Kaarle XIII

Kaarle XIII (7. lokakuuta 1748 – 5. helmikuuta 1818) oli Ruotsin kuningas vuosina 1809–1818 ja Norjan kuningas hallitsijanimellä Kaarle II vuosina 1814–1818.^[1][2][3]

Kaarle XIII (Kaarle II)
Ruotsin kuningas
Valtakausi	6. kesäkuuta 1809 – 5. helmikuuta 1818
Edeltäjä	Kustaa IV Aadolf
Seuraaja	Kaarle XIV Juhana
Sijaishallitsija	Kaarle XIV Juhana, 1810–1818
Norjan kuningas
Valtakausi	4. marraskuuta 1814 – 5. helmikuuta 1818
Edeltäjä	Kristian Fredrik
Seuraaja	Kaarle III Juhana
Sijaishallitsija	Kaarle III Juhana
Syntynyt	7. lokakuuta 1748 Tukholma, Ruotsi
Kuollut	5. helmikuuta 1818 (69 vuotta) Tukholma, Ruotsi
Hautapaikka	Riddarholmskyrkan, Tukholma
Puoliso	Hedwig Elizabeth Charlotte
Lapset	Lovisa Hedvig, Karl Adolf, Kaarle XIV Juhana (adoptoitu)
Suku	Holstein-Gottorp
Isä	Aadolf Fredrik
Äiti	Loviisa Ulriika
Uskonto	luterilainen
Nimikirjoitus

Kaarle XIII:n kuninkaallinen monogrammi.

Kaarle XIII:n patsas

Todellinen valta kuului lähes koko hänen kuninkuutensa ajan kruununprinssi Kaarle Juhanalle.^[4] Kaarle XIII oli ensimmäinen ”Pikku-Ruotsin” kuningas, sillä venäläisten miehittämä Suomi liitettiin suuriruhtinaskuntana Venäjän keisarin alaisuuteen Haminan rauhassa 17. syyskuuta 1809. Kaarle XIII oli myös viimeinen Holstein-Gottorpin hallitsijasukua edustanut Ruotsin kuningas.

Suku

Kaarle oli kuningas Aadolf Fredrikin ja Preussin prinsessa Loviisa Ulriikan toiseksi vanhin poika. Hän jäi lapsena lahjakkaan isoveljensä, kruununprinssi Kustaan varjoon.^[5]

Kustaasta tuli kuningas Kustaa III vuonna 1771, ja kun hän seuraavana vuonna vahvisti asemaansa vallankaappauksella, oli Kaarle hänen tukenaan tuossa vaarallisessa hankkeessa. Kustaa III palkitsi veljensä uskollisuuden nimittämällä tämän Södermanlandin herttuaksi. Tästä syystä Kaarleen viitataan usein nimityksellä Kaarle-herttua.

Avioliitto ja jälkeläiset

Kustaa III oli pitkään lapseton, joten paineet kruununperillisen tuottamisesta siirtyivät Kaarlelle, joka avioitui vuonna 1774 ruhtinaspiispa Friedrich August I:n, Oldenburgin herttuan ja prinsessa Ulrike Friedrike Wilhelmine Hessen-Kasselin 15-vuotiaan tyttären Hedwig Elizabeth Charlotten (1759–1818) kanssa.

Avioliitosta syntyi kaksi lasta:

• Lovisa Hedvig (2. heinäkuuta 1797 Tukholma), kuolleena syntynyt; haudattu Riddarholmskyrkaniin
• Karl Adolf, Värmlannin herttua (4. heinäkuuta 1798 – 10. heinäkuuta 1798 Tukholma). Eli kuusi päivää; haudattu Riddarholmskyrkaniin

Herttua

Kaarlen ja Kustaa III:n välit huononivat vähitellen, ja niinpä Kaarle menetti sen vähänkin vaikutusvallan Ruotsin politiikkaan, joka hänellä oli aiemmin ollut. Kaarle päätti keskittyä vapaamuuraritoimintaan ja nousi Ruotsin vapaamuurarien johtoon. Lisäksi hän harrasti epämääräistä okkultismia, muun muassa kuolleiden ihmisten henkien manaamista.

