Tämä on luettelo David Eddingsin kirjasarjojen Eleniumin taru ja Tamulin taru henkilöhahmoista.
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
 |
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. |
Adus on palkkasoturi jonka alkuperästä ei tiedetä mitään. Hän on kookas, gorillaa piirteiltään muistuttava vähä-älyinen raakalainen, jota arkkipiispa Anniasin palkkaama pandioniluopio Martel käyttää apurinaan.
Adusin hiiviskely on lievästi sanoen vaikeata, koska hän vihaa kylpemistä ja tiedottaa olostaan matkojen päähän löyhkäämällä kilpaa avoimen lantakuopan kanssa. Tästä on hyötyäkin: hän on niin huomiota herättävä, että takaa-ajo ihmisiltä kyselemällä on todella yksinkertaista.
Sparhawk vitsaileekin että kun he lopulta hautaavat Adusin, tämän päälle täytyy ensin kaataa muutama tynnyrillinen vettä - tai muuten maa saattaa työntää mokoman takaisin!
Adus on kuitenkin tarkkasilmäinen, voimakas ja hyvä aseiden käyttäjä sekä vikkelä jaloistaan. Martel sanookin että Adus on eräänlainen kävelevä sotakirves ja hyödyllinen sellaisena.
Adus kuolee Azashin temppelissä surmattuaan juuri Kurikin: Kurikin nuorin poika Talen iskee häntä kapealla tikarilla verkkopanssaripaidan läpi ensin molempiin munuaisiin ja sitten polvitaipeeseen, jolloin mies kaatuu. Talen sieppaa häneltä pudonneen miekan ja Sparhawkin auttamana lävistää isänsä tappajan.
Kalten katkaisee kuolleen Adusin kaulan ja kietoo pään zemokkiviittaan, ja kun he lopulta tapaavat Anniasin ja Martelin, Kalten heittää Adusin pään heidän jalkoihinsa.
Adusin pää ja ruumis jäävät Azashin temppelin raunioihin ilman varsinaista hautausta.
Aldreas oli Elenian kuningas. Aldreasia ei varsinaisesti tavata tarinan aikana: hän on jo kuollut kun varsinainen tarinankulku alkaa, mutta hän näyttelee olennaista osaa tapahtumissa ennen sitä.
Aldreas on heikkoluontoinen mies, joka pelkää vauhkosti suojelijakseen määrättyä ritari Sparhawkia. Erityisesti vanhempi näistä ritareista hallitsee kuningasta totaalisesti. Kuninkaan seksihullu sisar Arissa yrittää kaikkensa vietelläkseen veljensä - koska janoaa mahdollisimman kieroutuneita nautintoja. Arkkipiispa Annias tukee häntä etsimällä kirkon laista erään unheeseen painuneen ikivanhan lakipykälän, joka sallii sisarusavioliitot.
Ankaran uskovainen ja moraalinen suojelijaritari tekee moiset yritykset tyhjiksi ja suorastaan pakottaa heikon kuninkaan naimisiin Deiranlkuninkaan Oblerin tyttären kanssa - jolloin Arissa saa raivokohtauksen ja karkaa erääseen ilotaloon.Hänet haetaan pois muutaman viikon päästä ja passitetaan erääseen luostariin.
Kun vanha suojelijaritari kuolee ja jättää virkansa pojalleen, kuningas määrää tämän tyttärensä Ehlanan kasvattajaksi - mutta isänsä veroinen teräksinen sotilas kasvattaakin säikystä tyttölapsesta määrätietoisen ja voimakkaan naisen. Arissan salainen rakastaja, entinen hovikappalainen ja sittemmin pääkaupunki Cimmuran arkkipiispa Annias pakottaa kuninkaan lähettämään Sparhawkin maanpakoon Rendoriin.
Kuningas kuolee sisarensa myrkyttämänä ja Ehlana nousee valtaistuimelle. Nyt alkaa varsinainen tarina.
Aldreas ilmestyy Sparhawkille kuninkaallisessa hautaholvissa haamuna ja kertoo tälle ratkaisevat tosiasiat edessä olevasta tehtävästä.
Kuningas mainitaan muutaman kerran myöhemmässä juonenkehittelyssä.
Annias on Elenian pääkaupungin Cimmuran arkkipiispa, jonka vallanhimo on ajanut pahuuden teille.
Anniaksen alkuperästä ei paljon kerrota. Hän on alun perin Elenian kuninkaan hovikappalainen, jolla on vahva vaikutusvalta heikkoluonteiseen kuningas Aldreasiin. Kuninkaan sisar prinsessa Arissa viettelee kappalaisen, koska hän on saanut päähänsä ettei sen suurempaa syntiä ollut kuin vietellä selibaattiin vannoutunut nuori pappismies - ja Arissa janoaa nautintoja, ja mitä kieroontuneempia, sen parempi. Tämän johdosta hänen tavoistaan tulee yleinen juorunaihe koko kaupungissa: jotkut palvelijat lyövät rahoiksi salakuljettamalla tirkistelyyn halukkaita näkemään käytävillä olevien verhojen raoista, kuinka Arissa kulkee ilkialastomana ja vielä keikistellen pitkin palatsin käytäviä.
Jossain välissä Arissa synnyttää pojan nimeltä Lycheas, jonka isäksi aivan yleisesti epäillään jotakuta "karannutta merimiestä tai hirsipuusta paennutta varasta" - mutta tosiasiassa pojan isä onkin Annias.
Arissa yrittää pojan ollessa noin puolivuotias taivuttaa veljensä julistamaan tämän perillisekseen mutta moinen vaade on jopa alistuvaiselle kuninkaallekin liikaa ja hän kieltäytyy jyrkästi. Annias ei mahda asialle mitään: hänen valtansa loppuu kesken, koska hän ei ole patriarkka vaan pelkkä arkkipiispa. Cimmuran patriarkka Udale on yhdeksänkymmenvuotias ja viettää päivänsä pääasiassa nukkuen. Annias ei pysty tekemään asialle mitään, koska patriarkkaa hoivataan Pandionin ritarien pääluostarissa Demosin kaupungissa - ja tuon ankaran uskovaisen sotilasveljestön keskellä hän on parhaassa turvassa vallanhimoisen alaisensa murhasuunnitelmilta.
Kun Anniasin voimat alkavat heiketä, Arissa vie hänet pimeää taikuutta harjoittavan zemokkimaagikon puheille ja yhdessä he vajoavat mustimpaan pahuuteen. Maagikon pohjimmainen tarkoitus on rikkoa kuninkaan ja hänen suojelijaritarinsa Sparhawkin välit, jotta päästäisiin käsiksi salaperäiseen mahtiin jonka vartijaksi suojelijaritarin suku on määrätty. Siksi maagikko istuttaa Arissan ja Anniaksen päähän pakkomielteen, että suurin mahdollinen synti olisi vietellä kuningas, ja tämän jälkeen solmia sukurutsainen avioliitto - jolle Annias löytää täysin näennäisen perusteen kirkon laista: Cammorian kirkko on aiemmin ollut hyvin heikko, ja sikäläisessä kuningashuoneessa perheensisäiset avioliitot olivat jopa perinne, joten kirkko salli ne odottaakseen aikaa parempaa ja kuningassuvun väistämätöntä tuhoa. Lopulta viimeinenkin rappeutuneen kuningashuoneen jäsen kuoli jolloin sukurutsaisen menettelyn sallivat lakipykälät pääsivät unohtumaan - mutta niitä ei kuitenkaan jostain syystä kumottu.
Kyseessä on siis vanhaan historiaan liittyvä pakkotilanteen sanelema menettely jolla ei enää ole mitään oikeutusta - ja hyvin juonittelijat tietävät, että kuninkaan suojelijaritari vastustaisi tällaista inhottavuutta jopa kuolemaansa asti, ja ellei kuningas suorastaan mestauttaisi tätä kapinoinnista, ainakin karkottaisi hovista.
Yritys kuitenkin epäonnistuu surkeasti: juonittelijat eivät ottaneet huomioon kuninkaan heikkoutta eivätkä Sparhawkin sukuisen urhon teräksistä tahtoa. Kuningas pelkää puolustajaritariaan pakokauhuisesti joten kun tämä ehdottaa avioliittoa erään deiralaisen prinsessan kanssa, kuningas tottelee ja häät vietetään.
Tämän johdosta Arissa saa raivokohtauksen ja karkaa erääseen ilotaloon. Sieltä hänet haetaan pois joitakin viikkoja myöhemmin - hänen juorupuheen mukaan viihdytettyään lähestulkoon jokaista Cimmuran alemman säädyn miestä - ja teljetään luostariin.
Uusi kuningatar synnyttää hiukan myöhemmin ainoan tyttärensä joka saa nimen Ehlana - mutta kuolee miltei saman tien synnytysvaivoihinsa.
Annias kohoaa Cimmuran arkkipiispaksi ja pyrkii yhä enempään. Hän pakottaa kuninkaan määräämään suojelijaritarinsa pojan ja seuraajan ainoan tyttärensä Ehlanan kasvattajaksi - mutta isänsä veroinen teräksinen sotilas kasvattaakin säikystä pikkutytöstä määrätietoisen naisen, jolloin ritari karkotetaankin vuosikausiksi Rendoriin.
Sillä välin Annias yrittää saada aina vain lisää valtaa: hän tähtää arkkiprelaatin istuimelle. Kuningas myrkytetään - mutta valtaistuimelle kuningattarena nouseva Ehlana osoittautuukin voimakkaaksi naiseksi: hän nauraa päin arkkipiispan kasvoja kun tämä ehdottaa avioliittoa Arissan pojan Lycheaksen kanssa. Kuningatar ei voi sietää ajatustakaan naimisesta näin läheltä sukua - ja lisäksi hän epäilee vahvasti Lycheaksen olevan velipuolensa: vanhan suojelijaritarin kuoltua sisarusten välinen suhde oli palatsin puhutuin juoru.
