suomalainen toimittaja From Wikipedia, the free encyclopedia
Janne Hautala (25. joulukuuta 1881 Jyväskylä – 7. toukokuuta 1917 Vaasa) oli suomalainen toimittaja, joka työskenteli muun muassa Vapaan Sanan päätoimittajana 1906–1907 ja 1913–1916. Hän käytti myös nimimerkkiä ”Joukahainen”.[1]
Jyväskylässä syntynyt Hautala varttui puolitoistavuotiaasta lähtien Toholammessa, josta hän vuosisadan vaihteessa muutti perheensä mukana Ouluun. Hautala valmistui rakennusmestariksi Oulun teollisuuskoulusta ja sai työpaikan Vaasasta. Hautala oli jo Oulussa liittynyt työväenliikkeeseen ja 1906 hänestä tuli Vaasaan perustetun Vapaan Sanan ensimmäinen päätoimittaja. Vuonna 1907 Hautala siirtyi Lahdessa ilmestyneen Itä-Hämeen Raivaajan toimittajaksi ja sieltä jo parin kuukauden kuluttua Ouluun Kansan Tahdon toimitussihteeriksi. Vuonna 1913 Hautala palasi Vapaan Sanan päätoimittajaksi. Hautala sairasti yli kymmenen vuoden ajan munuaistautia, johon hän kuoli 35-vuotiaana toukokuussa 1917.[2][3]
Janne Hautalan puoliso oli Hilma Maria Pohto. Heidän poikansa oli professori Jouko Hautala.[4] Hautalan veli oli kansanedustaja Kalle Hautala.[5]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.