kuningaskunta Kaakkois-Aasiassa 802–1431 From Wikipedia, the free encyclopedia
Khmerien valtakunta (khmeriksi ចក្រភពខ្មែរ, myös Angkor (khmeriksi ចក្រភពអង្គរ, khmerien käyttämä nimi oli Kambuja[1]) oli hindulais-buddhalainen kuningaskunta Kaakkois-Aasiassa 802–1431. Valtakunnan ydinaluetta oli nykyinen Kambodža ja laajimmillaan se hallitsi suuria osia nykyisistä Laosista, Thaimaasta, Myanmarista ja Vietnamista. Valtakunnan useimmat pääkaupungit sijaitsivat Angkorissa, joka oli esiteollisen ajan maailman suurin kaupunki: sen pinta-ala oli 3 000 neliökilometriä[2] ja asukasluku 700 000–1 900 000[3][4]. Khmerien valtakuntaa edelsi khmerien ensimmäinen kuningaskunta Chenla. Khmerien valtakunnan aika alkoi 802, kun kuningas Jayavarman II perusti valtakunnan. Valtakunnan katsotaan päättyneen 1431, kun Ayutthayan kuningaskunta tuhosi Angkorin.[5]
| Khmerien valtakunta ចក្រភពខ្មែរ |
|
|---|---|
802–1431 |
|
|
|
|
| Valtiomuoto | absoluuttinen monarkia |
| Pääkaupunki |
Hariharalaya (800-luku) Angkor (900-luvulta) |
| Uskonnot | hindulaisuus, buddhalaisuus |
| Kielet | klassinen khmerin kieli |
| Edeltäjä | Chenla |
Khmerien valtakunnan merkittävimmät kulttuurijäänteet ovat hallitsijoiden rakentamat lukuisat temppelit. Hallitsijat rakennuttivat omia temppelikokonaisuuksia, ja osa hallitsijoista uusia pääkaupunkeja. Tunnetuin khmerien valtakunnan temppeli on Angkor Wat. Rakennustaitoa tarvitsi myös laaja keinokastelujärjestelmä. Khmerien yhteiskunta oli jakautunut selvästi kahteen luokkaan, eliittiin ja tavalliseen kansaan. Jumalkuningas oli jumalien edustaja maanpäällä, ja suurin osa tavallisesta kansasta eli orjuudessa.
Chenla, Khmerien valtakunnan edeltäjä, oli todennäköisesti ollut jaavalaisen Sailendran vasallivaltio ennen Jayavarman II:n hallituskautta (n. 770–834).[6] Joidenkin historioitsijoiden mukaan Jayavarman olisi oleskellut Sailendrassa joko vapaaehtoisesti tai sotavankina ennen paluutaan Chenlaan.[5] Jayavarman II yhdisti Kambodžan alueen ja perusti khmerien valtakunnan noin 802. Vuotta on myös perinteisesti pidetty Jayavarmanin hallituskauden alkuna, mutta uudemman tutkimuksen mukaan hänen hallituskautensa alkoi jo noin vuonna 770. Uuden valtakunnan pääkaupungiksi Jayavarman perusti Hariharalayan, joka säilyi khmerien pääkaupunkina 800-luvulla.[7]
Indravarman I (hallitsi n. 877–889) onnistui laajentamaan valtakuntaa sotimatta, ja kuningaskunta käsittikin nykyistä Kambodžaa suuremman alueen.[5] Indravarmanin kauden tärkeimpiä rakennushankkeita olivat Preah Kon ja Bakongin temppelit.[8] Lisäksi hän kehitti keinokastelujärjestelmää[5]. Hänen jälkeensä hallitsijaksi nousi hänen poikansa Yasovarman I (hallitsi n. 889/890–n. 910/912). Yasovarman joutui taistelemaan vallasta veljensä kanssa. Oletettavasti pääkaupunki Hariharalaya tuhoutui pahoin taisteluissa, ja siksi Yasovarman rakensi uudeksi pääkaupungiksi Yasodharapuran, joka oli valtakunnan ensimmäinen pääkaupunki Angkorissa. Se oli linnoitettu kaupunki, jonka sivut olivat neljän kilometrin pituiset. Kaupungin keskuksena oli Phnom Bakhengin temppeli. Yasovarman rakennutti pääkaupunkiinsa myös suuren tekoaltaan, niin sanotun itäisen barayn.[8]