Vastapainoksi moisesta ehdotuksesta kuningatar aikoo passittaa Anniaksen luostariin, jolloin tämä myrkyttää hallitsijan. Lycheaksesta tehdään sijaishallitsija ja hänet on tarkoitus nostaa kuninkaaksi. Paroni Harparin, Anniaksen tärkein kätyri neuvostossa, jopa pitääkin tätä kuninkaana. Täten arkkipiispa saa käyttöönsä valtionkassan ammentaakseen näennäisesti sieltä rahat lahjuksiin joilla hän pyrkii arkkiprelaatiksi - vaikka tosiasiassa hän saa kaiken tarvittavan kullan Othalta, mutta se on salattava: yhteistyö zemokkikeisarin kanssa on sen laatuinen rikos, että sen paljastuminen merkitsisi ehdottomasti kaiken menettämistä ja kuolemantuomiota polttoroviolla. Arkkiprelaatti Dolmant tuokin tämän asian ilmi suorasanaisesti kiistellessään kuningattaren kanssa Anniasin kohtalosta: kirkon johtaja ilmoittaa että toisin kuin kuningatar luulee, Othan kanssa liittoutunutta entistä arkkipiispaa ei suinkaan odota ankaraan luostarikilvoitukseen sulkeminen - vaan roviolla polttaminen, koska se on alin mahdollinen rangaistus sellaisesta rikoksesta.
Kuningatar ei kuitenkaan kuole, koska apu löytyy yllättävältä taholta: Pandionin ritariveljestön taikaohjaaja Sephrenia ja kaksitoista ritaria laativat loitsun joka sulkee kuningattaren kristallikuutioon, ja Sparhawk kutsutaan takaisin Eleniaan käyttäen tekosyynä päiväämätöntä kuninkaallista käskyä, jonka Ehlana oli laatinut ja ojentanut ritarille ennen tämän lähtöä karkotukseen: käsky astuisi voimaan heti kun hän astuisi valtaistuimelle. Annias yrittää kiistää kirjeen oikeutuksen - mutta kaikki lait perin juurin tunteva, kuningattaren viimeinen uskollinen neuvoston jäsen Lendan jaarli muistuttaa että kuninkaallisen käskyn repiminen merkitsee heti toimeenpantavaa kuolemantuomiota - ja Sparhawkin käsi on jo miekan kahvalla. Arkkipiispa antaa kiukuissaan periksi - varsinkin kun on jo todennut että kristallikuutio on särkymätön: hänen miehensä moukaroivat sitä viikon päivät - eikä edes jälkeä tullut.
Erään kuningatarta suojelevan kristalliloitsun tekemiseen osallistuneen ja tämän johdosta elinvoimansa pois antaneen ritariveljen haamu kertoo Sparhawkille, että kuningas Aldreasin haamu haluaa puhua tälle - mutta sen on tapahduttava katedraalin kryptassa olevassa kuninkaallisessa hautaholvissa.
Kun Sparhawk onnistuu hämäämään katedraalin ovella olleet vartijat mennäkseen kuninkaalliseen hautaholviin, hän yllättyy: Annias on polvistuneena pääalttarin edessä, vain karkeaan munkinkaapuun pukeutuneena ja selvästi julman itseinhon sävyttämän katumusrukouksen kanssa ponnistellen. Sparhawk aikoo lävistää hänet siihen paikkaan - mutta kesken kaiken hänen eteensä kohonnut näky kuningattaren kalvaista, viattomista kasvoista saa hänet luopumaan: alttarin häpäisy surmaamalla katuva rikoksentekijä sen ääressä olisi aivan liikaa.
Ritari siirtyy hautaholviin, jossa kuolemansa jälkeen runsaasti viisastunut Aldreas kertoo hänelle totuuden Anniaksen ja Arissan lemmestä, Lycheaksen isyydestä ja siitä kuka myrkytti isän ja tyttären: kuninkaan Arissa, Ehlanan Annias. Haamu ojentaa Sparhawkille lisäksi perintökeihään, jonka terän ja varren väliin on kätketty kuninkaan perintörubiinisormus.
Kuningas pyytää lisäksi, ettei häpeäparia tai edes näiden jälkeläistä haudattaisi hänen harmikseen samaan holviin, mistä liikuttunut suojelijaritari antaa valallisen lupauksensa.
Kunhan Anniasin pääkätyrin patriarkka Makovan totta puhuen surkea estely-yritys on torjuttu, Sparhawk ja tarkkaan valittu retkikunta lähetetään etsimään parannusta kuningattaren vaivaan. Retkikuntaan tulevat hänen lisäkseen Sephrenia ja tämän suojattityttö Huilu, Sparhawkin aseenkantaja Kurik, tämän avioton poika taskuvaras Talen, pandioni Kalten, kyriini Bevier, alcione Tynian, genidiaani Ulath sekä pandionikokelas Berit.
Jo varhain selviää, että ainoa parannus olisi mahtava safiiriruusu Bhelliom. Sitä voi hallita vain kahdella rubiinisormuksella joista toinen on Sparhawkin ja toinen kuninkaan perintökalleus. Sparhawkilla on molemmat hallussaan.
Annias yrittää epätoivon vimmalla parantaa asemiaan: hän esittää kuninkaalliselle neuvostolle todistuksen että Arissa olisi tosiasiassa naimisissa herttua Ostenin kanssa ja Lycheas olisi syntynyt tästä avioliitosta - ja herttua on kuollut.
Paperi on ilmiselvä väärennös: Talen väittää tietävänsä miehen, joka pystyisi kyllin kovasta korvauksesta väärentämään pätevät todisteet siitä että kirkon ylimmällä johtajalla on kymmenen vaimoa joiden joukkoon mahtuu niin emäpeikko kuin naaraspuolinen ihmissyöjähirviökin.
Sparhawk ja patriarkka Dolmant käyvät tapaamassa Arissaa, joka ilman muuta kiistää väitteen, mutta ärsyttääkseen tahallaan hän kieltäytyy antamasta sitä kirjallisena ellei Sparhawk karkota Dolmantia paikalta ja sen jälkeen makaa hänen kanssaan. Ritari kieltäytyy ja molemmat poistuvat - kuitenkin voittajina: halutessaan käyttäytyä äärimmäisen ärsyttävästi Arissa unohti autuaasti sen, että antoi lausunnon kahden kirkollisen säädyn edustajan läsnä ollessa aivan omasta tahdostaan, ja se vastaa valallista vakuutusta: ritariksi lyöty Pandioni vastaa kirkolliselta arvoltaan hyvinkin alempaa piispaa.
Tarvittaessa umpikiero laintuntija Dolmant käyttää tätä hyväkseen - ja tuota pikaa Annias saakin taas raastaa hiuksiaan kun herttua Ostenin asuinalueen Vardennaisin patriarkka Ferris julistaa avioliittotodistuksen väärennykseksi ja vahvistaa Lycheaksen aviottoman syntyperän.
Monen mutkan jälkeen safiiriruusu ja parannus kuningattaren vaivaan löytyy - seurauksena tosin se että Sparhawk joutuu naimisiin kuningattaren kanssa. Saman tien paljastuu, että Sephrenian suojatti Huilu onkin tosiasiassa Styricumin lapsijumalatar Aphrael.
Annias näyttää olevan vahvasti johdossa kun arkkiprelaatin seuraajan valinta koittaa. Tilanne keskeytyy kun rendorit ja zemokit hyökkäävät Chyrelloksen pyhään kaupunkiin. Torjunta kestää kauan ja taistelu ratkeaa täpärästi puolustajien eduksi.
Monen mutkan jälkeen pahasti raunioituneessa pyhässä kaupungissa Krager-niminen Anniaksen apuri paljastaa kirkonvanhemmille Anniaksen pahuuden ja juonet. Arkkiprelaatiksi valitaan entinen Pandioni, patriarkka Dolmant, ja Sparhawk ystävineen lähtee takaa-ajoon kohti Zemochia, jonne petturi apureineen pakenee.
Annias saa lopulta kaiken menettäneenä surmansa Azashin kädestä. Lycheas kuolee genidiaaniritari Ulathin sotatapparan iskuun ja Arissa myrkyttää itsensä saman kohtalon edessä.
Voiton hinta on tosin kova: Kurik saa surmansa Martelin kätyri Adusin kädestä. Bhelliom heitetään lopuksi Aphraelin tahdosta salaisessa paikassa mereen kultarasiaan suljettuna.
Sparhawkin lupaus kuolleelle kuninkaalle pitää: Anniaksen, Arissan ja Lycheaksen ruumiit jäävät lojumaan tuhotun Azashin temppelin rauniohin haaskansyöjien saaliiksi.
Azash on Eleniumin tarussa mainittu miespuolinen vanhempi styrikkijumala joka karkotettiin muiden jumalien keskuudesta. Azash menetti samalla miehuutensa, mikä näkyy hänen kuvissaan/patsaissaan sileäihoisella jalkovälillä.
Azash tuli katkeraksi muille styrikkijumalille, mutta ilman palvojia hänestä ei ollut mihinkään. Nuori lammaspaimen Zemochin Otha oli Azashin ensimmäinen alamainen, joka tarjosi sielunsa tullakseen Zemochin keisariksi. Othan avulla Azash sai uusia palvojia Zemochin asukkaista, mutta palvontamenot olivat vähintäänkin sairaita.
Azashin palvontamenot alkoivat aina valmisteluilla, missä kaikki osanottajat (valvovia ylipappeja lukuun ottamatta) riisuivat itsensä alastomiksi. Tämän jälkeen uhreiksi valitut vangitut ihmiset sidottiin pöytiin tai laitettiin koukuista roikkumaan, jonka jälkeen heistä leikattiin veitsillä pieniä suikaleita kerrallaan palvojien syötäviksi. Mukaan kuuluu tanssia ja ulisevaa laulua, joka jatkuu aina syömisvaiheen jälkeen niin kauan, kunnes palvonnan suorittajtkin nääntyivät kuolemaan.
Azashin loppu oli karmiva: mahtijalokivi Bhelliomia kantava Anakha, ritari Sparhawk, saapui hänen temppeliinsä ja uhkasi murskata jalokiven miekallaan ellei se ja sen sisään vangitut peikkojumalat auttaisi häntä ja sekä kivi että peikkojumalat auttoivat tuhoten Azashin vastaiskut. Aivan viime hetkessä tilanne oli hetken ratkaisematon, mutta ritarikokelas Berit heitti lainaksi haavoittuneelta Bevieriltä saamansa Lochaber-kirveen päin Azashin kuvaa, jolloin tämän sekunnin kestävä hämmennys antoi Sparhawkille tilaisuuden painaa kivi vasten kuvan haavoittunutta osaa ja tuhota Azash kuvansa mukana lopullisesti. Viime kouristuksissaan Azash ojensi pitkät lonkerokäsivartensa siepaten niiden otteisiin sekä Zemochin keisari Othan että entisen Cimmuran arkkipiispa Anniasin, ja väänsi molempia kunnes jäljellä oli enää muodotonta massaa. Pian sen jälkeen hajoaminen eteni myös käsivarsiin ja Azash sortui tomukasaksi - tosin voimanpurkaus joka tästä seurasi oli niin valtava että se hajotti koko temppelin kupolin yksin kappalein, ja jumalanvoiman katoaminen sai koko Zemochin kaupungin luhistumaan nopeasti raunioiksi.
