Jussi Lammela

From Wikipedia, the free encyclopedia

Jussi Lammela

Jussi Antero Lammela (s. 17. toukokuuta 1959)[1] on suomalainen muusikko. Hän toimi Finlanders-yhtyeen laulaja-rumpalina ja keulahahmona vuodesta 1984 alkuvuoteen 2020.[2] Jussin isä Olli on ollut basistina Jannen Pelimannit-orkesterissa. Lammela on koulutukseltaan lääkintävahtimestari ja toiminut myös hierojana.[1]

Thumb
Jussi Lammela

Ennen Finlandersia Lammela soitti Jussi Lammelan Orkesteri -yhtyeessä, joka toimi Matin ja Tepon taustayhtyeenä vuosina 1980–1983.[3] Samana vuonna 1984 Lammela osallistui MTV:n Syksyn sävel -kilpailuun, ja Finlanders perustettiin.[4]

Lammela perusti uuden kokoonpanon nimeltään MeLammelat keväällä 2020. Yhtyeen ensimmäinen single "Hän luottaa huomiseen" julkaistiin elokuussa 2020.[5] Yhtyeen toinen single, Pekka Kuorikosken laulama "Muistojeni Bolero", julkaistiin niin ikään elokuussa 2020.[6]

Lammela on tehnyt jonkin verran kappaleita Finlandersille ja myös muille artisteille.[7] Marita Taavitsainen on levyttänyt Lammelan tekemän käännöstekstin "Kellot Moskovan".[8]

Lammela asuu nykyään Turussa, hänellä on kaksi lasta[9], joista toinen on opiskellut kokiksi[10].

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.