on eläinhahmoja ja erilaisia huvittavia tapahtumia esittävä neljän kuvakäärön sarja Chōjū-jinbutsu-giga. Se lienee piirretty 1100–1200-luvuilla.
Kōzan-ji on otettu yhdessä Kioton muiden kulttuuriaarteiden kanssa Unescon maailmanperintöluetteloon osana kohdetta ”muinaisen Kioton historialliset monumentit” vuonna 1994.[1]
Vuorten keskellä sijaitseva Toganoon alue Kioton luoteispuolella on jo vanhastaan ollut vuoristossa harjoitettavan buddhalaisuuden (sangakushugyō) keskus. Kōzan-jin paikalle lienee perustettu luostari jo keisari Kōninin käskystä vuonna 774.[1] Heian-kaudella se oli läheisen Jingo-jin sivutemppeli.[2]
Nykyinen Kōzan-ji syntyi vuonna 1206, kun eläköitynyt keisari Go-Toba lahjoitti alueen munkki Myōelle itsenäisen luostarin perustamista varten. Myōe oli Kegon-buddhalaisuuden elvyttäjä, joka kritisoi bodhisattva Amidan nimen rukoilemiseen (nenbutsu) keskittyneitä buddhalaisia suuntauksia. Luostarin nimi otettiin keisarin lahjoittamasta kuvataulusta, johon oli kirjoitettu lause Hi idete mazu terasu kōzan no tera (日出先照高山之寺, ’aamuauringon ensimmäisenä valaisemien korkeiden vuorten temppeli’). Lause on peräisin Avataṃsaka-sutrassa (Kegon-kyō) käytetystä vertauskuvasta.[1][2][3]
Luostari sai vähitellen uusia rakennuksia. Vuonna 1230 siellä tiedetään olleen ainakin pääportti, päähalli, kolmikerroksinen pagodi, Amida-halli ja sutrien säilyttämiseen käytetty rakennus (kyōzō) eli nykyinen Sekisui-in, jota lukuun ottamatta kaikki luostarin alkuperäiset rakennukset ovat aikojen saatossa tuhoutuneet. Myōe rakensi alueelle erakkomajan (an), jota hän käytti zazen-meditaation harjoitukseen. Tarinan mukaan Jōkyū-kapinan yhteydessä vuonna 1221 vuorille pakeni keisarinhovin joukkoja, joihin Myōe liittyi. Hän joutui vastapuolen Hōjō Yasutokin vangitsemaksi, mutta sai väkivaltaisuudet laantumaan saarnattuaan Yasutokille.[1][2]
Kōzan-ji paloi vuosina 1467–1477 käydyssä Ōnin-sodassa. Sittemmin 1500–1600-lukujen vaihteessa Oda Nobunaga, Toyotomi Hideyoshi ja Tokugawa Ieyasu myönsivät sille läänityksiä, joiden avulla se toipui. Alun perin luostarissa noudatettiin sekä Kegon- että Shingon-buddhalaisia opetuksia, mutta Meiji-restauraation jälkeen ainoaksi suuntaukseksi otettiin Shingon. Myös Meiji-restauraation yhteydessä Kōzan-ji kärsi tuhoja.[1][2]
Kōzan-ji suojeltiin valtion muinaisjäännöksenä vuonna 1966. Unescon maailmanperintöluetteloon se liitettiin vuonna 1994.[1]
Kōzan-ji on rakennettu Kiyotakijoen viereiselle vuorenrinteelle. Sinne johtaa Jingo-jin temppelin suunnasta Shūzan-kaidō-tie, josta haarautuu pienempi temppelille johtava kulkutie (omotesandō). Temppelin aiemman pääportin paikalla on nykyisin kaksi kivilyhtyä. Toissijainen sisäänkäynti (urasandō) on kapea sammalen peittämien kivimuurien reunustama polku, joka nousee temppelille läheisen linja-autopysäkin suunnasta.[3]