Berit on nuori aatelismies ja ritarikokelas. Arvoltaan hän on markiisi eli kuuluu korkeimpaan aatelistoon.
Hän on vaatimaton ja hiljainen nuorimies, joka on jostain syystä erityisen ihastunut tapparaan. Hän joutuu mukaan kuvioihin oikeastaan sattumalta: hän on päähenkilö Sparhawkin kokoinen ja hyvin saman näköinenkin, joten hänet puetaan ritarin haarniskaan ja lähetetään Kurikin saattamana Pandionien pääluostariin Demosiin, jotta sinne määrätty oikea Sparhawk saattoi jäädä Cimmuraan tutkimaan asioita. Tehtävän onnistuminen takasi Beritille pysyvän paikan ryhmässä.
Myöhemmin Berit osoittautuu hyväksi sotilaaksi ja hänestä tuleekin harvinainen ritariharjoittelija kun seurue lähtee kohti Zemochia ottamaan mittaa Azashista ja Othasta. Lopputaistelussa hän kunnostautuu erityisesti.
Tarujen väliaikana hänet lyödään ritariksi.
Tamulissa hänet muutetaan ulkoisesti Sparhawkin näköiseksi tärkeää tehtävää varten.
Bhelliom, (peikkokieltä: Kukkaiskivi) on valtava, ruusun muotoiseksi hiottu safiiri. Peikkokääpiö Ghwerig kaivoi sen esiin Thalesian vuorista aikojen aamunkoitossa ja hioi sen timantein ruusun muotoon. Bhelliom kantaa sisällään valtavaa mahtia, ja eräässä vaiheessa Peikkojumalat ovat vangittuina sen sisälle.
Kivellä on oma tajunta - se on tosiasiassa eräs maailmoja luovista mahdeista joka on erehdyksessä raudalta suojautuakseen kiteytynyt safiiriksi ja jäänyt kiven vangiksi. Taiten se ohjaa käsiä jotka sen irrottivat rautamalmin joukosta ja edelleen muotoli.
Bhelliom päätyy Thalesian kuninkaankruunuun ja sen mukana järven pohjaan kuninkaan kaatuessa taistelussa.
Mutta kiven henki on jo tehnyt työnsä: se luo ihmisen joka ainoana pystyy uudelleen valoon nousun jälkeen koskemaan siihen. Tätä ihmistä kutsutaan nimellä Anakha. Nimi on styrikinkieltä ja tarkoittaa "Vailla kohtaloa", ja tämä ihminen on Sparhawk.
Pitkien vaiheiden jälkeen Bhelliom irtautuu kuorestaan ja jatkaa matkaansa.
Bevier on nuori, hyvin uskovainen ja vakavaluontoinen kyriiniläisritari. Aatelisarvoltaan hän on varakreivi.
Hänen haarniskansa on hopeanvärinen ja sen päällyspuku valkoinen. Kilvessä ei ole mitään vaakunaa vaan se on kiillotettu peilikirkkaaksi.
Hän käyttää muista ritareista poiketen pääaseenaan pitkävartista Lochaber-sotakirvestä, joka on puolitoistametriseen varteen kiinnitetty noin kuudenkymmenen sentin pituinen kapeateräinen kirves, jonka ylin pää on muovattu haukannokan näköiseksi kärjeksi. Tällä aseella Bevier pystyy kuorimaan vastustajansa haarniskan pala palalta pois. Tosin ase tekee sellaista jälkeä, että kaatuneiden hautaajat valittavat moninkertaisesta työstä kun kerättävät ovat kahtena kappaleena.
Bevier osoittautuu hyväksi ritariksi jota myös patriarkat kiittelevät. Loppua kohti hänen yksioikoinen totisuutensa hiukan lievenee ja hän saattaa jopa vitsailla omaleimaisesti.
Kuten kaikki kyriinit ja arciumilaiset yleensäkin, hän on myös piirityslaitteiden ja linnoitustekniikan korkean luokan asiantuntija: kirjassa Tulikupolit hän laukaisee pien ja maaöljyn seoksesta tehdyllä palavalla ammuksella ladatun katapultin niin tarkasti että palava ammus putoaa suoraan muurin ulkopuolella riehuneen ja sillan laskemista muurin ylitulon uhalla vaatineen rähinöitsijän niskaan - mikä saa tämän kumppanit hajaantumaan kauhun vallassa.
Dolmant on aatelisperheen poika, joka astuu varhain Pandionin ritariston palvelukseen noviisina. Hän osoittautuu hyväksi soturiksi, mutta ennen ritariksi lyömistä hänet kutsutaankin kirkon palvelukseen: hänestä tulee ensin piispa ja sittemmin Demosin kaupungin patriarkka.
Dolmant on askeettinen ja vaatimaton mies, joka ei etsi omaa etuaan. Kaikki sanovat että hän on tosiasiassa kirkon päämies, koska yli yhdeksänkymmenvuotias arkkiprelaatti Cluvonius viettää miltei kaikki aikansa nukkumalla. Kun Cluvonius lopulta saadaan neuvoston kokoukseen, tulos on katastrofi: päämies torkkuu istuimellaan koko ajan ja lopulta herättyään tärkeätä aihetta käsitelleeseen keskusteluun kun patriarkka Makova korotti äänensä miltei huudoksi kimmastuttuaan, Cluvonius kiukuttelee kuin pikkulapsi heittäen mitransa lattialle ja ajaen neuvoston ulos salista, koska haluaa päästä takaisin huoneeseensa. Yritys jääkin viimeiseksi: koska arkkiprelaatti on täysin seniili eikä häntä voi erottaa tai syrjäyttää,neuvosto on nyt pelkkä keskustelukerho, kunnes arkkiprelaatti kuolee ja uusi valitaan. Dolmant on erityisen murheissaan asiasta: hän korostaa että voiman päivinään Cluvonus oli tuottanut kunniaa virka-asemalleen.
Dolmant tukee tiukasti Sparhawkia ja tämän työtä kuningattaren parantamiseksi. Kun tehtävä on täytetty ja arkkiprelaatin hautajaiset takanapäin, onkin edessä uusi pulma: suuri määrä Martelin johtamia rendoreita aikoo vallata pyhän kaupungin.
Anniasin kätyri patriarkka Makova yrittää epätoivon vimmalla selittää että kyseessä on tavallista suurempi ryhmä pyhiinvaeltajia, mutta Kurik todistaa vastaansanomattomasti että kyseessä on hyökkäys.
Ankaran uskonkiihkoinen patriarkka Orzel vaatii julistamaan uskonkriisin, jota Makova vastustaa mutta Orzel vaientaa hänet: kirkon lain mukaan uskonkriisin julistamisesta ei saa keskustella sen jälkeen kun sitä on ehdotettu vaan äänestää suoraan. Makovan periharmiksi äänestys on salainen ja päätös tehdään yksinkertaisella eikä määräenemmistöllä. Äänestys päättyy Orzelin voittoon ja uskonkriisi julistetaan alkaneeksi.
Nyt valitaan niin ikään selvällä enemmistöllä Dolmant neuvoston puheenjohtajaksi Makovan tilalle, koska ovela patriarkka Emban paljastaa että tämä on entinen Pandioni ja siis ainoa sopiva kriisitilanteen johtajaksi. Dolmant ovelana miehenä muistaa myös vähän tunnetun lainkohdan: kun arkkiprelaatti on kuollut ja uskonkriisi voimassa, hän itse on tämän sijainen - seikka mikä Makovalta jäi autuaasti unohduksiin! Makova ei voi kuin kiroilla itsekseen, koska viimeisen sanan laintulkinnoissa sanova neuvoston lainoppinut jäsen asettuu Dolmantin kannalle.
Kun hyökkäys on ohi, alkaa arkkiprelaatin vaali uudelleen. Sen aluksi kaikki hallitsijat pitävät puheen, ja viimeisenä puhunut kuningatar Ehlana nimittää omassa puheessaan Dolmantin arkkiprelaatiksi - tosin nimeä mainitsematta.
Emsatin patriarkka Bergsten korottaa ensimmäisenä äänensä Dolmantin puolesta ja Orzel vahvistaa - ja seuraavaksi kahta lukuun ottamatta koko neuvosto äänestää Dolmantin puolesta. Hän itse pyytää itkien, että häntä ei valittaisi ja Makova marssii kiroillen ulos, mutta ei auta: Dolmantista tulee uusi arkkiprelaatti, ja hän aloittaakin hyvin siivoamalla korruption neuvostosta. Monen luostarin väkimäärä kasvaa entisillä piispoilla - ensimmäisten joukossa tietenkin Makovalla - ja uhkaava zemokkihyökkäyskin torjutaan.
Ehlana on Elenian kuningatar. Hän on kuningas Aldreasin ja erään deiralaisen prinsessan jälkeläinen. Hänen äitinsä kuoli hänen syntyessään, ja hänet kasvattivat lastenhoitajat.
Kahdeksanvuotiaana hänet määrättiin kuninkaan puolustajaritari Sparhawkin kasvatettavaksi. Ankara Pandioni teki työnsä perusteellisesti ja pelokkaasta tyttölapsesta tuli kaikki hovimetkut tunteva tiukka nuori nainen.
Kun Sparhawk lähetettiin maanpakoon osana arkkipiispa Anniasin ja prinsessa Arissan juonitteluja, Ehlana antoi hänelle omalla sinetillään vahvistetun kuninkaallisen käskykirjeen joka astuisi voimaan heti kun hän nousisi valtaistuimelle. Tämän kirjeen turvin ritari palasikin maanpaosta kun häntä tarvittiin.