Yasovarmanin hallituskautta seurasi vuosikymmeniä kestänyt poliittinen hajaannus.[8] Jayavarman IV (hallitsi 928–n. 941) rakensi uuden pääkaupungin Koh Keriin.[9] Rajendravarman II (hallitsi 944 – n. 968) yhdisti valtakunnan ja siirsi pääkaupungin takaisiin Yasodharapuraan. Rajendravarman II:n aikana valtakunta laajeni lännessä nykyisen Myanmarin rajoille, ja idässä hän valloitti alueita Champalta. Valloitusten myötä khmerien valtakunta vahvistui ja vaurastui. Samalla valta keskittyi yhä enemmän Angkoriin. Rajendravarmanin merkittävimpiä rakennusprojekteja olivat Pre Rupin ja Itä-Mebonin temppelit.[10]
Rajendravarman II:n poika Jayavarman V (hallitsi n. 968 – n. 1000) rakensi uudeksi pääkaupungiksi Jayendranagarin. Sen sijainnista ei ole varmuutta, mutta sen keskuksena arvellaan olleen Ta Keo, Angkorin ensimmäinen kokonaan hiekkakivestä tehty temppeli.[11] Jayavarman V:n kuoleman jälkeen alkanut valtataistelu johti lopulta sisällissotaan Suryavarman I:n (hallitsi 1002–1050) ja Jayaviravarmanin (hallitsi 1003–1010) välillä. Jayaviravarman hallitsi Angkorissa ja Suryavarman I valtakunnan itäosissa. Suryavarman I sai Angkorin haltuunsa 1010, ja hänestä tuli khmerien kuningas.[12] Suryavarman suosi kaupankäyntiä joki- ja maareittien kautta Kiinaan ja Vietnamiin sekä kansainvälistä kaupankäyntiä Etelä-Kiinan meren kautta. Suryavarman muistetaan ennen kaikkea rakennuttamastaan läntisestä baraysta, joka on Angkorin suurin tekoallas.[13]
Suryavarman II:ta (hallitsi 1113–1150) pidetään yhtenä merkittävimmistä khmerien hallitsijoista.[5] Hän nousi ilmeisesti valtaan tapettuaan edellisen kuninkaan Dharanindravarman I:n. Suryavarman II solmi nopeasti ystävyyssuhteen Kiinaan. Hän aloitti laajat sotatoimet niin idässä kuin lännessäkin ja laajensi valtakunnan entistä suuremmaksi. Idässä Suryavarman II soti Đại Việtiä ja Champaa vastaan. Champan alueella khmerit onnistuivat valloittamaan Vijayan alueen (nykyisessä Bình Địnhin maakunnassa). Lännessä khmerien vallan alle jäi Keski-Thaimaan kuningaskuntia. Kiinalaisen Song Shi -kronikan (1100-luku) mukaan khmerien valtakunta rajoittui pohjoisessa Champaan, idässä mereen, lännessä Paganin kuningaskuntaan ja etelässä Grahin kuningaskuntaan.[14] Suryavarman II:n kuolinaikaa ei tiedetä tarkalleen, mutta viimeinen piirtokirjoitus hänestä on vuodelta 1145. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että hän hallitsi vielä Champan sotaretken aikana 1145–1150.[14]
Suryavarman II:n aikana Shivan palvonta oli väistynyt ja Vishnun palvonta oli tullut sen tilalle. Suryavarman II rakennutti monia temppeleitä, joista kuuluisin on Angkor Wat.[5] Historioitsija George Cœdès piti Angkor Watia khmerien taiteen mestariteoksena[14].