Kaarlelle oli annettu laivaston amiraalin arvo jo pikkulapsena. Hän palveli ns. Kustaa III:n sodassa johtamalla sotatoimia Suursaaren meritaistelussa 7. kesäkuuta 1788 ja Ahvenanmaan meritaistelussa 27. heinäkuuta 1789. Kaarle ei kuitenkaan tietänyt paljoakaan merisodankäynnistä ja molemmat taistelut päättyivät Ruotsin kannalta vaatimattomiin tuloksiin. Kaarle kuitenkin esiintyi suurena sotasankarina.^lähde?

Kuninkaan setänä

Kuningas Kustaa III murhattiin maaliskuun lopulla 1792. Kustaa III:n poika Kustaa IV Aadolf oli tuolloin vasta 13-vuotias, joten Kaarlesta tuli sijaishallitsija nimikkeellä valtionhoitaja veljenpoikansa alaikäisyyden ajaksi, vuosiksi 1792–1796. Kaarle oli tuntenut hyvin monet Kustaa III:n vastaisen salaliiton jäsenet, joten jotkut epäilivät hänen olleen jollain tavalla osallinen veljensä murhaan. Tällaiselle väitteelle ei kuitenkaan ole löydetty mitään todisteita. Jos Kaarle vehkeili veljeään vastaan, ei motiivina ollut ainakaan vallanhimo, sillä sijaishallitsijana hän esiintyi hyvin heikosti ja epävarmasti. Käytännössä hän siirsi kaiken vastuun valtion johtamisesta ystävälleen Gustaf Adolf Reuterholmille.

Kun Kustaa IV Aadolf tuli täysi-ikäiseksi marraskuussa 1796 ja sai täydet valtaoikeudet, menetti Kaarle sijaishallitsijan asemansa. Myös Reuterholm joutui eroamaan virastaan. Kaarlella ei ollut vaikutusvaltaa veljenpoikaansa, joten näytti siltä, että hänen roolinsa Ruotsin historiassa oli päättynyt. Vuonna 1809 tapahtui kuitenkin yllättävä käänne: Suomen sodan aiheuttama sotilaallinen katastrofi johti keväällä 1809 sotilasvallankaappaukseen, jossa Kustaa IV Aadolf syrjäytettiin. Kaarle nimitettiin ensin Ruotsin valtionhoitajaksi ja muutamaa kuukautta myöhemmin Ruotsin valtiopäivät valitsivat hänet uudeksi kuninkaaksi, hallitsijanimellä Kaarle XIII.

Kuninkaana

Koska Kaarle XIII:lla ei ollut lapsia, tuli kysymys kruununperillisestä pian hyvin ajankohtaiseksi. Kiirettä lisäsi se, että Kaarle XIII sai syksyllä 1809 halvauksen ja vammautui pysyvästi. Lopulta kruununprinssiksi valittiin Napoleonin armeijan marsalkka Jean-Baptiste Bernadotte, joka otti hallituksen johtoonsa heti saavuttuaan Ruotsiin marraskuussa 1810. Kaarle XIII suhtautui aluksi torjuvasti alhaista syntyperää olevaan Bernadotteen. Kaunopuheinen ja huomaavainen Bernadotte osasi kuitenkin käsitellä raihnaista kuningasta niin, että tämä muutti mielipiteensä hänestä ja suostui jopa adoptoimaan hänet pojakseen nimellä Kaarle Juhana.

Ruotsin ja Norjan liitossa 1814 Kaarle XIII kruunattiin myös Norjan kuninkaaksi hallitsijanimellä Kaarle II (norjaksi Karl II). Kaarle XIII:n viimeiset vuodet kuluivat sairastellessa.^[6]