Annias myrkytti Ehlanan salaisella myrkyllä kun kuningatar uhkasi lähettää niskuroivan piispan luostariin miettimään käytöstään.
Annias ja hänen liittolaisensa onnistuivat estämään lääkärien toimet, mutta Pandionien suurmestari Vanion, yksitoista muuta ritaria ja taikavoimien opettaja Sephrenia sulkivat täyteen valtaistuinasuunsa puetun kuningattaren maagisen kristallikuution sisään. Siellä hän eläisi enintään vuoden näiden kolmentoista elinvoimalla. Tämä antaisi aikaa etsiä parannusta - ja särkymätön taikakuori varjeli myös lisämurhayrityksiltä.
Kuusi ritaria ehti kuolla, mutta he palasivat tarpeen vaatiessa puolustamaan parannuksen etsijäryhmää ja lopulta kun taika purettiin he ilmestyivät viimeisen kerran tekemään sitä.
Ehlana oli jo aikoja päättänyt että hän haluaa Sparhawkin puolisokseen ja erään väärinkäsityksen - hämillään ollut ritari aikoi palauttaa kuningattarelle tämän perintösormuksen ja antoikin epähuomiossa omansa - kuningatar tulkitsi kosinnaksi ja julisti sen julkisesti. Eikä mikään auttanut: Sparhawkista tuli prinssipuoliso ja myöhemmin myös herttua.
Eleniumin tarun lopussa kuninkaalliselle parille syntyy tytär Danae, joka kuitenkin isälleen paljastuu vaihdokkaaksi eli lapsijumalatar Aphraeliksi: Ehlana ei voi myrkyn takia saada omaa lasta. Asia salataan häneltä loppuun asti.
Kun Tamulin keisarikunnassa kuohuu ja Sparhawk tarvitaan apuun. Kuningatar päättää lähteä valtiovierailulle naamioidakseen todellisen syyn.
Perillä hän opettaa tahdottomana keulakuvana pidetylle keisari Sarabianille kuinka hallitaan. Keisari ryhdistäytyykin ja opettelee mm. käyttämään pistomiekkaa.
Kaikki ei tosin suju aivan suunnitellusti, mm. kuningatar ja eräs hänen palvelijoistaan joutuvat vihollisen kaappamiksi, mutta heidät vapautetaan samalla kun kaiken kuohunnan alku ja syy, mahtijalokivi Bhelliom, murtautuu kahleistaan ja jatkaa matkaansa maailmankaikkeudessa.
Eleenit kuuluvat David Eddingsin fantasiamaailman eniten oikean maailman ihmisiä vastaavaan kansa ja puhuvat tarinamaailman yleiskieltä eleeniä. Eleenejä pidetään älykkäimpänä kansana, jotka omistautuvat loogiseen ajatteluun ja ongelman ratkontaan.
Eleenit asuvat Eosian mantereella, joka on jaettu seitsemään eleenivaltioon: Arciumiin, Cammoriaan, Deiraan, Eleniaan, Lamorkandiin, Pelosiaan ja Thalesiaan. Lisäksi Eosiaan on otettu mukaan Rendor ja Daresian mantereen rajalla oleva Zemoch.
Heillä on yksi jumala, jonka maallinen näkymä on eleenikirkko. Eleenikirkko on selvästi kristillinen, koska ainakin kertaalleen mainitaan sen yhteydessä käytettävän ehtoolliskalkkia. Samoin huomattava osa riituksesta ja arvonimistä on kristillistä alkuperää: eleenikirkolla on esimerkiksi pyhimyksiä.
Eleenikirkon johdossa toimii arkkiprelaatti, joka vastaa tosimaailman paavia, ja kirkonneuvoston patriarkat, joita on nimetty omat kaikille suurimmille eleenikaupungeille. Arkkiprelaattia puhutellaan arvonimellä Sarathi, joka on alun perin aivan ensimmäisen arkkiprelaatin erisnimi. Ainakin kertaalleen vilahtaa myös perinteinen korkean kirkonmiehen puhuttelu "Teidän Pyhyytenne".
Eleenit ovat karsaita kaikelle taikuudelle, koska heidän oma uskontonsa ei tue sitä. Kuitenkin eleenikirkon ritareille eli sotilaallisille veljeskunnille on annettu joustolupa perehtyä styrikki-taikavoimiin. Kutakin ritarikuntaa ohjaa tässä suhteessa styrikkiopettaja, joita ritarit ovat oppineet kunnioittamaan syvästi. Taikuus toimii niin, että kukin veljeskunta kääntyy styrikinkielisin pyynnöin tietyn Nuoremman Styrikkijumalan puoleen ja tämä vastaa näihin pyyntöihin: Pandioneja auttaa Aphrael, Kyriiniläisiä Romalic, Alcioneja Setras ja Genidiaaneja Hanka.
Kirkon ritarit on jaettu neljään eri veljeskuntaan: Eleniasta Pandionin veljeskuntaan, Deirasta Alcionen veljeskuntaan, Arciumista Kyriiniläisten veljeskuntaan ja Thalesiasta Genidiaani-veljeskuntaan. Kullakin veljeskunnalla on omanlainen suuntautuma varustuksissaan.
Emäpeikko on naaraspuolinen peikko. Peikkojen aviosääty on mutkaton: kun uros alkaa katsella mieltyneesti naarasta se tarjoaa tälle jotain syötävää. Jos ruoka kelpaa avioliitto on sillä valmis, jos ei niin sitten tapellaan kuolemaan asti.
Emäpeikkoa ei juuri erota uroksesta eli karjusta ellei sillä ole pentuja mukanaan - ja taistelussa se on yhtä vaarallinen: emäpeikko repii vastustajan pään irti yhtä liukkaasti kuin karjukin.
Tamulin tarussa Aphrael paikottaa lisääntymisen jumalan Zokan lupaamaan ettei emäpeikoille synny enempää kuin kaksi jälkeläistä kullekin ja että peikoista tulisi kuolevaisia. Näin siksi että peikot olivat yhtä kaikki tuhoon tuomittuja, ja näin niiden lähdöstä tulisi rauhaisan hiljainen, kun vaihtoehtona olisi hirvittävä taistelu jossa puolet ihmisistä syötäisiin.
Genidiaani-veljeskunta on hengellinen ritaristo, joka majailee eleenivaltakunnista pohjoisimmassa, Thalesiassa. Heidän pääluostarinsa on Husdalin kaupungissa. Heidän suurmestarinsa on Komier ja auttajajumalansa Hanka.
Genidaanit käyttävät haarniskan sijaan verkkopanssaripaitaa ja ihmissyöjähirviön kallosta tehtyä sarvin koristettua kypärää. Heidän päällyspukunsa ja viittansa ovat vihreitä.
Kuten thalesialaiset yleensäkin genidiaanit kasvattavat tukkansa pitkäksi ja kantavat sitä palmikoilla. Heillä on myös täysparta.
Genidiaanit sanovat että haarniska olisi liian vaarallinen Thalesiassa, jossa jokia riittää vaikka muille jakaa: jos joutuu veden varaan jokea ylittäessään, rengaspaidan kuorii hetkessä yltään mutta haarniskaa ei. Aseenaan he suosivat kaksiteräistä tapparaa.
Koska Thalesian talvet ovat ankaria ja runsaslumisia, genidiaanit käyttävät talvisajan yleensä opiskeluun. He ovatkin kaikista sotilaallisista veljeskunnista syvällisimmin perehtyneitä uskonopin ja kirkonlain kiemuroihin.
Muutamat genidiaanit uskaltautuvat käyttämään jopa peikkotaikuutta, koska sen avulla voi kumota jopa styrikkimagian. Se on kuitenkin hyvin vaarallista, koska se edellyttää Peikkojumalien puoleen kääntymistä.
Tarinan kantajoukosta genidiaaneja edustaa Ulath.
Harparin on rikas paroni ja Elenian kuninkaallisen neuvoston jäsen. Hän on luonteeltaan pahamaineisen ilkeä pikkupoikien hyväksikäyttäjä ja yleensäkin luonnottomuuksiin rakastunut irstailija. Kaikki Pandionin ritarit ja erityisesti suurmestari Vanion inhoavat sydämestään moista luonnottomuuksien harrastajaa.
Arkkipiispa Annias antaa Harparinille yleisen anteeksiannon kaikista pahanteoista ja irstaasta paronista tuleekin hänen uskotuin kätyrinsä.
Sparhawk saa Harparinin monet kerrat kiinni juonitteluista, mutta kuitenkin hän antaa tämän jatkaa niitä, koska kuningattaren terveyden palautus on tärkeintä.
Ja niin käykin, että kun parannuksen keino on käsissä, Pandionit marssivat suurmestari Vanionin johdolla palatsiin ja vangitsevat Anniasin kätyrit. Harparin parkuu että heidän on poistuttava "kuningas Lycheaksen käskystä" - mutta äkkipikainen suurmestari ei kuuntele moista: hän antaa vihaisen käskyn ja genidiaaniritari Ulathin iso sotakirves katkaisee Harparinin kaulan.
Ritarit sanovat asian johdosta, että monta sukupolvea pikkupoikia tulee kiittämään Ulathia iltarukouksissaan hänen teostaan.
Ihmissyöjähirviö on vaarallinen petoeläin. Yhtään ihmissyöjähirviötä ei esiinny sellaisenaan tarinoissa, sitä vain kuvaillaan laajasti.
Hirviö on noin kuuden kyynärän eli hiukan alle neljän metrin pituinen, sillä on raateluhampaat ja päässä kiemuraiset sarvet. Ruumista peittää turkki ja sormien tilalla on raatelukynnet. Turkispeitteen johdosta hirviöiden on pysyttävä kylmässä ilmanalassa, koska niiden ruumis on suunniteltu pitämään lämmön sisällään, helteessä ne kuolevat. Laji elääkin Thalesian vuoristoissa.
Ihmissyöjähirviö on tarkkaan ottaen kaikensyöjä ja sen erityistä herkkua ovat sokeria sisältävät puut, kuten vaahterat. Syö se muutakin: Ulath sanoo että Thalesiassa ei taisteluiden jälkeen juuri tarvitse haudata kaatuneita vihollisia: ihmissyöjähirviöt ja osin peikot siivoavat maaston sen verran tehokkaasti. Tästä seuraa yleensä myös keskinäisiä taisteluita, koska molemmat lajit inhoavat toisiaan sydämen pohjasta.