Suryavarman II:n kuolemaa seurasi levottomuuksia,[5] ja sen jälkeen monet vallatut alueet halusivat irtaantua khmerien hallinnasta. Kiinan hovissa kävi jo 1155 lähettiläitä thaimaalaisesta Lavon kuningaskunnasta. Vuodelta 1167 on myös löytynyt piirtokirjoitus, joka kertoo itsenäisestä kuninkaasta Nakhon Sawanin alueella. Champa oli puolestaan solminut rauhan Đại Việtin kanssa 1170 ja aloitti sodan khmerejä vastaan. Hyökkäys maitse ei onnistunut mutta vesiteitse heidän onnistui valloittaa ja tuhota Angkor 1177.[15]
Jayavarman VII (hallitsi 1181–1218) oli viimeinen Angkorin suurista kuninkaista[5]. Jayavarman VII aloitti taistelut valloittajia vastaan ja yhdisti ja rauhoitti valtakunnan vuoteen 1181 mennessä. Hän aloitti 1190 uudelleen sodan Champaa vastaan ja onnistuikin saamaan Vijayan haltuunsa lyhyeksi aikaa. Jayavarman VII valtasi 1203 koko Champan, joka oli khmerien provinssina vuoteen 1220.[16]
Jayavarman VII laajensi khmerien valtakuntaa myös muilla ilmansuunnilla: pohjoisessa Thaimaasta Laosiin, etelässä Mekongin suistoalueelle ja Thaimaan puolella Malakan niemimaalle. Lännessä valtakunta rajoittui nykyiseen Myanmariin.[5][3] Valtakunnan laajentumista seurasivat lukuisat rakennusprojektit, kuten 225 kilometriä pitkä valtatie Angkorista Phimaihin. Tie on edelleen havaittavissa ilmakuvauksista, ja Thaimaan puoleisen osuuden restaurointi on aloitettu 2000-vuosikymmenellä.[3][17]
Jayavarman VII perusti Angkorin alueelle uuden pääkaupungin, Angkor Thomin, joka oli kolmen neliökilometrin laajuinen linnoitettu kaupunki. Kaupungin keskuksena oli Bayonin temppeli. Muita merkittäviä temppeleitä Angkor Thomissa olivat Ta Prohm ja Prah Khan.[3]
Jayavarman VII:n hallituskauden jälkeen alkoi khmerien valtakunnan kaksi vuosisataa kestänyt rappio. Kuninkaiden rakennustoiminta tyrehtyi täydellisesti. Kuninkaat elivät kuitenkin yhä ylellisesti, kuten kiinalaisen kronikoitsija Zhou Daguanin 1200-luvun matkakertomuksesta käy ilmi.[3] Hän viipyi Angkorissa vuoden ja kirjoitti tarkkoja kuvauksia elämästä Angkorissa[5].
Jo 1283 valtakunta oli niin heikentynyt, että se joutui maksamaan Kublai-kaanin johtamille mongoleille vasalliveroa[5]. Thait vaelsivat etelään jo ennen mongolien tuloa, ja aikaa myöten alkoivat hyökkäillä khmerien valtakunnan kimppuun. Lännessä valtakunnan uhaksi nousivat thaitten kuningaskunnat – ensin Sukhothai ja sen jälkeen Ayutthaya[3]. Vuosina 1350–1430 khmerit ja Ayutthaya olivat ilmeisesti jatkuvassa sotatilassa. Ayutthaya valloitti lopulta Angkorin 1431.[5] Khmerit saivat kuitenkin ajettua valloittajat pois, mutta siirsivät koko kaupungin ja sen miljoonaväestön nykyisen Phnom Penhin alueelle[5].
Perinteinen selitys khmerien valtakunnan rappiolle ja tuholle on thai-kuningaskuntien nousu.[3]
Yhtenä syynä lienee myös ollut valtarakenteiden epävakaus. Kaupankäynnin kansainvälistymisen myötä etäisimmät provinssit alkoivat vähitellen itsenäistyä yhä enenevässä määrin. Lisäksi 1200-luvulla alkanut buddhalaistuminen muutti yhteiskunnan arvoja ja lienee siten vaikuttanut merkittävästi khmerien valtakunnan rappioon.[3]
Valtakunnan heikentymiselle ja tuholle on kuitenkin esitetty myös muita syitä. Yksi suosituimmista on ympäristökatastrofi. Angkorin alue, jossa asui 700 000–1 900 000 asukasta, oli riippuvainen keinokastelujärjestelmästä, joka oli ollut käytössä 900-luvulta lähtien. Eroosio ja sedimentaatio olivat kuitenkin rapauttaneet järjestelmää niin paljon, että se olisi lopulta romahtanut. Vaikka tutkijat eivät ole yksimielisiä keinokastelujärjestelmän merkityksestä khmerien taloudelle, ympäristötekijöillä on kuitenkin kiistatta ollut oma roolinsa khmerien valtakunnan rappiossa.[3][4]
1200-luvulla alkanutta monin paikoin maailmassa vallinnutta kuivuutta on ehdotettu khmerienkin valtakunnan heikentäjäksi. Kuivuuden sijasta suuret tulvat ovat ehkä tärvelleet kastelujärjestelmän. Thaitten keskuudessa riehunut kolera on saattanut levitä khmerienkin keskuuteen varsinkin tulvan aikana.[18].
