Kaarle III (Espanja)
Napolin ja Espanjan kuningas From Wikipedia, the free encyclopedia
Napolin ja Espanjan kuningas From Wikipedia, the free encyclopedia
Kaarle III (esp. Carlos I, Carlos Sebastián de Borbón y Farnesio); (20. tammikuuta 1716 Madrid – 14. joulukuuta 1788 Madrid, Espanjan kuningaskunta) oli Espanjan kuningas vuosina 1759–1788 sekä sitä ennen Napolin ja Sisilian kuningas vuosina 1735–1759 nimellä Kaarle VII ja Parman herttua vuosina 1732–1734 nimellä Kaarle I. Hän edusti valistunutta yksinvaltiutta.[1][2]
| Kaarle III | |
|---|---|
| Espanjan, Napolin ja Sisilian kuningas | |
 Kaarle III, Anton Raphael Mengs n. 1761 | |
| Espanjan kuningas | |
| Valtakausi | 10. elokuuta 1759 – 14. joulukuuta 1788 |
| Edeltäjä | Ferdinand VI |
| Seuraaja | Kaarle IV |
| Syntynyt |
20. tammikuuta 1716 Madrid, Espanja |
| Kuollut |
14. joulukuuta 1788 Madrid, Espanja |
| Hautapaikka | Kuninkaallinen krypta, Kuninkaiden pantheon El Escorial |
| Puoliso | Maria Amalia |
| Lapset |
Maria Josefa Maria Luisa Filip Kaarle IV Ferdinand I Gabriel Antonio Pascual Francisco Javier |
| Koko nimi | Carlos Sebastián de Borbón y Farnesio |
| Suku | Bourbon |
| Isä | Filip V |
| Äiti | Elisabet Farnese |
| Uskonto | roomalaiskatolisuus |
| Nimikirjoitus |
 |
_in_1716_by_Melendez.jpg)
Kaarle III:n vanhemmat olivat Espanjan kuningas Filip V ja tämän toinen puoliso Elisabet Farnese. Hän oli vanhempiensa esikoinen ja hänellä oli viisi täyssisarusta ja kaksi velipuolta, Ludvig I ja Ferdinand VI.[2]
Nuori Carlos sai kolme vuotta vanhemman velipuolensa, kruununprinssi Fernandon kanssa samankaltaisen kasvatuksen.[3] Opettaja Giovanni Antonio Medranon johdolla hän sai espanjalaisen infanten eli prinssin tiukan ja jäsennellyn koulutuksen. Poika oli hyvin hurskas ja kunnioitti hallitsevaa äitiään, jota monien aikalaisten mukaan hän muistutti suuresti. Medrano opetti hänelle maantiedettä, historiaa ja matematiikkaa sekä sotataidetta ja arkkitehtuuria Carlosin Firenzessä, Parmassa ja Piacenzassa oleskelun aikana. Hän sai myös koulutusta taidegrafiikan tekemiseen, etsaamiseen ja maalaamiseen sekä monenlaisiin fyysisiin aktiviteetteihin, kuten metsästykseen, joka oli hänen suosikkilajinsa ja johon hän osoitti taitoa jo poikana ja vanhemmiten myös intohimo.[2][4] Hän puhui ranskaa, italiaa ja latinaa.[5]
Hänen ulkonäköään hallitsi Bourbonien nenä, jonka hän oli perinyt isänsä puolelta. Häntä kuvailtiin ”ruskeaksi pojaksi, jolla on laihat kasvot ja ulkoneva nenä”, ja hänet tunnettiin iloisesta ja eloisasta luonteestaan.[6]
Kaarle sai vuonna 1732 suurvaltojen sopimuksella hallittavakseen aluksi Parman herttuakunnan, joka Puolan perimyssodan jälkeen vuonna 1735 vaihdettiin Napolin kuningaskuntaan. Hän luopui vuonna 1759 Napolista perittyään Espanjan kruunun lapsettomana kuolleelta velipuoleltaan Ferdinand VI:ltä.[2]
Vuonna 1731 Kaarlesta tuli 15-vuotiaana Parman ja Piacenzan herttua lapsettoman isosetänsä Antonio Farnesen kuoleman jälkeen. Vuonna 1734 hän johti 18-vuotiaana espanjalaisia joukkoja rohkeassa ja lähes täysin verettömässä marssissa Napolin kuningaskunnan ja Sisilian kuningaskunnan valtaamiseksi ja valtaistuimien vaatimiseksi espanjalaiselle hallitsijalle.[7]
Kaarlen äiti Elisabet Farnese oli alkanut etsiä Kaarlen omasta pyynnöstä potentiaalisia morsiamia pojalleen, kun tämä tunnustettiin virallisesti Napolin ja Sisilian kuninkaaksi 21-vuotiaana. Neuvotteluja käytiin Wienissä keisari Kaarle VI:n tyttärestä arkkiherttuatar Maria Annasta (1718–1744), hän ei ollut saatavilla koska oli rakastunut Lothringenin prinssi Karl Alexanderiin (1712–1780). Elisabet valitsi leskikeisarinna Wilhelmina Amalian ehdotuksesta tämän tyttärentyttären Maria Amalian, vastavalitun Puolan kuninkaan ja Itävallan arkkiherttuattaren tyttären. Hän oli vasta 12-vuotias mutta pitkä ja hyvinkehittynyt ikäisekseen.[5] Avioliittoa pidettiin ainoana vaihtoehtona avioliitolle Itävallan kuningashuoneeseen.[4]
