kaduilla laittomuuksia tekevä järjestäytynyt ryhmä nuoria From Wikipedia, the free encyclopedia
Katujengi on nuorista koostuva järjestäytynyt ryhmä, jolla on oma ryhmäidentiteetti ja nimi. Katujengit toimivat omien kulmakuntiensa kaduilla ja ovat yleensä sekaantuneet laittomuuksiin ja väkivaltaan. Nuori voi ajautua katujengiin esimerkiksi saavuttaakseen paremman aseman, rahaa tai turvallisuutta. Katujengeihin kuulutaan yleensä vain lyhyen aikaa.
Katujengejä toimii etenkin Yhdysvalloissa. Muualla maailmassa kuten Euroopassa on myös katujengien kaltaisia nuorisojengejä, jotka kuitenkin eroavat yhdysvaltalaisista.
Suomeen katujengejä on poliisin mukaan alkanut muodostua 2020-luvulla. Poliisi ilmoitti havainneensa katujengejä pääkaupunkiseudulla toukokuussa 2021, ja joulukuussa 2022 poliisi ilmoitti turkulaisista katujengeistä. Suomen katujengit koostuvat pääasiassa nuorista maahanmuuttajataustaisista miehistä.
Katujengillä ei ole yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää.[1] Eurogang Program -ohjelman määritelmä katujengille on: ”Katujengi on kestävä ja katusuuntautunut nuorisoporukka, jonka ryhmäidentiteettiin kuuluvat laittomuudet.” Määritelmä erottaa katujengit vankila- ja moottoripyöräjengeistä sekä terroristiryhmistä ja aikuisten rikollisliigoista.[2]
Ryhmää kutsutaan usein katujengiksi, jos se täyttää kadulla toimimisen lisäksi nämä kriteerit:[1]
Katujengille on tyypillistä se, että se leimautuu tiettyyn kaupunginosaan tai asuinalueeseen ja saattaa kertoa "omistavansa" sen. Katujengi myös käyttää itsestään nimeä, joka voi viitata kaupunginosaan. Katujengin paikallisuus onkin yksi tekijä, joka erottaa sen muunlaisista rikollisryhmistä.[3]
Yhdysvaltalaiset katujengien tutkijat Cheryl Maxson ja Malcolm Klein[4] loivat vuonna 2006 viisikohtaisen luokittelujärjestelmän katujengeille. Luokat kattavat 75–95 prosenttia kaikista Yhdysvaltain katujengeistä. Luokittelu perustuu jengien kokoon, alaryhmiin, ikähaarukkaan, pitkäikäisyyteen, territorialisuuteen ja rikollisuuden monimuotoisuuteen.[5]
Useimmat katujengit ovat löyhemmin järjestäytyneitä kuin monet muut jengityypit, kuten vankilajengit ja rikollisjengit. Niiden johtajuus ja jäsenyys ovat tilapäisiä, uskollisuussäännöt helposti ohitettavia, ja jäsenten roolit epävirallisia. Katujengien harjoittama huumekauppa on myös yksittäisempää kuin rikollisjengeillä. Harvat katujengit esimerkiksi Yhdysvalloissa saavat yksittäisten jäsentensä harjoittamasta huumekaupasta tuloja, vaan myyjät pitävät rahat itsellään.[1]
Katujengien aiheuttamat väkivallan aallot esiintyvät jaksoittaisesti. Ne leimahtavat usein kilpailusta tai selkkauksesta toisen katujengin kanssa ja saattavat johtaa koston kierteeseen.[1]
Katujengit ovat yleistymässä, sillä kaupungistuminen lisääntyy ja kadulla elävien lasten määrä kasvaa nopeasti. Vuonna 1999 YK arvioi, että jo 100 miljoonaa lasta elää kadulla ja moni näistä kaupunkinuorista ajautuu jengeihin muiden mahdollisuuksien puutteessa.[6]
Katujengit muodostuvat etenkin Euroopassa usein maahanmuuttajista, jotka eivät sopeudu yhteiskuntaan kulttuurierojen vuoksi. Heille katujengit tarjoavat vaihtoehdon assimiloitumiselle ja samankaltaisten seuraa.[7] Lisäksi joukkoviestintä ja muu tiedonvälitys levittää usein kaunisteltua tietoa yhdysvaltalaisista katujengeistä, mikä synnyttää jäljittelijöitä eri puolilla maailmaa.[8] Nuorisokulttuurissa etenkin gangsta rap- ja hip hop -musiikki edistävät ja romantisoivat katujengien arvoja ja kulttuuria.[9]