Myös Jayavarman VII:n aikaisia suurisuuntaisia ja kalliita rakennusprojekteja on ehdotettu rappion ja tuhoutumisen syyksi. Se ei kuitenkaan selitä sitä, miten khmerien valtakunta saattoi tuhoutua, vaikka samanaikaisesti Kaakkois-Aasiassa syntyivät ensimmäiset valtiot.[3]
Khmerien valtakunnassa uskonto ja valtio olivat nivoutuneet tiivisti yhteen. Kosmisen järjestyksen ylimpinä olivat jumalat, ja heidän edustajanaan jumalkuningas maan päällä. Kuninkaan valtaa symboloi linga, joita varten kukin hallitsija rakensi temppelin pääkaupungin keskelle. Kuninkaan hovi oli kaiken keskus, ja sitä ympäröi laaja temppelialue.[19]
Khmerien yhteiskunta oli jakautunut jyrkästi kahteen luokkaan, eliittiin ja tavalliseen kansaan. Eliittiin kuuluivat kuninkaalliset, virkamiehet ja varakkaat maanomistajat. Tavallinen kansa oli joko vapaita ihmisiä tai orjia. Vapaat olivat pieniä maanomistajia, käsityöläisiä sekä temppeli- ja hallintovirkailijoita. Suuri osa tavallisesta kansasta oli kuitenkin orjia, joiden omistajina olivat temppelit, varakkaat perheet ja pienet maanomistajat.[19]
Kaupankäynnin merkitys kasvoi 1000- ja 1100-luvuilla, mikä edellytti jonkinlaisen paikallishallinnon luomista. Paikallistasolla valtaa käyttivät hallitsijan nimittämät virkamiehet, jotka muodostivat maan eliitissä oman ”varna”-nimisen eliittiluokan. Virkamiehet edustivat kuningasta provinsseissa ja välittivät ylijäämäisen vaurauden pääkaupunkiin, jossa sen avulla rahoitettiin muun muassa temppelien rakentamista. Provinssien hallinnossa paikallisilla markkinoilla oli merkittävä asema. Temppelit olivat tavallisesti aina markkinoiden läheisyydessä. Kaikki nämä muodostivat vastavuoroisuuteen perustuvan riippuvaisuuksien verkoston, joka yhdisti provinssit pääkaupunkiin.[20]
Khmerien valtakunnan talouden perustana oli riisinviljely, kalastus, kaupankäynnistä saadut tulot, verotus ja pakollinen työpalvelusjärjestelmä. Tarkkoja tietoja maankäytöstä ei ole, koska arkeologia on keskittynyt pääasiassa muinaisjäännösten säilyttämiseen ja restaurointiin eikä varsinaiseen tutkimukseen. Kiinalaisen 1200-luvun lopun kronikan mukaan vuodessa saatiin jopa neljä satoa. Lukuisat sadot perustuivat todennäköisesti Tonle Sap -järven tulvatasannealueiden tehokkaaseen käyttöön siten, että viljelyyn otettiin aina vasta tulvan alta vapautunut alue.[21]
Angkorin alueen talouden perusedellytys oli keinokastelujärjestelmä, joka oli monimutkainen tekoaltaiden (baray) ja kanavien verkosto. Monien hallitsijoiden merkittävimmät rakennusprojektit liittyivätkin keinokastelujärjestelmän ylläpitoon ja kehittämiseen.[21] Keinokastelujärjestelmä kattoi yli tuhannen neliökilometrin kokoisen alueen ja oli käytössä noin 500 vuotta. Se käytti tehokkaasti hyväksi niin pohjavettä, sadevettä, Tonle Sap -järveä kuin Kuleninvuorilta virtaavia jokia.[4]