Kōzan-jin vanhin rakennus on Sekisui-in-halli (石水院), joka on valmistunut Kamakura-kauden alkupuolella. Se lienee ollut alun perin koulurakennus, jonka keisari Go-Toba lahjoitti temppelille. Sitä käytettiin sutrien säilytykseen ja se tunnettiinkin ’itäisenä sutra-hallina’ (higashi-kyōzō). Kōzan-jin alkuperäinen Sekisui-in tuhoutui tulvassa vuonna 1228, minkä jälkeen itäinen sutra-halli peri sen nimen. Aiemmin rakennukseen oli pyhitetty kaksi šintolaista kamia, mutta vuoden 1889 uudistuksissa se sai asuinrakennuksen piirteitä ja se siirrettiin nykyiselle paikalleen. Rakennuksessa on päätykolmiollinen, paanuilla verhoiltu aumakatto (irimoya). Sen eteläsivulta on laaja näkymä Kiyotakijoen yli. Sekisui-in on valittu Japanin kansallisaarteeksi.[1][2][3]
Kōzan-jin päähalli (kondō) sijaitsee syvemmällä metsän keskellä vuoren rinnettä ylöspäin. Sitä ympäröi tasainen alue, jonne johtavat jyrkät kiviportaat. Päähallin vieressä oli alun perin muitakin rakennuksia. Hallissa on niin ikään päätykolmiollinen aumakatto, joka on verhoiltu kuparilevyin. Alkuperäinen päähalli paloi Muromachi-kaudella. Nykyinen päähalli, joka on rakennettu alkuperäisen paikalle, siirrettiin Kōzan-jin luostariin Ninna-jin temppelistä Edo-kauden alussa 1620–1640-lukujen tienoilla. Päähallissa säilytetään Śākyamuni-buddhan patsasta, joka on temppelin pääasiallinen palvonnan kohde (honzon).[3]
Kaisandō-hallissa (’perustajan halli’) palvotaan temppelin perustajaa Myōea esittävää veistosta. Myös alkuperäinen Kaisandō paloi Muromachi-kaudella, ja nykyinen rakennus on Edo-kaudelta. Vieressä on mausoleumi, jossa on Myōen hauta. Temppelialueen muita rakennuksia ovat teehuone Ikō-an (遺香庵), joka valmistui vuonna 1931, kun Myōen kuolemasta oli kulunut 700 vuotta, ja kolmikerroksinen varastorakennus (収蔵庫, shūzōko), jossa säilytetään temppelille kuuluvia taideaarteita ja dokumentteja. Rakennus on betonia ja sijaitsee Kaisandōn alapuolella.[3]
Kōzan-ji tunnetaan Japanin vanhimman teeviljelmän sijaintipaikkana. Teepensaan hedelmiä Kiinasta tuoneen Eisain sanotaan suositelleen juomaa Myōelle, koska se pitää virkeänä buddhalaisten harjoitusten aikana. Alkuperäinen viljelmä sijaitsi Kiyotakijoen vastarannalla; temppelillä viljellään edelleenkin teetä, mutta nykyisen viljelmän paikalla lienee alun perin ollut munkkien asuinrakennus Jūmujin-in (十無尽院).[3]
Kōzan-jin päähalli
Päähallille johtavat kiviportaat
Kaisandō-halli ruska-aikaan
Sekisui-inin edustaa
.jpg)
Kōzan-jin temppelillä on huomattavan arvokas kulttuuriomaisuus, joka käsittää esimerkiksi buddhalaisia veistoksia, kuvataidetta, kirjoja ja käsikirjoituksia. Siitä osaa säilytetään temppelin varastorakennusessa, osaa temppelin ulkopuolisissa museoissa. Kulttuuriaarteet on kattavasti luetteloitu 1960-luvun lopulla alkaneessa hankkeessa. Pelkästään kirjallisia dokumentteja on noin 12 000, ja niistä monet ovat Heian- tai Kamakura-kausilta. Suuri osa esineistä on valittu Japanin kansallisaarteiksi tai tärkeäksi kulttuuriomaisuudeksi.[3][2]