Yhdysvaltalaisten tutkimusten mukaan suurin osa katujengiin liittyneistä nuorista on jengissä mukana yhdestä kahteen vuoteen ja vain joka kymmenes jäsen on mukana yli neljä vuotta. Jäsenet edustavat useimmin niitä etnisiä ryhmiä, jotka kyseisellä alueella ovat huono-osaisimpia, kuten latinot ja mustat. Naispuolisia katujengiläisistä on yhdysvaltalaisten viranomaisten tietojen mukaan viime vuosikymmeninä ollut tasaisesti 6–8 prosenttia. Kyselytutkimuksissa naisjengiläisten osuudeksi on saatu joskus yli 30 prosenttia. Lukujen erojen on arveltu johtuvan siitä, että pojat pysyvät jengeissä kauemmin kuin tytöt ja ovat mukana vielä vanhempinakin.[1]
Nuoret liittyvät jengeihin yleensä niiden houkuttelevuuden vuoksi: jengin jäsenyys antaa mainetta ja asemaa, ystäviä, rahaa, huumeita, jännitystä sekä kulttuurista ylpeyttä ja yhteenkuuluvuutta kulmakunnan kanssa. Jengissä nuoret kokevat saavansa myös suojaa rikoksilta ja väkivallalta, ja jotkut voivat jopa pelätä olla liittymättä. Värväystä katujengit harjoittavat vain harvoin. Jengiin liitytään usein vähitellen, ja aluksi nuori usein vain hengailee jengiläisten kanssa, joiden joukossa on usein hänen vanhempia perheenjäseniään.[1]
Vaikka moni liittyy katujengiin turvallisuutensa vuoksi, katujengiläiset kokevat tutkimusten mukaan enemmän väkivaltaa kuin jengien ulkopuolella olevat. Katujengissä väkivalta on kuitenkin ennalta-arvattavampaa kuin jengien ulkopuolella, minkä on arveltu tekevän siitä helpomman sietää. Pitkäaikainen jengiin kuuluminen johtaa usein koulun keskeyttämiseen, rikosrekisteriin ja vankeuteen sekä päihteiden käyttöön ja terveysongelmiin vielä kauan jengistä eroamisen jälkeenkin.[1]
Katujengeistä on yleensä helppo lähteä. Jengiläisyyden jättäneet antavat syikseen jengielämästä ulos kasvamisen, pettymyksen jengielämään, vakiintumisen, työpaikan saamisen tai perheen perustamisen, jengielämän arvaamattomuuden tai väkivallan tai sen riskin alla elämisen. Jengistä lähtö tapahtuu usein hitaana erkanemisena, eikä siihen yleensä liity pelkoa kostosta.[1]
Katujengejä pidetään usein yhdysvaltalaisena ilmiönä. Tunnetuimmat katujengit ovatkin yhdysvaltalaisia, ja suurin osa katujengejä koskevaa tutkimusta on tehty Yhdysvalloissa, eikä monen muun maan jengeistä tiedetä juuri mitään. Jotkut tutkijat (kuten Spergel, 1990) pitävät katujengejä kuitenkin kaikkien nuorisokulttuurien ilmiönä, joka näkyy vain eri tavoin eri maissa.[10] Eri maiden katujengikulttuurien ja määrittelytapojen erilaisuus on kuitenkin vaikeuttanut ilmiön vertailevaa tutkimista.[11]
Jotkin katujengit ovat kansainvälisiä. Esimerkiksi jotkin jamaikalaiset katujengit liikkuvat Jamaikan ja Yhdysvaltojen välillä ja jotkin yhdysvaltalaiset jengit ovat syntyneet aasialaisten tai latinalaisamerikkalaisten maahanmuuttajien tuomina. Myös Yhdysvalloista leviää katujengejä muihin maihin, etenkin Keski-Amerikkaan, mutta Euroopassa niitä ei ole havaittu kuin paikallisina jäljittelijöinä.[12]
Merkittävimpiä Yhdysvalloissa toimivia rikollisia katujengejä, joista moni toimii useassa osavaltiossa (suluissa perustamispaikka tai keskuspaikka sekä jäsenistön pääasiallinen etnisyys):[13]