Genidiaani-ritaristo metsästää ihmissyöjähirviöitä, koska he käyttävät taistelukypärissään näiden kalloluusta ja sarvista tehtyä päällystä: tällä tavoin vahvennettu kypärä on käytännössä särkymätön. Se nähtiin mm. silloin, kun eräs rendori iski Ulathia takaapäin kirveellä päähän voimiensa takaa: Ulath kyllä tyrmääntyi ja hänen korvistaan alkoi vuotaa verta, mutta muuten hän selvisi tuosta surmaniskuksi tarkoitetusta joidenkin päivien vuodelevolla ja Sephrenian tehohoidolla.
Hirviöiden sarvista tehdään myös sotatorvia, jollainen Ulathin hallussa oleva toitottaakin kuolemanlaulua sittemmin monille vihollisille.
Ulath kertoo kaskua naarashirviöstä, joka rakastui erääseen genidiaaniin piirittäen tätä viikkokaudet. Hirviötär lauloi repivää laulua joka särki korvia, mutta ei auttanut vaan onneton ritari kätkeytyi luostariin johon sitten jäikin pysyvästi - ja onneton hirviötär kuolikin suruun.
Hanka on yksi kaikkiaan tuhannesta nuoremmasta styrikkijumalasta. Hän on syrjäänvetäytyvä, äkkipikainen luonne. Vakituisesti hänen puoleensa kääntyy loitsupulmissaan Genidiaani-veljeskunta.
Tamulin tarun loppuosassa Hanka auttaa typistelemään aikaa ja välimatkoja hyökättäessä Cyrgan salaiseen kaupunkiin.
Hohtavaiset ovat salaperäinen kansakunta, joka alun perin oli pieni paimentolaisheimo Delphaet, jotka jumalansa Edaemuksen johdolla vaelsivat Daresian aroilla. Luonnonmullistus vangitsi kuitenkin heidät pysyvästi pieneen laaksoon järven äärelle, ja siihen he rakensivat kaupunkinsa. He pitivät jonkin verran yhteyttä styrikkien kanssa, mutta läheistä suhdetta ei koskaan syntynyt.
Edaemus lisäsi aluksi leikin hengessä järven veteen ominaisuuksia, jotka saivat sen vettä käyttävät delphaet hohtamaan valoa.
Mutta kun delphaein ja styrikkien välit erään sodan jälkeen kiristyivät, Delphaeus joutuikin uhatuksi. Nyt Edaemus lisäsi veteen kirouksen, joka teki hänen väestään vaarallisen: heitä se ei vahingoita, mutta jokainen joka koskee heihin, mätänee elävältä kuoliaaksi alle minuutissa.
Tällainen kyky tekee delphaeista äärimmäisen kammottuja, ja heitä ryhdytään kutsumaan nimellä Hohtavaiset.
Ajan myötä delphaet oppivat hallitsemaan tätä kykyä. He pystyivät myös kätkemään kaupunkinsa etsijöiltä, jotka saivat vaikka lopun maailmanajan harhailla etsimässä Delphaeusta täysin tuloksetta.
Kun Anakha nosti Aphraelin avulla mereen heitetyn Bhelliomin uudelleen päivänvaloon, delphaet lähestyivät häntä avun tarpeessaan: he haluavat että heidän kaupunkinsa suljettaisiin pysyvästi maailman ulkopuolelle.
Monen mutkan jälkeen päästään sopimukseen: korkeimmalle Edaemuksen taikuudessa edennyt Delphaeiden kuningatar Xanetia seuraa retkuetta ja auttaa loppuun asti selvittämään ongelmat. Lisäksi delphaet auttavat tyhjentämään pahana ongelmana olleet Astelin viidakoiden rauniokaupungit niissä piileksineistä kapinallisarmeijoista. Joukko kapinallisten johtajia valahtaa pelkäksi mätäneväksi läjäksi yrittäessään vastustaa harhanäyksi kuvittelemiaan Hohtavaisia ja silloin heidän miehensä pakenevat suin päin jokainen eri suuntaan. Kaksi merkittävintä kapinan johtajaa, styrikkivelho Cyzada ja Zalastan poika Scarpa yrittävät viimeiseen asti taistella vastaan, mutta molemmat kuolevat Hohtavaisen kosketuksesta.
Eristämissopimus unohdetaan koska tilanne muuttuukin olennaisesti: kaiken tultua tehtyä Xanetia viime toimenaan vihkii avioliittoon Sephrenian ja Vanionin, ja sitten delphaet astuivat järvensä hohtavalle pinnalle, muuttuvat pelkäksi valoksi ja Edaemuksen johdolla lentävät taivaan korkeuksiin uuteen elämäänsä.
Järven hohto himmenee delphaeitten lähdettyä ja sen vesi menettää erityiset ominaisuutensa pysyvästi. Kaupunki jää tyhjilleen.
Kalten on Pandionin ritari. Hän on päähenkilö Sparhawkin lapsuudenystävä ja heidät lyötiin yhtaikaa ritareiksi. Aatelisarvoltaan hän on paroni.
Sparhawkin vino nenä on muisto Kaltenin kanssa lapsuusvuosina käydystä nyrkkitappelusta, mutta kumpikaan ei enää välitä asiasta - sillä itse asiassa vitsaillaan.
Toisin kuin ystävänsä, Kalten ei ymmärrä taikuudesta mitään, mutta soturina hän on loistava ja luonteeltaan vilpittömin olemassa oleva.
Hän sanookin aina ettei hänelle ajattelusta palkkaa makseta, ja kun esimerkiksi kerran piti saada hysterian valtaan joutunut Sephrenia rauhoittumaan, asialle lähetettiin Kalten, joka aivan yksinkertaisesti piteli kiinni ja sanoi että jos tarve on niin Sephrenia saa hakata häntä vapaasti mutta ei olisi hyvä muuttaa häntä sammakoksi. Opettaja raivosi ja itki, mutta Kalten oli vilpittömän järkkymätön ja lopulta tilanne ratkesi siihen kun hän ei antanut periksi ja Sephrenia totesi että ei mokomasta pääse eroon kuin taipumalla tämän tahtoon - ja sovinto syntyi.
Kalten on iso mies ja syö enemmän kuin muut yhteensä - Tamulin tarussa tosin hän saa viidettätoistaan käyneestä ja kasvamaan innostuneesta Talenista tasapuolisen kilpailijan tässä suhteessa. Myös olutta ja viiniä menee suuria määriä - joskin juopottelusta ei voi puhua.
Kalten on myös koko joukon kovimpia naistenmetsästäjiä - kunnes lopulta rakastuu kuningattaren palvelusneito Aleaniin josta tuleekin lopussa hänen puolisonsa.
Kirkonsotilaat ovat palkkasotilaita, jotka toimivat korkeiden kirkonmiesten, etupäässä eri asteen piispojen, henkivartiostoina. Kirkonsotilaat käyttävät etupäässä punaista asetakkia, jossa on vasemmalla puolella rinnassa sen piispan vaakuna jota he palvelevat. Upseereilla on lisäksi koristeelliset olkaimet. Jotkut käyttävät asetakin päällä kevyttä rintapanssaria.
Kirkonsotilaat ovat puhtaasti palkkasotureita ja tottelevat niin kauan kuin heille maksetaan oikein. Arkkipiispa Anniasin sotilaat muodostuvat pahaksi ongelmaksi Sparhawkille ja hänen ystävilleen, kunnes lopulta Chyrelloksen taistelussa kirkonvanhinten neuvosto määrää sotilaansa Kirkon ritarien alaisiksi. Tästä seuraa monenkin upseerin irtisanoutuminen mutta heidät kirjataan saman tien tavallisina sotilaina takaisin rulliin - ja niskuroijat saavat keskustella asiasta genidiaaniritari Ulathin ison sotakirveen tai kyriiniläisritari Bevierin Lochaber-tapparan kanssa.... mielet muuttuvatkin oitis. Kirkonsotilaista tuleekin taistelun mittaan oikeita sotilaita.
Aivan oma lukunsa on jyrkkää puoluettomuutta noudattanut arkkiprelaatin henkikaarti, joka muista poiketen käyttää sinistä asetakkia ja punaisella tupsulla koristettua kypärää. Heidän everstinsä Delada muodostuu avaintodistajaksi Anniasin juonittelujen paljastamisessa: hän on kuuluisa puolueettomuudestaan ja rehellisyydestään, ja kun Anniasin pääkätyri neuvostossa, Coomben patriarkka Makova yrittää heittää epäilyn todistuksen ylle, Delada melkein katkaisee juonittelevan ylipiispan kaulan.
Krager on eleeni. Martel palkkaa hänet apurikseen hiiviskelemään salaisissa tehtävissä todettuaan toisen palkkalaisensa Adusin siinä suhteessa toivottomaksi. Krager selvisikin hyvin.
Krager on arka, likinäköinen, täysin alkoholisoitunut mies - jonka terävä järki kylläkin toimii täydellisesti oli hän juovuksissa tai ei. Hän esimerkiksi osaa näytellä juopuneempaa kuin on ja on hankkinut auttavan kielitaidon monellakin eri kielellä, joten hän saa kuulla paljon tärkeitä asioita kun häntä halveksivat eivät välitä juopuneesta. Hän myös tapaa tovereistaan poiketen kohdella harvinaisia vankejaan äärimmäisen asiallisesti. Tosin siinäkin on taka-ajatuksena oma etu. Taikuudesta hän ei sen sijaan ymmärrä höykäsen pölähtävää. Kragerin vakituinen heila on ilotalon emäntä Shanda, jonka helmoissa mies piileksiikin Cimmurassa oleskellessaan.
Eräässä vaiheessa Martel käyttää Krageria syöttinä: kun Sparhawk lähtee jahtaamaan tätä - lähimmän kulman takaa ryntääkin esiin Adus ja suuri joukko paikallisia kovanaamoja, jotka tosin katoavat nopeasti: he eivät oikein pidä siitä että heidän verensä roiskuu ympäriinsä Pandionien miekoista tai kyriiniläisen julmasta Lochaber-kirveestä.