Kansallisaarteet
Temppelin omistamista taideteoksista tunnetuin on kansallisaarteeksi valittu Chōjū-jinbutsu-giga. Se koostuu neljästä kuvakääröstä, joiden tussipiirroksiin on kuvattu antropomorfisia eläinhahmoja ja erilaisia huvittavia tapahtumia. Kaksi ensimmäistä kääröä lienee piirretty Heian-kauden lopulla, kaksi jälkimmäistä Kamakura-kaudella. Kuvien piirtäjää ei tunneta. Tekijäksi on arveltu esimerkiksi munkki Kakuyūta (1053–1140).[4]
Muita kansallisaarteiksi valittuja maalauksia ovat Myōe-shōnin jujō zazen-zō (明恵上人樹上坐禅像), joka esittää Myōea meditoimassa Kōzan-jin kaksihaaraisen männyn oksalla, ja Butsugen-butsumo-zō (仏眼仏母像), johon on kuvattu buddhalainen äitihahmo. Hahmon vieressä maalauksen yläkulmassa on Myōen kirjoittama wakaruno. Kansallisaarre on myös usean kuvakäärön sarja Kegon-shū soshi-eden (華厳宗祖師絵伝), johon on kuvattu kohtauksia korealaisten munkkien Uisangin ja Wonhyon elämästä. He olivat Sillan Kegon-buddhalaisuuden perustajia (soshi). Kaikki nämä teokset on maalattu Kamakura-kaudella.[5]
Lisäksi kansallisaarteiksi on nimitetty kolme Kōzan-jin omistamaa historiallista tekstiä. Yksi niistä on noin vuonna 543 julkaistun kiinalaisen sanakirjan Yupianin (jap. 玉篇, Gyokuhen) käsikirjoitus, joka lienee kopioitu Kiinassa 600–700-luvuilla. Sanakirjalla oli valtava vaikutus Japanin kulttuuriin. Kōzan-jin käsikirjoitus käsittää puolet sen 27. osasta. Tenrei banshō meigi (篆隷万象名義) on vuorostaan Japanin vanhin säilynyt sanakirja, joka perustui Yupianiin. Sen alkuosan on toimittanut Kūkai noin vuonna 830. Kōzan-jin käsikirjoitus on kirjan vanhin säilynyt versio. Kolmas teksti Meihōki (冥報記) on Kiinassa 600-luvun puolivälissä laadittu buddhalaisten kertomusten kokoelma, joka oli aikoinaan laajalle levinnyt. Kiinasta teksti kuitenkin sittemmin katosi, joten Kōzan-jin kopio on sen vanhin jäljellä oleva käsikirjoitus.[5]
Chōjū-jinbutsu-giga, ote
Myōe-shōnin jujō zazen-zō
Butsugen-butsumo-zō
Kegon-shū soshi-eden, ote
_en_méditation_par_le_peintre_japonais_Enichibō_Jōnin_(XIIIe_siècle).jpg)
.jpg)
Tärkeä kulttuuriomaisuus
Kōzan-ji omistaa lukuisia taideteoksia ja dokumentteja, jotka on valittu tärkeäksi kulttuuriomaisuudeksi. Mainitsemisen arvoisia ovat esimerkiksi useat Kamakura-kaudelta peräisin olevat maalaukset. Monet niistä esittävät buddhalaisia aiheita: Miroku- ja Monju-bodhisattvojen kuvat; Kegon kaie shoshōjū -mandala (華厳海会諸聖衆), johon on kuvattu Birushana-buddha, muita bodhisattvoja ja 61 Kegon-buddhalaista pyhimystä; Myōea esittävä aidon kokoinen muotokuva sekä Avataṃsaka-sutrassa esiintyvää Shunwayashin-nimistä hahmoa (春和夜神) esittävä maalaus.[5]