1990-luvulla kalifornialaiset 18th Street Gang ja Mara Salvatrucha levisivät voimakkaasti Keski-Amerikkaan, ja niistä on tullut siellä joidenkin maiden suurimpia jengejä. Leviämiseen vaikutti se, että Yhdysvallat alkoi karkottaa vuoden 1996 jälkeen Keski-Amerikan maista tulleita laittomia maahanmuuttajia, joista monet olivat jengirikollisia. Keski-Amerikan maista suhteellisesti eniten jengiläisiä on El Salvadorissa, 323 sataa tuhatta asukasta kohti. Muista alueen maista myös Guatemalassa ja Hondurasissa on vakava jengiongelma; näissä kolmessa maassa on yhteensä eri arvioiden mukaan noin 50 000–85 000 jengiläistä. Etelämmissä Keski-Amerikan maissa jengit ovat useammin paikallista alkuperää.[14]
Eurooppalaiset katujengit muistuttavat yhdysvaltalaisia, ja niitä voi luokitella samoin perustein. Katujengit ovat Euroopassa kuitenkin uudempi ilmiö kuin Yhdysvalloissa. Eurooppalaiset katujengit ovat yleensä alle 15 vuoden ikäisiä, ja tutkijat ovat löytäneet vain Venäjän Kazanista yli 20 vuotta toimineita katujengejä. Eurooppalaiset jengit ovat amerikkalaisjengejä pienempiä, ja niissä on yleensä alle 50 jäsentä. Eurooppalaiset katujengit ovat myös vähemmän väkivaltaisia kuin yhdysvaltalaiset, mikä voi johtua tuliaseiden huonommasta saatavuudesta ja eurooppalaisjengien vähäisemmästä territoriaalisuudesta.[15]
Ruotsissa oli vuonna 2010 noin 95 rikollisjengiä. Niistä osa voidaan joidenkin tutkijoiden mukaan luokitella katujengeiksi, mutta katujengien olemassaolosta ei ole ollut yksimielisyyttä. Esimerkiksi Rostami ym. (2012) katsovat Ruotsissa nykyisin olevan useita katujengejä. Ruotsin rikollisjengeissä oli yhteensä noin 4 000 jäsentä, mutta katujengien jäsenmääristä ei ole tietoa. Ruotsin katujengit tuovat jengi-identiteettiään esille esimerkiksi symbolein, elein, vaatetuksella ja tatuoinneilla. Ruotsalaiset katujengit eroavat muista eurooppalaisista jengeistä siinä, että ruotsalaisjengeissä jäsenet ovat yleensä jo aikuisia, keski-iältään jengistä riippuen noin 22–35-vuotiaita. Etnisiä ruotsalaisia jäsenistä on 24 %, ja loput ovat maahanmuuttajataustaisia, useimmin Lähi-idästä (35 %) tai Itä-Euroopasta kotoisin olevia (11 %).[16]
Helsingin poliisin komisario Jari Taponen kertoi vuonna 2014, että Suomessa ei ole katujengejä. Kesällä 2014 Helsingissä oli kuitenkin toiminut monikansallisia nuorisoporukoita, jotka olivat hakanneet lapsia ja nuoria, ja media oli kutsunut näitä katujengeiksi. Lokakuun 2014 lopussa poliisi ilmoitti, että se oli pystynyt ehkäisemään nuorisoporukoiden tekemiä rikoksia ja että niiden toiminta on laantunut.[17][18] Marraskuussa 2020 ulkomaalaistaustaisten nuorten raportoitiin liikkuneen Helsingissä ryöstelemässä väkivaltaisesti. Näissäkin porukka vaihteli tilanteen mukaan.[19][20]
Syyskuussa 2021 poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoi, että Suomeen oli syntymässä katujengejä. Viitteitä oli saatu alle kymmenestä tällaisesta ryhmästä, jotka koostuivat lähinnä nuorista miehistä, joista osa oli maahanmuuttajataustaisia.[21]
Lokakuussa 2022 poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Jonne Rinne sanoi, että Suomessa toimii 11 katujengiä. Niissä on 200 jäsentä, ja ne toimivat pääosin Helsingin ja Turun seuduilla.[22] Pääkaupunkiseuduilla toimii kymmenen jengiä, joissa on sata keskeistä jäsentä.[23] Helsingin poliisin mukaan jengien kehitys oli Ruotsiin verrattuna Suomessa vasta alussa.[24]
Suomen katujengit harjoittavat vakavampaa ja järjestäytyneempää rikollisuutta kuin nuorten tekemät satunnaiset ryöstöt, mutta ne eivät ole niin hierarkkisia kuin järjestäytynyt rikollisuus. Valtaosa Suomen katujengiläisistä on ensimmäisen tai toisen sukupolven maahanmuuttajia, noin 18–22-vuotiaita miehiä.[3]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