Kiinni jäätyään Krager laulaa tietonsa heti julki jos häneen vilkaiseekin julmasti - mutta asettaa aina ehdoksi henkensä säilymisen. Kidutuksella uhkailuun hän vastaa nokkelasti, että hän kuolee jo ensi venytykseen - niin heikko hänen terveytensä on.
Näin hän sinnitteleekin aivan loppuun asti - kunnes liika Arciumin punaviini tuottaa turmion: hänen maksansa hajoaa ja mies kuolee karmivalla tavalla.
Kurik oli alun perin maanviljelijä ja perheellinen mies, jolla on neljä poikaa. Myöhemmin hänestä tulee sotilas. Hän rakastaa kovasti vaimoaan Asladea - mutta on kuitenkin kovin altis naiskauneudelle, joten hän tekee nuoren Elys-nimisen tytön kanssa aviottoman pojan, Talenin. Talen lähetetään hyvään jos kohta ankaraan kouluun josta hän karkaa ja pääsee Cimmuran alamaailman valtiaan Platimen oppiin.
Kurik on käsiaseiden mestari ja suistaa harjoituskentällä useimmat kokelaat jos monet ritaritkin satulasta. Hän kuitenkin kieltäytyy jyrkästi ritarin arvosta luokkaennakkoluulojensa johdosta. Ne eivät estä häntä kuitenkaan palvelemasta Sparhawkia aseenkantajana ja siis palvelijana - kuten hänen isänsä ja tämän esi-isät edellisiä saman suvun miehiä. Kurikin mieliase on ketjukuulanuija jota hän käyttääkin mestarin lailla.
Kurik on tiukka ja komentelevainen luonne kuten uskotut palvelijat yleensäkin mutta isäntä kestää sen koska tietää että tarkoitus on parhain mahdollinen.
Kurikilla on omalaatuinen huumorintaju, ja häneltä Sparhawk saa kuulla että sijaishallitsijana toimii Lycheas,
»joka syntyi prisessa Arissalle ja ties mille karanneelle merimiehelle tai hirttolavalta paenneelle varkaalle»
- mihin isäntä tuhahtaa Kurikin juoruilevan pahemmin kuin vanhat eukot, ja vanha palvelija myöntää häkeltymättä sen paheen ominaisuudekseen.
Kurik seuraa retkikuntaa matkoille eri puolille ja mm. on mukana kun safiiriruusu Bhelliomin haltuunsa saanut peikkokääpiö Ghwerig voitetaan.
Kurik kaatuu kaksintaistelussa Anniaksen raakamaista Adus-apuria vastaan, ja Talen surmaa Aduksen tikarinsa ja Adukselta pudonneen miekan avulla.
Lapsijumalatar Aphrael muuttaa Kurikin ruumiin muuttumattomaksi, kunnes hänet saadaan kotitilalleen Demokseen, jossa hänet siunaa kotikylän oma pappi perheen läsnä ollessa omaan puutarhaan kaivettuun hautaan.
Kurikin vanhin poika Khalad perii isänsä paikan ja perinteen mukaan jopa suurmestari saattaa todeta:
»Minä tunnen itseni sitten vajavaiseksi aina kun tuo nuori mies on paikalla!»
- mikä sanoo paljon siitä, miten hyvä sotilas Khalad on, varsinkin kun muut toteavat että samoja tunteita Kurik oli suurmestarissa herättänyt.
Makova on Coomben patriarkka ja sangen vallanhimoinen mies. Hän on onnistunut arkkiprelaatin vanhuudenheikkoutta hyväksi käyttäen tunkemaan itsensä kirkonvanhinten neuvoston puhemieheksi ja siis hallitsee neuvostoa lahjusten avulla. Yhdeksän patriarkkaa tosin nylkee häntä rahallisesti ja äänestää hänen harmikseen joskus vastaankin.
Makova on Anniasin liittolainen ja pyrkii tukemaan tätä kaikin keinoin: kerrankin kun retkikunnan piti lähteä etsimään parannusta kuningattaren sairauteen, Makova telkeää heidät ritaritaloon kirkonsotilaidensa avulla, ja ilmoittaa että siellä pysyvät lähimmät vuodet kunnes aikanaan palaavat kotiinsa. Hanke epäonnistuu, koska nuolella sytytetyn tulipalon avulla vahtien huomio kiinnitetään muualle niin että Talen pääsee viemään viestin oikeaan paikkaan, ja muutaman tunnin päästä patriarkka Dolmant ilmestyy paikalle mukanaan tuhatpäinen vahvuus omia kirkonsotilaitaan, ja ritaritalon vahdit marssitetaan arestiin. Sattumoisin Makovan vartiota komensi kapteeni Gorta, joka menetti sittemmin päänsä Bevierin Lochaber-kirveestä.
Makova ei voi kuin yrittää, mutta niin käy että hänet työnnetään sivuun - missä työssä aktiivisin on ankaran uskonkiihkoinen patriarkka Orzel.
Kun Dolmantista tulee uusi arkkiprelaatti, hän passitaa Makovan miettimään asioita ankarimman lajin luostarissa, ja varsin varmasti loppuiäkseen.
Makovan kannattajat ja erityisesti häntä rahallisesti nylkeneet ääntensä myyjät saavat itkun aiheen Azashin ja Othan kuoltua: zemokkikulta jolla heidän saamansa lahjukset oli maksettu, onkin taikalumetta ja haihtuu ilmaan heti lumouksen asettajien kuoltua.
Martel on Pandionin ritarikunnasta erotettu luopiosoturi. Martel oli rikkaan suvun poika, joka liittyi jo nuorena Pandioneihin. Hän on eräs parhaista ja oppii styrikkitaiat nopeammin kuin moni muu - ja siinä piilee hänen turmionsa: häneen iskostuu polttava halu oppia kaikki, myös kielletyt taiat ja muuan zemokkiluopio opettaakin häntä.
Martelin temput huomataan kun hän loitsi esiin damorkki-demonin, jollaisia eivät edes harjaantuneimmat styrikkimaagikot saa kutsua. Tästä seuraa että hänet erotettaan ritaristosta. Hän yrittää kostaa manaamalla damorkin hyökkäämään veljeskunnan pääluostariin, mutta styrikkiopettaja Sephrenia kutsuu omia jumaliaan jotka riistävät mahtivoimat Martelilta ja karkottavat demonin.
Martelista tuleekin nyt vaarallinen vihollinen, joka kulkee ympäri Eosian mannerta ja Rendoria lietsomassa levottomuuksia jotka vetäisivät armeijat puoleensa juuri kun niitä tarvittaisiin suojelemaan kirkonvanhimpia: tarkoituksena on pakottaa valitsemaan uudeksi arkkiprelaatiksi tosiasiassa Azashin palvelijaksi sortunut arkkipiispa Annias.
Martel johtaa pyhään kaupunkiin Chyrellokseen hyökänneitä armeijoita, mutta viime hetkessä Thalesian kuningas Wargun ehtii apuun ylivoimaisten sotajoukkojensa kanssa.
Martel, Annias, Arissa, Lycheas ja Adus pakenevat Zemochiin, mutta turhaan: sieltä heidät tavoitetaan ja surmataan yksi kerrallaan.
Martel kaatuu kaksintaistelussa Sparhawkia vastaan.
Naween on tumma ja varsin kaunis nainen, joka on ajatunut ilotytöksi cimmuralaiseen ilotaloon. Hän tekee sivutöitä kaupungin alamaailman valtias Platimelle ja täten Sparhawk tulee kerran pyytäneeksi tytön apua kun halusi kuunnella parin juonittelijan salaisia keskusteluja ilotalon kätköissä. Hän kieltäytyy tytön palveluksista - mistä tämä pettyy katkerasti, mutta yrittää yhä: kun Sparhawk selittää olevansa naimisissa, Naween vastaakin:
»Mitä siitä sitten? Kaikkihan minun asiakkaani ovat - ja minä pidän erityisesti sinusta, nenärikko ystäväni!»
Mikään ei auta vaan ritari kieltäytyy ja kertoo Platimelle tytön siirtyneen kadulle ja rosvo kauhistuu:
»Eihän se nainen tahdo muistaa edes että asiakkaalta pitää pyytää rahaa!»
Eräässä vaiheessa Sparhawk ehdottaa piloillaan että vakavamielinen ritari Sir Bevier tutustuisi Naweeniin - ja tämä vastaa että se olisi kunnia...
Orzel on Lamorkandista kotoisin oleva aatelisperheen nuorempi poika, joka hakeutuu pappisuralle kuten kaltaisensa yleensäkin.
Orzel on hyvin tosikkoluonteinen mies, mutta saattaa hymyillä aavistuksenomaisesti tilanteen niin vaatiessa. Paljon myöhemmin hänen kantansa lieventyvät ja silloin osoittautuu että hänellä on hyvin omalaatuinen lamorkkihuumorintaju.
Hänestä tuleekin Kadachin patriarkka. Hän on ankara ja uskonkiihkoinen mies, joka ei voi sietääkään taikuutta. Hän on kuitenkin vahvasti ehdolla uudeksi arkkiprelaatiksi, koska vaihtoehto eli Cimmuran arkkipiispa Annias olisi kamalin mahdollinen monenkin eri tahon mielestä.
Orzel pääseekin monimutkaisen yrityksen seurauksena Chyrelloksen basilikaan. Siellä hänen tiukkuutensa ja laintuntemuksensa auttavat nujertamaan Anniasin kätyri Makovan. Samoin kun patriarkka Bergsten esittää Anniasin paljastuttua uudeksi arkkiprelaatiksi Demosin patriarkka Dolmantia, Orzel kannattaa tätä varauksetta - päästämättä julki hiventäkään katkerasta pettymyksestä joka häntä pusertaa.
Orzelista tuleekin teologisen kollegion johtaja ja uuden arkkiprelaatin tärkeä apulainen.
Otha oli ennen, 500 tarinan vuotta sitten, tavallinen lammaspaimen, kunnes löysi vanhan temppelin, jonka patsaaseen oli itse puoliksi tuhottu Azash vangittu. Maallista mammonaa ja kuolemattomuutta vastaan Otha myi sielunsa Azashille ja perusti sitten Zemochin uuden vallan ja kruunasi itsensä sen keisariksi.
