joki Myanmarissa From Wikipedia, the free encyclopedia
Iravadi[1] (joskus myös Irrawaddy) on Myanmarin suurin joki ja merkittävä kulkureitti. Se alkaa aivan maan pohjoiskolkasta Kiinan rajan tuntumasta maan korkeimman vuoren Hkakabo Razin (5 881 m) juurelta virtaavista Mali- ja N’Maijoista ja virtaa 2 170 kilometrin pituisena halki maan keskiosien laskien Andamaanienmereen. Joen valuma-alue on noin 411 000 km² ja suurin sivujoki Chindwin.[2]
Iravadi muodostaa Martabaninlahden länsipuolelle noin 35 000 neliökilometrin laajuisen suistoalueen.[3] Joki on purjehduskelpoinen Bhamoon, sadekausina aina Myitkyinaan asti.[2] Sen lukuisat hiekkasärkät ja saaret vaikeuttavat kuitenkin navigaatiota näin pitkälle.
Myanmarin väestö on keskittynyt jokilaakson alueelle ja suistoon. Suurista kaupungeista Mandalay sijaitsee joen keskivaiheilla sen itärannalla ja Yangôn suistoalueella. Iravadin suisto on maailman merkittävimpiä riisinkasvatusalueita. Riisi onkin tärkeimpiä jokea pitkin kuljetettavia tuotteita. Tiikkipuuta kuljetetaan puolestaan uittamalla suurina lauttoina.[2] Siirtomaa-aikoina ennen rautateiden ja autoliikenteen saapumista Iravadi oli perinteinen tie Mandalayyn.[4]
Sana Iravadi tulee mahdollisesti sanskritinkielisestä sanasta airāvatī, joka tarkoittaa ’elefanttijokea’.[2]
Joen mukaan on saanut nimensä iravadindelfiini (Orcaella brevirostris), jota esiintyy myös muissa Kaakkois-Aasian suurissa joissa Borneolle ja Filippiineille asti. Sitä tavataan pääosin estuaareissa ja makeissa vesissä.[5]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.