Asiakirjalähteiden mukaan alueella on ollut yleisessä käytössä arvoon perustuva talousjärjestelmä jo noin 600–700-luvuilla. Rahan käytöstä ei ole kuitenkaan löytynyt todisteita. 1100-luvulle asti khmerien talous perustui kaupankäynnistä saatuihin tuloihin, verotukseen ja työpalvelukseen. Tätä on myös esitetty syyksi khmerien kuninkaiden halukkuudelle valloittaa uusia alueita. Koska khmerien talousjärjestelmä perustui näihin vastavuoroisiin riippuvuussuhteisiin – jotka taas perustuivat pelkästään raakaan työvoimaan – ainoa tapa lisätä vaurautta oli valloittaa uusia alueita ja saada siten lisää työvoimaa.[21]
1200-luvulla khmerien valtakunnan talouden perusteet alkoivat muuttua. Valtakunta siirtyi vähitellen pois sotilaallisiin valloituksiin perustuvasta talousjärjestelmästä kohti kansainvälistä kaupankäyntiä. 1400-luvulle tultaessa khmerien valtakunta oli kiinteä osa Kiinan johtamaa kaupankäyntiverkostoa. Talouden muuttuminen on voinut olla seurausta theravada-buddhalaisuuden noususta vallitsevaksi uskonnoksi. Toisin kuin hindulaisuudessa theravada-buddhalaisuudelle oli ominaista tasa-arvoisemmat valtarakenteet. Samalla myös hindulaisuudesta peräisin oleva jumalkuninkaan käsite hylättiin.[21]
Khmerien kirjallisuudesta ei ole säilynyt muuta kuin piirtokirjoituksia. Piirtokirjoituksia pidetään kirjallisesti korkeatasoisina, ja niiden perusteella on oletettu, että khmereillä on ollut oma laaja kirjallinen perinne. Trooppinen ilmasto on kuitenkin tuhonnut kirjoitusmateriaalina todennäköisesti käytetyt luonnonmateriaalit, kuten palmunlehdet ja mahdollisesti myös Kiinasta tuodun paperin. Varmuudella voidaan sanoa vain, että khmerit omaksuivat ainakin intialaisen Purana-kirjallisuuden sekä Ramayana- ja Mahabharata-eepokset.[22]
Khmerien maalaustaide on tuhoutunut täysin trooppisessa ilmastossa. Viitteitä khemerien maalaustaiteesta on saatu temppelireliefeistä. Jotkut temppelireliefit ovat satojen metrien pituisia, ja ne kuvaavat usein khmerien tärkeintä myyttiä Maitomeren kirnuamista. Muita tärkeitä aiheita ovat Ramayana, Mahabharata ja oma historia.[23]
Tanssilla oli keskeinen asema temppelien ja hovin rituaaleissa. Monien muiden Kaakkois-Aasian kulttuureiden tapaan myös khmereillä tanssiin liittyivät kiinteästi maagiset voimat. Temppeleissä saattoi olla jopa tuhansia tanssijoita. Temppelireliefien perusteella on päätelty, että khmerit olisivat omaksuneet intialaisen tanssin Jaavan kautta. Intialaiselle tanssille tyypillisiä energisiä jalkataivutuksia ja käsieleitä on kuvattu monissa temppelireliefeissä. Tanssin leimaa-antava piirre oli myös sormien äärimmäiset takataivutukset. Miestanssijat esiintyvät reliefeissä puolestaan asennoissa, jotka vastaavat nykytanssin demoniosien esittäjien asentoja. Kun Ayutthayan kuningaskunta valloitti Angkorin 1431, tanssiperinne siirtyi Ayutthayaan, sillä maagisten voimien haltijoina tanssijat olivat oleellinen osa sotasaalista.[23]
Khmerien kulttuurin huipentumana voidaan pitää arkkitehtuuria. Khmer-hallitsijoiden suoranainen rakentamisvimma lienee historiassa vailla vertaansa. Jokainen hallitsija rakennutti (tai ainakin yritti) oman temppelikokonaisuutensa, ja monet hallitsijat rakennuttivat jopa kokonaan uuden pääkaupungin. Khmer-hallitsijoiden onkin sanottu olevan maailman taidehistorian suurimpia rakentajia. Rakennusvimman vaikuttavin tulos on Angkor Watin temppeli. Vähäisempää huomiota on saanut Angkorin keinokastelujärjestelmä, jonka rakentaminen ja ylläpito vaativat myös runsaasti työvoimaa. Khmer-hallitsijoiden rakentamisvimmaa pidetään myös yhtenä osasyynä khmerien valtakunnan tuhoon.[24]
