Tämän artikkelin tai sen osan määritelmä puuttuu tai on huonosti laadittu. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin määritelmää. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Äiti ja lapsi.
Jo 1950-luvulla toiseksi teorian kehittäjäksi Bowlbyn ohella tuli yhdysvaltalainen Mary Ainsworth. Kiintymyssuhdeteoriassa on vaikutteita sekä psykoanalyysin periaatteista että eläinten käyttäytymistä tutkivasta etologiasta, eläinten leimautumiskäyttäytymisen ja kiintymyskokeiden alueelta (erityisesti lääkäri-biologi Konrad Lorenz ja psykologi Harry Harlow). Näistä lähtökohdista Bowlby päätteli, että myös ihmislapsen varhaiskehitystä säätelee vahvasti turvallisuuden tarve ja pyrkimys pysytellä erityisesti vaarallisissa tilanteissa mahdollisimman lähellä hoivaavaa aikuista. Bowlbyn (1979) mukaan ”kiintymyssuhdeteoria on yritys käsitteellistää ihmisen taipumusta muodostaa voimakkaita tunnesiteitä toisiin ihmisiin ja selittää niitä ahdistuksena, vihamielisyytenä, depressiona ja tunteiden eristämisenä ilmeneviä stressin muotoja, jotka aiheutuvat tahattomista erokokemuksista ja menetyksistä” (suom. Jari Sinkkonen).[1]
Kiintymyssuhdeteorian lähtökohta on luonnonvalinnan tuloksena ihmisessä ja ylipäätään kädellisissä kehittynyt kiintymyssysteemi, jonka tarkoitus on tarjota avuttomalle jälkeläiselle turvaa ympäristön vaaroja vastaan.[2]
Yksilö tavallaan kysyy kaiken aikaa: ”Onko kiintymyshahmoni riittävän lähellä?” Tavallisesti lapsella on yksi ensisijainen kiintymyshahmo – yleensä äiti, kuitenkin kiintymyssuhdeteorian mukaan lapsen ensisijainen kiintymyshahmo voi olla muukin kuin äiti (kuten isä); tärkeintä on kiintymyksen rakentumiseen tähtäävän käyttäytymisen omaksuminen.[3]
Lasten kiintymyssysteemin on todettu muodostuvan etenkin sillä perusteella, kuinka luotettavasti ja ennustettavasti äiti reagoi lapsen läheisyydentarpeeseen. Lapsi oppii luottamaan äidin rakkauteen ja samalla muodostuu perusturvallisuus, joka on varhaislapsuuden tärkein kehitystehtävä. Kiintymyssuhteen laatu vaikuttaa lapsen persoonalliseen kehitykseen.[2] Lapsuudessa luodut kiintymyssuhteet vaikuttavat merkittävästi lapsen persoonallisuuden kehitykseen, itsetuntoon, minäkuvaan ja siihen, miten hän aikuisena luottaa muihin ihmisiin.lähde?
Yhdysvaltalainen lastenlääkäri William Sears on hahmotellut teorian pohjalta vanhemmuuden tyylin nimeltä kiintymysvanhemmuus.
Kiintymyssuhdemalleja ovat luokiteltu seuraavasti:
turvallinen kiintymyssuhde
turvaton kiintymyssuhde
hajanainen kiintymyssuhde
ristiriitainen kiintymyssuhde
välttelevä kiintymyssuhde.
Turvallinen kiintymyssuhde, jossa lapsen tarpeet on huomioitu, ja lapsen ja vanhemman välinen suhde on toimiva. Lapsi luottaa siihen, että vanhempi on saatavilla jos lapsi tarvitsee tätä. Turvallisesti kiintynyt lapsi on aikuisena tasapainoinen, avoin ja luottavainen ja hän luo onnistuneita ihmissuhteita.
Turvaton kiintymyssuhde, jossa lapsi välttelee tarvitsevuutta, koska on oppinut vanhemman läsnäolon ja saatavuuden olevan epävarmaa. Turvattomasti kiintynyt lapsi voi olla kiintynyt joko takertuvasti, välttelevästi tai pelokkaasti. Turvattomasti kiintynyt lapsi pelkää aikuisena hylätyksi tulemista ja välttelee siksi läheisiä ihmissuhteita.
Sinkkonen, Jari:Kiintymyssuhdeteoria – tutkimus löydöksistä käytännön sovelluksiin.(Katsaus)Duodecim,2004, 120. vsk, nro 15, s. 1866–1873.Artikkelin verkkoversio.Viitattu 8.8.2020.
Bowlby, J. (1957). Lasten hoivan ja hellyyden tarve [Child care and the growth of love] [Maailman terveysjärjestön mietinnöstä Material care and mental health lyhentänyt Margery Fry] (L. Jokinen, Trans.). Porvoo: WSOY.
Männikkö, K. (1997). Kiintymystä lapsesta aikuiseksi [Attachment from childhood to adulthood / Bowlby, John; Ainsworth, Mary]. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Sinkkonen, J., & Kalland, M. (2001). Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen: Kiintymyssuhdeteoria - teoria yksilön kiin(nit)tymisestä tärkeisiin toisiin ihmisiin, kiintymyssuhteen katkoksista ja merkityksestä kehitykselle [Disturbances in Early Realtionships]. Helsinki: WSOY.
Tamminen, T. (2000). Sisäisen turvan syntyminen. Ryhmätyö, 29(3), 2–5.
Englanniksi
American Professional Society on the Abuse of Children (APSAC). (2006) Report of the APSAC Task Force on Attachment Therapy, Reactive Attachment Disorder, and Attachment Problems. Child Maltreatment. Feb;11(1):76-89.
Becker-Weidman, A., & Shell, D., (Eds.) (2005), Creating Capacity for Attachment Wood N Barnes, Oklahoma City, OK. ISBN 1-885473-72-9
Cassidy, J., & Shaver, P., (Eds.), Handbook of Attachment Theory Research and Practice, NY: Guilford Press. ISBN 1-57230-087-6
Clinton, D. N. (1986). A critical analysis of Bowlby's theory of attachment [Kohdehenkilö: Bowlby, John]. Stockholm: University of Stockholm.
Greenspan, S. (1993) Infancy and Early Childhood. Madison, CT: International Universities Press. ISBN 0-8236-2633-4.
Holmes, J. (1993) John Bowlby and Attachment Theory. Routledge; ISBN 0-415-07730-3
Mercer, J. (2006) Understanding Attachment: Parenting Child Care, and Emotional Development. Westport, CT: Praeger. ISBN 0-275-98217-3.
Siegel, D. J. (1999). The Developing Mind: Toward a Neurobiology of Interpersonal Experience. New York: Guilford Press.
Siegel, D. J. (2001). Toward an interpersonal neurobiology of the developing mind: Attachment relationships, "mindsight" and neural integration. Infant Mental Health Journal, 22, 67–94.
Zeanah, C., (Ed.) (1993) Handbook of Infant Mental Health. Guilford Press, NY; ISBN 0-89862-996-9
Waters, E., Merrick, S., Treboux, D., Crowell, J., & Albersheim, L. (2000). Attachment security in infancy and early adulthood: A twenty-year longitudinal study. Child Development, 71(3), 684–689.