Kamakura-kaudelta ovat myös lähes neljä metriä pitkä kuvakäärö Shōgunzuka engi-emaki (将軍塚縁起絵巻), johon on kuvattu Heian-kyōn perustamiseen liittyvä legenda, ja Kōzan-jin itäisen sutra-hallin rakentamista tukenutta Konoe Kanetsunea (1210–1259) esittävä piirros. Tärkeitä zenbuddhalaisia hahmoja esittävä piirustus Zenshū rokusozō (禅宗六祖像) lienee Heian- ja Kamakura-kausien vaihteessa laadittu kopio kiinalaisesta painokuvasta. Kiinassa 700-luvulla vaikutusvaltaista munkkia Amoghavajraa esittävä muotokuva lienee sen sijaan maalattu eteläisessä Song-dynastiassa 1100–1200-luvuilla.[5]
Uudempia piirroksia ovat Muromachi-kaudella tehty šintolaisten kamien Kasuga-myōjinin ja Sumiyoshi-myōjinin kuva sekä Muromachi-kaudella laaditusta kuvakääröstä leikattu piirros, joka esittää Myōen ja Kennin-jin luostarin munkki Enkūn välistä keskustelua. Kuvakääröihin oli kuvattu etenkin kohtauksia Myōen saarnoista Hōjō Yasutokille, ja niiden koko sisältö on säilynyt myöhemmin Edo-kaudella 1600-luvun lopulla kopioiduissa kolmessa käärössä. Eteläisen ja pohjoisen hovin kaudella maalattu Kumano-mandala (熊野曼荼羅) esittää taas Kumanon šintolaisessa pyhäkössä eli Kumano Hongū-taishassa palvottua buddhaa, tässä tapauksessa Amidaa, ja on siten hyvä esimerkki honji suijaku -teoriasta, jonka mukaan japanilaiset kamit nähtiin buddhien paikallisina ilmentyminä.[5]
Temppelillä on myös monia arvokkaita veistoksia. Niistä vanhimpiin lukeutuu Nara-kauden lopulla veistetty Yakushi-nyorain patsas, joka oli alun perin kolmiosaisen veistoksen keskimmäinen osa. Sen vierellä ollutta Nikkō-bodhisattvan veistosta säilytetään Tokion kansallismuseossa, Gakkō-bodhisattvan veistosta Tokion taideyliopiston museossa. Kamakura-kaudelta ovat peräisin pienehköt Byakkōshin-jumaluuden ja kiinalaisen Zenmyō-nimisen naisen patsaat. Zenmyōn legenda liitetään munkki Uisangiin. 1200-luvulta ovat myös useat eläinveistokset, kuten kuusi pientä komainu-leijonakoiraa, koiranpentua esittävä aidon kokoinen veistos ja kaksi kaurista, joita kaikkia on pidetty Tankein veistäminä. Kauriit ovat Kasuga-myōjinin lähettiläitä, joten vuonna 1235 ne asetettiin temppelin itäiseen sutra-halliin vartioimaan Kasuga- ja Sumiyoshi-kamien patsaita komainu-vartijakoirien sijaan.[5]
Kamakura-kaudelta on niin ikään Myōen ilmeisesti 33 vuoden ikäisenä kirjoittama teksti Daitō Tenjiku riteisho (大唐天竺里程書), joka sisältää matkasuunnitelman Intiaan Kiinan Chang’anin kautta.[5]
Konoe Kanetsunen muotokuva, 1200-luku
Yakushi-nyoraita esittävä veistos, 700-luku
Shōgunzuka engi-emaki, ote
.jpg)
Kōzan-ji on yksi Takaovuoren kolmesta buddhalaisesta temppelistä Jingo-jin ja Saimyō-jin ohella. Jingo-ji on näistä temppeleistä suosituin. Eniten vierailijoita alueella käy syksyllä ruska-aikaan. Temppelille on linja-autoyhteyksiä Kioton keskustasta ja Kioton rautatieasemalta.[6]
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