Khmerien temppeliarkkitehtuurin lähtökohtina olivat neliöpohjaisesta temppelistä kehittynyt temppelitorni eli prang ja Jaavan Sanjaya-dynastiasta peräisin oleva terassipyramidi. Pohjakaava perustui mandalaan. Kuvanveisto oli alusta alkaen oleellinen osa arkkitehtuuria, ja sen kantava periaate oli symboliikka.[24] Temppelikompleksien pohjakaavoilla oli kosmologinen, symbolinen merkitys: keskellä on neljän temppelitornin ympäröimä Meruvuori, jota ympäröivät vuorostaan vähäisemmät vuorijonot ja meret. Temppeleitä ympäröivät vesialtaat, kanavat ja vallihaudat olivatkin esimerkiksi Angkorissa paitsi symbolisia myös olennainen osa keinokastelujärjestelmää. Temppelit on yleensä suunnattu itään, sillä ne oli omistettu Shivalle, joka asui idässä.[25][26]
Khmer-arkkitehtuurin ensimmäinen puhdas edustaja on Bakongin temppeli Hariharalayassa Roluosin alueella. Sen rakentamisen aloitti Indravarman I (hallitsijana 877–889). Bakongin temppelissä yhdistyivät ensimmäisen kerran terassipyramidi ja prang-temppelitornit, joita sijoitettiin tasanteiden reunoille ja temppelin keskustaan.[24]
800- ja 900-lukujen vaihteen tienoilla pääkaupungiksi vaihtui Yasodharapura Angkorin alueelle. Yashovarman I:n (hallitsijana 889–910) rakennuttama Phnom Bakheng on ensimmäinen esimerkki arkkitehtuurin ja veistotaiteen saumattomasta yhdistymisestä. Yasodharapuran aikana hallitsijat rakennuttivat myös ensimmäisen keinokastelujärjestelmän, jonka rappeutuminen johti pääkaupungin siirtämiseen pois Angkorista. Rajendravarman (hallitsijana 944–968) siirsi pääkaupungin takaisin Yasodharapuraan ja kunnosti keinokastelujärjestelmän. Rajendravarman aloitti lukuisia rakennushankkeita, ja hänen aikansa arkkitehtuurille on ominaista hienostunut tyyli, jonka selkeimpiä esimerkkejä on Banteay Srein temppeli. Banteay Srei oli lisäksi yksi harvoista Angkorin temppeleistä, joka ei liittynyt kuningaskulttiin.[27]
Rajendravarmanin seuraajat laajensivat systemaattisesti Angkorin palatsialuetta. Puusta valmistetut palatsirakennukset eivät ole säilyneet, mutta siellä vieraillut kiinalainen oli mykistynyt niiden komeudesta. Alueen keskellä oli jumalkuningaskultin keskuksena Phimeanakasin temppeli, joka poikkeuksellisesti oli suorakaiteen muotoinen. Sen huipulla on khmerien ensimmäinen tunnettu holvattu kivigalleria, jossa uskomuksen mukaan hallitsija yhtyi joka yö naishahmoiseen nāgaan.[27]
.jpg)