Otha lähtee sotaan muuta maailmaa vastaan mutta häviää sen. Hän saa ihmeen kautta uuden mahdollisuuden, mutta lopulta Sparhawk ja hänen ystävänsä tunkeutuvat Azashin temppeliin ja Sparhawk tappaa Azashin Bhelliomin avulla, ja kuolinkouristuksissaan Azash murskaa lonkeroillaan sekä Othan että langenneen arkkipiispa Anniasin.
Pandionin veljeskunta on hengellinen ritaristo. Pandionin veljeskunta toimii Eleniumissa, ja sen pääluostari on Demoksen kaupungissa. Suurmestarina toimii tarinoiden tapahtuma-aikaan Vanion ja hänen sijaisenaan Sparhawk.
Pandionien haarniska on musta levyhaarniska ja päällyspuku on hopeanvärinen. Haarniskan olkakappaleisiin kiinnitetty viitta on musta.
Pandionit ovat erikoistuneet miekan käsittelyyn ja heidän keskuudestaan löytyykin taitavimmat lajissa.
Pandionien opettaja on Sephrenia ja heidän auttajajumalansa Aphrael.
Patriarkka Bergsten on Thalesian pääkaupungin Emsatin patriarkka ja entinen Genidiaaniritari. Hän käyttää mielellään papinkaavun sijasta rengaspanssaripaitaa ja ihmissyöjähirviön sarvilla koristettua kypärää sekä kantaa mukanaan pitkävartista tapparaa.
Hän on olennaisessa osassa kun arkkipiispa Anniasin juonittelut tuhotaan. Paljon myöhemmin hän Daresian mantereella joutuu armeijan komentajaksi, kun paikalla olleesta suurmestarista yksi kaatuu ja kaksi haavoittuu pahasti.
Bergsten osoittautuukin sumeilemattomaksi ja taitavaksi kenraaliksi, jonka johtamat osastot tallaavat pelätytkin vastustajat jalkoihinsa edes vauhtiaan hidastamatta.
Ainoa mistä hän murisee on se että hänen osakseen jää taistelujen byrokraattinen jälkityö.
Peikkojumalat ovat jumalhahmoja, jotka hallitsevat peikkojen maailmaa. Heitä on viisi jotka kattavat peikkojen maailman: tulen jumala Khwaj joka hallitsee tulta ja voi sen avulla myös luoda kaukoyhteyksiä. Syömisen jumala Ghnomb joka myös hallitsee aikaa, tappamisen jumala Ghworg, suvunjatkamisen jumala Zoka sekä jään jumala Schlee joka hallitsee säätiloja.
Niiden puoleen saattoi peikkoloitsulla kääntyä jos piti esimerkiksi murtaa styrikkiloitsu jolla jonkun vangiksi siepatun kieli oli kahlittu. Se oli vaarallista mutta toimi jos tiesi mitä teki.
Peikkokääpiö Ghwerig kammitsoi peikkojumalat safiiriruusu Bhelliomin sisään, mistä seurasi se että kun Sparhawk tarvitsi näiden apua hänen oli helppo saada kivi pakottamaan ne tottelemaan.
Aivan loppuvaiheessa peikkojumalat vapautettiin ja ne auttoivat lyömään vihollisen.
Platime on Cimmuran alamaailman epävirallinen kuningas. Platime on iso ja hyvin lihava, suoraluontoinen mies. Hänen alkuperästään ei kerrota mitään. Hän jää tarinoiden tapahtuma-ajan edellä henkensä velkaa edellisen polven ritari Sparhawkille: Platime oli tuikannut veitsellä erästä aatelismiestä vietyään tämän kukkaron ja jäätyään kiinni - ja kyseessä olikin arkkipiispa Anniasin sukulainen: paikalle ilmestyi pari kirkonsotilasta jotka aikoivat muitta mutkitta hirttää Platimen lähimpään lyhtytolppaan, mutta tästä ei Sparhawk pitänyt vaan kaatoi molemmat kirkonsotilaat ja vapautti varkaan.
Platime livisti tiehensä ja aikaa myöten hänestä tulikin Cimmuran alamaailman valtias.
Velka jäi perimättä, kunnes hänen poikansa osui kahakkaan muutaman kirkonsotilaan kanssa erään tiedusteluretken aikana ja hänen ystävänsä Kalten haavoittui. Platimen kellaripiilo oli lähin turvapaikka, ja jonkintason sanailun jälkeen alamaailman valtias suostui antamaan turvapaikan ja lääkintäapua.
Kun Platime ja Talen vielä auttoivat selvittämään pulman jota varten tiedusteluretkellä oli oltu, ystävyys olikin sillä selvä.
Kunhan kuningatar parani, Platimesta tuli kuninkaallisen neuvoston jäsen. Hän mm. hankki kuningattarelle ylivertaisimman mahdollisen henkivartijan, ataanityttö Mirtain: Platime oli ostanut hänet eräältä orjakauppiaalta - mutta sai todeta ettei ataaninainen suostu toimimaan ilotalossa eikä liioin palkkatappajana, siispä hänestä tehtiin kuningattaren henkivartija. Tässä työssä hän olikin paras mahdollinen - joskin Ehlana tirskui, että Mirtai on kamalin komentelija mitä hän on koskaan tavannut.
Sephrenia on ylipapitar. Hän kuuluu styrikkien kansaan ja kotoisin Daresian manteereelta Astelissa sijainneesta Ylaran kylästä. Hän syntyy köyhän perheen vanhimpana tyttärenä. Seitsemän vuotta aiemmin syntyy samaan kylään ystäväperheeseen poika nimeltä Zalasta, ja tytön synnyttyä perheet päättävät että näistä tulisi aikanaan aviopari. Tästä tulee pojalle elämän johtoteema.
Mutta jumalat ovat päättäneet toisin: Sephrenian täytettyä yhdeksän vuotta hänelle syntyy pikkusisko, joka tosiasiassa onkin Styricumin lapsijumalatar Aphrael. Nyt Zalastan toiveet romuttuvat koska Sephrenia omistaa koko elämänsä uudelle pikkusiskolleen, ja hänestä tuleekin tämän ylipapitar.
Zalastan himo kasvaa lopulta niin suureksi, että seitsemän vuotta myöhemmin hän naamioituu eleenipapiksi ja yllyttää paikalliset eleenimaaorjat hyökkäämään Ylaraan: hehkuvin sanoin hän maalaa kyläläiset ihmisuhrien harrastajiksi jotka eleenineitsyiden verta menoissaan vuodattavat - ja hyökkäys tapahtuu. Kaikki kyläläiset kuolevat - paitsi Sephrenia ja Aphrael, jotka ovat kaukana metsässä kukkia poimimassa. Zalasta havaitsee asian ja onnistuu uskottelemaan Sephrenialle että maaorjien hyökkäyksen olivat yllyttäneet styrikkien kanssa huonoissa väleissä olevat delphaet eli Hohtavaiset. Sephrenia on liiankin hanakka uskomaan tämän ja tästä seuraa omat pulmansa.
Tästä huolimatta on Zalastan harmi katkera ja hän poistuu alueelta etsimään uusia keinoja lapsijumalattaren surmaksi.
Sillä välin Aphrael saa tietoonsa, että aikanaan on maailmaan syntyvä kohtalon ulkopuolinen mies, Anakha, ja hän on oleva eleeniläistä Sparhawkin sukuhuonetta. Tieto on hermostuttava, koska eleenien yleissuhtautuminen styrikkeihin on liiankin hyvin tiedossa. Aphrael valitsee erikoisen ratkaisun: kun nuori kuningas Antor ja pandioniritari Sparhawk lepäävät vakavasti haavoittuneena taistelukentällä, hän lähettää Sephrenian sitomaan heidän haavansa ja antamaan molemmille peikkokääpiö Ghwerigiltä varastetun sormuksen, joilla yhdessä voi hallita mahtijalokivi Bhelliomia. Sephrenia tottelee ja lisäksi hän yhdistää sormuksiin taistelijoiden haavoista vuotaneen ja sekoittuneen veren muodostamat tahrat niin että sormukset näyttävät rubiineilta. Aphrael pakottaa Sephrenianin Pandioneiden opettajaksi Styricumin salaisuuksien opetukseen. Nyt Sephreniasta tulee Pandionin ritariston taikuuden opettaja edellisen styrikkiopettajan kuoltua, ja yhdessä Aphraelin kanssa hän ohjaa nuorten ritarien taikaopintoja. Perimmäinen tarkoitus on kuitenkin varjella tulevaa Anakhaa pahuuden juonilta, ja tehtävä onnistuukin. Sephrenia elää satoja vuosia muuttumattomana, vain kasvoihin tulee loppuvaiheessa hiuksenhienoja uurteita.
Zalastan petollisuus paljastuu vasta Tamulin tarun aikana, siihen asti Sephrenia kohteli häntä vanhimpana ja parhaana ystävänään.
Tästä lähtee juoni kehittymään, ja monen mutkan jälkeen Sephrenia ja suurmestari Vanion vihitään avioliittoon Delphaeusin kaupungissa pyhän järven äärellä.
Safiiriruusun kuorestaan vapautunut mahtiolento Bhelliom antaa lähtiäislahjan ennen kuin lähtee jatkamaan matkaansa tähtiin: se kietoo vihkiparin valoonsa, jonka himmettyä huomataan että Sephrenia on nuortunut hiukan yli 20-vuotiaan näköiseksi ja Vanionin kumarat hartiat ovat suoristuneet nuoruuden voimaan, rypyt kasvoista hävinneet ja hopeanväriset hiukset ja täysparta saaneet takaisin nuoruuden kastanjanpunan, jonka Sparhawk muistaa jollain tavoin noviisinajoiltaan.
Zalasta yrittää moneen otteeseen estää Sephrenian häät, mutta lopulta hän joutuu murjottuna peikkojen tulenjumala Khwajin käsiin ja tämä muuttaa hänet koskaan sammumattomaksi eläväksi tuleksi, ja sen tulen sisässä kaiken menettänyt styrikkivelho huutaa tuskaansa ikuisuuksien loppuajat.
Ritari Sparhawk on kirjojen päähenkilö.
Hänet on nimetty esi-isänsä mukaan, joista ensimmäinen suojeli aikoja sitten silloista Elenian kuningasta Antoria. Sparhawkin tunnetuin piirre on jo lapsuudessa murtunut nenä, jonka Sparhawkin ystävä Kalten mursi.
