Kaleva on Oulussa ilmestyvä sitoutumaton sanomalehti. Toimittaja Juho Raappanan vuonna 1899 perustama Kaleva on nykyisin Suomen neljänneksi suurin seitsenpäiväinen sanomalehti.

Pikafaktoja Aiheesta muualla ...
Kaleva
Thumb
Lehtityyppi sanomalehti
Julkaisija Kaleva Oy
ISSN ISSN 0356-1356
Levikki Laskua 55 600 (LT 2016)[1]
Perustettu 1899
Päätoimittaja Antti Kokkonen
Sitoutuneisuus sitoutumaton
(1953 asti Edistyspuolue)
Kotikunta Oulu
Kotimaa Suomi
Sivukoko tabloidi
Ilmestymistiheys ma–su
Kieli suomi
Aiheesta muualla
Kotisivu
Sulje
Thumb
Kalevan pääkonttori Karjasillalla
Thumb
Kalevan toimitalo Takalaanilassa

Kalevaa julkaisee Kaleva Oy, jonka suurimmat osakkeenomistajat ovat yksityishenkilöitä.

Historia

Toimittaja Juho Raappana perusti Kalevan vuonna 1899.

Aiemmilta vuosilta näkyviä, pitkäaikaisia päätoimittajia ovat olleet sodanjälkeisenä aikana Valde Näsi ja Oulun kasvun vuosikymmeninä 1970-luvulta vuosituhannen vaihteeseen Teuvo Mällinen.lähde?

Vuonna 2008 silloisen Kaleva Kustannus Oy:n toimitusjohtaja oli Jukka Haapalainen ja sanomalehti Kalevan päätoimittaja Risto Uimonen. Uimonen jäi eläkkeelle vuodenvaihteessa 2009[2] ja uutena päätoimittajana aloitti maaliskuussa 2009 Markku Mantila.[3] Mantilan siirtyessä valtioneuvoston viestintäjohtajaksi marraskuussa 2014 uudeksi päätoimittajaksi tuli Kyösti Karvonen, joka jäi eläkkeelle 2020. Hänen seuraajanaan toukokuussa 2020 aloitti Sanna Keskinen[4]. Syyskuussa 2023 päätoimittajana aloitti Lapin Kansasta siirtynyt Antti Kokkonen.

Toiminta

Kalevan toimitalo sijaitsee Oulussa Karjasillan kaupunginosassa Solistinkadulla. Syksyllä 2012 lehden paino ja postitus muuttivat Oulun Takalaanilaan osoitteeseen Graniittitie 6, jonne Kaleva sai uuden painotalon.[5] Kaleva rakennutti uuden pääkonttorin Karjasillan kaupunginosaan heti Ympäristötalon viereen. Rakennuksen kustannusten arvioitiin nousevan noin yhdeksään miljoonaan euroon.[6]

Kaleva alkoi ilmestyä tabloidikokoisena 14. helmikuuta 2015 alkaen.[7]

Pohjois-Suomessa ilmestyvät Lapin Kansa, Lounais-Lappi ja Uusi Rovaniemi siirtyivät Kalevan omistukseen huhtikuussa 2018.[8]

Keväällä 2023 Kaleva ilmoitti, että lehden sunnuntainumero ei enää ilmesty painettuna, vaan ainoastaan digitaalisena näköislehtenä.[9]

Linja

Journalisti-lehden laskelmien mukaan vuosina 2023–2024 Kaleva oli ammattiyhdistysliikettä kohtaan vähemmän kriittinen kirjoituksissaan kuin Helsingin Sanomat tai Iltalehti. Näistä muista lehdistä poiketen Kaleva ei löytänyt Orpon hallituksen työmarkkinatoimista paljoakaan kehuttavaa, mutta paljon syitä kritiikkiin. [10]

Päätoimittajat

Kalevan päätoimittajat:[11]

Lähteet

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

Wikiwand in your browser!

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.

Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.