Maria Amalia oli vain 13-vuotias, kun hänelle ilmoitettiin avioliitosta. Avioliittopäivä vahvistettiin 31. lokakuuta 1737. Maria Amalia avioitui valtakirjalla Dresdenissä toukokuussa 1738. Kaarle ei ollut paikalla, ja häntä edusti Maria Amalian veli, Saksin vaaliruhtinas Fredrik Kristian. Pyhä istuin suhtautui avioliittoon myönteisesti ja lopetti diplomaattiset erimielisyytensä Kaarlen kanssa. Pariskunta tapasi toisensa ensimmäisen kerran 19. kesäkuuta 1738 Portellassa, kylässä valtakunnan rajalla lähellä Fondia. Hääjuhlallisuudet hovissa kestivät heinäkuun 3. päivään saakka. Osana juhlaa Kaarle perusti Pyhän Januariuksen ritarikunnan, josta tuli Napolin kuningaskunnan arvostetuin ritarikunta. Myöhemmin hän perusti Kaarle III:n ritarikunnan Espanjassa vuonna 1771.[4]
Kaarle kuvaili vaimoaan sukkelaksi kuin enkeli, ja sanoi olevansa onnellisin aviomies maan päällä.[8] Maria Amalia oli poliittisesti aktiivinen ja osallistui valtion asioiden hoitamiseen valtioneuvoston kokousten jäsenenä heti ensimmäisen poikansa, valtaistuimen perillisen syntymän jälkeen.[9]
Maria Amalian kuolema 37-vuotiaana Madrissa syyskuussa 1760, vain vuosi Espanjaan saapumisen jälkeen, oli raskas isku Kaarlelle eikä hän enää koskaan avioitunut.[5]
Kaarle III nousi Espanjan valtaistuimelle vuonna 1759 lapsettoman velipuolensa Ferdinand VI:n kuoltua. Espanjan kuninkaana Kaarle III teki kauaskantoisia uudistuksia lisätäkseen kruunun varallisuuden kasvua ja puolustaakseen ulkovaltojen tunkeutumisia valtakuntaan. Hän helpotti kauppaa, modernisoi maataloutta ja maanomistusta sekä edisti tiedettä ja yliopistotutkimusta. Hän toteutti kuninkaallista politiikkaa lisätäkseen valtion valtaa kirkon suhteen. Hallituksensa aikana hän karkotti jesuiitat Espanjan valtakunnasta[10] ja edisti valistusta Espanjassa.[2]
Kaarle III aloitti tutkimukset Iberian niemimaan muslimimenneisyydestä. Hän vahvisti Espanjan armeijaa ja laivastoa. Vaikka hän ei saanut Espanjan taloutta täysin hallintaansa ja joutui joskus ottamaan lainaa kulujensa kattamiseksi, useimmat hänen uudistuksistaan onnistuivat tuomaan kruunulle lisää tuloja ja laajentamaan valtion valtaa jättäen täten pysyvän perinnön.[11]
Kaarlen hallinto toteutti joukon laajoja uudistuksia, joiden tavoitteena oli saattaa merentakaiset alueet tiukemmin keskushallinnon valvontaan, kääntää suuntaus kohti paikallista autonomiaa ja saada enemmän valvontaa katolisen kirkon suhteen. Uudistukset, kuten kahden uuden varakuningaskunnan perustaminen, hallinnon uudelleenjärjestely, pysyvän armeijan luominen, uusien monopolien perustaminen, hopeakaivostoiminnan elvyttäminen, amerikkalaissyntyisten espanjalaisten (criollos) sulkeminen pois korkeista siviili- ja kirkollisista viroista ja monien etuoikeuksien (fueros) poistaminen papistolta.[12]
Kaarle III paransi Madridin oloja ja rakennutti sinne paljon julkisia rakennuksia: puistokatuja, aukioita, puutarhoja ja suihkulähteitä sekä hankki kaduille kiveyksen ja valaistuksen. Kaarle III olikin yksi Madridin historian suosituimmista kuninkaista, ja sanontaa ”paras pormestari, kuningas” käytettiin laajalti. Hän oli harras katolinen mutta inhosi jesuiittoja.[13][4]
Kaarle III kuoli 72-vuotiaana joulukuussa 1788 Madridin kuninkaallisessa palatsissa. Hänet on haudattu El Escorialin kuninkaallisen San Lorenzon luostarin kirkon Kuninkaalliseen kryptan, Kuninkaiden pantheoniin.
Kaarlelle ja Maria Amalialle syntyi kaikkiaan kolmetoista lasta:[4]