Sparhawk kuuluu Pandionin veljeskuntaan, joka on yksi neljästä Eleenikirkon käskemistä ritarikunnista. Hän kantaa myös erikoisvirkaa Elenian kuningattaren puolustajana. Myöhemmissä kirjoissa on myös Elenian kuningattaren prinssipuoliso.
Hän on myös Anakha, kohtalon ulkopuolinen, jota jumalat pelkäävät ja joka voi ainoana ihmisenä vaaratta käsitellä mahtijalokivi Bhelliomia.
Styrikki kuuluu Eleenimaailman vähemmistöön ja vihattuun Styricumin rotuun ja joiden äidinkieli niin ikään styrikki. Tämä ihmisrotu sijoittuu David Eddingssin fantasiamaailmaan. Kansa asuu pääasiassa Eosian mantereella paimentolaisina ja Daresian puolella omassa kaupungissaan, Sarsoksessa. Styrikeillä on oma uskonto ja tasan 1000 omaa jumalaa, kun taas Eleeneillä on vain yksi, jota heistä suurin osa pitää ainoana oikeana. Tästä johtuu, että Eleenit vainoavat keskuudessaan olevia styrikkejä noitina ja pakanoina. Styrikit tuntevat myös omaa vähäistä halveksuvaa ylimielisyyden tunnetta muita kansoja kohtaan. Heidät on helppo tunnistaa pukeutumisestaan, joka on aina valkoinen kaapu tai vastaava. Styrikit ovat myös kaikessa mahtavuudessaan paljon pitempään eläviä, he voivat itse määrittää ulkoisen näkönsä ja näin heidän ikäänsä on vaikea määritellä. 20-vuotiaalta näyttävän styrikin ikä saattaa olla 2000 vuotta
Tosi asia on uskottavasti se, että styrikit ovat kaikista taikavoimaisimpia ihmisiä maailmassa. David Eddingsin näkemän mukaan taikavoima tulee jumalien antamasta apuvoimasta ja styrikeillähän oli niitä edellä mainitusti enemmän, kuin muilla. (Muiden merkittävien kansojen jumalien määriä: Eleenit-1, Peikot-5, Tamulit-määrittämätön, mutta luultavasti 2-5)
Talen syntyy aviottomana lapsena nuorelle Elys-nimiselle tytölle. Hänen isänsä on Sparhawkin uskottu aseenkantaja Kurik.
Poika lähetetään hyvään jos kohta ankaraan kouluun, mutta hän kyllästyy nopeasti "piinallisen tylsään teologiaan" ja siihen että saa syödä vain puuroa kun opettajat herkuttelevat paahtopaistilla, ja karkaa kadulle. Cimmuran alamaailman valtias Platime ottaa nokkelan pojan suojiinsa, ja pian havaitaan että poika on taitava kerjäläinen, tiedustelija ja ylivertainen taskuvaras. Lisäksi hän piirtää todellisella taidolla muotokuvia.
Sparhawk käy tapaamassa Platimea, joka on henkensä velkaa hänen isälleen ja Talenin opastamana pääsee kuuntelemaan seinän takaa Anniasin kätyrien juonitteluita, joiden tarkoituksena on perin pohjin häpäistä Pandionien veljeskunta.
Varsinaisesti kävi näin: hän ja Kalten jahtasivat Martelin kätyri Krageria saadakseen tietoja juonitteluista. Platimen avulla selvisi että Kragen piileksii eräässä ilotalossa jota emännöi hänen pitkäaikainen heilansa nimeltä Shanda.
Sparhawk ja Talen naamioituivat kerjäläisiksi ja asettuivat passiin ilotalon eteen. Ja piankin kyseiseen ilotaloon menee mies jolla ei olisi mitään asiaa sellaiseen: Anniasin kätyri paroni Harparin, joka on erityisesti pikkupojista nauttiva pahamaineinen irstaileva pedofiili, jonka haluamia seksipalveluita rehelliset ilotytöt tuskin haluaisivat tarjota.
Platimelle sivutyötä tekevän ilotytön Naweenin avulla Sparhawk pääsee seinän taakse kuuntelemaan mitä Harparin puhuu. Ja aivan oikein: Kragerhan se talossa piileksi ja hänen kanssaan Harparin punoi juoniaan. Sparhawk kuulee juonet jokseenkin viimeistä sanaa myöten - mutta Naween pettyy katkerasti kun ritari ei haluakaan hänen palveluitaan vaikka on maksanut niistä etukäteen.
Häpäisyhanke epäonnistuu mutta Talen paljastuu ja ritarit ottavat hänet matkaansa suojatakseen.
Poika toteaa että olisi sittenkin ollut parempi jäädä kouluun: opettajaksi määrätään nuori ritarinoviisi Berit, joka onkin ankarampi opettaja kuin entiset. Karkaaminenkaan ei onnistu, ja lopulta poika ei voi kuin alistua.
Teini-ikäisenä Talen joutuu aloittamaan noviisina Pandioneissa, ja hänen kauhukseen kuningasparin tytär Danae kiinnostuu hänestä.
Erikoisin asia on, että Kurikin hautajaisten jälkeen hänen leskensä Aslade käskee Talenin hakea äitinsä Elys tilalle: Aslade on tiennyt asian koko ajan, mutta suurisydämisenä naisena hän oli vähät välittänyt, koska tiesi että Talenin olemassaolo takaisi sen ettei mies enempää loikkisi yli aisan.
Tynian on kookas, kuukasvoinen, hilpeä ja puhelias alcionelaisritari. Hänen olemuksensa on kasvanut erityisesti siksi, että hän on koko ikänsä käyttänyt deiralaisia haarniskoja, jotka ovat painavimpia olemassa olevia. Alcionen ritarikunnan päällyspuku on taivaansininen. Aatelisarvoltaan Tynian on herttua.
Tynian on loitsujen ja erityisesti nekromantian asiantuntija, minkä takia hän on tosin kerran saada surmansa, kun hän erehtyy avaamaan haudan, jossa onkin yksi Azashin demoneista - jonka Sparhawk kylläkin karkottaa ajoissa keihään ja maagisten sormustensa avulla.
Tynian on lapsijumalatar Aphraelin ehdottomia suosikkeja.
Wargun on Thalesian kuningas ja autuaan yksinkertainen mies: hänen tärkein ilonsa on juopotteleminen. Hänen ritarinsa sanovatkin että jos he haluavat ylennyksiä he odottavat kunnes kuningas on kyllin huimassa humalassa ja sitten vievät paperit hänelle - ja kuningas vahvistaa ne edes lukematta.
Häntä kutsutaankin "maistelevaksi monarkiksi" tai "hiprakkaiseksi hallitsijaksi".
Wargun on tärkeässä asemassa kirjassa Safiiriruusu: hän ajaa takaa rendoreita ympäri Eleniumia ja siinä tarkoituksessa kaappaa käyttöönsä Sparhawkin ja tämän ystävät juuri kun näiden pitäisi käydä voittamassa peikkokääpiö Ghwerig ja takavarikoimassa safiiriruusu Bhelliom: Wargun huitaisee että se voi odottaa kunnes rendorit on tuhottu. Sparhawk haastaa Wargunin kaksintaisteluun, mutta Emsatin patriarkka Bergsten keskeyttää juuri kun tilanne on muuttumassa pahaksi käskemällä kirkonritarit tulemaan mukaansa.Sparhawkin ja muiden on pakko totella Bergstenin käskyä ollessaan kirkonritareita. Sparhawk ja Kurik onnistuvat livistämään ja saavat tehtävän suoritettua. Sillä välin suurmestarit onnistuvat taivuttamaan kuninkaan luovuttamaan neljäsataa ritaria heidän turvakseen kun he menevät pyhään kaupunkiin huolehtimaan siitä ettei Anniasia valita arkkiprelaatiksi.
Pyhässä kaupungissa Chyrelloksessa syntyy tiukka tilanne kun Martelin rendorit uhkaavat jo tulvia sisimpäänkin kaupunkiin - mutta viime hetkessä pitkään muualla joutavan jäljillä pitämään onnistuttu Wargun rynnistää joukkoineen paikalle, ja näiden joukkojen mahti jyrää hyökkääjät jopa pysähtymättä.
Tamulin tarussa kerrotaan että Wargun on teljetty raivoavana mielipuolena tornivankilaan koska hänen aivonsa ja maksansa alkavat valtavan juopottelun johdosta suorastaan hajota. Aivan tarun lopussa on maininta että hän on silloin jo kuollut.Wargunilla on poika, joka seuraa häntä valtaistuimelle.
Ulath on ritari, joka on kotoisin Thalesiasta eli pohjoisimmasta eleenivaltiosta. Ritarikunta on Genidiaanit ja arvo jaarli.
Hän on jättimäinen, täyspartainen ja palmikkopäinen mies, joka käyttää varustuksenaan rengaspanssaria, ihmissyöjähirviön sarvilla koristettua särkymätöntä kypärää ja vihreätä päällyspukua. Kuten kaikki Genidiaanit, hänkin suosii aseenaan pitkävartista tapparaa. Hänellä on myös ihmissyöjähirviön sarvesta tehty karkeaääninen sotatorvi, jonka ääni laulaa sittemmin kuolonlauluaan monellekin viholliselle.
Ulath on vähäpuheinen, puolilla sanoilla itseään tulkitseva hyvin oppinut mies, joka mm. hallitsee peikkojen kielen täydellisesti. Hänellä on omaleimainen huumorintaju: retkillä oltaessa hän jakaa kokkausvuoroja siten, että odottaa kunnes joku kysyy asiasta ja ilmoittaa että on kysyjän vuoro. Hän harrastaa myös noppapeliä, joskin kukaan ei selvin päin pelaa hänen nopillaan: niissä saattaa olla jopa neljäkin kuutosta!
Ulath on siis varsin yksinkertainen, pienistä asioista ilonsa saava veikko, joka taistelukentällä tai syvällisissä neuvotteluissa on ehdottomasti mies paikallaan.
Malliesimerkki hänen huumorintajustaan oli se, että kun seurue kuljetti mukanaan vangittua Lycheasta, Ulath katkoi vangin nähden tapparallaan kohdalle osuvia kaulanvahvuisia puunvesoja samaan aikaan kun Kalten heilutteli tämän edessä valmista hirttosilmukkaa ja osoitteli hirttopaikaksi sopivia puiden oksia....
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
