From Wikipedia, the free encyclopedia
Jesper Nelin (s. 3. lokakuuta 1992 Värnamo) on ruotsalainen ampumahiihtäjä. Hän edustaa Biathlon Östersund -seuraa.[1]
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Miesten ampumahiihto | |||
Olympialaiset | |||
Kultaa | Pyeongchang 2018 | viesti | |
MM-kilpailut | |||
Kultaa | Nove Mesto 2024 | viesti | |
Hopeaa | Pokljuka 2021 | viesti | |
Pronssia | Oberhof 2023 | viesti |
Nelin voitti kultaa osana Ruotsin miesten viestijoukkuetta Pyeongchangin talviolympialaisissa 2018. Hän hiihti kilpailussa toisen osuuden. Samojen kisojen yhteislähtökilpailussa hän oli yhdeksäs. Hän sai EM-kilpailuissa 2019 hopeaa pikakilpailussa ja sekapariviestissä. Anterselvan MM-kilpailuissa 2020 hän sijoittui takaa-ajossa 11:nneksi. Pokljukan MM-kilpailuissa 2021 Nelin saavutti hopeaa viestissä. Oberhofin MM-kilpailuissa 2023 hän sai viestissä pronssia. Nove Meston MM-kilpailussa 2024 hän saavutti viestissä kultaa.[1]
Nelin kilpaili maailmancupissa ensimmäisen kerran Östersundin pikakilpailussa joulukuussa 2015 sijoittuen 16:nneksi. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan seitsemäs Oberhofin yhteislähtökilpailussa kaudella 2019−2020. Ensimmäisen palkintosijansa hän saavutti oltuaan kolmas Oslon yhteislähdössä maaliskuussa 2024.[1]
Nelin oli usean vuoden ajan avoliitossa ampumahiihtäjä Hanna Öbergin kanssa, mutta he erosivat vuoden 2020 kesällä.[2]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.