Suryavarman II (hallisijana 1113–1150) oli Angkorin tärkeimpiä rakentajia. Hänen rakennuttamaansa Angkor Watin temppeliä pidetään yleisesti klassisen khmer-taiteen huipentumana. Se on monessa suhteessa poikkeuksellinen. Sen koko on 1,3 km x 1,5 km ja sitä ympäröi 250 m leveä vallihauta. Muista temppeleistä poiketen se avautuu länteen eikä itään. Siinä ei myöskään käytetä khmer-arkkitehtuurille tyypillistä aksiaalisuutta ja valeperspektiiviä. Pitkät suorat näkymät on sen sijaan katkaistu niin, että keskustaa lähestyttäessä jokaisesta sisääntulosta avautuu uudenlainen näkökulma kokonaisuuteen. Näiden poikkeamien syyksi on arveltu kiinalaisen arkkitehtuurin vaikutusta, joka näkyy lisäksi esimerkiksi tiilien mitoissa ja kattojen suhteissa.[27]
Khmerien viimeinen suuri rakennuttaja oli Jayavarman VII (hallitsijana 1181–1218). Champa-miehityksen jälkeen Jayavarman VII perusti uudeksi pääkaupungiksi Angkor Thomin, jota pidetään kuvallisen khmer-arkkitehtuurin huipentumana. Koko kaupunki on yksi suuri kuvallinen ohjelma vishnulaisen maailman syntymyytistä, Maitomeren kirnuamisesta. Kaupungin keskellä Meruvuorta edustaa Bayonin temppeli. Pohjaratkaisultaan Bayon noudattaa mandalaa. Sen erikoisin piirre on prang-temppelitornien yläosassa olevat neljään suuntaan katsovat ihmiskasvot. Niiden symboliikkaa ei varmuudella tunneta, mutta niiden oletetaan esittävän Lokesvaraa.[27]
Monumentaalirakennusten ohella monien kuninkaiden merkittävimmät rakennusprojektit liittyivät Angkorin keinokastelujärjestelmään, joka oli monimutkainen kanavien ja tekoaltaiden (baray) järjestelmä.[28]
| Vuodet | Hallitsija | Huomioita |
|---|---|---|
| n. 770–n. 834 | Jayavarman II | kuningaskunnan perustaja |
| n. 834–n. 870 | Jayavarman III | |
| n. 877–889 | Indravarman I | |
| n. 889/890–n. 910/912 | Yasovarman I | |
| n. 910/912–n. 923 | Harshavarman I | |
| n. 923–n. 928 | Isanavarman II | |
| 928–n. 941 | Jayavarman IV | |
| n. 941–944 | Harshavarman II | |
| 944–n. 968 | Rajendravarman II | |
| n. 968–n. 1000 | Jayavarman V | |
| 1002–1002 | Udayadityavarman I | |
| 1003–1010 | Jayaviravarman | sisällissota |
| 1002–1050 | Suryavarman I | sisällissota, Suryavarman I voitti |
| 1050–n. 1066 | Udayadityavarman II | |
| 1066/1077–1080 | Harshavarman III | |
| 1080–n. 1107 | Jayavarman VI | |
| 1107–1112 | Dharanindravarman I | |
| 1113–n. 1150 | Suryavarman II | |
| n. 1150–n. 1165 | Yasovarman II | |
| n. 1165–1177 | Tribhuvanadityavarman | valta päättyi Champan voittoon khmereistä |
| 1181–n. 1218 | Jayavarman VII | karkotti champat |
| 1218–1243 | Indravarman II | |
| 1243–1295 | Jayavarman VIII | luopui kruunusta |
| n. 1295–1308 | Indravarman III |
Vuodesta 1300 alkaen khmerien ja thaitten hovikronikat antavat ristiriitaisia tietoja hallitsijoista.[8]
| Vuodet | Hallitsija(t) | Huomioita |
|---|---|---|
| 1300–1307 | Srindravarman | luopui kruunusta |
| 1308–1327 | Indrajayavarman | |
| 1330–1353 | Paramathakemaraja | |
| 1371–? | Hou-eul-na | |
| 1404 | Samtac Pra Phaya | |
| 1405 | Samtac Pra Phaya, Phing-ya | |
| 1405–1409 | Nippean-bat | |
| 1409–1416 | Lampong tai Lampang Paramaja | |
| 1416–1425 | Sorijovong, Sorijong tai Lambang | |
| 1425–1429 | Barom Racha tai Gamkhat Ramdhapati | |
| 1429–1431 | Thommo-Soccorach tai Dharmasoka | |
| 1432–? | Ponha Yat tai Gam Yat |
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
